Top 5 rakkaudesta kotiin

Ainosofia haastoi kuvaamaan "Parhaita paloja kodistanne".

Tässä on siis Top 5 paikat kotonani, sellaisena kuin pienessä kodissa voi nyt paikkoja olla.

Top 1. Rakkaudesta taiteeseen

Punaisen sohvan yllä lepää iso taulu, se heihastelee kullan sävyä kun valo osuu siihen. Toisenlaisessa valossa kukat ovat tulipunaisia ja ne täyttävät huoneen rehevyydelään.

Tämä tuotiin ulkomailta sellaisena yönä, jona  lentokentän henkilökunta päätti lakkoilla. En millään suostunut lähtemään lentokentältä ilman tauluani ja vihdoin tuntikausien odottelun jälkeen saimme itse mennä etsimään sitä. Taulu löytyi onneksi, matkalaukkuja odottelimme useamman viikon...


Top 2. Rakkaudesta kirjallisuuteen

Metallinen musta kirjahylly, sopii minulle kuin nenä päähän. Ihastuin siihen välittömästi ja onneksi siippakin. Kirjoista tähän mahtuu vain osa, toisella puolella on dekkarit ja toisella henkisen kasvun kirjat. Sopu sijaa antaa ;-)

Edessä lepää taasen nuorukaisen kitara, pölyyntyneenä. Se siirrettiin yövieraan jaloista pois olkkariin ja nyt olen katsellut kitaraa sillä silmällä, että alkaisinkohan itse harjoitella sen vinguttamista. Tuohon kapeaan kaulaan yltäisi sormeni ympäri.

Top 3. Rakkaudesta ruokaan ja yhdessäoloon   

Keittiön pöydällä on herkän vihreä kulho, jossa on aina hedelmiä. Joskus niitä on niin paljon, että kulhot moninkertaistuvat ja leviävät ympäri keittiötä, mutta joskus pohjalla on se musta banaani, jota miehet kaihtavat kuin ruttoa.

Minusta mustakuoriset banaanit ovat käyttökelvollisia, joten huijaan miehiä ja teen marjasörsseliä, jota kaverit sitten nautiskelevat antaumuksella. Kannattaa aina hyödyntää "vanhatkin" hedelmät -sörssää, mehusta tai jotain.

Top 4. Rakkaudesta musiikkiin

Levysoittimen vierellä, pehmeällä matolla maaten voi kadota toiseen maailmaan viidessä sekunnissa. Kun kuulen neulan siirtymisen eteenpäin ja tunnen pölyhiukkasen tuoman nostalgian sekä rakkaan vanhan muusikon pehmeän äänen, olen aika nirvanassa. Jos ei levysoitin ole kaunistus, niin se on ääniaistillisuuden suloinen onni =)



Top 5. Rakkaudesta hyvään

Sain isältäni reilut 25 vuotta sitten tämän pienen valkoisen buddhan. Se on matkannut mukanani yhdessäolomme ajan.

Nyt buddha meditoi puisen vitriinin päällä. Sen seurana on ystävämme Ellun tuomat kristallit, jotka muistuttavat energiapuhdistuksen hyvästä voimasta =)

Ei mennyt kuten tavallisesti

Yhtenä (tänä) aamuna
hipsin tyhjään keittiöön
laitoin myslit kippoon ja marjat niiden päälle
avasin jääkaapin ja totesin, ettei maitoa ole tarpeeksi.

Pitää rikkoa arkikaavat.

Voitelin leivän ja otin lasin vettä ja istuin pöydän ääreen. Siinä napostellessani jäisiä marjoja myslin päältä jäin tuijottamaan ulos.

Vaahterat olivat jo punaisen oransseja.
Aurinko helotti naapuritalon seinään.
Vihreä nurmimatto oli kasteinen ja niin upean näköinen.

Yksi puuttuva maitoelementti heilautti aamuani kumman mukavasti.

Kävin makuuhuoneessa ja mies availi silmänsä.
"Moneltako sä lähdet" se kysyi.
"10 minuutin kuluttua", vastasin. Niin sähän lähdetkin kaupungille aamuksi. Hyvin ehdit mukaani, jos Nyt nouset ;-) lisäsin hitaalle miehelle.

