Viimeisiä viedään ja uudet kujeet mielessä

Päiväni alkavat olla luetut

Reilu viikko enää vapaata ja sitten palaan graafisen suunnittelun äärestä tavallisen pc:n eteen näpyttelemään ei-visuaalisia hommia. 

En tiedä pitäisikö olla hämmästynyt siitä kuinka nopeasti syksy hurahti vaiko siitä, että olen oppinut valtavasti viime vuoden aikana. 

No, kuten huomaat olen miettinyt menneitä. Tapanani on ollut aina tähän aikaan vuodesta tutkailla miten elo on mennyt ja mitä tulevalta vuodelta toivoisin. Niinpä olen parina päivänä kirjoitellut ylös asioitani vanhoilla ja uusillakin kysymyspaketeilla. 

Uudet ideat nappasin Mel Robbinsin videosta. Esimerkiksi viime vuoden kohokohtia katselin puhelimen valokuvista, sillä kuvia minulla on reilusti. Huomasin nopeasti mistä asioista ja henkilöistä olen saanut virtaa.

Pohdin myös mitä olen oppinut vuodestani ja mitä juttuja haluan ottaa mukaan tuleville kuukausille. Ja koska kaikki ei mene aina ihan nappiin, listasin myös asioita, jotka veivät minut syviin vesiin ja joista haluaisin päästä eroon. Sanon siis toivottavasti hyvästit turhalle neuvomiselle (kukaan ei kaipaa neuvoja), epämääräiselle miellyttämishalulle (ketä se palvelee) ja itseni liian tosissaan ottamiselle (en halua myöskään olla tosikko ja kankea).

Ehkä kivointa on ollut miettiä asioita, jotka haluan aloittaa ensi vuonna. Niitähän ei voi olla paljoa, sillä tiedän meneväni eteenpäin ainoastaan pienen pienin askelin. Osaan tehdä enää yhden asian kerrallaan ja kivoiksi tavoiksi saan taottua juttuja vain hitaalla ja sitkeällä toistolla. Huomaatko, olen siirtynyt monitehonaisesta putkiaivoiseksi-birgitaksi.

Jos haluat kokeilla miltä tällainen pohtiminen tuntuu, niin ehkä käyt kurkkaamassa Melin videon. Ja jos tällainen touhu ei yhtään kiinnosta sinua, niin sekin on enemmän kuin ok, mitä sitä turhaan kuluttamaan aikaansa asioihin jotka eivät resonoi :D

Mutta uutta vuotta ennen haluan ehdottomasti kiittää sinua kuluneesta vuodesta. Siitä että olet tuonut minulle iloa kommenteillasi ja läsnäolostasi. Kiitos kaikille bloggareille antoisista teksteistä ja ideoista joita olen saanut. 

Toivotan sinulle oikein antoisaa vuoden vaihdetta. Tulkoon uudesta vuodestasi paras pitkään aikaan. Täyttyköön se oikein makoisilla yöunilla, lempeillä taputuksilla omalle olkapäälle, arvostavilla sanoilla itselle ja kaikella muulla mitä toivot sydämestäsi itsellesi ja läheisillesi.

Jatketaan juttuja ensi vuonna ♥

Melkein joulukalenteri - hervottomasti viime tipassa

Mikset tehnyt niin kuin ennen, kysyn itseltäni tämän joulun suhteen. Monta asiaa on mennyt ihan miten sattuu, mutta kaikesta on selvitty. Melkein ;-)

Postikortit

Utelen osoitetietoja vasta kaksi päivää ennen korttien viimeistä lähettämispäivää. Saan vastauksen kolme päivää viestin lukemisen jälkeen. Tulos: Ennen kuin reaktioni pääsee valloilleen, katson yhden videon. Jälkeenpäin olo on sopivan hervoton ja osaan olla vetämättä hernettä syvälle nenään, sen sijaan päätän lähettää sähköisen joulukortin. 

Ruokakauppa

Lähden ruokakauppaan ostamaan asiat, joita en ole hakenut ajoissa. Näen jo kaukaa ruuhkautuneen tien ja satamäärin autoja. Päätelmä: Teen täyden ympyrän kiertoliittymässä ja palaan kotiin. Myöhään illalla palaan kiertoliittymään, tie on hiljaisempi ja reitti kauppaan rauhallinen. Saldo: Vähemmän ihmisiä, vähemmän hulinaa, mutta ei myöskään yhtään luumumarmeladia. Ostivat sitten päivällä ison marketin tyhjäksi ;-)

Mietin että jos katson yhden videon, niin eiköhän sen jälkeen ole yhdentekevää onko meillä joulutorttumarmeladia vai ei...

Lahjat

Kuten kaiken muunkin, olen jättänyt joululahjat pakkaamatta (omituinen marras-ja joulukuu). Olen ehkä arvellut, että ne osaavat pukea itse naamiaisasut päälleen, mutta ei. Koska kohta joulu on ovella, on pakko tehdä kunnon toimintasuunnitelma. Katson ensin yhden videon ja sen jälkeen sanon topakasti siipalle: "Tänne ei saa nyt tulla". Laitan takanani oven kiinni. Pistän soimaan imelän-herra-bublen, joka saa lanteeni keinumaan. Taittelen winterwonderlandin tahdissa yhtä jos toista paperirullaa ja kihartelen paperinaruja. Lopputulos: Hervottoman näköisiä paketteja.

Kuusi

Ja onko mitään laitaa siinä, että joulukuusessa loistaa vain valot. Ei ole. Päätän ottaa vauhtia yhdestä videosta ja sen jälkeen haen koristelaatikot kuusen viereen. Vaihtelun vuoksi pistän taustalle tomusokerilla kuorrutettua Frank Sinatran, Dean Martinin ja Bing Crosbyn joulumusiikkia. Kerään samantyyliset koristeet yhteen ja kierrän niiden kanssa kuusta ympäri. Lopputulema: "Mikset tehnyt tätä aiemmin", kysyn ääneen itseltäni. En saa vastausta, johtunee ehkä hervottomista tonttu-ukoista.

Viimeinen silaus

Vielä pitäisi yksi asia hoitaa. Lähettää kaukaisille ystäville valokuvalliset terveiset. Tätähän ei ole voinut hoitaa aiemmin, koska tonttulakit ovat kellarissa. Hohhoijaa. Siippa lähtee kellariin noutoretkelle ja koska valokuvaus tarkoittaa pienimuotoista ehostusta, peittoan vitkuttelun yhdellä videolla ja saan virtaa sen verran, että pääsen suihkuun. Kohta muiskautan huulipunan huulille, punaa vähän poskille, kivat joulukoristeet korviin ja vähän enemmän jouluista koristelua juuri pestyihin hiuksiin. Tehtäväsuoritus: Siippa haluaa valokuvat nyt ja heti, mutta en tahdo asettua valokuvaan mukavasti. Olen jotenkin äkäinen. Onneksi mietin tonttu-ukkoja ja haen keittiöstä oman sellaisen yhteiskuvaan mukaan. Kohta kuva on napattu ja viimeinenkin rivi tehtävälistalta suoritettu.

Hetken kestää elämää

Päätän olla loppupäivän kuin ellun kana, tai mikä lie epätonttu. Lisäksi kaivan vielä esiin, ehkä kuudennen kerran tällä viikolla, Herra Ylpön Hei tonttu-ukot hyppikää esityksen. Siinä on mukavan vaarallinen tunnelma ja nopeita liikkeitä. Ihailen erityisesti kaverin ammattimaista asioiden loppuun asti hoitamista, tapahtuupa ihan mitä tahansa :D Tätä kohti olen yrittänyt suunnata näinä joulukuun päivinä, jolloin keho ei olisi ollut halukas liikauttamaan evästäkään mihinkään suuntaan.

Herra Ylppö: Hei tonttu-ukot hyppikää

Kaikki ei joulusta tykkää (kuten muistaakseni Ylppö), joten olitpa mitä mieltä tahansa tästä ajasta, niin toivottelen mukavia tulevia päiviä sinulle. Tee jotain sellaista mistä pidät erityisen paljon ja jos olet töissä, niin rauhallisia työpäiviä ♥

Melkein joulukalenteri - tee se itse lumihiutaleet

Hyvät ideat syntyy joskus tarkkaan ensin puntaroiden. Parhaimmat keksinnöt syntyy kuitenkin mielestäni sattumalta. Tai vahingossa. 

Voin nyt vuotaa oman keksintöni. 

Olen varma, että tästä syntyy tämän kauden hittituote, varsinkin kun materiaalit ovat halpoja ja jouluinen koriste valmistuu kuin itsestään.

Tee se itse lumihiutaleet

• Ensin suosittelen miettimään kohteen, jonka haluat koristella ihanilla lumihiutaleilla.
• Seuraavaksi valitse kaikki tummat vaatteet yhteen pinoon ja vie ne pesukoneeseen. 
• Laita mukaan pari nenäliinaa tai vaihtoehtoisesti noin kahdeksantoista vessapaperin palaa. Jos haluat kunnon talvimaiseman, lisää vessapaperia tai nenäliinoja oman makusi mukaan.
• Pese vaatteet pesuohjeen mukaan.
• Kun pesu on valmis, ota varovasti koneesta yksi vaate kerrallaan ja mene sisustuskohteeseen. Itse suosin joulukuusta.
• Ravistele valkoiset, mukavan napakat ja unelman kauniit hiutaleet kuusen päällä. Muista olla varovainen latvan korkeudelle siirtyessäsi (ota villasukat pois, kastele jalkapohjasi ja nouse vasta sitten pallille).

Suosittelen tee-se-itse-lumihiutaleiden ravistusmateriaaliksi hiukan liukkaita alushousuja. Niistä lumihiutaleet irtoavat helposti ja vaivattomasti. Puuvillaiset alushousut ovat siitä mukavia, että niihin hiutaleita tarttuu paljon ja koristelu on tehokasta. Toisaalta ravistelutarmoa tarvitaan enemmän kuin keinotekoisen kankaan kanssa. 

Sukat ovat myös vinkeitä, niillä voi harjoitella lumihiutaleiden sinkoamista kuusen ympärillä samalla tanssien. 

