lauantai 16. tammikuuta 2021

Top 5 Valkoista, hempeää, kylmää ja kimaltavaa

Olisinko uskonut, vaikka toivonut olenkin? Nyt se on täällä, lumi ja pakkanen. Mitä herkkua, jatkukoon tämä pitkään!

Pimeyden ohitus

"Joku on kuullut huuhkajapariskunnan huutoa", sanoo mies. Se katsoo ja näen kuinka sitä himottaa. Siispä vedämme lämpimät vaatteet päällemme ja ajamme autolla vähän matkan päähän. Liukastelen talvikengissäni, mutta yritän olla välittämättä siitä, sillä jalan alla on nyt lunta, sitä, jota en viime vuonna nähnyt kuin unissani. Nousemme mäkeä ylös, laskemme toista alas, kävelemme hiljaa eteenpäin ja katselen mustia kuusten latvuksia taivasta vasten. Mitään ei kuulu, tai kuuluupas, lasten iloisia kiljahduksia, mutta huuhkajia ei laisinkaan. Lopulta seisomme korkealla mäen päällä ja katsomme kaupungin ääriin. Maassa on lumipeite, kaupungin valot loistavat kaukana horisontissa ja taivas heijastaa valoa takaisin. Maailma näyttää kauniilta. 

Haluatko laskea

On toinen ilta. Sen tekee vieläkin mieli lähteä iltaretkelle kokeilemaan kuuluisiko tai näkyisikö isoja petolintuja maastossa. Eilisestä liukastelusta viisastuneena laitan nastat autossa talvikenkieni päälle, vaikka tiedän ettei kengän pinta kestä metallisoljen hankausta. 

Kävelemme toiseen suuntaan eilistä reittiä nousten hitaasti mäen reunamaa pitkin. Ylhäältä kuuluun hauskoja huudahduksia, pulkka tulee hurjaa vauhtia alas, kaartaa jyrkän mutkan tiukasti ja onnistuneesti. Kohdallemme pysähtyy kaksi nuorta miestä nauraen ja lunta kasvoiltaan pyyhkien. Kysyn laskivatko he huipulta asti ja kyllä, aika hurjapäinä olivat tulleet jyrkimmänkin osan mäestä. "Haluatteko kokeilla, voitte lainata tätä", kysyy toinen kaveri, mutta kieltäydymme tarjouksesta. 

Käännymme tienhaarasta, pikkuhiljaa äänet katoavat, tien valot jäävät taakse ja vain lumi kajastaa pilviin. Edessä ei näy ketään, lumi narskuu kengän alla, piikit pitävät hyvän rytmin askelluksessa ja mietin miten tajuttoman hienoa tämä on. Ilta yhdeksältä kävellä metsätiellä, hiljaiset puut vieressä lumen peittäminä, valkoisia pumpulikumpuja metsän pohja täynnä. Mikä nautinto. Emme malta lähteä pois ja retkestä tulee eilistä pidempi. Petoja ei näy, mutta uni tulee yöllä helposti ja unikuviakin näkyy.

Pehmeää askellusta 

Mies on saanut lahjakortin ja sen vuoksi lähdemme urheiluvälineliikkeeseen. Katson hänen seuranaan kenkiä ja mietin, että kyllä kai mullakin pitäisi olla kengät, joilla voi kävellä ilman, että pelkään liukastelua tai joihin on pakko laittaa nastalenkit ja pilata ne. Niinpä kokeilen ja testaan, testaan ja kokeilen yksiä ja samoja kenkiä. Ne tuntuvat kuin laittaisi sukan jalkaan. Mahdottoman hyvät. Mutten osta niitä. Sen sijaan mies ostaa omansa. 

Hoidamme pari muutakin asiaa, kun nyt kerran ollaan liikkeellä, ja kun palaamme autolle, mies kysyy, että "mikset sä nyt ostanut niitä kenkiä, kun kerran tarviit sellaiset". Ja niin asiaa tarkemmin mietittyäni palaamme muutaman mutkan kautta kauppaan ja iltakävelyllä askellan sukkatöppösten tuntuisissa kengissä. Ilman liukasteluja. 

Samana iltana sataa lunta, sitä tulee enemmän kuin aikoihin. Pihamaalle tultuamme katsomme autoa, se on peittynyt kokonaan lumeen. Otamme lapiot esiin ja kaivamme auton näkyviin.

