Yöväenopistossa tapahtuu

"ilmoittautuminen Helsingin Yöväenopisto", kirjoitti kamuni hakukenttään :). Mietin, että mitähän siellä oikein tarjotaan yön sankareille? Olisiko jotain tällaista:

Luonto
Ulvo kuuta kanssani - Kokoontuminen täysikuun aikaan. Yhteinen äänenavaus ennen retkelle lähtöä luokassa L302b.
Valmistautuminen yö-luonnossa retkelle - Opetellaan kokoamaan säkkipimeässä huoneessa teltta. Mahdollisuus testata 1-6 hengen telttoja. Harjoitus kestää koko yön. Ohjaaja paikalla tarvittaessa. Yhteinen retki loka-marraskuussa.

Käsityöt
Hiljaisten virkkaajien yökurssi - Harmaa ja mustasävyiset langat ja ohjeet.
Viettelevät yöasut - Ompele itsellesi vetävä yöasu seuraavaa kertaa varten tai tuunaa päälläsi olevaa. Vältetään flanellikankaita.

Yhteiskunta ja historia
Pimeä historia - Diaesityksiä historian synkistä ja mustista vaiheista. Kurssilla ei tarvitse keskustella, mutta matalaääninen murahtelu on suotavaa esitysten aikana. Ohjaajalla aiheeseen sopiva yönkäheä ääni.

Ruoka
Ranskalaisen keittiön ruuanlaittokurssi yösyöpöille - Ruuanlaittoa alusta loppuun. Aterioiden valmistusaika vähintään kuusi tuntia, jonka jälkeen syömme yksin tai yhdessä antaumuksellisesti nauttien. Kurssille voi tuoda omat viinit. Kurssilta poistuttava viimeistään kello 8.
Uniongelmaisen pastankeittokurssi - Opetellaan laadukkaan pastan oikea keittotapa ja lopuksi syödään tehdyt annokset. Taattu nukahtaminen tunnin sisällä ateriasta.

Elokuvat
Nonstop Yökino: Lampaiden laskua Sveitsin alpeilla
Kohtaa pelkosi elokuvapiiri - Mitä et uskalla katsoa yksin, katso se kanssamme. Elokuvasaliin ovat tervetulleet myös vampyyrit ja muut yön oliot.

Liikunta
Venytellen aamuun - Lopeta turha sängyssä kieriskely. Keskellä yötä heräävien neljä viimeistä nukkumatonta tuntia erilaiseen käyttöön.

Tummat hetket
Veettää-nämä-yöt - Unettomien napinanurkka.
Sudenhetki - Tukiryhmä mustimmille ajatuksille ja tunteille.


Kevyet keskusteluryhmät
Puhuvat koukut - Sinulle, jonka puolison unta häiritsee puhe ja puikkojen kilke.
Yö on parasta aikaa - Yökyöpeleiden parhaat keskustelut.
Valmiita fraaseja - Keksitään yhdessä lauseita aamun myöhästymisiin.
Syvä uni dekkaripiiri - Ryhmä kokoontuu divaanisaliin lukemaan ja keskustelemaan syyllisestä. Omat suklaat mukaan.
Remakat - Nauti hervottomista nauruhepuleista. Tule paikanpäälle mahdollisimman väsyneenä.
Yöherääjät - Piipahda pissalle tai juomaan samanhenkisten nestenurkkaukseen.
Viriilit seniorit - Mukavaa rupatteluseuraa. Tarjoamme teen, kahvin ja lehdet. Aamun sanomalehdet jaetaan kurssipaikalle jo kello 02.18.

Marraskuun avoimet ovet - Tiedät kyllä miksi.


Kursseille ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Tule sellaisena kuin olet.

Ovet avoinna 20:00 - 08:00

ps. Uusia kurssitoiveita otetaan vastaan!