Isommat vaatteet, kuten paidat, eivät sovellu koristeluun, jollei liiketekniikka ole hyvin hallinnassa. Eli pysyttelisin ehdottomasti vain mustissa pienemmissä vaatteissa. Mustissa siksi, että niistä näet heti riittävätkö ihanan puhtaat, valkoiset ja rakkaudella luodut sesongin juhlakoristeet, vai haluatko tehdä uuden pesukerran.

Jos haluat harjoitella ensin pienesti, niin koristele seimiasetelma, tai jos koristelet olohuoneen ikkunan romanttiseksi talvimaisemaksi, muista kastella se etukäteen ennen hiutaleiden ravistelua.

Tässä ideani. 

Kerro jos innostuit ja kokeilit. Voit vaikka hästägätä oman lumihiutalesisustuskuvasi instatiliini ja juhlistaa kanssani uusien jouluideoiden syntymistä :D

Ai-niin, eihän mulla ole mitään instatiliä, mut ei kai se haittaa ;-)

Melkein joulukalenteri - kaverille kans

"Miksi te ette ole avanneet joulukalenteria", kysyy nuorimies meillä ollessaan. 

En kerta kaikkiaan ymmärrä mitä on tapahtunut? Olemme päästäneet kaksi päivää ohitsemme noin vain. Samalla tajuan, että vielä isompi katastrofi on käsissäni jo toistamiseen. Olen unohtanut joulutontun kellariin. Pelkään pahinta, se on taas suu mutrullaan ja kiukuttelee minulle loppuviikon. 

No ei ole ihmekään. En itsekään tykkäisi, että minut jätetään pimeään kellariin, kun muut saa viettää joulukuuta yhdessä riemuiten.

Menen heti hakemaan kaverin kotiin. Ehkä vien sen huomenna pulkkamäkeen :D
 

Amazon Christmas - Joy Ride

Marraskuun selätys - viimeiset tehtävät ja hammastahnan hamstraus

Marraskuun kahdeskymmenesseitsemäs

Menen ulos ja tunnen kuinka sadesää tunkee ytimeeni. Hrrr. Tämä on yleinen kuvitelmani marraskuusta, tihkusade, musta sää ja syväjäätynyt tunne sisällä. Illalla hytisen kotonakin.

Marraskuun kahdeskymmeneskahdeksas

Voi veljet. Olen tehnyt video-cv:tä jo toista päivää. Ennen lounasta päätän, että nyt saa riittää. Hiominen on ongelmani, se etten voi päästää irti mistään missä huomaan olevan pienenkin vinon elementin. 

Marraskuun kahdeskymmenesyhdeksäs

Jutellaan aamiaisella valmistumisesta ja mitä se tarkoittaa. Minulla on ollut parisenkymmentä vuotta kuvankäsittelyohjelma ja muita herkkuja. Niiden lisäksi haluaisin tiettyjä ohjelmia, joita olen opiskellessa käyttänyt. Olen siirtänyt ajatusta hankinnasta koko syksyn, sillä ohjelmapaketti on sikakallis, siis SIKAkallis. Siinä kesken kahvin käyn kuitenkin hakemassa koneen ja menen nettiin tarkistamaan ohjelmien hintaa. En tiedä onko aamulla olkapäälleni istahtanut rahansäästöenkeli vaiko mikä joulutonttunen, mutta edessäni näkyy teksti:

Saat tänään 50 % alennuksen ensivuoden vuosimaksusta. 

Hyppisinkö tasajalkaa vai lentäisinkö pyllylleni? Joka tapauksessa ostan paketin. Minulla on ensivuosi aikaa seurata tarkasti miten paljon käytän mitäkin ohjelmaa ja mitä teen sitä seuraavan vuoden suhteen. Valitsenko muutaman tärkeimmän tulevaisuudessa vai kattaako käyttöni normaalin hinnan verran. 

Ja kun kerran päästin shoppailuhimon valloilleen, niin käyn ostamassa jopa kaksi tuubia hammastahnaa 25 % alennuksella :D

Marraskuun kolmaskymmenes

Nuhjuinen olotila, vähän niinkuin kurkussa tuntuisi jotain. Haluan tukahduttaa ikävät ajatukset heti pois, joten juon monta kuppia teetä ja keitoudun lämpimään. En halua mitään tauteja tähän vaiheeseen loppuvuotta.

* * *

Ja niin kului tämäkin marraskuu. Loppu meni tiiviisti opiskellessa ja välillä ulkoillessa. Lähetin jo vastuuopettajalleni viimeisenkin näyttötehtävän ja toivon, ettei se enää keksi mulle mitään lisähommia. Sormet ristiin!!

Marraskuun selätys - huolissaan olevat papukaijat

Marraskuun kahdeskymmenes

Tänään pesukone on pessyt ja huuhtonut pyykkiä ja minä olen pessyt ja huuhtonut seinää. Hikihän siinä tulee huhkiessa. Illalla mennään ystävien kanssa Ursus Factoryn keikalle. Mahtava bändi!

Marraskuun kahdeskymmenesensimmäinen

Olipas hyvä, että olen saanut alkukuusta rapputreeniä, sillä nyt nousen ja laskeudun tikkaita ylös alas monta kertaa. Olen suunnitellut kauan yhden seinän maalaamista, joten tänään teippaan ja maalaan sen. 

Sitä sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Minä olen usein miettinyt, että meillä hyvin suunniteltu on vain innostuneesti suunniteltu :D Tänään minä kuitenkin saan pitkän maalaripäivän jälkeen uuden värin huoneeseen ja vain vähän jännitän onko peitto tarpeeksi hyvä. Päätän luottaa asiaan ja riivin maalarinteipit pois ennen kuin viimeinen maalikerros ehtii kuivua.

Illalla lähden kävelylle. Lunta on tullut taivaan täydeltä ja maa on kuin pumpulimeressä kävelisi. Talonmies on ajanut traktorillaan pariin otteeseen pihamaalla, mutta kaupunki ei jalkakäytäviä. Niinpä tamppaan kapeita polkuja joko miehen perässä tai hänen edellään. Ihanaa tämä lumimäärä!

Marraskuun kahdeskymmenestoinen

Seison katsomassa maalattua huonetta. Mietin toiminko joka asiassa niin, että aloittaminen on nihkeää, mutta tekeminen on kivaa. Kuten nyt tämä seinä. Pesu, huuhteleminen ja teippaaminen oli hikistä ja inhaa hommaa, mutta varsinainen sutiminen ja telaaminen hauskaa ja innostavaa. 

Pitäisikö minun suhtautua asioihin toisin? En olisi saanut näin hyvää jälkeä aikaiseksi, jos olisin jättänyt alkutyöt tekemättä. Jos aloittaminen tuntuukin rasittavalta, niin pitäisikö siinä vaiheessa vain miettiä lopputulosta ja käydä hommaan käsiksi. Sitä mietin.  

No, maalikerrokset riittivät, peitto seinässä on hyvä. Minä ehdotan huonekalujen palauttamista ja aloitammekin työn, kunnes siippa innostuu ehdottelemaan kaikenlaisia muutoksia huonekalujärjestykseen. Me veivaamme sänkyä, pöytää ja vaikka mitä edestakaisin yhteen jos toiseen paikkaan. Kuin ajatuksen lento olemme jossain vaiheessa siirtyneet keittiöön suunnittelemaan taulujen sijoittamista, kunnes tajuamme, että piti olla toisessa huoneessa sisustushommissa. Lopulta toteamme, että alkuperäinen järjestys on täydellinen ja palautamme kaiken ennalleen :D

Illalla kävelyreittejä on jo aurattu kävelykuntoon. On aivan mahtava talvisää, vaikka mietinkin, että pitänee hankkia nastakengät. Olen jo siinä iässä ;-)

Marraskuun kahdeskymmeneskolmas

Yritän vihdoin saada blogin ajantasalle, samalla yritän miettiä portfoliosivujen tekoa. Molemmat tökkivät, mutta lopulta kuitenkin edes toinen etenee. Siis blogi :D 

Teemme suppilovahvero-poro-pizzaa. Yllätyn kuinka mieto sienen maku siinä on. Olisi pitänyt laittaa enemmän sieniä, sanoo nainen, joka ei sienistä ole paljoakaan perustanut.

Marraskuun kahdeskymmenesneljäs

Mahtava ulkoilusää, lähdemme heti aamusta pitkälle kävelylenkille, sen jälkeen olenkin kuin ellun kana ja makoilen pankollani mitään tekemättä. No sentään laitan kesävaatteet pois odottamaan uutta kevättä.

Marraskuun kahdeskymmenesviides

Istun taas tietokoneen ääressä ja huomaan kuinka olkapää ärtyy. Koko päivän suhraan nettiportfolion kanssa. Toivon, että tämä etenee nopeasti, mutta saa nähdä.

Marraskuun kahdeskymmeneskuudes

Teen tämänkin päivän portfoliota. Hohhoijaa ;-)

Sade sulattaa lumia pois.

* * *

No niin, kotiin paluu tarkoitti paljon pyykinpesua ja seinän pesua ja maalausta. Kesä saa siirtyä nyt taka-alalle ja minä toivon josko kohta saisin kaikki opiskelut hoidettua siihen kuntoon, että voisin pitää joululomaa. 

Olen hiukan huolissani valinnoistani, sillä en ole vieläkään ostanut joulukortteja taikka miettinyt joululahjoja. Yleensä hoidan nämä kaksi asiaa marraskuussa, mutta tänä vuonna marraskuun päivät kuluvat kauhean nopeaan.

Marraskuun selätys - viimeinen lämmin aamu ja lyhyen banaanin kohtalo

Marraskuun viidestoista

Olemme kiertämässä saarta, lounaasta pohjoiseen ja länteen. Ajamme saaren keskiosan läpi, upeiden laaksojen kautta pohjois-rannikolle Sao Vicenten kylään. Täällä on suuria laavakallioisia merivesialtaita.