Villiä tuiskuttelua

Mikä riemu. Tästä minä pidän. Lunta tulee taivaan täydeltä. Sitä tuli eilen paljon ja tänään sitä tupruaa koko hervottoman päivän. Olen iloinen, ettei minun tarvitse aamulla lähteä julkisilla töihin, ne eivät nimittäin pelitä. Luen viestejä, joissa ilmoitellaan "jos odottelet bussia, niin tiedoksi, että kolme on parhaillaan ostarilla limittäin ja lomittain jumissa". Mutta minua ei harmita, päin vastoin, illalla tuntuu mahtavalta, kun saan taas kerran kaivaa autoa esiin lumen alta. Olen sillä tavalla hullu, että pidän näistä säistä. Täydellistä! 

Iltakävelyllä edessämme on auto, se on vinkkelissä jumissa tien varrella. Isäntä kaasuttaa vimmaisena, mutta auto ei liiku. Kokeilemme olla työntöapuna, mutta mitään ei tapahdu, vaikka joku tuo hiekkaakin renkaiden alle. Mies ottaa kierroksia. Eturenkaat vielä enemmän. Me yritämme avustaa liikkeelle lähtöä, mutta toteamme lopulta monen yrittämisen jälkeen, ettei meistä ole apua. Kenties traktorista. Kenties toisenlaisesta kuskista. 

Valkoinen kiila hangella

Ja sitten tulee pakkasta ja iltakin. Pistämme entistä enemmän vaatetta päälle ja tunnen oloni pyöreäksi. Mies täyttää rinkan siemenillä, heittää sen selkäänsä ja lähdemme matkaan. Pakkanen on karkoittanut pilvet ja taivas on mustan sininen. Pelloilla tuulee melkein sielun pois, poskiin sattuu. Kyyneleet täyttävät silmäni eikä se yhtään helpota polun näkemistä. Mies huomaa, että kävelen mutkasta ohitse ja annan hänen suosiolla siirtyä edelleni näyttämään oikeaa suuntaa.

Kun olemme jo metsässä kaivan fikkarin esiin. Kävelemme suurten kuusten oksien alapuolella. Joku on kulkenut tästä tänään ja tehnyt meille kapean polun. Viimeiset metrit kahlaamme kinoksessa ja vihdoin pääsemme linturuokinnalle. Fikkari ja otsalamppu heiluvat, kun täytämme metsässä ruokintalaitteita. Parempi oli tulla tänne tänään, huomenna näille ruuille on tosi tarvetta. Metsässä ei tuule, niinkuin pellolla, joten sormetkaan ei jäädy, vaikka hanskat on välillä otettava pois käsistä. Paluumatkalla olo on jo lämmin ja kun pääsen kotiin olo on niin rento, että tekisi mieli lähteä nukkumaan, vaikka kello on vasta seitsemän. Ai että, mikä ihana ilta, kulkea pimeässä lumimaastossa taskulampun valossa, katsoa välillä korkealle taivaan ääriin ja palata etsimään polkua maassa. Huomenna on vieläkin kylmempää. Ehkä jään suosiolla kotiin koko päiväksi :)

* * *

Jos pidät lumesta yhtä paljon kuin minä, niin mainioita ulkoilukelejä sinulle. Nyt kannattaa lähteä ulos. Jos taas nämä kelit eivät ole yhtään mieluisia, niin kenties nautit pilkahtavasta auringosta, sitä on tarjolla viikonlopun verran. Nautiskele jokatapauksessa olostasi silloin kun siihen on mahdollisuus. Minä ainakin olen tämän viikonlopun tarpeessa. Ensimmäinen työpäivä veti jo sykkeen korkealle ja nyt yritän laskea tehoja alas. 

Iloa viikonloppuusi ♥

10 kommenttia:

  1. Mukavaa, että joku nautti lumesta :D Minäkin pidän valosta, mutta en näistä pakkasista, siispä sohva kutsuu minua.

    Minulla on ollut jotain 15 vuotta yhdet ja samat Icebug-saappaat, ovat olleet ehdottomat talvella. Olivat aikanaan kalliit, mutta ovat maksaneet itsensä monta kertaa takaisin.

    Nauti talvesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, talviajan säät jakaa ihmisten mielipiteitä ja jokaiselle se oma on paras :D

      Mulla oli myös tosi ihanat talvikengät, jotka kesti vuosikausia. Niiden jälkeen löysin muuten hyvät, mutta liukkaat, eikä liukkaat talvikengät ole kyllä mistään kotoisin ;-) Toivon, että nämä uudet olisivat tosi kestävät.