Viivoja hiekassa

Herääminen
Olen venytellyt huomeneen. Olen istahtanut kahdeksantoista portaan kuudennelletoista rappuselle. Se tuntuu täällä parhaimmalta paikalta nauttia aamiaista, olla korkealla ja kuitenkin suojassa.

Olen tuntenut miehen kyljen vierelläni. Jutellut hiljaa hänen kanssaan katsellen järvelle. Seuraten milloin tyyni vedenpinta alkaa väreillä. Miten tuulen suunta kääntyy idästä länteen ja kohta taas takaisin.

Eikä kellolla ole väliä. Se on sitä mitä se on. Ja minä olen juuri tässä juuri nyt.

Minä niin rakastan tällaisia aamuja.



Keskellä
Olen seurannut itseäni. Näen miten tappelen kuin raivohärkä kipua vastaan, mutta samalla jään kiinni siihen ja mielipahaan. Revin piraijan lailla rikki sen rakkauden jota minun juuri nyt pitäisi tuntea itseäni kohtaan. Ja täällä, täällä kaukana jossain, ymmärrän etten ole kartalla. Minun on löydettävä uusi reitti, uudet keinot olla, kun en kerran voi olla kuten ennen.

Välillä heitän filtin nurmelle. Katson Voi hyvin -lehdestä ihanan Kylli Kukkin joogaliikkeitä. Minä venyn ja muutun ja keinuttelen itseni pitkästä aikaa hyväntuuliseksi. Samalla katselen viuhuvaa taivasta, sen pilviä ja ylitse lentäviä sudenkorentoja.

Lopulta jään makaamaan paikoilleni ja seuraan perhosia, jotka vielä lentävät kukasta toiseen. Tässä lojuessani tiedän, että asiat ympärilläni ovat olleet yhtä kauniita, olenpa ajatellut mielessäni mitä tahansa, tai ollut millainen tahansa.

Kun ilta saa
Mökki on tyhjä ja minä olen yksin rannalla. Istun kuin pienenä tyttönä jalat harallaan ja pyyhin pehmeää hiekkaa kädelläni.

Sitten huomaan leikkiväni: käsi tekee viivaa ja pyyhkii kaiken pois. Syntyy uusia kuvioita, jotka katoavat muutamalla käden liikkeellä. Viivoja tulee ja samantien ne jo menevät matkoihinsa.

Jokaisen kuvan aikana yritän löytää uuden ajatuksen. Mitä voin tehdä? Mikä olisi toisenlainen ratkaisu? Ja pikkuhiljaa liikkeeni on rennompaa ja kevyempää.

Alkaa olla myöhä kun nostan katseeni järvelle. Siellä tuuli tekee samaa, se luo vedessä aaltoja jotka nousevat ja laskevat. Kuten myös kurjet, jotka taas kerran huutelevat vastarannalla. Ne tulevat, lentävät ylitseni ja katoavat takanani olevaan viljapeltoon.

Asiat muuttuvat joka hetki. Ehkä yritän taas mennä myötävirtaan, se voisi olla helpompaa ;-)

This is not a love song!

Inhoan tätä.
 Kuolevaa kehoa.
  Murehtivaa mieltä.
   Sydämetöntä itseäni.

Ja sinä viaton,
sinä yhtenä vahingollisena hetkenä
sanot väärän sanan. Ympärille sinkoavat palaset
terävät ja kulmikkaat.
Ne leikkaavat rikki ihosi pinnan
ja silpovat minut.

Alkuräjähdys.
Inhoan itseäni vielä enemmän.