Merenkäynti on kova. Mantereella eilen riehuneet myrskyt ovat kuulemma tulossa saarelle. Meillä kaikilla on tuulen pitävät takit päällä, mutta vesialtaissa on paljon uimareita. Joko heillä on hylkeen nahka pinnassaan tai vesi on lämmintä. En usko jälkimmäiseen, ehkä vain tämän hiukset irrottavan tuulen vuoksi.

Kun jatkamme matkaa näen pahoja metsäpaloalueita. Oppaamme toteaa, että hänen tullessaan saarelle 80-luvulla ei metsäpaloja paljoa ollut, mutta 2010 jälkeen niitä on ollut usein. Pian hän hikeentyy puhuessaan poliitikkojen reaktioista elokuun suurpalossa. Ilmeisesti metsän annettiin osassa saarta palaa ja kuviteltiin, että se sammuu itsestään, mutta näin ei käynytkään, vaan tuli levisi todella laajalle alueelle. Ja täällähän vedensaanti liittyy oleellisesti terveen puuston määrään.

Opin banaaniviljelmällä kävellessäni, että banaani ei olekaan puu, vaan ruoho, joka tekee vain kerran elämässään kukan, sitten 40 kiloisen banaanitertun ja siinä se elämä sitten onkin. Viereensä banaani versoo uusia ruohoja, joista vain 1-2 jätetään elämään, jotta näitä alamittaisia banaaneja kasvaisi lisää. Madeiran banskut on 14 cm pitkiä ja EU säännökset vaatii että pituus tulee olla 16 cm, eli Madeiran makoisia herkkuja saa vain saarelta ja Portugalista.

Illalla tuulee 20 metriä sekunnissa ja sataa. Mutta sen kovempaa myrskyä en huomaa. 

Marraskuun kuudestoista

Kävelemme taas. Löydämme meren rannan vieressä kulkevalta reitiltä kallioon hakatun kävelytunnelin. 

Tunneli on valaistu, mutta on kuitenkin mukavan hämärä ja nyt leveyttäkin on sen verran, että vastaantulijan mahtuu ohittamaan mukavasti. Vesitippa tipahtaa välillä otsaani, mutta jännittävintä on kuunnella meren ääntä vasemmalla puolellani. Enkä vain kuule, vaan koen jopa kehossani meren aaltojen iskun kallioon. Tunnelin puolivälin tienoilla on louhittu "ikkuna" josta näen onkalon kautta merelle. Hieno paikka! 

Olin etukäteen arvellut, että vanhat kokemukset pyramidin ahtaista käytävistä ahdistaisivat täälläkin, mutta nämä tunnelit ovatkin mukavan kihelmöiviä paikkoja :) 

Kallion sisältä pois tultuamme pääsemme vielä jonkin aikaa eteenpäin, kunnes reitti on suljettu maanvyörymien vuoksi. Toinen maanvyörymäuhka oli sulkenut kauniin levadareitin tänä vuonna. Mietin miten helppoa ja turvallista meillä kotona on, kun harvemmin kulkureitit poistuvat käytöstä kuukausiksi tai pidemmäksikin aikaa.

Marraskuun seitsemästoista

Vielä ehtisi tutkia saarta, joten lähdemme katsomaan Garajaun niemen kärjessä seisovaa Kristus patsasta (Cristo Rei). Patsas rakennettiin vuonna 1927 eli neljä vuotta ennen Rio de Janeiron isompaa versiota. 

Alueella on mukavan rauhallista, patsaalta pääsee kävelemään portaita pitkin aivan niemen kärkeen asti taikka parkkialueelta alas hiekkarannalle. 

Rannalle emme nyt poikkeuksellisesti lähde laskeutumaan. Askeleita tällä matkalla on tullut paljon ja jalkalihakseni toimiikin jo hyvin, mutta pilvet kaikkosivat jonnekin ja nyt aurinko paahtaa taas täysillä eikä mutkaisella tiellä ole varjon ajatustakaan. 

Palaamme siis kaupunkiin, jossa vanhat ralliautot lähtevät renkaat vinkuen satama-alueelta ylemmäs vuoren mutkaisille teille. Mistä tuleekin mieleen, että kävelykadulla on Ari Vatasen ja Henri Toivosen nimet katulaatoissa, miehet kun ovat voittaneet Madeira rallin menneinä vuosina.

Marraskuun kahdeksastoista

Viimeinen aamukävely Madeiralla. On ihanan lämmin aamu, paikalliset nojailevat bussiaseman kioskilla kapealle tasolle ja juovat pientä aamukahviaan. Minä sanon heit pikkupuistolle, mukavalle italialaiselle ravintolalle, kävelykadulle, katedraalille ja rantakadulle. 

Loppupäivä kuluukin istuessa. Ensin bussissa, sitten lentokentällä ja lopulta koneessa. Kotimatkalla piirtelen vihkoon ja käyn puhelimen valokuvia lävitse rajaillen ja siivoillen niitä. En oikein jaksaisi istua paikallani näin pitkään. 

Lopulta kuitenkin pääsemme kotiin nuorenmiehen kyydissä ja rupattelemme yömyöhään. 

Olen edelleen Madeiran aikataulussa, eli pari tuntia jäljessä kaikesta. 

Ihanaa olla kotona.

Marraskuun yhdeksästoista

On kirkas päivä. Pitkästä aikaa syömme koko perhe yhdessä aamiaista. Ja yllättäen päivän aikana myös päätämme lähteä sienimetsään. Sää on mahtava, raikas ja piristävä. En ole mikään sieni-ihminen, mutta kävelen onnessani pehmeässä maastossa puiden lomassa ja kallioiden kupeessa etsimässä suppilovahveroita. 

Kotona teemme suppiskeittoa ja totean varovaisen maistamisen jälkeen, että voisin kai minä tässä iässä jo pikkuhiljaa oppia lapsuuden sienikammosta pois :) Meille jää vielä iso läjä sieniä siivottavaksi vaikka nuorimies viekin oman ämpärinsä illalla lähtiessään. 

Jätän siivoamisen suosiolla huomiseksi.

* * *

Madeiralla oli tosi hieno käydä. Luonto on mahtava ja lämpötila miellyttävä tähän aikaan vuodesta. 

Pidin eniten aamujen hiljaisesta tunnelmasta kaupungissa, kun paikalliset lähtivät töihin ja turistit nukkuivat ;-)  Ja lämpimistä illoista, siitä kun vuorilla olevien kylien valot näkyivät upeasti kaupunkiin ja yleistunnelma oli ihanan laskeutuva. 

Funchalissa puistot olivat suosikkipaikkojani, varsinkin se pieni aivan kävelykadun kupeessa. 

Laaksot saaren keskiosissa oli käsittämättömän vehreitä ja pohjoisessa sekä idässä oli upeaa rosoisuutta. 

Korkeuserot ovat suuret, joten mäkiä, rappusia ja mutkaisia teitä riittää. 

Bussiliikenne on halpaa ja se toimii hyvin, jos ei halua mennä minnekään bussilla numero 7, hehee. 

Marraskuussa paikallisia tapahtumia oli yllättävän paljon. Muutaman päivän kestävä Street Arts Festival, jossa oli paljon katutaidetapahtumia. Hyväntekeväisyysviikko, jonka aikana oli myös paljon laulu- ja musiikkiesityksiä sekä myyntikojuja, joiden tuotto meni hyväntekeväisyyteen. Muotinäytös oli rakennettu yhtenä päivänä kävelykadulle. Ja muutamana päivänä oli vielä Madeira Rally Legends kisa. 

Jouluvaloja pystytettiin jokaisessa kylässä vimmatusti ja ne sytytetään joulukuussa. Eli sitä kohti mennään kovaa vauhtia.

Marraskuun selätys - taistelu tuplatäkin kanssa

Marraskuun kymmenes

Suuntaamme aamukävelyn rantaa pitkin itään ja päädymme umpikujaan, eli uimapaikkaan. Täällä hiekkarantojen sijaan on betonitasanteita, joissa paikalliset ottavat aurinkoa ja pulahtavat mereen. Aallot puskevat pään kokoisiin pyöreisiin rantakiviin, ne liikahtelevat veden voimasta ja ääni kuulostaa siltä kun pesisi kiviä (joo, teen sitä silloin tällöin). Ylhäältä tasanteelta on tehty 45 asteen kulmaan betoniluiska veteen ja sitä pitkin mummelit ja papat harjoittavat uimaan menoa. 

Ensin neljä miestä yrittävät könytä ehjin nahoin ylös merestä ja kun he ovat ”turvassa” laskeutuu nainen luiskan alaosaan. Vesi kastelee nilkat, nainen tekee ristin merkin ja aloittaa hitaan etenemisen. Minua naurattaa tuo ristin merkki, muttei kovin kauaa. Kun naisen polvet peittyvät veteen, hän sukeltaa pääsemättä kuitenkaan tarpeeksi kauas rannasta. Aallot kieputtavat naista edes takaisin, lopulta niin, että hän liukuu aallon mukana kasvot edellä rantaan. Kun aalto vetäytyy takaisin merelle nainen on mahallaan luiskalla. Ajattelen, että naiselle käy huonosti jos uusi aalto raahaa hänet veteen ja paiskaa takaisin, mutta niin hänkin taitaa ajatella, koska nousee polvilleen ja kiipeää luiskan ylös ja menee pois. Enpä ole ennen jännittänyt ihmisten puolesta uimaan menemistä, mutta nyt sellainenkin on koettu.

Hikisen tilanteen jälkeen jatkamme kävelyä, mutta olo senkun kärventyy ja saman tekee mieleni. Totean lopulta, että nyt täytyy saada helpotusta, eli jäätelöä! Ostan sitruunasorbetin, siippa kirsikkagelaton ja istumme varjon alle. Huomaamme vieressä olevan lämpömittarin. Se näyttää +32 astetta, joka on minun mielestäni vähän epäsopivaa, koska minulle on informoitu, että täällä on marraskuussa sellainen parikymmentä astetta lämmintä. Onneksi jäätelö uhkaa sulaa ja minun täytyy keskittyä tärkeämpiin mietteisiin.

