tiistai 11. marraskuuta 2025

Marraskuun selätys - hengitä sisko

Edellisessä postauksessani olin unohtanut sen tärkeimmän asian, eli mainita, että Lepis on luonut idean Marraskuun selätyksestä ja järjestänyt siihen vuosittain haasteen. Tämän vuoden teemana on "pyöreä". Vuonna jolloin haasteena oli kuvata tai kirjoittaa kuinka päivänsä on selättänyt, on ollut minulle  luonnollisin tapa katsoa marraskuutani, joten jatkan samaan malliin. Mutta haasteesta kiinnostuneet, käykää Lepiksen luona innostumassa haasteesta :)

Marraskuun kuudes

Aivan hirveä työpäivä. Tuntuu, että taistelen tietokoneen ohjelmien, ääniongelmien, käyttöoikeuksien ja vaikka minkä kanssa. Päivän viimeisessä palaverissa pitäisi kertoa mitä viime aikoina on tullut tehtyä. En tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Kyseenalaistan mielessäni kaiken ja mietin asioita, joita tiimini ei varmastikaan haluaisi kuulla.

Kotona teen hengitysharjoituksen. Sen jälkeen päänsärky katoaa ja päätän siirtää ajatukseni muualle, eli kirjoitan blogia :)

Marraskuun seitsemäs

Erilainen päivä. Kolme puhelinkeskustelua työpäivässä, se on enemmän kuin mitä yleensä juttelen koko viikon aikana. 

Illalla sataa, mutta se ei haittaa kun istahdan keikkalavan eturiviin. Tänään mitä parhainta tunnelmaa marraskuuhun tarjoilee turkulainen Punomo. Bändissä on kahdeksan jäsentä, he mahtuvat jokainen omalle juoksuradalleen viimeisimmän lp:n kannella, ei siis mikään pieni kokoonpano. Johanna Rauma, joka näköjään on myös Elämäni biisi -ohjelmassa tänä vuonna solistina, laulaa ihanan korkealta ja kovaa, kaksi rumpalia kisailee keskenään, kitaristi vetelee niin antaumuksellisesti funk-lirutuksia, että jalat menevät alta, puhaltimista puhumattakaan. On vaikeaa pysyä penkillä, kun edessäni tuutatataan täysillä retrosoulia. Lempibiisini Siskot, saa minut jopa laulamaan :) Ilta on täydellinen!

Marraskuun kahdeksas

Siippa leipoo kääretortun (maailman paras sellainen) ja minä leivon tonnikalapiirakan. Näitä tarjoillaan ystäville, jotka ovat pyytäneet meiltä camino-iltaa. On ehkä hiukan liian vaarallista pyytää meitä näyttämään valokuvia matkoilta, sillä niitä on paljon, tai paremminkin erittäin paljon. Ehdotan, että katsotaan ensin kuvia ja otetaan sitten kahvipaussi, jonka jälkeen ystävät voivat miettiä, haluavatko enää takaisin kuvatarinoinnin äärelle. Näin sitten teemme. Ilmeisesti molemmat ovat miettineet vaellusmatkaa Espanjaan, koska kysymykset ovat erittäin yksityiskohtaisia. Paussilla keittiössä molemmat sanovat olevansa laihiksella, mutta satsaavat kuitenkin sekä kääristä että piirakkaa ;-) 

Lopulta ystävät katsovat kaikki reilut 200 kuvaa, eivätkä näytä aivan loppuun kuolleilta. Myöhemmin jo kotiutuneena heiltä tulee vielä pari tarkentavaa kysymystä, joten ajattelen ystävien selvinneen meidän käsittelystämme.

Marraskuun yhdeksäs

Uups. On isänpäivä. Herään aikaisin ja kirjoitan kortin siipalle. Tiedän, etten ole hoitanut hommiani kunnolla, sillä minulta puuttuu lahjasuklaat. Hätä keinot keksii, eli kaivan siipan karamellipussin kaapista ja paketoin sen kortin kanssa keittiön pöydälle. En käsitä kuinka en muistanut hoitaa ostoksia ajoissa. Korvaan myöhemmin tuon konvehtirasian puutoksen :)

Meillä suhtaudutaan kovin leppoisasti kaikkiin juhlapäiviin ja niin tämäkin päivä menee omalla painollaan. Tiedän ihmisiä, joilla "juhlapäivä" tai juhlapyhä menee pilalle, jos joku ei pääse paikalle tai asiat eivät mene kuten aina ennen. Minun rakennussarjastani puuttuu tämä kytkin, minä tulen kyllä iloiseksi jos joku muistaa minua tai läheisiäni, mutta minua ei haittaa, jos mitään erityistä ei tapahdu. Kysyn siipalta onko siitä koskaan tuntunut, etten tee tai osallistu tarpeeksi juhlien järjestämiseen. Kaveria kuulema nuorena ärsytti pyhät yms ja kenties sen vuoksi häntä ei ole yhtään mietityttänyt koko asia. Ei haittaa, ei kumpaakaan ja sehän on parasta.

Marraskuun kymmenes

Otin lomapäivän stressin ja omien asioiden hoitamiseksi. Ensimmäisenä listallani on soittaa Adoben asiakastukeen ja ruinata järkyttävästä vuosihinnan nostosta. Minulla menee puolitoista tuntia asian selvittelyyn ja lopulta säästän yli 400 euroa pätäkkää. 

Jos koskaan, niin nyt olen iloinen, että osasin avata suuni oikeassa paikassa. Tämän bujolistallani "asiat, jotka haluan hoitaa" -tehtävän merkitseminen hoidetuksi saa minut myhäilemään.

***

Viimeiset päivät ovat olleet sateisia ja yllättävän pimeitä. Aurinkoa ei ole näkynyt ja kovasti ikävöin sitä. Auringon sijaan olen syönyt valtavat määrät klementiinejä ja tietysti D-vitamiinia. 

Tähän loppuun laitan Punomon upean biisin, jonka toivon virkistävän sinunkin päivääsi :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti