keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Marraskuun selätys - päivät 8-14

Hitonmoista menoa...

Marraskuun kahdeksas
Päivä sujahtaa kuin pulu pullan perään. Käsiä särkee. Ehkä syynä on uusi työpöytä, liian painavat ovet, joita olen yrittänyt kiskoa auki viime päivinä tai viikonlopun kantamiset. En muista syödä välipalaa, ja kun koukkaan ruokakaupan kautta kotiin, ostan kaikkea mitä ei pitäisi. Kevennän kassia palauttamalla kirjastokirjan, mutta tasapainotan tilanteen heti ottamalla uuden kirjan lainaan. Samalla mietin miten mahtava asia on tämä meidän kirjastojärjestelmämme.

Illalla lyömme korttia kaksin. Toivon, että meidän iltapeliperinne jatkuu hamaan tappiin :)

Marraskuun yhdeksäs
Herään jo kolmannen yön jälkeen päänsärkyyn. Teen aamulla pienen kiertokävelyn ja ihastelen kaupungin valoja. Iltapäivällä tarjoan eilen ostamiani konvehteja ja katson kuinka työkavereiden suu napsaa.

Töistä suuntaan suoraan Yrjönkadun uimahalliin. Pehmeä höyrysauna ja lempeä vesi, kaunis ympäristö ja tyytyväiset ihmiset saavat kolotukseni kaikkoamaan. Juuri tässä ilmapiirissä tajusin kerran kadottaneeni ikävät ajatukset vanhenevasta kehostani. Täällä tajusin myös, että kaikki naiset ovat kaikkina aikoina kauniita. Skool sille :D

Marraskuun kymmenes
Vietän päivää itsekseni. Kuuntelen juutuubista  Esa Saarisen Rakkaudellisesti - 5/8 Filosofia ja systeemiajattelu -luentoa. Koska luento on aika pitkä, keitän välillä paahdettua kurpitsakeittoa ja jatkan taas Saarisella. Olen lukenut tänään kaksi kirjaa loppuun, ensin hauskan dekkarin Nokisen tomumajan arvoitus ja hyvän JUU EIn. Illalla mennään vielä The Holyn levyjulkkareihin ja sen jälkeen kävelemme hiljaisessa kaupungissa, sillä sää on kaunis ja iltakävely tekee aina hyvää.

Marraskuun yhdestoista
Tänään herätään kahvinjuontipäivään. Keitän aamukahvit sankarille ja aamiaista syödessämme katsomme kuinka lippu liehuu salossa. Olin ollut siinä uskossa, että isänpäivänä on aina liputettu, mutta ehkä niin on tehty vain meidän pihamaallamme. Seuraavat kahvit keitän isäni luona ja kolmannet kahvit taas meillä. Kun päivä on hengailtu viemme pojan kotiinsa ja lähdemme viikonlopun viimeiseen ohjelmaan, eli katsomaan ja kuuntelemaan Dr. Jordan Petersonia. Ilmeisesti kaikki tuli sanottua ja vatsani on terästä, sillä yön nukun kuin tukki.

Marraskuun kahdestoista
On maanantai. Herään, joogaan, kirjoitan, syön aamiaista, lähden töihin.

Kuulen, että muutan taas huomenna. Niinpä työpäivän lopuksi minä pakkaan takaisin punaisiin muuttolaatikoihin ne vähäiset tavarat, jotka olin ottanut esille. Lisäksi laitan sähköpostiin viestin (kuva)

No enhän laittanut ;-)

Lähden kotiin ja aloitan erilaisen pakkaamisen. Huomenna olen jossain muualla. Ihanaa!

Marraskuun kolmastoista
Olen ollut metallihäkkyrän sisässä ja tupsahtanut Lappiin. Täällä oli vielä alkukuusta lunta maassa, mutta tänään sataa vettä ja maa on paljas tai jäinen. Minua ei haittaa. Jos on märkää, olen sisällä. Jos on kylmää, puen lisää päälle, laitan tulen takkaan tai menen saunaan.