Marraskuun yhdestoista

Kävelemme rantakadun bussipysäkeille. Katselemme miltä pysäkiltä lähtee numero 7, sillä haluamme päästä Ribeira Bravaan, rannikkojyrkänteelle tai edes kalastajakylä Camara de Lobosiin. Koska missään ei lue etsimäämme linjaa kävelemme pääteasemalle ja tarkistamme siellä pysäkin toisensa jälkeen. Käymme myös kysymässä lippukioskista mistä löydämme bussin nro 7. Nainen osoittaa tulosuuntaamme ja vastaa: ”Kävelkää tästä tuonne 5 minuuttia, bussi lähtee sieltä.” Kysyn onko mitään tarkempaa maamerkkiä ja vastaus on: ” Siinä on kioski kohdalla.”

Kävelemme takaisin viisi minuuttia ja vähän pidenpääkin. Seiskan pysäkkiä ei näy. Palaamme alkupisteeseen ja kysymme viereisestä kioskista mistähän bussi seiska Camara de Lobosiin lähtee. Mies vastaa, ettei sitä bussia tule, hypätkää bussiin nro 3 tai 96. Samalla tulee kolmonen ja pääsemme vihdoin pieneen kalastajakylään. 

Tämän paikan edustalla vuonna 1419 oli laivassa tutkailemassa uutta asutettavaa maata aatelismies Bartolomeu Perestrello ja näki rannalla köllöttelevät munkkihylkeet (monachus monachus). Paljon myöhemmin toinen herra Winston Churchill tykkäsi maalata täällä tauluja sikari suussaan. Nyt emme näe kumpiakaan rannalla, joten kiertelemme vielä hiukan aikaa ympyrää ja päätämme tutkimusmatkamme lyhyeen. Että sellainen reissu tähän aamuun :D

Marraskuun kahdestoista

En osaa olla petaamatta sänkyä. Täällä on jostain kumman syystä yhdelle hengelle tuplaleveä lakana sekä tuplaleveä täkki, lisäksi on kaksi jättikokoista tyynyä + kaksi koristetyynyä. Petaaminen ei siis ole ihan simppeliä. Pakkaan ensin tuplatäkin pois tieltä, jotta saan aluslakanan hyvin. Kun nostan hiton painavaa tuplapeittoa takaisin sänkyyn omalle puolelleni, selkäni sanoo ”ööö”. Petaan sängyn loppuun ja mietin sitten mitä tuli tehtyä. Ensin kuuntelen, että menikö pahasti, ja toiseksi mietin, ettei tänään ehkä kannata lähteä suunnitellulle retkelle itään ja kipuamaan portaita ylös ja alas. Päätämme lähteä helpommalle päiväretkelle, eli toistamiseen Montelle ihailemaan maisemia ja puutarhan ihmeitä. 

Illalla mietin pitäisikö lopettaa petaaminen ;-)

Marraskuun kolmastoista

Selkä on parempi ja lähdemme bussilla Baio D’Abraan, saaren itäisimpään osaan, jossa on myös Madeiran kapein kohta. Bussimatka kestää parisen tuntia. Vaikka bussissa meitä ei ole kuin muutama seurue, niin perillä on autoja rivissä pitkät matkat ennen kääntöpaikkaa. Ja sitten alkaa se letkassa käveleminen. Ensin portaita alas, seuraavaksi pitkospuita pitkin (sanomme niitä potkospuiksi, koska ovat poikittain). Onneksi porukka hajaantuu alun jonosta ja poikkeaa jonnekin niemen tapaiseen ihailemaan merimaisemaa. 

Upeinta minusta ovat pohjoispuolen karut ja jyrkät laavakivimuodostelmat. Meri näyttää voimiaan ja paiskoo aaltoja korkealle ja tunnelma on kuin ukkosenilmalla. Täällä tunnen luonnon alkuvoiman ja tiedän miten pieni ihminen on. Etelän puolella taas kaikki on niin kirkasta ja tyyntä, pelkkää kimallusta meille turisteille. 

Muutaman kilometrin kipuamisen jälkeen edessä siintää palmujen katveessa kahvila sekä pitkä vessajono :D Sen jälkeen voi kivuta ylös ja vielä ylemmäs mäkeä kärkeen asti ja katsella meren kimmellystä ja aaltoilua. Takaisin pääsee vain samaa kautta ja loppumatkasta alkaa sataa ihan tosissaan. Onneksi uskoimme ohjeistusta ja kaivamme repusta sadetakit. Vettä valuvana pääsemme pian takaisin lähtevään bussiin. Tämä oli kiva reissu :)

Marraskuun neljästoista

Olemme nähneet kaksi kertaa maanantain jälkeen bussin nro 7. Päätämme etsiä sen käsiimme ja lähteä Euroopan toiseksi korkeimmalle rantajyrkänteelle. Tiedämme aikataulun ja olemme oikealla pysäkillä. Ehkä jo arvaat. Juuri niin. Bussia ei kuulu eikä näy. Kohta kioskin mies tulee luoksemme ja kysyy mihin olemme menossa. ”Cabo Giraoon, bussilla 7.”  ”Seiskaa ei tule, hypätkää tähän bussiin nro 8”, sanoo mies meille, ja niinhän me teemme. 

Matka kestää noin tunnin ja sinä aikana ajelemme ylös mutkaisia teitä. Ihailen valtavia banaaniviljelyksiä ja pieniä viinitiloja. Perillä sisäänpääsymaksun jälkeen kävelemme jyrkänteen reunalle, siellä on pikkuruinen aidattu tasanne sekä lasinen lattia, jossa voi tönöttää ja ihmetellä alla olevaa 580 metrin tyhjää ilmaa. No, jottei kuulosta ihan noin tylsältä, niin totean heti perään, että itseasiassa täällä on tosi kivat maisemat.

Lähdemme takaisin bussipysäkille ja kuulemme, että seuraava bussi kulkee ohitse tunnin päästä. Hyppäämme taksiin ja hurautamme alas Lidoon, josta teemme aamukävelyn Funchaliin. Vieläkään emme ole päässeet bussin nro 7 kyytiin. Jos en olisi nähnyt sitä kahdesti, niin en ehkä uskoisi sen kulkevan ollenkaan :D

Palaan tämänkin jutun kuvatunnelmiin kotosalla. Siihen asti, voikaa hyvin ♥

Marraskuun selätys - fadoa ja rumaa kalaa

Marraskuun viides

Olemme onnekkaita. Eilen jälkeemme tulleet koneet eivät päässeet laskeutumaan Madeiralle, vaan lensivät Kanariansaarille ja jäivät yöksi sinne. Emme huomanneet mitään eilisessä säässä, olimme vain tyytyväisiä +20 asteeseen. Tänään kävelemme Lidoon ja takaisin. Matkalla meitä houkutellaan ilmaisella viinipullolla hotellin lomaosake tms tilaisuuteen. Tunti ajastamme tuntuu aivan liian paljolta asiaan, josta emme voisi vähempää olla kiinnostuneita. Ja viiniähän saa mistä vaan :)

Vaikkapa illallisella, jossa seuraamme sisäänheittäjien ja turistien välistä tanssia. Kapean kadun molemmin puolin on pieniä pöytiä. Meidän puolella tarjoilija osaa kumman helposti vetää turisteja puolelleen. Naapuriravintoloitsija taas kiukuttelee näyttävästi jokaisen menetetyn asiakkaan jälkeen. Tilanne on selvästi 6-0 ravintola Galerielle. Kun lopettelemme ruokailua naapuriravintolan mies sanoo meille: Huomenna Sitten Tulette Meille Syömään!

Pikku kävely illallisen jälkeen tuntuu ihanalta ajatukselta, joten lähdemme pimeässä tunnelmoimaan satamaan ja kuuntelemaan meren ääntä. Jo kaukaa näemme valtavan risteilyaluksen. Se on Maltan lipun alla seilaava Ilma. Tämä kelluva talo on 330 m pitkä ja 60 m leveä, siihen mahtuu 448 matkustajaa ja melkein jokaiselle riittää oma henkilökuntahemmo (niitä on 374 hlöä). Huh, sanon ääneen. Alus näyttää melkein yhtä suurelta kuin eilinen Aida-risteilyalus, johon mahtui yli 3000 matkustajaa, Ilmalaisilla on oltava hulppeat tilat. 

Täällä risteilyaluksia putkahtaa satamaan päivittäin marraskuusta huhtikuuhun. Päiväaikaan suurin osa matkailijoista rantautuu Funchaliin. Jonnekin ne sulautuvat, kun olo ei tunnu yhtään ahtaalta.

Marraskuun kuudes

Illalla nousemme hotellin kattoterassille, on aika kuunnella fadomusiikkia ja illallistaa samalla. Iloinen nainen kertoo laulujen tarinan ensin englanniksi ja laulaa sitten kirkkaalla äänellä kahden mieskitaristin säestyksellä. Musiikin lomassa testaan hotellimme versiota paikallisesta mustahuotrakalasta banaanin ja passion hedelmän kera (paikalliset sanovat kalaa rumaksi, mutta ihan tavalliselta se minusta näyttää). Ruoka ei vedä vertoja vanhan kaupungin ravintolalle, haluan sinne vielä takaisin syömään.

Marraskuun seitsemäs

Avaan ikkunan ja kurkistan alas kadulle. Viereisen kahvilan myyjä seisoo autiolla kadulla. Hän pitää toisessa kädessään korkeaa kakkua ja toisessa kännykkää. Otteet naisella on varmat, kakku heiluu eri taustoja vasten, kaupan ikkunaa, kivikoristeista maata ja on täydellisen näköinen. Kohta kuva on postattu someen.

Me päätämme lähteä kaapelihissillä ylös vuorille Monten kylään ja siellä trooppiseen puutarhaan. Ympärillämme on upeita kasveja, ne ovat niitä samoja, joita meillä on huonekasveina, mutta täällä kaikki on hervottoman kokoisia.

Päivä menee ihaillessa kasveja ja teehuoneella istuessa (iltapäivätee on kuulema portugalilainen keksintö, ei englantilainen). Lisäksi huvittelemme katselemalla kuinka paikalliset miehet laskettavat turisteja korikelkoilla alas vuorelta. Kapean kadun reunat pitävät kelkan oikealla reitillä ja hitaimmissa kohdissa miehet antavat juosten vauhtia turisteille. 