Istuin tuoliin, suljin silmäni, tyhjensin päätäni ja tunsin kuinka mies kävi pesulla sekä vaatekaapilla.
Voiko mies olla nopea? Yllättäen kyllä.

Joku vavisutti maailmaa roimasti, sillä kymmenen minuuttia tuli ja meni ja me kaksi olimme ulkona.

Se jokin ravisti enemmänkin, sillä auringon säteiden sijaan sadepisarat tanssivat kuvussani.
Mutisin ääneen siitä auringonpaisteisesta aamusta ja avasin sateenvarjon.
"Älä kävele niin kaukana, ettei mun tarvitse olla vinossa", jatkoin siipalle.
Ja se tuli, otti lanteiltani kiinni ja kylki kyljessä matkasimme ylämäkeä sateen ropistessa varjoon.

"Ei mitään huonoa ilman hyvää", nautiskelin, sillä lantioni oli ollut pitkään vailla kättä ja nyt aamu tuntui täydelliseltä.

Sade lakkasi.
Nostin varjon sivuun.
Käsi irrotti otteensa.
Ja minä nostin heti varjon takaisin päidemme ylle.

Kyllä vielä sataa, sanoin ;-)

Kylki kyljessä. Asemalle saakka.
NAM!

Erottuamme kaupungilla astelin huomattavan keveänä eteenpäin. Oloni oli levollinen ja letkeä. Sitten kuulin jotain outoa.

... Tip Tap Tip Tap Tipetipetiptap ...

Kun tulin asemarakennuksesta ulos, seisoi kaksi miestä rappusilla tonttulakit päässään laulaen antaumuksella joululaulua.

Ai, että tämmöinen päivä tänään, ajattelin.
Enkä voinut kuin virnistellä =)

Tunnustus

Sain Muuttolinnulta tunnustuksen.

Kiitokset oikein syväkumarruksella M =)

Tämän lempeän post-it lapun pistän kiertoon. Ota se mukaasi, kun kirjoitat ensikerran jotain maailmalle. Anna sanojesi virrata ja vaikuttaa meihin lukijoihin.

 * * *

Sen lisäksi toivon, että hyvänä päivänäsi tai pahalle päivälle (jos niin sattuu) otat lipukkeen toisestakin post-it tarrasta.

Ikinä ei ole nimittäin tarpeetonta vastaanottaa yhtä hymyä. Olipa se pieni tai iso. Tai tulipa se tutulta tai tuntemattomalta.

Hymy on ilmaista ja leveää ja aina kaunistuttavaa.

Ole hyvä =)

Siitä mistä kaikki joskus alkoi

Kyynelehdin toissa torstaina.
Kyyneleeni menivät isoäidilleni,
hälle, joka lähti enkeleiden matkaan.

Seisoin rankkasateesta lauantaina.
Huuhdoin sateen pisarat omalla ensimmäisellä 10 kilometrin juoksulla. Onnen hikipisarat, jotka jättivät vanhat epäilyni tuulen kuivatettavaksi.

Istuin hiljaa tihkusateessa penkillä sunnuntaina. Yötaivaan alla katselin vanhaa miestä, joka polvistui edessämme helposti kuin nuorukainen. Miehen ääni oli matala ja hän lauloi kuin enkeli. Tunsin mummoni värähtelyn yhtäkkiä ja mietin mahdoitko kuunnella herra Cohenin Aamenta yläpuolellani =)

Ja tänään perjantaina haistelin kuplia,
tunnustelin poksahduksia nenässäni,
kitalaessani ja makunystyröissäni. Ne kutittivat, loivat uusia kuvia päässäni ja veivät minut hyvässä seurassa naurun paikkaan.

Shampanjamaistiaiset -jos ikinä sinulla on sellaiseen mahdollisuus, niin ota mahdollisuuden helmasta kiinni ja kokeile pulpahtelevien kuplien vaikutusta.

Sillä kupla kimaltaa, se nousi mielessäni ylös, valtasi toisenlaisen olon kuin absintti...

Skool mummoni!

Sinulta minulle jäi elämään lauseesi: "Ikävä juttu, mutta samalla hauska!"

