sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Sisälläni asuvat possu ja sika

Kuulkaa, se on kevättä nyt ilmassa. Aamulla hiukan puoli kahdeksan jälkeen on jo valoisaa. Aivan hämmästyin, kun tällä viikolla aamulla kävelin töihin eikä ollut enää pelkkää pimeää. Kyllä, emme ole menossa kohti marraskuuta, olemme menossa kohti valoa ja kevättä!

Olen menossa myös kohti kilometrejä. Syy on selvä, olen alkanut tulla pehmeäksi, jollen suorastaan jo kohta pullukaksi. Kun katselin torstaina rautatientorin pieniä jääveistoksia, ihastuin samantien pieneen possuun. Löysin siis hetimmiten oman sisäisen olotilani, suloisen ja pehmeän. Mutta koska haluan nuo molemmat olotilat pitää vain mielessäni ja käytöstavoissani, niin minun oli helppoa hypätä pari asemaa aikaisemmin junasta ja kävellä puolisen tuntia kotia kohti. Kopioin idean mieheltäni. Katselin hänen touhuaan vuoden vai puolentoista verran. Mietin, että kai sitä voisi joskus kokeilla. Sitten päätin yhtenä marraskuun päivänä oikeasti kävellä osan työmatkastani junaistumisen sijaan. Testasin seuraavanakin päivänä. Pidin joulukuussa sairastelutaukoa, mutta tämän vuoden kävelyinto on ollut päällä. En tiedä onko tullut muita tuloksia kuin hiukan parempi mieli, mutta himo kävelyyn on kyllä syttynyt. Samoin on syttynyt kivistys vasempaan kankkuun joten pieni tuloslisäys on odotettavissa fyssarillekin ;-).

Kävelykuume on vallannut minut ennenkin, mutta nyt yritän selvästi tartuttaa sillä itseeni juoksukuumetta. Luettuani sen Aivovoimaa -kirjan, josta kohkasin aiemmin, olen vakuuttunut, että haluan juosta. Heh heh, olen kyllä juossut muutamana kesänä ja tulokset jäivät kehnoiksi. Näin ollen tiedän, että työnnän pääni aika syvälle monttuun, mutta yritän huijata mieltäni sillä, että keväthuuma ja yöjuoksu kuullostavat tosi kivoilta asioilta...

...mutta nyt vielä siis kävelen.

Eilen ohitseni suihkasi rouvashenkilö letkeästi potkukelkallaan. Ai että se näytti hauskalta. En muista milloin olen edelliskerran nähnyt potkukelkan Helsingissä. Samantien kyllä muistin kuinka itse olen sellaisella kiitänyt maalla hurjaa vauhtia alamäkeen. Rouva tuli ohitseni ja pian katosi näkyvistäni, mutta myöhemmin näin hänen parkkeerauksensa kaupan edustalla.

Mietin, että yhtähyvin tuon lukon olisi voinut jättää laittamatta, mutta kenties se hämää pelkällä olemassaolollaan ;-)

Ja kun nyt kerran etenen tässä ajatusvirrassani, niin mieleen tuli perjantain Sohvaperunat, jossa yrittivät syödä sokerimunkkeja nuolaisematta huuliaan. Mies ei tiennyt, ettei tuollaiseen pysty kukaan, väitti vaan kovasti kykenevänsä mihin vaan.

Mielessäni asuva ähäkutti-sika päätti samantien laittaa miehen testiin. Ensiviikolla ostan sille ison sokerimunkin ja videoin voittoni. Olen varma, että se lipsuu jo ensimmäisen suupalan jälkeen :).

12 kommenttia:

  1. Mä olen pitänyt tunnin ikäistä pikkupossua sylissä ja se oli supersuloinen. Mä luulen, että sun sisällä asuu just sellainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni possu, pieni lehmä ja mitä kaikkea sitä sisällään pitääkään ;-)

      Poista
    2. Myös villisiat on pienenä supersuloisia! Ja sähän oot sekä suloinen, että villi ;)

      Poista
    3. Hahaa, ehdottomasti myös villisikaa peliin <3

      Poista
  2. Jään odottamaan sitä munkkivideota!

    Olen aina rakastanut kävelyä, juoksemista inhoan. Talvisin kävely on jäänyt, koska en ole niin talven ystävä, mutta nyt, kun minulla on tuo personal trainer eli lainakoira, niin olen syttynyt jopa talviulkoiluun! Kaikki on siis mahdollista. Päivisin on kertynyt kilometrejä 8-15 välillä...juu, tuppaa menemään aina äärimmäisyyksiin nämä syttymiseni.

    Tsemppiä junasta jäämiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavat päiväkävelypituudet! Nyt jos pakkanen kiristyy täällä, niin pitää tosiaan suojautua kävelylle lähtiessä kunnolla viimalta. Jos pystyt kävelemään ilman, että alkaa kolottaa paikkoja, niin silloin äärimmäisyys on vielä sopivan kaukana :)

      Koirat onkin täydellisiä kavereita, ne saa mielen rauhalliseksi, ilon silmäkulmaan ja liikettä niveliin <3

      Poista
  3. Hauska otsikko Birgitta:) Ja suloinen jääpossu. Kiva että olet aloittanut kävelyn uudestaan vaikka onkin talvi ja kylmää ja liukastakin.Täällä etelässä on se hyvä puoli että aina voi kävellä,tai no kesän kuumuudessa ei ehkä kun vain hikoilee kuin possu (tai hikoileeko ne;D) Mukavaa viikkoa Birgitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana tuo jääpossu. Pakkanen on kiristynyt täällä, mutta aurinko helottaa niin keväisesti. Ehkä me kesäkuumalla vaan vähän vapautamme nestettä ihon pinnalla. Ei kai suloiset possut hikoile ;-)

      Poista
  4. ihana jääpossu! Kuulosti reippaalta tuo pari asemaa aiemmin pihalle..tsemppiä siihen:)❤ Tuo munkkivideo kuulosti myös siltä että olisi kyllä pakko nähdä:)) Mukavaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että kun reippailee työmatkan, niin kaikki liikunta sen jälkeen on pelkkää plussaa. Munkkivideo on vielä tekemättä, olen vasta suunnitteluasteella :) Viikko on hurahtanut niin pitkälle, että toivotan nyt mukavaa loppuviikkoa ❤

      Poista
  5. Ai sullakin on kevätmieli?! Minullahan kevät oikeastaan alkaa heti joulun jälkeen kun/ jos aurinko näyttäytyy... Kävely on ihan paras laji. Siinä samalla voi katsella maisemia ja antaa ajatusten virrata. Jo puoli tuntia päivässä riittää, sanovat. Hyvä sinä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kevätmieli. Olen samanlainen, jouluaaton jälkeen alkaa uusi aika, siinä ei jaksa mitään uutta vuotta odotella ;-). Kävely on tosiaankin mitä parhaimpia liikuntamuotoja. Silloin aivoista putkahtaa joskus mitä ihmeellisimpiä totuuksia -tai ehkä ne totuudet eivät tulekaan aivoista, vaan sydämestä ❤

      Poista