Marraskuun kahdeksas

Aikainen aamu ja olemme ensimmäisenä aamiaisella. Matkaamme pienen ryhmän kanssa Rabacaliin, jossa kävelemme Levada das 25 Fontes -reitillä. Täällä syvän vihreässä laaksossa on kiva kävellä (vaikka jonokulkeminen ei olekaan suosikkiani). Maisemat ovat upeita, mutta huomaan heti, että ne kokee vain silmillään, kamera ei saa taltioitua tunnelmaa. Vesi valuu lähteistä ja yllä olevan metsän pohjasta saniaisia pitkin alas ja jatkuvasti vieressäni vesi juoksee kourussa alaspäin. Näen pieniä taimenia altaassa, se on kuulema merkki hyvälaatuisesta vedestä, kuten metsässä näkyvä naava hyvälaatuisesta ilmasta.

Peipot ovat saaneet niin paljon ihmisiltä eväsruokaa, että ovat todella rohkeita ja ahneita. Ikävä kyllä ihmisruokavalio ei ole linnuille sopivaa, eivätkä ne kehity normaalisti, lentokyky on huono ja jalat ovet heikot. Kävelijöitä tulee jatkuvasti vastaan ja olen iloinen, että kapeimmissa kohdissa vaijeriköysi suojaa meitä tipahtamasta rotkoon. Matkalla on kiviportaita kohtuullisen paljon, joten saan hyvää jalkatreeniä halusin sitä tai en ;-)

Loppumatkassa laskeudumme alaspäin ja eukalyptuspuut alkavat tuoksua ympärillä. Reilun kymmenen kilometrin kävelyn jälkeen sukellamme 800 metrin pituiseen tunneliin. Täällä fikkarille tulee käyttöä ja olen iloinen että laitoin vaelluskengät jalkaan, sillä kapea kulkureitti on tosi märkä ja lätäkköinen. Tunnelin käytävä on kapea, mutta siellä on turvallisen tuntuista kulkea. Tämä ei ole Madeiran pisin kävelytunneli, kuulen että jossain on yli 3 km:n pituinen tunneli, jonka läpi käveleminen vie tunnin. Se on rakennettu niin suoraan, että kävelijä voi nähdä valon pilkahduksen tunnelin toisen suun päästä.

Marraskuun yhdeksäs

Höntsäpäivä. Tai sellainen tästä piti tulla. Aamiaisen jälkeen käymme tutkimassa kaksi museota ja yhden näyttelyn sekä tietysti niiden yhteydessä olevat puistot. Puistot ovat täällä minusta melkein parasta. Vuorella huomasin, että loppuviikosta Funchalissa on Street Art Festarit, joten menemme illalla katsomaan Karcochan huippuhauskaa improesitystä. (Kävimme eilen saman kaverin keikalla enkä voi kuin ihailla tyypin huumorintajua ja vekkulimaisuutta).

Lisäksi illalla käymme katsomassa Madeiran Street Breakdance kilpailua. Kyllä siinä omakin lanne ja jalat nytkähtelevät kun saa katsella taitavia tanssijoita. Illalla väsyttää. Ihanaa että huomenna on sunnuntai, vaikka mitäs se merkitsee, kun loma vielä jatkuu ;-)

* * *

No niin. Tässä erilaista marraskuun selätystä. Ihan killeriä kirjoitella blogia kännykällä, mutta yritän nyt kuitenkin. Kuvat ja linkit latailen kotiin tultuani, siihen asti voitte kuvitella kaiken omin mielin :D

* * *

Loppuun iloa Karcochan kanssa:

Marraskuun selätys - tekisinkö lumiukkoja

Nyt ei ole synkkä ja myrskyinen yö! Hui-ui, vaan nyt on aika marraskuun. Kuukauden, josta ei pääse yli eikä ympäri. Tehkäämme siis parhaamme, jotta tihkusade tai pimeys ei vie ajatuksia liian syviin soihin ja pohjamutiin. Löysin joitain vuosia sitten Marraskuun selätys -haasteen SusuPeltalilta, mutta alkuperäinen idea onkin Lepiksen. Tänä vuonna tarkoitus on ottaa päivittäin valokuva aakkosjärjestyksen kirjaimen mukaisesti ja postata kuva. Koska en kykene mitenkään näin ahkeraan toimintaan, niin teen kuten olen edellisinäkin vuosina, eli kirjoittelen jotain pientä päivän meiningistä ja postailen harvemmin kuin tiheämmin ♥

Marraskuun ensimmäinen

Vettä tulee taivaan täydeltä, mutta mies lähtee reippaana ulos. Tänään vaihdetaan heti aamusta talvirenkaat autoon. Olen kuullut lupauksen, että johonkin päin sataa paljon lunta ja jään sisätiloihin odottamaan ihmettä. 

Olen yllättävän hyvällä tuulella. Syynä on varmasti parinpäivän takainen nuoren miehen kanssa vietetty aika sekä iltapäivä, jolloin minut houkuteltiin pitämään työkavereille piirustuskoulua. Voitko kuvitella miltä tuntuu kertoa sekalaiselle sakille, että jokainen maalaa työkaveristaan muotokuvan, ilman että niiden paniikkinappula menee jumiin ja mieli huutaa: "Mä en osaa piirtää!". Lopputuloksena kuitenkin jokainen maalasi akryyliväreillä jotain eikä kukaan purrut minua kostoksi nilkkaan.

Illalla siippa lähtee pikkujouluihin. Jätän sille nukkumaan mennessäni valon eteiseen, jotta näkee tulla hiljaa yöllä kotiin ;-)

Marraskuun toinen

Aamulla nojailen keittiön ikkunan pieleen. Pihamaalla on ohuelti lunta ja se valaisee mukavasti. Eihän se kauaa tuossa nurmen pinnalla ole, sillä tänään on talkoot ja porukka varmaan menee tekemään lumiukkoja. Uskotko? En minäkään :)

Marraskuun kolmas

Sunnuntaisin on mukavaa venytellä aamiaista pitkäksi. Lopulta kuitenkin alkaa tuntua siltä, että pitäisi liikutella muutakin kuin äänihuulia. Lähdemme pitkälle lenkille kosteassa ja räntäisessä sateessa.

Päivä hurahtaa pakkausmietinnöissä. Tuntuu oudolta katsella valtavaa matkalaukkua, joka otetaan reissulle mukaan. Sinnehän mahtuu melkein koko koti sisälle. Kun olen tottunut jo rinkka/reppureissuihin ja minimoituun tavaran määrään, niin nyt kaikki hullutukset on sallittu. Ottaisinko jopa kolmet kengät mukaan? 

Mitä pidemmälle päivä etenee, sitä sakeammaksi muuttuu lumisade ulkona. Minä ihailen näkymää, ja toivon, että parin viikon päästä maa on pysyvästi valkoinen. Olisi ihanaa aloittaa talvi heti marraskuusta, aivan kuten viime vuonna.

Marraskuun neljäs

On aikainen aamu. Minä nousen silmät sikkurassa ylös, pesen kasvoni ja pohdin miksi näissä elämänvaiheissa mielikuvitus ottaa aina kummat kierrokset: Että soiko kello aamulla, se sama kello joka jokaikinen aamu herättää varman tasaisesti. Että nukunko hyvin, vaikka tiedän etten kuitenkaan ;-) Ja että toimiihan lentokentän systeemit tänään jouhevasti ja matkatavarat pääsevät perille sinne minne minäkin.

Vielä kuukausi sitten tähän päivään oli pitkä pitkä aika, mutta nyt minä vastaanotan lahjan parin vuoden irtiotostani ja aherruksestani. Lähden katselemaan vähäksi aikaa erilaisia maisemia.

Kun lentosukat on riisuttu jaloista ja hehkeitä maisemia on tuijoteltu ja tallusteltu minä palaan takaisin. Siihen asti, rentoudu, rakasta tai ole halloweenimaisesti hullaantunut (joo, olen vähän myöhässä näiden huhuu-juttujen kanssa). Tämä kuukausi selätetään vaikka miten päin, olivatpa kädet desinfioitu taikka ei :D

Lokakuun ällät - Luovuuden lähteillä

Tekee mieli huutaa Yay! En tajua miten lokakuu on mennyt näin nopeaan. On aika taas lokakuun kolmen alkukirjaimen listaukseen ja se tulee tässä:

Löytö

Löysin aivan ihania suodatinpussin suojalaatikoita, vai olisiko nämä suojakoteloita? Mikä lie nimi, mutta aivan ihana keksintö, sillä minulla suodatinpussit alkavat kiikkua erikoisiin suuntiin aina, kun papereiden määrä hiipuu. Vaihtoehtoja oli jokaiseen makuun.

Tässä liikkeessä hipelöin poikkeuksellisesti monia tavaroita. Ihailin upeasti tehtyä uusiopaperia, lisäksi löysin muistivihkoja joihin oli laitettu vanhoista kirjojenkansista kannet. Huokailin monen asian kanssa, että pitäisikö ostaa vaiko ei pitäisi. No en ostanut kuitenkaan. 

Aiheeseen liittyen, opiskelen nyt sopivasti kurssia, joka on täynnä Kestävää kehitystä. Se imee minusta kaikki mehut pois ja olen viimepäivinä menettänyt kaiken energianitehokkuuteni ;-)

Lehdet

Luonto on ollut parhaimmillaan. Keltaisen talon edustalla oli monta pihlajaa ja niiden kirkkaat marjat ja hämmentävän punaiset lehdet olivat mahtava yhdistelmä. Jos kevät onkin kaunista aikaa, niin tavallaan syksyllä palaan samaan väriloisteeseen. 

Tällä viikolla ihmettelin sataako lunta, mutta tuuli se vaan leijailutti koivunlehtiä ylös ja alas pitkin pihamaata. Onneksi meidän pihassa on useammanlaista koivua, toiset tuuli puhalsi paljaiksi, mutta suurimmassa osassa on vielä lehdet tallella. Nyt kun aurinko paistaa, värjää se keltaiset koivut hehkuvaksi loisteeksi. Tuntuu kuin Klimt olisi käynyt vetelemässä kultamaalisella siveltimellä koivuihin kultahippuja.