Herb Ritts - Salon taidemuseo

Kummalliset värähtelytaajuudet

Liian lähellä
Poistun lomamökiltä jo toisena päivänä kymmeniä kilometrejä länteen. Siellä seison keikkalavan edessä innostuneiden filippiiniläisten kyljessä. Seuraan ensimmäisestä biisistä alkaen hämmentyneenä Alanis Morissetten keikkaa. En tiedä mitä oikein tapahtuu, mutta koen erilailla kuin nuoret vieressäni. Ensimmäistä kertaa ikinä mietin, että pitäisi ottaa etäisyyttä ja poistua kauemmas eturivistä mistä näkee kaiken. Mutten lähde. Katselen koko kehollaan esiintyvän naisen menoa ja mietin miksi se näyttää minulle rankalta ja raskaalta. Siirtyykö hänen tunteensa minuun, vai luenko kehonkieltä aivan väärin. Nainen hymyilee aidosti yleisölle kiittäessään kappaleen jälkeen, mutta toisinaan hän taipuu kaksin kerroin ja näyttää jyrän alle jääneeltä. Ehkä olen väärällä taajuudella, ehkä olen väärässä moodissa. Yöllä paluumatkalla namit sujahtavat suuhun kimpoilevien sanojen väliin. Ulkona eivät onneksi hirvet kimpoile tielle, mutta valkoinen vanha volvo ohittaa meidät talla pohjassa renkaat kirskuen. Jossain kaukana auton perävalot katoavat yllättäen vasemmalle sivutielle. Ruuponperä. Siellä asuu yön kiitäjiä.

Takavasemmalle
On ensimmäinen kerta etten mene mökkilomalla saunaan. Kroppani pitää kesän lämmöstä ja saunastakin, mutta nyt kun ystävät laittavat lähes päivittäin tulen pesään minä katoan paikalta. Sisällä talon keittiössä on ruuanlaiton jälkeen reilut +50 astetta, muualla talossa ehkä +40. Ulkoilma on +30 asteinen ja järvivesikin +28 ja yhdet lämmittävät saunaa. Musta on tullut nössö näiden saunasissien keskellä :D

Luopiot
Mennään pesäpallomatsiin. Niitä on kiva käydä katsomassa maaseutumatkoilla. Istahtaa puupenkille, juoda kahvia ja syödä sen kanssa jäätelöä tai vastapaistettua pullaa. Samalla voi seurata paikallisten penkkiurheilijamiesten tiukkaa analyysia kentän tapahtumista. On hauskaa vertailla pitäjän selostajaa edelliseen kuulemaansa ja tietenkin valita oma suosikkijoukkue, jota kannustaa täysin rinnoin. Mikään sokerikuorrutettu munkki ei kuitenkaan helpota tänään teurastuksen katsomista. Kun peli on puolivälissä ja lukemat on 22 - 0 tuntuu, ettei meidän kannustus vierasjoukkueelle ole tarpeeksi tehokasta. Pettureina poistumme paikalta tässä vaiheessa. Sori.

Värisevä alahuuli
Ennen mökille menoa olin toivonut pääseväni maistamaan maailman parasta raparperipiirakkaa. Ilmoitin ainutkertaisesta mahdollisuudesta ajoissa ja mainitsin asiasta vielä auton startatessa pihalta. Lopulta käynti kuivui kokoon aikatauluongelmien (lue miesten pitkän lounaskahvittelun) vuoksi. Arvaa harmittiko.

Kotimatkalla kuljettaja muistaa hiljaisen naisen vieressään. Hän kääntyy Hämeenkyröön, jossa tie mutkittelee ohitse peltojen, ylittää sillan, kääntyy sinne ja tänne ja lopulta tulee perille Maisemakahvilaan. Puutalo on iso ja kaunis. Pihalla on taideteoksia, mutten malta jäädä ihailemaan niitä. Päästessäni tiskille näen vitriinissä ja pöydällä olevan tarjolla ainoastaan mustikkapiirakkaa. Aivoissani kiirii: No niin! Hetken järkytyksen jälkeen suustani pääsee vaimeasti: "Onkos teillä enää sitä kuuluisaa raparperipiirakkaa?" Rouva Pylsy taitaa nähdä sisäisen pikkutyttöni, sen jolta viikko sitten vietiin herkkulautanen nenän edestä. En tiedä mistä hän taikoo meille gluteiinitonta piirakkaa, mutta sellaista jostain sivuhuoneen tiskin alta löytyy. Pylsyn raparperipiirakka on taivaallisen hyvää. Paljon parempaa kuin minun tekemäni.

