lauantai 11. maaliskuuta 2017

Pakko saada

Miehiin se iskee autojen tai muiden teknisten vempainten muodossa.
Minuun se kolahtaa viherkasvien, yrttien ja mun täytyy-saada-jotain-värikästä-päälle himona.

Kevät nimittäin.

Tänä aamuna en päässyt kunnolla hereille, kun jo mietin miten saisin miehen kanssani viherpiiperryskauppaan. Sitten muistin, että yksi rautakauppatuote on hankkimatta ja aamiaispöydässä käytin tehokkaasti lausetta: mentäiskö bauhausiin hakemaan se saparokoukku?

No johan tepsi.

Miesten taivaassa etsimme koukkua, mutta sopivaa ei löytynyt. Etsimme myös pidempää kaiutinjohtoa, mutten huolinut tarjolla olevia. Seuraavaksi suuntasimme puutarhaliikkeeseen, mutta miten minun himolleni kävikään. Halusin ehdottomasti jotain isoa vihreää kotiin. Minulle ei kelvannut jukka, ei pullo, ei palmut, eivät vehkat, peikonlehdet, ei yhtään mikään. En tiennyt mitä oikein halusin, mutta mikään myynnissä oleva ei ollut juuri sitä oikeaa...

Hidastuneena tallustelin taloa ympäri kaksi kertaa, silittelin timjamia kuin lohtua hakien, mutta sainkin vain kauhean yskänkohtauksen. Lopulta ostin neljä ruukullista narsisseja ja lähdin kotiin ilman koukkua, kaiutinkaapelia tai isoa kukkaa.

Kotona istahdin miehen kanssa kahvipöytään. Tuijottelimme sitä kohtaa, johon kukan oli tarkoitus tulla ja mies sanoi: "huomenna mennään siihen valtavaan kasvikauppaan, kyllä sieltä jotain hyvää löytyy." Napsautin suklaan suuhuni, imeskelin sen sisältä tajuttoman hyvän maun itseeni ja ajattelin jaksaa odottaa huomiseen...

Istutin narsissit ruukkuun parvekkeelle. Menin tietokoneelle, tilasin ja ostin meille uuden tarpeeksi pitkän kaapelin. Etsin kaupan, josta seuraavaksi tarkistetaan saparokoukun halkaisijamitta ja pysähdyin odottamaan huomista.

Kyllä se mieskin osaa vetää oikeasta narusta :)


8 kommenttia:

  1. Huomenna se löytyy, usko pois!
    Mulla ainakin on peukut pystyssä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjaana peukutuksesta, tänään meille kotiutui yllättäen yhden ison kasvin sijaan kaksi isoa ja vielä yksi pienokainenkin. Kyllä nyt on suu messingillä :)

      Poista
  2. Hihi. Sellaisia naurusta vedeltäviä me taidetaan olla, molemmat sukupuolet. Kunhan vaan on se joku, joka sen taidon osaa :)
    Mä tsemppaan Marjaanan tapaan huomista; se jokin löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on vaan pakko käyttää erilaisia keinoja, jotta asiat tapahtuisivat nopeammin kuin tavallisesti ;-). Ensin pitää vain keksiä mikä toimii mihinkin tilanteeseen :).

      Poista
  3. Hih,varmaankin löytyy seuraavalla kerralla. Mukavaa kevään odotusta Birgitta,täällä se olisi saanut tulla myöhemmin,kaipaan talvea (joka sekään ei ole liian kylmä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uusintakerralla onnistui. Kevät on täällä ihanasti alussa. Päivät ovat valoisammat ja aurinkokin pilkahtelee suloisesti. Toivottavasti siellä ei ole jo liian kuumaa. Sitä aikaa me saadaan odotella vielä muutama kuukausi :)

      Poista
  4. Heh, teillä toimii tuo yhteistyö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin, meillä kaikki keinot ovat sallittuja, heh heh :)

      Poista