Mietin näitä puita katsellessani, että kyllä luonto on uskomattoman kekseliäs. Se voi kasvattaa siemenestä puun ja puusta siemeniä. Kun viimeisetkin lierot ovat menneet maahan talvea pakoon tulevat tilhet ja rastaat syömään marjat, kakkailevat pois lentäessään siemenet minne sattuu ja keväällä niistä alkaa itää uusia pihlajia. Aika hyvin suunniteltu systeemi :)

Linnut

Mitäs sitten sanot näistä kavereista? En voinut kuin hihitellä nähdessäni tuon hiukan pää kallellaan olevan pöllön. Aivan mahtava kaveri. Melkein haluaisin tuon asuinkaverikseni :)

Nämäkin tyypperöt, kuten kaikki valokuvat tässä lokakuun alkukirjain-haasteessa on otettu Fiskarsissa. Kävimme siellä ihailemassa vähän taidetta, paljon keramiikkaa, jonkin verran koruja ja mukavan määrän kierrätysmateriaalista tehtyä käyttötavaraa.

Nyt minun pitäisi vielä rustata lisää tekstiä energia- ja materiaalitehokkuudesta. Ei kyllä huvita ollenkaan. 

Sen sijaan taidan laittaa teille juutuubivideon, jota katselin parikin kertaa riemuissani. Tekisin todella mielelläni tuollaista animaatiota aiheesta enkä kirjoittelisi mitään liibalaabaa. 

No, turha tässä on nurista. Hommat on tehtävä kuitenkin loppuun. Mutta voisin kyllä sen verran olla armollinen itselleni, etten jatkaisi opiskelua enää tänään. Olenhan istunut peffallani tässä keittiön pöydän ääressä aamu yhdeksästä lähtien. 

Jotta pääset miettimään mistä videosta se graafinen suunnittelija siellä puhelee, niin tätä tarkoitan. Jos jaksat, niin katsopas miten asiasta kuin asiasta saa tehtyä erinomaisen hauskan videon. Tietysti voit myös miettiä miten hieno tulevaisuus meillä voi olla sitten joskus... 

https://www.youtube.com/watch?v=_dJMWnVQUUc&t=212s

Herkillä ja heräämistä vailla

Kiltit tytöt kestävät kaiken

Istahdan naisen eteen. Hän katsoo minuun ja tekee kysymyksen. Yritän vastata, sillä lailla kun aikoinaan opetettiin, että anna tulla vaan, reippaasti, mutta jostain navan kohdalta alkaa puskea tunne ylös ja samantien silmät kostuvat. Useamman vuoden paine on nyt nieluni pohjassa, kuin omenan pala ilman, että sitä saa nielastua alas, muttei halua saada ylöskään. Aluksi sanat ovat mykkiä, sitten ne saavat äänen ja valuvat kuin luolasta ulos, vesiputouksen lävitse kauas alhaalla virtaavaan jokeen. 

Nainen kuulee kaiken, hän ymmärtää mistä tulen ja lopulta tiedämme yhdessä minne olen menossa.

Jälkeenpäin minä huokaisen ja olen onnellinen, mutta jatkuvasti kyynelrajalla. Ehkä siksi, että olen tullut kuulluksi tai sen vuoksi, että vihdoinkin toimin.

Herkät pojat kestävät enemmän

Seuraavana päivänä haen kirjastosta Ville Juurikkalan kirjan. On iltapäivä ja mieli tekisi pieniä päiväunia. Jostain syystä otan kuitenkin pöydältä kirjan ja avaan sen. Teksti nappaa minut samantien mukaansa. Silmät käyvät läpi rivejä kuin huumassa. En voi ymmärtää miten mies selviää tästä kaikesta. Iltapäiväkahvien jälkeen jään keittiöön istumaan ja palaan Juurikkalan elämään. Tunnen suunnatonta läheisyyttä, kun mies lähtee caminolle kohti Santiago de Compostelaa. Sydämessäni läikähtää lukiessani hänen sanoistaan Roncesvallesin jälkeen tulevasta satumetsästä. Sillä satumetsäksi minäkin sen alueen nimesin, lapsuuden tarinoiden syntysijoiksi. Huudahdan miehelle kesken lukemisen: "Kuule, se on yöpynyt Cizur Menorissa. Muistatko ne kilpikonnat siellä pihalla?" Ai miten ihanaa! Muttei kaikki ole ihanaa, ei Juurikkalan matka suju kuten omani, siinä on vaiheita, joita en haluaisi kenenkään kokevan, mutta mies se vain kulkee ja kokee. Sivu toisensa jälkeen kääntyy ja kello käy. Kun aurinko on laskenut, minä olen lukenut kirjan melkein loppuun. Olen sanaton ja aika puhki.

Aamulla luen kirjan loppuun. Kiitän mielessäni jotakuta, joka on vinkannut teoksesta. Se olisi jäänyt kirjastoon kirjankannen perusteella, mutta onneksi niin ei käynyt. Kansien sisällä on niin rajuja tapahtumia, että irti on vaikea päästää. Juurikkalalla on taito kirjoittaa, hänen sanansa soljuvat paperilla ja tunteet siirtyvät kehooni hyvässä ja pahassa. Ihmeellinen taika syntyy. Ehkä pitäisi mennä katsomaan netistä miehen valokuvia, sillä jos kaveri osaa kirjoittaa näin vetävästi, niin valokuvien täytyy olla upeita. 

Palaan ajatuksissani usein kirjaan. Mieleni tekee lähteä vaeltamaan Espanjaan. Kuvittelen ajatuksissani selvittäväni itseni suoraksi ja kirkkaaksi kuuden viikon kävelyllä. Ai miten mahtavaa se olisikaan. Mutta ei nyt. Nyt siihen ei ole aikaa eikä tähän aikaan vuodesta oikein järkeäkään.

Onko pakko kestää jos ei halua

On kulunut pari viikkoa. Siippa on alkanut lukea Juurikkalan teosta. Kyselen mieheltä usein: Missä kohti olet menossa? Joko se on lähtenyt vaeltamaan? Onko sillä jo housut kadonneet? Oletko päässyt siihen lentokone-kohtaan? 

Olen siis edelleen kiinni teoksessa sekä vaellushimossani, mutta myös henkisesti. Jo aikoja sitten olen pohtinut, miten mahtavaa olisi jonain päivänä herätä "valaistuneena", kuten Tolle aikoinaan asuntonsa lattialla (oliko se lattialla, vai kuvittelenko). Juurikkalan hetki lentokoneessa on samantapainen. Että yhtäkkiä sitä tajuaa jotain olennaista. 

En tiedä tapahtuuko tuollaisia yhden-hetken-heräämisiä vain silloin, kun takana on raju tilanne/trauma tai syvää mustaa matalapainetta. En tietenkään kaipaa maailmaani järisyttäviä traumaattisia kokemuksia, mutta kuvittelen miten paljon helpompaa olisi "herätä" ja toimia hyväksyen. Millainen olisinkaan jos aina tunnistaisin asiat, jotka tekevät minulle hyvää ja suuntaisin energiani sinne, sen sijaan että huomaan aina asiat, jotka eivät toimi. Menen siis pylly edellä puuhun, todetakseni siellä latvassa, että täällä tuuli heiluttaa minua ikävän kovaa ja pudotus pelottaa.

No tässähän on tietysti se hienous, että kun tiedän mikä ei toimi, niin yksinkertaisen laskuopin mukaan minä tiedän myös päinvastaisen suunnan. Mutta on tylsää aina tehdä asiat pitkän kaavan kautta, elää u-käännöksiä tehden. Olisi paljon kivempaa heti kuunnella isompaa minäänsä ja tunnistaa asiat, jotka tekevät hyvää, ja mennä etuperin niitä asioita kohti, treenata vähän reisilihaksia, laittaa turvavaljaat päälle ja sitten kiivetä vaikka kuinka korkean tolpan päähän tönöttämään.

Mikä pakko nyt kenelläkään on mihinkään

Ollaan taas kävelyllä. Ihan vaan täällä Suomessa. Samaa reittiä tallustetaan kuin monena muunakin iltana. Tällä reitillä ei ole mäkiä eikä tolppia minne kiivetä. 

Siippa vieressä toteaa yhtäkkiä tietävänsä lyhimmän onnen kaavan. Se mene lyhykäisyydessään näin: Läsnäolo, Yhteys, Hyväksyminen, Irtipäästäminen, Nyt

Että mitäs mä tässä mitään heräämisiä tarvitsen. Sen kun otan onnen lyhimmän oppimäärän käyttööni :D

Oletko koskaan

Pelastus tulee silloin kun sen aika on. Kirjoitin blogia mielessäni viime viikolla. Eilen tein sitä käytännössä, mutta jokin tökki pahasti vastaan. Niinpä kun näen Kristiinan Oletko koskaan -postauksen, huokaisen syvään ja rentoudun. Nytpä sitten katson, että olenko koskaan tehnyt mitään seuraavista:

Halunnut palata ajassa taaksepäin?

Olen monestikin halunnut siirtyä aikakapselilla menneisiin aikoihin. Käydä sadan vuoden takana elämässä villiä menoa Pariisissa taikka kulkea isoäitini matkassa Ameriikassa. Olisi ihanaa edetä Idän pikajunassa ykkösluokan vaunussa ihailemassa maisemia ja kanssaihmisiä, olla mukana tekemässä ensimmäisiä elokuvia tai juhlistamassa kuumailmapallon nousua. Haluaisin kulkea monen taiteilijan vieressä katsomassa miten he ovat työtään tehneet vuosituhansia tai vuosisatoja sitten. Ai että se olisi mahtavaa.

Miettinyt ulkomaille muuttamista?

Nuorena haikailin muutaman kuukauden asumisesta pienessä Kreikan saaressa. Tuo haave saattaa olla mielessäni vieläkin, mutten ole tehnyt asialle mitään, joten haave ei ole ollut tärkeintä elämässäni.

