maanantai 21. maaliskuuta 2016

Pikakelaus, tuo elämää rikastuttava toiminto

Joskus tekee mieli toivoa vaikka mitä. Löytää itsestään asioita, jotka tuovat iloa, joita haluaisi osata, joita kaipaisi virkistämään elämäänsä tai joista haluaisi kovasti päästä irti.

Toisinaan pelkän mietinnän sijaan kaivan ison vihon esiin. Katson kuvia, jotka nostavat fiilistäni. Kirjoitan mitä päästäni irtoaa, annan sanojen kulkea sydämeni tunneakselin kautta ja ulostautua kätestäni paperille.

Usein pääni selvenee ikävistä ajatuksista. Toisinaan syntyy moninkertaisesti parempia uskomuksia maailmasta ja varsinkin itsestäni. Kummasti tällainen kirjoittaminen puhalluttaa raikkaampia tuulia sisuksiini.

Niin paljon kun haluankin kehitellä omia kuvitelmiani ja välttelen valmiita mainoksia, poikkeuksiakin tapahtuu. Kävi nimittäin niin, että elokuvatallennetta katsellessani minun tehokkuussilmäni näkivät asian ytimeen mainoksia 64 kertaisesti pikakelatessani.

Nyt tiedän taas yhden asian, jonka haluan.
Ajattelin tilata tämän kaverin pesemään meidän vessan ;-)


6 kommenttia:

  1. Rouva olisi itse takuulla kotona kun tämä kaveri siivoaisi:)

    By the way: Olethan huomannut, että onilmestynyt leffa Kreikkalainen naimakauppa 2. Kävimme katsomassa ekan ja pidimme. Tätä jatkoa pidetään vieläkin parempana. Kiva katsoa jokus kevyttä. Joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin oikeassa, kyllä olisin =)

      Muutama viikko on mennyt ilman elokuvia, viimeksi kävin katsomassa Carolin, joka oli hieno! Tämä Kreikkalainen naimakauppa 2 on tainnut tulla ihan viimeaikoina teattereihin, kun en ollut huomannut. Kevyitä elokuviakin pitää nähdä, se on varma =).

      Jos siivooja on yhtä hyvä livenä kuin tuossa mainoksessa, niin lähetän sen luoksesi <3

      Poista
  2. Aika hyvä tapa tuo kirjoittaminen. Minäkin teen sitä joskus, liian harvoin kuitenkin. Se jäsentää ajatuksia eri tavalla kuin niiden pyörittely pään sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan sinua, kirjoittaminen (käsin -ei koneella) avaa pääkopasta uusia ajatuskuvioita ja selventää sitä pesukonetta, joka usein linkoaa mun ajatuksia liian kovilla kierroksilla.

      Toinen hyvä keino minulle on lähteä kävelylle. Jos saan mukaan kävelykaverin, niin joskus aivan hämmästyn miten hyviä (heh heh) ideoita suustani pulpahtaa. Kai se happi, liike sekä suun auki avaaminen tekee vähän saman asian kuin tuo käsin kirjoittaminen -luo uusia ajatusmalleja =)

      Poista
  3. Ihmisten pitäisi kirjoittaa enemmän. Varsinkin kirjeitä koska niissä on tunnetta paljon enemmän kuin sähköisissä viesteissä. Tässä asiassa maailma on mennyt takapakkia ja se on huono juttu se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juuri näin. Tunsin kerran miehen, joka osasi kirjoittaa sivukaupalla käsin tekstiä. Kaikki oli järjestyksessä, oikein kirjoitettu ja ilman yliviivattuja tai toiseen paikkaan nuolella ohjattuja rivejä. Mikä taito tehdä alusta loppuun hienoja kirjeitä. Aivan mahtava tyyppi =).

      Mä en tiedä kuvittelenko vain, mutta luulen, että käsityö tulee vielä takaisin. Koneet ja robotit kyllä vievät jotkin työt, ja kun sellainen työ jää pois ihmisiltä, niin käsintekeminen palaa. No, käsinkirjoittaminen varmasti palaa vain, jos sähköisten vempainten turvallisuus tms. lakkaa kokonaan, heh heh.

      Mutta, joka tapauksessa minäkin toivon, että ihmiset kirjoittaisivat enemmän. Jos Jörkka on oikeassa todetessaan "Lukeminen kannattaa aina", niin eikö silloin kirjoittaminenkin kannata aina =)

      Poista