sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Voimamerkin puute

Olen viimeiset kaksi viikkoa pukeutunut kissanaiseksi,
tai no en ihan, sillä kasvomaski ja piiska puuttuu.

Kenkien sijaan jaloissani on ollut päivät pitkät pitkät violetit villasukat (ilman villaa) ja huulipunan olen unohtanut elämästäni kokonaan.

Arkipäivät alkavat aamujumpalla, puuron keittämisellä ja työpisteen kasaamisella paikalleen. Lounaalla on pieni harkittu happihyppely ja työpäivän jälkeen etäpisteen purku ja iltapäiväunien aika. Puolitoista viikkoa roikuin loppuillan uutisvirrassa vaikka se aiheutti ainoastaan ahdistusta.

Nyt kun syke on liian korkea, nukun jos nukun ja vuosikymmenten takainen vanne on palannut puristamaan rintaa, yritän pitää uutisten/somen seuraamisen minimissään. Käyn kävelyllä, kuorin appelsiinia itselleni, tuijottelen kukkia ikkunalaudalla ja tapailen kitaran kieliä. Viimeisenä ennen nukkumaan menoa katselen jakson Rillit huurussa sarjaa.

Huomaan olevani aika täydellisessä itsesuojelumoodissa. Se on tavallaan hyvä asia, mutta kuitenkin erittäin raskasta. Tänään on ensimmäinen päivä kun kykenen kirjoittamaan mitään. Ehkä tämä on minulle merkki jostain. Toivottavasti jostain paremmasta.

Vaihdoin viikonlopun vinkiksi eilen valkoisen puseron päälleni. Se ei näytä yhtä tyylikkäältä kuin sysimusta. Kenties minun pitäisi tehdä jokin supersankarilogo rintapieleeni. Siis siihen mustaan puseroon. Sellainen voimamerkki, josta saan rauhallisuutta ja ratkaisuideoita tuleville ajoille.

Pitäkää huolta itsestänne ja May The Force Be With You ♥♥

14 kommenttia:

  1. Hyvä, että tunnistat mielialasi ja tunteesi ja sinulla on keinot suojella itseäsi.
    Itseensä käpertyminen on tuttua minullekin, usein ensimmäinen reaktio ahdistaviin asioihin.

    Hengitellään rauhallisesti ja pysytään terveinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se että tunnistaa tunteet ja mielialat on kyllä tosi tärkeää. Olen tuntenut itseni nyt tyhmäksi ja voimattomaksi, kun en kykene saamaan mieltä rauhoittumaan ja siten saada kroppaa rentoutumaan. Syväsukellusta ei tee mieli tehdä.

      Ehkä olisikin tosi hyvä jättää kaikki uutiset vähäksi aikaa pois ja keskittyä vaan blogiystäviin täällä netissä :)

      Kiitos ihana Susu <3

      Poista
  2. Tutulta tuntuu nuo kuulumisesi - etätyötä, tietotulvaa ja sen rajaamista, happihyppelyitä... Hyvä idea vaihtaa puseron väriä. Merkki itselle, että on viikonloppu. Toivottelen kaikkea hyvää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja kommentista :) Kyllä värin vaihto teki terää, ja tuli pestyä kaikki nuo mustat vermeet. Kenties käyn ostamassa uutta lankaa ja toivon, että niistä loihtuu keväiset voimasukat itselleni.

      Kaikkea hyvää sinullekin <3

      Poista
  3. Sä voit ottaa logoon tai ylipäätään pukeutumiseen mallia Sheldonilta... Me katottiin kuopuksen kanssa kaikki kaudet Rillit huurussa -sarjasta ja tilattiin Young Sheldonia kaksi kautta - se viihdyttää meitä nyt.

    Tuntuu, että viihdytystä ja eskapismia tarvitsee juuri nyt.

    Sydämiä sinne ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihaillut Sheldonin t-paitoja. Ne on aivan mahtavia. Olen katsonut nyt toistamiseen alkukausia ja säästelen jaksoja pahanpäivän varalle. En tiennyt että on Young Sheldon-kausiakin. Pitänee tehdä tutkimustöitä ja harkita tilausta. Suurkiitos vinkistä :)

      Paljon sydämiä sinnekin <3

      Poista
  4. Tsemppiä etätyökentelyyn Birgitta. Aamujumppa ja puuro kuulostavat hyvältä aamunaloitukselta,minulla se on koiran ulosvienti, sillä vaikka pitää olla vain kotona, koiraa on pakko (onneksi:) ulkoiluttaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen miettinyt, että koira olisi tässä maailmanmenossa kyllä todella hieno juttu. Siitä saisi rapsutuskaverin milloin vaan ja uloskin tulisi mentyä monesti päivässä.

      Kaikkea hyvää sinulle Jael <3

      Poista
  5. Toivottavasti elämä alkaa taas voittaa. <3 On ainakin hyvä merkki, että jaksat jo kirjoitella. :-) Terveyttä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa hyvä tulee. Onneksi sää on aurinkoinen ja ulos on mahdollista mennä :)
      Terveyttä sinullekin <3

      Poista
  6. Ei kyllä osattu odottaa millainen kevät on vastassa kun vuosi vaihtui.. On kuitenkin hyvä että niitä omia tuntemuksia kuulostelee ja niiden mukaan elelee. Tuo kiristävä vanne kuulosti ikävältä..voimahaleja kovasti sinne♥ Minäkin sanoin eilen kun oli vapaa päivä etten halua edes uutisia katsoa, että haluan olla edes yhden päivän ihan vaan vapaalla..Aurinkoisia päiviä ja leppoisaa alkanutta huhtikuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, kuka olisi uskonut tällaiseen. Nyt vapaalla ollessa onkin hyvä miettiä mihin aikansa ja ajatuksensa käyttää, jotta pää ja keho pysyy kunnossa.

      Toivottavasti vapaallaolo teki hyvää ja pääsit irti arjen myllerryksestä. Tsemppiä sulle töihin ja mieltä piristäviä hetkiä vapaa-aikaan <3

      Poista