Eksynyt kauppakeskuksessa?

Kerran tein treffit ison kauppakeskuksen elokuvateatteriin, jossa en ollut koskaan käynyt. Koska minun ei tehnyt mieli etsiskellä leffateatteria, laitoin jo ulkona googlemapsin päälle. Huvittuneena navigoin sisätiloissa, eikä harhailuhuteja tullut eli hyvin olen selvinnyt.

Toisessa kauppakeskuksessa hukkasin kyllä puolikkaan kerroksen. Tiesimme tarkkaan mihin auto oli parkkeerattu, muttemme millään löytäneet oikeaa ovea, josta oli pääsy autolle. Pikkuisen ärsytyskynnys nousi, kun molemmat näimme automme aina puoli kerrosta liian ylhäällä taikka alhaalla. No nyt sekin tilanne jo naurattaa :D

Halunnut palata matkalta kotiin aiemmin kuin olit suunnitellut?

2019 kävelimme Espanjan halki idästä länteen. Olimme tulleet viiden viikon jälkeen perille Santiago de Compostelaan ja vielä oli viikko aikaa reissata Espanjassa ennen paluulentoa. Rauhallisen kävelyn vaihtaminen turismielämään ei houkutellut yhtään, niinpä ideamme nousivat vain Finnairin siiville. En muista toista kertaa, jolloin olisin aikaistanut kotiintuloa. Eli aikansa kaikkea :)

Aloittanut laihdutuskuurin tai muuten terveellisemmän elämän?

Aloitankohan terveellisemmän elämän joka viikko? Mietin, että pitäisi tehdä yhtä jos toista. Usein huutelen siipalle: Huomenna tehdään hengitysharjoituksia! Totean myös itselleni, että meditoi enemmän ja istu vähemmän! Tietysti myös: Rentoudu nainen! 

Ehkä minä eniten yritän siirtyä toimintaan. Pyrin pienillä jutuilla tuomaan piristystä elooni. 

Tällaiseen kuuluu esimerkiksi kitaransoitto, joka hieroo aivonystyröitäni,  aamujooga mikä herättelee nikamani, jalkojen rasvaaminen (aivan tajuttoman ihanaa omata pehmeät kantapäät). 

Eli enemmän konkreettisempia asioita, ja samalla rajatummin aikaa virtuaalisuudelle ja digitaalisille näytöille :)

Miettinyt miten elämäsi olisi muuttunut, jos olisit ollut ahkerampi koulussa?

Ehkä ennemminkin kysyisin itseltäni, että jos olisin ollut kunnianhimoisempi. Tällöin olisin varmasti eri paikassa, mutta toisaalta olen hyvinkin tyytyväinen elämääni nyt. 

Laulanut karaokessa?

Laulaisin karaokessa vain jos ääneni olisi kuin Behmillä, Janis Joplinilla, Donna Summerilla, Adelella taikka Etta Jamesilla. 

Tänä vuonna on muuten karaoken maailmanmestaruuskilpailut Turussa! Että jos asia kiinnostaa, niin suuntaa sinne lokakuun alkupuolella. Karsinnat on jo tehty, joten laulamaan et lavalle enää pääse :D

Ajanut autolla kolarin?

No en onneksi. Mutta kerran suhasin hiekkatiellä mutkassa ihan ok vauhtia, kaveri vieressä huusi yhtäkkiä "Jarruta!", minä sitten jarrutin, auto lähti hiekan päällä luisuun ja mutkan jälkeen olimme ojassa. Ystävän isä oli tosi ihana, kun ei suuttunut minulle. Autoonkaan ei tullut jälkeä, kun ojassa oli sopivasti pajukkoa pehmentävänä patjana.

Tehnyt huonon ostoksen?

Hah! Että olenko tehnyt, todellakin olen. Olen tehnyt monia, monia huonoja ostoksia. Konmarituksessa vuonna 2015 löysin kaapistani liian suuren määrän vaatteita, jotka olivat killuneet siellä käyttämättöminä hintalaput tiukasti kiinni. Nyt mietin ostoksia tehdessäni tarkkaan tuotteen tarpeellisuutta ja varsinkin onko se täydellinen minulle. Mieluummin odotan tarpeellista ja juuri oikeaa, kuin ostan shittiä, joka kaduttaa myöhemmin.

Jäänyt luokallesi koulussa?

En koskaan tuplannut luokkaa, vaikka minun aikanani se oli mahdollista ja luokalle jättämisiä tapahtui varsinkin alakoulussa.

Katunut syvästi jotain tekemääsi?

Syvästi on aika vahva sana. Muistan kuinka 15-vuotiaana sanoin kerran luokkakaverilleni todella rumasti. Minulla oli morkkis asiasta seuraavana päivänä, mutten kehdannut tai osannut pyytää anteeksi. 

Näimme aikuisena aina silloin tällöin Tomin kanssa ja kerran sanoin hänelle, että haluan pyytää jotain menneisyydessä tapahtunutta anteeksi. Kerroin mikä mieltäni oli 15-vuotiaana ja sen jälkeen painanut. Kaveri sanoi, ettei muistanut asiaa, ehkä ei tai ehkei halunnut sanoa toisin. Minun elämääni helpotti paljonkin, että sain vihdoin muistoistani yhden teon anteeksi. 

Edellisestä oppineena olenkin pyydellyt useamminkin anteeksi, jos itselleni tulee tunne, että olen tai olen saattanut sanoa jotain tyhmää.

* * *

Nyt syyskuu on lopuillaan. Koivu on tiputellut pihamaalle keltaisia lehtiä, vaahterakin alkaa värjäytyä. Kastanjapuun alla on vähän jännittävää kävellä ja illat ovat pimeitä. Pitkä videoeditointityö on vihdoin palautettu ja jännityksellä odotan kommentointia. Jotenkin tuntuu, että olisin vielä halunnut kesän jatkuvan, mutta ehkä on aika siirtyä syksyyn, sillä ylihuomenna on jo lokakuu :)

Syyskuu alkaa ässällä

Vasta tähän aikaan vuodesta minä edes ajatuksissani ehdin mukaan Kristiinan kivaan haasteeseen. Ideana on ottaa kuukauden ensimmäisen kirjaimen mukaan kolme valokuvaa ja postata ne. Alla minun tavanomaisesti vähän niin-ja-näin vastaukseni.

Sunflower 

- eikös se ala s-kirjaimella ja tarkoita sädehtivän keltaista auringonkukkaa

Ollaan pidemmällä kävelyreissulla. Suurimmaksi osaksi kuljetaan metsässä, mutta välillä myös pellon laitamilla. Lähestyttäessä Haltialaa aukeaa tien oikealle puolelle iso pelto. 

Yleensä tässä on ollut heinää, sellaista mukavan tasaista tuulessa heiluvaa vihreää mattoa, mutta nyt en ole uskoa silmiäni. Kauas pitkälle ja siitäkin vielä edemmäs on pelkkää auringonkukkaa. 

Tieltä erkanee vähän matkan päässä polku pellolle ja lähdemme sinne kiertelemään. Joka puolella ympärillä on iloisesti sähdehtiviä kukkasia. Katsonpa minne tahansa niin näen vain keltaisia pallukoita. Aivan mahtava paikka. 

Kotona mies selvittelee, että auringonkukkapeltoa on 33 hehtaaria (eli paljon pienempi ala kuin mitä arvelimme silmällä). Ja kuten aina, silloin kun annetaan lupa kerätä kukkakimppu itselle, niin tänne on tultu pontevasti pikapikaa, ehkäpä kiilattu yksi jos toinen hitaampi alta pois, sekä tietysti ajeltu autolla ojaan. Mutta kaikista hurmioituneista hetkistä huolimatta pellolle on jäänyt vielä monta monta kukkasta, joiden äärellä on ihana oleskella. Suosittelenkin joskus kokeilemaan miltä tuntuu vain kävellä ja olla kukkapellon keskellä.

Saviruukku Simona

No siihen voinkin lopettaa saarnaamisen himoista ja niiden ohittamisesta, sillä mikäs minä olen mitään sanomaan. Olen nimittäin jo useamman vuoden halunnut saada itselleni pari hyvää kukkaruukkua. Ei mitään suojaruukkuja, vaan lasitettuja kukkaruukkuja, joissa on reikä pohjassa ja kunnon aluslautanen. 

Enpä ollut tajunnutkaan, että Joensuuhun asti pitää mennä, jotta löytää etsimänsä. Ensinnäkin tärkeää on (siis minulle), että näkemäni ruukut ovat vihreitä. Aivan tajuttoman kauniin vihreitä. Lisäksi ne ovat kohtuullisen kevyitä, eikä painavia ulkoruukkuja. 

Noniin, tässä ne nyt ovat, Sarustiikka-kaupassa nenäni edessä. On ehkä Sarustiikan harmi, mutta minun kukkaroni onni, että matkaamme pikkureput selässämme junalla, enkä voi ostaa kauppaa tyhjäksi kaikesta herkusta mitä sinne on hankittu. Tällaiset ruukut on kumminkin saatava. 

Sumppikuppi

Seuraava ässä on taas vähän kiikkerällä maaperällä, sillä en koskaan sano juovani sumppia, paitsi nyt tällä kertaa.

En pidä pahvimukeista, en puuaterimista, enkä myöskään kiikkeristä paperilautasista. Ja kahvin juon mieluiten aina pienestä kupista. Muiden mielestä ehkä aivan liian pienestä kupista ;-)

Tänään päiväkahviaikaan olen ulkosalla. Täällä ulkokahvilassa saan eteeni pahvimukin, jossa kahvi (siis se sumppi) pysyy mukavan lämpimänä, ote mukista on täydellisen napakka ja ulkoasun on suunnitellut tyyppi, joka on halunnut leikkiä fonteilla. 

Poikkeuksellisesti olen siis iloinen sumppikupistani, vaikka se on kaikkia normiajatuksiani vastaan.