Ei tässä sitten muuta. Loppu hyvin. Kaikki hyvin :D

Takaisin ruotuun

Etukäteistouhua
Oli perjantaiaamu, kun ihmettelin pois riivittyä asfalttipätkää työmatkareitilläni. Saman päivän aikana kadun pätkän kuitenkin valtasi komeat miehet ja pian uusi tummanpuhuva pinta oli tasainen ja saumaton. Arvelin, että kaksi valtiomiestä ovat saaneet tämän katukuvaputsauksen aikaan.

Touhua kerrakseen
Maanantaina kuuntelin kuinka ulkoa kantautui epätavallisia ääniä. Kurkistin ulos ikkunasta. Kuvaaja juoksi kamera kaulassaan ja kohta pitkä letka vaaleanpunaisia isovatsaisia vaaleatukkaisia ohitti minut. Enää ei tarvinnut arvella, vaan tieto oli varmaa: ne samaiset kaksi miestä ovat saaneet tämänkin joukon liikkeelle.

Suomalainen mansikka on kuin suudelma
Eilen aamulla juna kulki taas ajallaan ja oudot sähkökatkokset loistivat poissaolollaan. Rautatieasemalla kävelimme kohti uusia tuulia ja yllättäen edessä oli erilainen tulppa. Tällä kertaa se oli pariskunta, jonka kolme koiraa seisoivat odottamassa että aamun suutelo olisi täydellinen. Kyllä olivatkin levollisia koiria, suudelma oli alkanut ainakin kymmenen metriä ennen kohdalle tuloani ja näytti sellaiselta, ettei loppua ollut odotettavissa hetkeen. Niin tunnelmallisesta tulpasta ei kannata hermostua. Rakkaudelle on annettava aina aikaa, olipa töihin miten hoppu tahansa ;-)

Maailman parhaat löylyt saa Suomesta
Päivällä seisahduin hetkeksi turistien sekaan kuuntelemaan matkaopasta. Ihan kaikki ei mennyt historiankirjojen mukaan, mutta tyytyväisenä nuo jatkoivat matkaansa sukeltaen talojen välistä kohti merta. Yksi turisti lähti juoksujalkaa kohti sadetinta, toisella oli lyhythihaisen kauluspaidan kaverina pelkät uimahousut. Kyllä, nyt on lämmintä, mutta me emme valita. Minäkin otin ilon sadettimen pisaroista ja puutarhuri istui lounastauolla kadun toisella puolen varjossa auringon alla.

Jälkimaininkeja
Maailma pesee jälkipyykkiä. Minä en. Tänään kotimatkalla kuuntelen raitiovaunun ääntä ja tunnen sen levittävän letkeän olon sisälleni. Mietin, että nyt kun ne kaksi miestä ovat poistuneet paikalta ja ylimääräiset esteet vedetty sivuun on Helsinki taas vapaa paikka temmeltää meille paikallisille, ahertajille, lomalaisille ja monenlaisille turisteille.

Joten tervetuloa vaan tänne tunnelmalliseen, makeiden mansikoiden ja herneiden kaupunkiin, vain jäätelöä himoavia lokkeja kannattaa väistellä ;-)

Kotikoordinaattorin kuolonkankeus

Neiti täydellinen. Se ei tee virheitä ja se on aina oikeassa ;-)

Tuijottelin ohimennessäni ruokapöydän pintaa. Sen sävy oli hiukan vääränlainen ja se vääräkin oli alkanut haalentua. Hartaan puolen vuoden kohkaamisen jälkeen astelin valtavaan markettiin, uppouduin remonttimaailmaan ja valitsin juuri oikean sävyisen puuvahan. Eihän se ollut samaa merkkiä kuin alkuperäinen, mutta mitäs väliä sillä on, kun teen työni hyvin.