      Mä nautin talvesta ja nautitaan molemmat valosta ♥

      Poista
  2. Ihana kertomus! Tätä olisin halunnut lukea vaikka kuinka pitkään. Tykkään lumesta ja tänä talvena meillekin päin on tullut lunta. Viime talvena ei tullut yhtään.
    Mukavia lumisia iltakävelyjä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai miten hauskaa, että pidit. Mahtavaa, että teillekin tuli nyt lumipeite. Kuulin ilon huudahduksia Turusta eilen.

      Tänään piti kietoutua oikein hyvin kun meni ulos ja siltikin nenä tahtoi paleltua. Nenää on jotenkin vaikea suojata, hehee

      Oikein mukavia talvipäiviä sinnekin :D

      Poista
  3. Ihana teksti. <3

    Mie oon kyllä niin päinvastainen tapaus kuin olla ja voi. Inhoan pakkasta enkä pidä lumestakaan. Jos en autoilisi, niin lumi olisi ok. En tykkää siitä, kun auto jää jumiin, parkkipaikat vähentyvät murto-osaan, kun lumikasat valtaavat tien vierukset, ja kun ei voi ajaa rallia niin kuin kesällä, vaan pitää ajaa kieli keskellä suuta. Kesää siis odotellessa. :-D Mutta nautihan sie lumesta ja pakkasesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän niin sinua, lumi ja pakkanen ei ole kaikkien parhaita kavereita. Varsinkin keskustassa autoilu ja parkkipaikan löytäminen on lumisäällä todella ikävää. Täällä kauempanakin autoja on hautautunut lumivallien ja kasojen väliin tienvarsilla ja eräänä päivänä näin nuoren naisen kaivavan pulkalla autoaan esiin. Siinä myötätunto oli kyllä kovassa. Mutta keskustassa on vielä muut lisäongelmat lumen kanssa talvella.

      Eräs tuttavani inhoaa kaikkea Suomen säätä lokakuusta toukokuuhun asti. Joskus mietinkin, että kun toiset meistä tuntevat syntyneensä väärään aikakauteen, niin varmasti myös aika monet aivan vääränlaiseen lämpötilaan ja maahan.

      Odotellaan yhdessä kesää, siihen ei ole enää pitkä aika <3

      Poista
  4. Tykkään lumitalvista, vaikka en olekaan mikään suuri ulkoilija tai vaeltelija - mutta on aivan ihanaa lähteä ulos pakkaseen ja lumeen! (myös keväiseen ilta-aurinkoon, kesäyöhön ja -aamuun ja syksyiseen iltapäivään, itse asiassa ulkoilu on mukavaa aina kun on raikasta ja tuoretta)

    Ja olisipa kiehtovaa kuulla huuhkajan huhuilua.
    Meidän lähi(ö)metsässä on asustellut joku suurehko haukka ja palokärki, siinäkin on kaupunkilaiselle elämystä kerrakseen. Palokärjellä ainakin on outo huuto.

    Yritän olla nyt joka päivä ulkona, niin kauan kuin tätä onnea riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme kiertäneet ilmeisen kaukaa huuhkajat, ei nyt vaan osu kohdalle ;-) Monen koulutusvuoden jälkeen vasta nyt osaan tunnistaa haukan kauempaakin. Eli mulle tieto tässä asiassa tulee tosi hiljaa ja hitaasti päähän.

      Oikein mukavia ulkoiluhetkiä sinulle :D

      Poista
  5. Miten valloittava ja mukaansatempaava tarina! Sulla on kirjoittamisen lahja ♡
    Vielä mukavamman tästä tekee se, että se on totta, elettyä.
    Kaunista on, joskin vähän hankalaa toisinaan. Keskitytään vain katselemaan, ihailemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi, kiva kuulla että tarina tempasi mukaansa. Nyt on ollut upeaa ja kuten toteat vähän hankalaakin toisinaan. Kahlaamista, liukastelemista, lumen luontia, mutta kuitenkin hienoa. Talonmiehelle täytyy antaa täydet pisteet, se on aikamoinen kaveri, kun osannut loihtia paikkoja kasvaville lumikasoille ja on jaksanut hoitaa pihamaata.

      Upeaa viikonloppua sinulle ♡

      Poista