Mukia roskikseen laittaessani huomaan myyntitiskin yllä kyltin, jossa kerrotaan, että paikan aitassa on perjantaina junttidisco. Utelen nuorilta myyjiltä, millaiset bileet minua odottaa perjantaina, jos tulen paikalle. Katseiden vaihdon perusteella uskon, että illan raju tarjonta on heille aivan kamalaa, mutta minusta discon aloitusaika klo 19 sekä dj vetämässä 70- 80-luvun biisilistaa läpi kuulostaa täydelliseltä perjantai-illalta :D

Mitä mieltä olet? Jos muutama vuosikymmen sitten sinut olisi kutsuttu junttidiscoon, niin olitko lähtenyt? Minä en ehkä olisi. Mutta nyt idea vaikuttaa aivan mahtavalta :)

Säätäminen

Koska olen nyt venytellyt ässiä pariin kertaan, niin laitan neljännenkin kuvan, josta selviää mitä olen touhunnut alkukuukaudesta. 

Työn alla on pidemmän videon editointia. Tässä vaiheessa olen saanut alkuvideoon stillkuvat arvioiduille paikoilleen ja seuraavaksi pistän ne liikkeeseen. Editointi on yhtä säätämistä, se on synkronointia musiikin kanssa, miettimistä mikä palanen kulkee mihinkin suuntaan ja minkä kokoisena. Hommassa menee silmät välillä ihan kieroon, mutta kuitenkin työ on kivaa ja antoisaa.

Syksyn hommat on siis käynnistyneet.

Päätän vastaukseni tähän. 

Käykäähän kurkkaamassa muitakin syyskuun haastevastauksia Kristiinan blogissa :D

Mitä voi tehdä jos mökillä vain tuulee

Tuulee. Tällä mökillä vain tuulee. Niin kovaa, että meinaa sielun puhaltaa ulos, kun astelee mökistä pihalle. Ainoastaan aamu seitsemältä saattaa näyttää hetken tyyneltä ja kenties illalla, kun on aika mennä yöpuulle. 

Koska pihalla ei voi olla päiväsaikaan, niin jotain on keksittävä. 

Aika-avaruuden tutkimusmatkailua

Ensin ohjelmassa on Landefestit, eli Hämeenkyrön elokuun juhlintaa. Olen tutkaillut internetin syövereitä ja merkannut itselleni navettokirppismainoksen, jossa lukee TÄMÄ TÄYTYY NÄHDÄ JA KUULLA. Että mentäiskö tuonne?

Mulla on vain tien nimi ja numero 1788. Ensin ajetaan Hämeenkyröön päin ja sitten etelään ja sitten käännytään jo siihen suuntaan mistä lähdettiin liikkeelle. Tie muuttuu kapeammaksi ja lopulta hiekkatieksi. Mietin useamman kerran, että onkohan mulla oikea osoite, mutta ajamme sitkeästi eteenpäin. 

Lopulta jossain ihmeen kaukana näemme hiekkatien varteen pysähtyneen auton. Pysähdymme siihen perään ja löydämme navetan. Sisällä on pitkän matkaa kirppiskamaa ja kun tulen yhden ulko-oven kohdalle, näen pihamaan toisella puolen aitan, jossa nainen viittoilee minulle. Soitannan ääntäkin sieltä kuuluu ja niin minä vinkkaan miehelle, että nyt löytyi itse bändikin eli Jouhikanteleen aika-avaruuden tutkimusmatkailijat :D

Tutkimusmatkailijoita on kaksi miestä, toinen vanhempi ja toinen nuorempi. Nuorimies oli aikoinaan pyytänyt vanhempaa miestä valmistamaan ja lähettämään hänelle jouhikanteleen Japaniin ja myöhemmin pyytänyt opettamaan sen soittamista. Täytyy sanoa, että on mukavaa soitantaa. Jouhikanteleen soitto on tarkoitettu tanssia varten, mutta aitan sisällä olevat mummelit ja muut (me mukaan luettuna) emme uskalla edessä olevalle räsymatolle tanssahtelemaan. 

Sauna-taivas-avaruuden pohtimista

Illalla lämmitetään rantasauna. Sen lauteilla voi ihailla järvimaisemaa lasiovesta ja ikkunasta. Mies kävi toissailtana saunasta kahdesti uimassa ja totesi, että vesi on jäätävää. En siis ajattelekaan meneväni uimaan, menen vain jäähdyttelemään ulos. 

Istun saunaterassin reunalla ja katselen kuinka edessäni järven toiselta puolen metsän yllä taivas yllättäen mustenee. Pilven pimeä keskikohta laajenee sivuille, se kasvaa, kuin pyörien itsensä ympäri, leviää ja lähestyy minua. Tunnen miten iso pisara kastelee varpaat, nousen ylös ja mietin, että ehkäpä uinkin tänään. Pilvet ovat jo yllä, ne satavat pulleita vesipisaroita, kastun pyyhkeineni hetkessä ja totean, että sauna on kuitenkin mukavampi paikka. Muistan samalla kuinka kerran Jurmalassa ollessani rannalla kuin tyhjästä syntyi mustan puhuva taivas, jonka pilvi valui päälleni. Se oli aika pelottavaa. Tämän iltainen tummansininen pilvipyörrekeräymä oli ainoastaan mielenkiintoinen. Ehkä pitkä ja kaunis kesä on tehnyt minulle terää, kun nyt vain ihmettelin pilvien muotoa, väriä ja kohti tulemista. 

Puiden latvoista repun syövereihin kaivautumista

Yhtenä päivänä sukellamme Seitsemisen kansallispuistoon. Kävelen aarniometsässä ja kuuntelen kuinka tuuli jossain kaukana ylhäällä osuu puihin ja muuttuu ääneksi. Käyn lähentelemässä isoa kaarnarunkoa ja mietin miten vanhoja puut täällä mahtavat olla. Kun runkoa pitkin kurkistaa taivaalle näkee kippuraisen oksiston, se kiertää ympäri mutkitellen, ihmettelen voiko kauniimpaa ollakaan. 

Mättäät puiden alla ovat pehmeitä ja joustavia, sammal on tuoreen herneen vihreää ja sienet pieniä ja pullukoita. Tikka hakkaa lähistöllä puuta ja haukan ääni kuuluu edessäpäin. Seuraan miestä pitkospuita pitkin soiden ylitse, poimin välillä puolukoita ja mustikoita. Oikein hämmästyn miten herkullisia puolukat jo ovat, meheviä ja makeita. 

Haukkalammella on todettu myrkkykeisoa, joten emme hipelöi siellä sen enempää kasvillisuutta. Otamme sen sijaan esiin retkimuonan. Siippa avaa pussin ja kaataa sinne vettä. Sekoitamme molemmat tulevaa ateriaa huolellisesti ja suljen pussin, jotta ruoka valmistuu. Kun aika on, herkuttelen jo mielessäni lämpimällä aterialla. Lusikkaan kuitenkin tulee ensimmäiseksi sininen hapettumisen estopussi (unohdimme sitten poistaa sen ennen veden lisäämistä). Toteamme, että ruoka jää nyt syömättä. Katselemme toisiamme hetkisen ja sitten siippa alkaa kaivella reppuaan. Ja kuten aina, sieltähän löytyy mukaan reilusti jälkiruokaa. Ja niin nytkin mies kaivaa esiin kaksi energiapatukkaa ja välipalakeksin (kyllähän sitä täytyy olla kuuden kilometrin retkellä lämmin ruoka, kaksi energiapatukkaa ja välipalakeksi, hehee). Että ei kun teekupposet valmiiksi ja patukat jakoon.

Kermavaahtoseinistä pehmeään maahan ihmettelyä

Aamulla taas mietimme mikä olisi viihdyttävämpää kuin järveltä puhuroiva tuuli. Olisiko Sammatti mitään? Ja sinne me menemme, pyörimme Pukstaavissa kirjojen maailmassa, kiertelemme kaupungilla ja lopulta päätämme lähteä katsomaan Pyhän Marian kirkkoa, sen kun pitäisi olla auki.

Perillä olen mykistynyt. 

Jo heti ulko-ovelta sisälle tultuani huomaan maalattian. On ihmeellistä kävellä paljaalla maalla kirkon sisällä. 

Ylhäällä on kaunis kaartuva maalattu puukatto. Seinät ovat valkoiseksi maalatut ja riippuen siitä mistä suunnasta seinää katsoo, se saattaa näyttää pehmeältä kermavaahdolta. 

Ikkunoista tulee uskomattoman kaunis valo sisään ja tunnelma on erityinen. 

Juttelemme paikallisen oppaan kanssa ja kuulemme, että attaritaulua vastapäätä olevan seinän yläosassa hirsien takana on salakäytävä, jonka seinissä on piirustuksia. 

Kysyn kirkon ulkopuolen kahden kulmauksen "kivikasoja" ja kuulen, että ne on rakennettu jälkeenpäin tukemaan pitkää seinää. 

Kirkossa pidetään kesäisin Sastamala Gregorianan loppuesitykset ja mietin, että olisipa hienoa tulla joskus kuuntelemaan konserttia. Täällä akustiikka on kuulema todella hieno, enkä yhtään epäile sitä. 

Viha-rakkaus-suhteen tutkiskelua

Viimeisinä päivinä menemme vielä lähimetsään. Ajatuksena on kerätä niitä herkullisia puolukoita, joista sain alkumaistiaisia. Mitä pidemmälle menemme metsään, sitä enemmän hyttyset ja kärpäset pyörivät ympärilläni. Ja mitä enemmän ärsyynnyn öttiäisistä sitä enemmän ne innostuvat minusta. 

Olemme jo matkalla takaisin autolle, kun vihdoin rauhoitun ja löydämme  paikan, jossa vinkuvat  luontokappaleet eivät häiritse oloani. Ihailen metsän läpi kulkevaa poronjäkälää, haluaisin kelluskella sen pyöreiden palleroiden päällä. 

Lopulta puolukkasatoa on tarpeeksi. Myös variksenmarjaa on toisessa ämpärissä.

Tämä reissu alkaa olla nyt taputeltu. Matka kotia kohti alkaa pian ja sitten onkin kohta syyskuu. 

Hups. Näin se aika menee.