102 vuotta on uskomaton matka tässä maailmassa. Muistoni ovat vain mukavia ja kunnioitukseni suuri. Yritän ottaa oppia sinusta ja kasvaa yhtä suureksi =)

Skool!

Eikä sitten muuta ;-)

Syyskuun kunniaksi 

Elvistä ja Tauno Paloa

...

ja hyvää fiilistä ;-)

Usvaa putkessa

Kolmatta päivää on mulla pää karussa. Se luulee olevansa tämän elämän kingi. Se särkee ja minä poden...
... mutta en luovuta.

Aamulla kuuntelen pääni surinaa. Vedän kuteet niskaan ja astun ulos.

On kosteaa ja on kylmää.
On upea sumu, joka vie ajatukseni vihdoin raikkaammille tuulille.

Kun saavun keskustaan saan nähdä kuinka apostolit kurkottavat kohti taivasta. Heitä sumun takaa katsoo aurinko.

Mahtava näky!

Mietin miltä mahtaa apostolista tuntua. Viettää kaiken päivää katolla keikkuen. Saavat raikasta juomaa, kun taivas sen suo. Ruokaa, sitä tuskin tulee tarjoiltua, jos ei lokki tipauta vahingossa saalistaan käteen.

Minullakin olisi ollut mahdollisuus ruokailla tai herkutella champanjalla taivaan kaarella.

Katselin kuitenkin vain toisia maan kamaralta. Ei jotenkin tehnyt mieli mennä keikkumaan tuolille yläilmoihin ja miettimään, että jos hätä iskee, niin ikävä on pyytää kaikkia muitakin lähtemään mukaan ;-)

Sitten muistelin sitä, mikä ihmetytti aikoinaan minua kovin.

Näin nimittäin raput Taivaaseen. Ikkunassa valkoisen verhon läpi siinsi kauniit valkoiset portaat ylös. Ikkunassa luki valkoisella tietenkin: Taivas

Raput taivaaseen. Tuolla olisi kiva käydä, pohdin mielessäni.

Mutta sitten näin lapun oven läheisyydessä ja mietin, että taitavat olla tiukkoja tuolla Taivaan puolella. Ehkei ole vielä minun aikani ;-)

Kyllä huomaa, että jatkuva päänsärky saa ihmisessä kummallisia aivoituksia.

Paljon parempaa viikonjatkoa teille muille =)

Oma napa

Osuuko ovesta sisään? mietin kun katselin junassa humalaisen miehen hidasta askelta laiturilla. Sillä oli naama aivan turvoksissa, toinen silmä melkein muurautunut kiinni. Vanhempi mies ja voi missä kunnossa.

Älä nyt vaan tule istumaan tänne, ajattelin samaan hengenvetoon. Mutta tein ilmeisesti nopean tilauksen, sillä mies oli selvinnyt sisäpuolelle ja otti askeleen tapaisen suuntaani.

Se otti tolpasta tukea, katsoi paria porrasta edessään, ylös toiselle puolelle käytävää, missä erään naisen vieressä oli vapaita paikkoja.

Sitten mies yllättäen totesi, kai enemmän itselleen kuin meille muille: Ei, ei tonne voi istua. Nainen... Nainen, se ei varmasti haluu mua tonne... kun oon näin humalassa.

Mies horjui ja huojui... Hei kaveri, saanko mä istua tähän? Hei saanko? Mä olen humalassa, mutta mä olen tässä vaan viis minuuttia. Mä jään Pasilassa pois. Hei, jos mä istun tähän? Ja siihen mies parkkeerasi, läsähtäen ja syvässä tenussa. Se puhui välillä itsekseen. "...mä en enää koskaan kaadu niissä portaissa", mutta lopetti yksinpuhelunsa ja alkoi jutella nuorelle miehelle, jolta kysyi lupaa istumiseen.

Kun Pasilan aika koitti mies sanoi: Hei paljon onnea sun elämään. Oikein hyvää elämää sulle nuori mies. Ihan totta, kaikkea hyvää sulle.

Ja minun ajatukseni tuosta eläkkeellä olevasta laitapuolen miehestä muuttui aina vaan

.. huomioonottava .. hyväntahtoinen

Samalla päätin unohtaa ne kaikki sanat, jotka ensimmäiseksi olivat nousseet mieleeni.