perjantai 21. heinäkuuta 2023

Heinäkuun himopyykkäys - mikset tekisi kaikkea kahteen kertaan

Ei uskoisi ihan heti kun minut näkee, että tuo nainen se himoitsee puhdasta pyykkiä. Sellaista joka tuoksuu raikkaalle, on kirkastettu sekä etikalla että tuplahuuhdonnalla, ettei jopa voisi kehua tuplapesemisellä. Mutta kyllä näin on. Minä nykyään pesen pyykin ensin yhden kerran ja heti perään varmistan puhtauden toisella täyspesulla.

Olen myös kehittynyt erinomaiseksi sääennustajaksi. Olen ilmoittanut naapurustoon, että kun haluavat tietää milloin paikalliset kaatosateet saapuvat, niin ei kun vaan puhelinsoitto minulle ja tarkistus milloin aion viedä hyvin pestyt ja tehokkaalla linkouksella melkein kuivaksi pyöritetyt pyykkini pihanarulle kuivumaan. Katsos, olipa miten pilvetön sää tahansa, ulos pyykkinarulle pyykit vietyäni ei kulu kuin viitisentoista minuuttia ja ensimmäiset auringonpaisteen kirkastamat pikku pisarat tipahtelevat taivaasta. Viimeistään puolen tunnin kuluttua alkaakin armoton kaatosade ja se kestää vähintään parisen tuntia.

Olen testannut monta kertaa uuden taitoni. Se toimii. Sataprosenttisesti. 

Eli jos pihasi kaipaa sadetusta ja sieltä löytyy kunnon pyykkinaru, niin tilaa vain minut juuri pestyn pyykkini kanssa luoksesi. Ennen kuin ehdit minulle kahvia keittää saat ilmaisen luonnonmukaisen kastelun perennoille ja nurmikolle :D





6 kommenttia:

  1. Vihdoinkin luotettava sääprofessori jossakin! Suunnittelen tässä just pientä patikkaretkeä, joten voisitko pidättäytyä pyykinpesusta tämän päivän, tai ainakin tuonne iltaan asti. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, tämä on sovittu. En pese tänään huomennakaan pyykkiä. Toivottelen oikein mukavaa patikointiretkeä sinulle :D

      Poista
  2. No ohhoh, aikamoinen tehopyykkäri olet!

    Pitääkin laittaa sinulle viestiä, kun täytyy olla aurinkoista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, mitäs sitä ihminen ei tekisi pyykkinsä eteen. Mutta se on ikävää, ettei pyykkinarulla ole oikein tehokasta linkousta, kuivuminen kestää nykyaikana kamalan kauan :D

      Laita vaan viestiä, en onneksi ole pesukoneen ääressä ihan päivittäin :)

      Poista
  3. mitenkäs tuo reikäisten ja käytöstä poistettujen vaatteiden pesu? onhan siis sanomattakin selvää, että ainoastaan puhtaan rikkinäisen vaatteen voi heittää pois ;) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, vaikea kysymys ;-) Olen höveli ja radikaali ja vastaan, että jos rikkinäistä ei voi korjata niin sen voi laittaa roskikseen likaisenakin :D

      Poista