maanantai 28. toukokuuta 2012

Vallaton kiharatukkainen mies

Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta minä vaan kysyn:
Miten hauska aamu oli sillä kaverilla, jonka näin aamusella.

Hänellä oli tumma puku päällä, oikeassa kädessään hän kantoi nahkaista salkkua ja  päässään miehellä oli sanomalehdestä taiteltu vene.

Oliko aurinko herättänyt miehen ennen aikojaan? Aamukahvi oli juotu ja hesari luettu. Miettikö hän mitä sitten tekisi. Jos kampaisi kiharan tukan menokuntoon. Pyyhkisi koivun keltaiset hiukkaset puvusta. Nostaisi sukat korkeammalle. Laittaisi salkkuun lyijykyät ja ruutupaperin, eikun tänään voisinkin laittaa vaihteeksi läppärin ja kännykän. Ja vieläkin vaan on aikaa... No, teenpä tästä päivän sanomalehdestä paperiveneen ja houkuttelen jonkun souturetkelle kanssani iltapäivällä...

Joo!

Voitte uskoa, että oli hauska aamun aloitus, kun tuo mies käveli edessäni. Hyvä ryhtisenä hän laskeutui raput asemarakennuksesta alas, käveli suoraselkäisenä pitkin rautatientoria ja kerran korjasi hattuaan, kun pieni tuulenvire otti siihen.


Mä ajattelin kokeilla tätä tyttöjen mallia. 
Mutta ehkä ihan vaan kotosalla ;-)

Perinteisen paperiveneen tekoon tällainenkin video juutuubissa.

8 kommenttia:

  1. Kaverillapa on ollut asenne kohdillaan! Kyllä minäkin, ehkä, kotona. :DD

    VastaaPoista
  2. Jotkut miehet eivät jätä kokeilematta mitään keinoa, jolla voivat herättää huomiota: He ovat siinä kuin lapsia;-)

    Minä luen kirjaa melankoliasta ja opin tänään mm., että suuri nälkä herkkuihin ja seksiin, on osa melankolista hulvattomuutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Nyt jätän kirjoittamatta mitä meinas lipsahtaa. Tämä oli tosi mielenkiintoinen lause ja se sai mielikuvituksen lentämään ;-)

      Poista
  3. Mahtoi olla kiva näky;D Ja hyvä itsetunto!

    VastaaPoista
  4. Käväisipä mielessä sellainenkin juttu, jota itse harrastaisin, että oliko sanomalehtihattuhepun kintereillä kaveri, joka kuvasi vastaantulevien ja takanakulkijoiden reaktioita. Siinä olisi ilmainen koti-iltojen hauskuuttaja pitkäksi aikaa. Tuollainen näky aamulla kyllä aloittaa päivän varsin hulvattomasti.

    Pahus, Leenan kommentissa oleva pätkä melankoliasta kolahti, tunnistan pirskatti soikoon tuonkin, ja varmasti paljon muutakin jos lukisin samaa opusta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea =) en kyllä huomannut ketään salakuvaajaakaan kaverin kintereillä. Leena laittoi kirjasta enemmänkin tietoa, ehkä olet jo käynytkin lukemassa.

      Poista
  5. auska mies ja varmasti jakoi hyvää tuulta tuulta vastaantulijoille, tälläisiä lisää piristämään ihmisten aamuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pieni hulluttelu tekee itselle ja muille hyvää =)

      Poista