sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Ihan ok tällaisenaan

Olen mennyt aika hypellä tässä jonkin aikaa.
En ehdi aina hengähtää tai sitten vain istun ja hengitän.

Olen ollut läsnä ja olen ollut poissa.
Mutta nyt kuitenkin taas tässä =)

Istun keittiön pöydän ääressä ja mietin miten vähän olen sosiaalinen ihminen. En ole koskaan ollut ehtoinen emäntä taikka minkäänlainen juhlien järjestäjä.

Siitäkin huolimatta fiilistelen eilisiä juhlia. Nautin myös kummallisesta rauhallisuuden tunteesta, jolla elin mukana. Hankin etukäteen sen mikä piti hankkia. Pyysin apua siihen, mitä itse en ehtinyt tai halunnut tehdä. Ja sitten vain mietin mikä olisi ihanne lopputulos. Lopulta menin virran mukana, iloitsin ja osallistuin.

Opin taas jotain matkallani:

Ihmisen kohtaaminen on hienoa.
    Toisten etenemistä on hauska juhlia.
        Iloita kannattaa aina kun se on mahdollista.
    Nauru tai hymy ei tee kenellekään hallaa.
Toisen ilo ja juhla on parasta mitä voin jakaa.

Lisäksi tässä ja nyt huomaan, että olen hiukan sosiaalinen eläin ;-) ja joo, osaan myös järjestää juhlat.

Hiljaa hyvä tulee =)
Ehkä vielä joskus kovaa ja korkealtakin =D

6 kommenttia:

  1. Muuttolintu; kyllä sä oot nopee. Kiitos kiitos! Samat sanat sulle <3

    VastaaPoista
  2. Tuo kuulosti kuule tosi hyvältä, tosi hienolta!!!♥
    Opetellaan ottamaan rennosti;)

    VastaaPoista
  3. Tuliko pojasta täysikäinen vai ripille pääs vai mitä muita riittejä niitä on?!
    Mä olin lauantaina kaverin 40v. juhlissa jotka oli yllärijuhlat sille. Hyökättiin kaikki makkarista huutaen kun rouva tuli kotiin, hauskaa oli mutta olo on vieläkin hieman heikko. Ei tässä iässä tuo alkoholi ole kauheen hyväksi:) Oli kyllä hauskaa olla sosiaalinen, en ole kans ollu sosiaalinen puoleen vuoteen, hauskaa vaihtelua.

    VastaaPoista
  4. Marge; kiitos =)

    Henrietta; rippiriitti =D Olis ihanaa osallistua tuollaisiin yllärijuhliin. Hyvä en on välillä juhlia ja harjoitella ja nauttia ihmisvilinästä. Sulla on onneksi aikaa levätä nyt. Sen muuten huomaa, että kahdet juhlat peräjälkeen ei ole ihan yhtä helppoa kuin nuorempana.

    VastaaPoista