lauantai 24. toukokuuta 2014

Irti arjesta

"Otetaanko filtti esiin ja lähdetään makoilemaan meren ääreen?"

Ei minua tarvinnut sen kummemmin tänä aamuna houkutella. Siinä ei kauaa aikaa kulunut, kun levitin matkahuovan hiekalle ja istahdimme miehen kanssa katselemaan kimmeltävää merta.

Merta ja ehkä enemmän aurinkoa oli tullut kumartamaan moni muukin. Oli isoa ja pienen pientä palvojaa, oli jo paahtuneen ruskeita sekä vitivalkoisia nahkoja. Muutama uskaltautui uimaan, osa pelasi rantapelejä ja suurin osa loikoili pitkin pituuttaan.

Minä kaipasin tyynyä, sillä miehen lukiessa Tollen Uusi maa -teosta olisin mielelläni painanut pääni pehmeään tyynyyn ja katsellut ohitse lipuvia pilviä. Ensikerralla en unohda pieniä mukavia ranta-asioita...

Kuunnellessani ja pyöriskellessäni ympäri vaaka-akseliani näin kuinka morsian saapui hiekkarannalle valokuvaajan kanssa. Hiukan uteliaana ihmettelin minne sulho oli jäänyt? Toisaalla kolme muksua juoksenteli peräkanaa edestakaisin rantaveteen ja pois, isoin etummaisena ja pikkunapero viimeisenä. Aika moni käveli herkullisen näköisen jäätelön kanssa ohitseni ja kalliolla kiipeili kaksi nuorta kaunotarta napsimassa toisistaan ja itsestään kännykkäkuvia. Mietin monenmoista niitä poseerauksia seuratessani, mutta jätän varottavat mutinat sanomatta...

Kun juomapullo oli tyhjennetty ja olimme nauttineet tarpeeksi kesähuumasta läksimme kotia kohti. Mietin ajaessani Tollen sanoja kärsimyskehosta ja tajusin, että  autoa ajaessa kannattaa minunkin olla enemmän hyväksyvän läsnäolon tilassa. Minun kehossani oli kova pissahätä sekä nälkä, joten en yhtään kaivannut lisämausteeksi hermostumista muiden liikennetavoista ;-)

Niinpä minä keskityin vain kotiin pääsyyn. Perillä ammensin itseeni herkullista ruokaa (mm. Jaelin ihanaa kukkakaali-tahini-chili lisuketta). Otin poikkeuksellisesti pienet päivätorkut -vaikka oikeasti minun piti kuunnella kun mies jatkoi kirjan lukemista... uups. Lisäksi vielä laitoin parvekekukat ruukkuihinsa, kävin kävelyllä ja nyt seuraan jalkapallomatsia.

Tämä lauantai on siis ollut minulle oikea minikesäloma. Pieni pään tyhjennys =)

Toivottavasti sinunkin lauantaisi on ollut hyvä ja mieluinen.

Jos huomenna suuntaat rannalle, niin muista suojata ihosi. Muista myös juoda tarpeeksi ja katsoa, että vessa on lähellä =D

4 kommenttia:

  1. Sä oot B ihana ♥
    Aina pilke silmäkulmassa ja silti kyky nähdä ja kokea ne kauniit (tärkeät) asiat. Kuten kuunnella toisen lukemista ♥
    Ihanan kuuloinen minilomanen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Helmi! Pieni pilke pitää mielen virkeänä ja helpottaa silloin kun herne on sukeltamassa nenääni ;-) Oikein upeaa tulevaa viikkoa sinulle ♥

      Poista
  2. Birgitta, toiselle lukeminen on kiva tapa, jota harrastaa mm. pariskunta Hustvedt-Auster ja sitten eräs Lumimies ja...;)

    Lauantai oli kuin olisi ollut paratiisissa. Istuimme terassilla herkkuja nauttien Päijänne silmissä vilkkuen. Se on kumma, että mitä likemmä vesi on, sitä myöhemmin meillä alkaa uimakausi. Toisaalta jatkamme sitä sitten toisesta päästä.

    Aina välillä kannattaa järjestää miniloma. Minulla se on huomenna....

    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun toinen jaksaa lukea toiselle, niin se on todella upeaa. Ääneen lukeminen on hieno lahja =)

      ♥♥

      Poista