Ajoissa ennen joulua hioin pöydän. Vetelin vahan pintaan ja jäin odottamaan kuumeisesti sen kuivumista. Kuivuvan aika on pitkä, joten kävi kuten saatat arvata. Menin koskemaan pöytään liian aikaisin ja sain alottaa työt uudestaan.

Niinpä minä taas hioin pöytää. Vedin uuden puuvahan pintaan. Annoin sen kuivua huolella ja miten hienolta meidän keittiössä näyttikään. Aaah.

Meni pari päivää, jotain touhutessani katsoin pientä rosoa pöydän pinnassa. Kokeilin sitä somalla pikku sormellani, rapsutin myös kynnelläni ja kas kummaa, kaunis vahaliuskanen lähti irti. Lähtipä vierestä useampikin. Sanoin ehkä kolme perkelettä ja kymmenen mitä hittoa. Se hylkii vanhaa vahaa tai sitten siihen vetoaa keski-ikäinen nainen, ajattelin. Mietin päivän verran mitä teen ja lopulta otin lastan käteen ja kaavin suurimman osan vahasta pois, se kun niin mukavasti siitä pinnasta irtosi. Peitin pöydän jouluksi pöytäliinalla.

Kirjoitin muistikirjaani tammikuulle: hio, putsaa ja vahaa keittiön pöytä.
Siirsin tehtävän helmikuulle: hanki uusi vaha ja hio pöytä
Maaliskuun kohdalla luki: hoida keittiön pöytä
Huhtikuu, toukokuu, kesäkuu ja vielä heinäkuussakin pelkkä: keittiön pöytä!

Sitten kävi niin, että kesken maanantaipäivän päätin siirtyä suoraan toimintaan. Keittiössä alkoi armoton hiominen. Tiistaina miesten kadotessa talosta otin sudin ja vahan esiin. Vetelin antaumuksella uutta pintaa pöytään. Kirjoitin ison lapun itselleni: Älä koske!

Mikä erikoista, lappu tehosi myös miehiin. Sain olla kolme päivää ihan rauhassa :-). Nyt kun pöytää on vahattu pariin otteeseen jään odottamaan säilyykö siinä silkkinen ihana tumma pinta, vai tapahtuuko jotain muuta jännittävää...

Jollen tästä muuta oppinut niin sen, ettei minun kannata odottaa motivaation syttymistä. Motivaatio on poistunut kehostani. Se on kuollut. Minun ei myöskään kannata kuvitella, että osaisin tehdä asiat yhdellä kertaa täydellisesti. En ymmärrä miksei niin ole, mutta hitto soikoon, ei vaan näytä olevan. Sen sijaan opettelen toimimaan ja harjoittelemaan uudestaan niin pitkään kunnes menee oikein.

Hyvänä muistutuksena voin pitää pöytää, jota katselin noin vuoden verran ja siitä viimeiset 210 päivää harmitellen. Kun lopetin odotan-inspiraatiota-ajattelun ja tartuin vain toimeen, niin hoidin homman kotiin neljässä päivässä. Revipäs Birgitta siitä :D

Kyllä se on liian lyhyt

Erään kesäkuun viimeisenä päivänä vilkaisin alas napaani, vetäydyin peilin eteen etsimään kadotettua profiiliani, sen jälkeen hipsin itseltäni salaa makuuhuoneen sängyn alle kaivamaan piilotettua vaakaa, huhuilin epätoivoisesti varpaitani, niiden jälkeen löysin vaa'an näytön ja samantien kuulin karmaisevan äänen purkautuvan nielustani,

APuAaa aarrgggh!

Pitänee hankkia uusi kokovartalouimapuku ja sen kaveriksi vieläkin isompi uimarengas.
Ja toivoa, että asu on tarpeeksi tukeva ja peittävä uimarannalle mentäessä...