Marraskuun neljästoista
Olen nukkunut melkein yhdeksän tuntia ja kun herään on aamu täydellinen. Aurinko kurkistelee matalalla ja ulkona on pakkasta. Nousemme liukastellen Kaunispäälle. Siellä tuulee niin, että meinaa viedä järjen päästä, mutta kaunista on. Alastulo on vielä vaikeampaa, joten perillä etsiydymme jokamiehenvarusteliikkeeseen ja juttelemme "jalkaraudoista" - eikun matkailusta, Kreikan ihanista saarista, ulkomaalaisista turisteista ja meistä suomalaisistakin. Vajaan tunnin rupattelun lopuksi sovin lähettäväni myyjälle vinkkejä mahdollista Tsekin matkaa varten. No, koska tästä kaupasta ei löytynyt sitä mitä etsimme, menemme toiseen liikkeeseen. Siellä on yhtä mahtava myyjä ja saamme oikein mainiot naskalit kenkiemme pohjiin ja turvaksi jäisessä maastossa kulkemiseen.

Kyllä täällä Saariselällä on kuulkaas aivan mahdottoman ihania ihmisiä.

Marraskuun toinen viikko on sujahtanut kamalalla tohinalla. Menoa ja tekemistä on ollut niin paljon, että lepo on nyt todella tarpeen. Loman ja itseni kunniaksi lupaan olla nyt rakkaudellinen :)

Kokonaisuutena sanoisin marraskuun toisesta viikosta itselleni, että: GOOD JOB.

10 kommenttia:

  1. Olet nähnyt auringon! Vau, kade! Ei täällä Hgissä vaan.
    Nauti reissusta, toivottavasti saatte sinne vielä lunta talven tehosteeksi!

    Marraskuu menee kyllä menojaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ajattelin itsekin: Vau! Viime yönä on satanut aivan pikkuisen lunta ja nyt sataa vettä. Kurkistin sääennustetta, joka sanoi, että vesisadetta on luvassa eikä aurinkoa näy. Laitoin sääennusteen kiinni samantien :D

      Ajattele, ollaan jo puolivälissä tätä kuukautta.

      Poista
  2. tuntuu oikein mukavalta ja ilmavalta marraskuulta, ja Saariselkä tekee varmasti hyvää ihmiselle!

    VastaaPoista
  3. Halusit sitten vähän viileämpää:)

    R. on yrittänyt houkutella minua korttipelin pauloihin takaisin, mutta katsotaan nyt...:) Olen huono häviäjä.

    Tsekki on jännä maa, mutta ikävä tuli nyt saksankieliseen Itävaltaan, kun katsoimme pari osaa sarjasta Babylon Berlin. Ilahduttaa huomata, miten paljon ymmärtää vain kuuntelemalla.

    Railakasta viikonloppua teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, oikeasti mä halusin lunta, mutta sitä täällä on vain pikkaisella latuosuudella ;-). Jos kerron oman tyhmyyteni, niin mä luulin, että täällä olisi jo kaamoskin, mutta eipä ollutkaan. Mutta ehkä se on hyvä juttu, kun tuota luntakaan ei ole.

      Testaile pari kierrosta korttia, voi olla että voitat joka kerta ja teillä molemmilla on hauskaa :D

      Arvaan, että Itävalta houkuttelee sinua. Ehkäpä ensikeväänä tai kesänä? Mulla on Babylon Berlinit tallennettuna, joten nautiskelen siitä joulukuun puolella.

      Oikein ihanaa viikonloppua teillekin ♥

      Poista
  4. Jokohan olet tullut Lapin turneelta takaisin... hyvältä vaikuttaa lukemani perusteella. Eli uskon, että oli/ on mahti reissu. Muuten, olin vähän pettynyt, kun et lähettänyt tuota sähköpostia, mutta ajatus tässäkin tärkein. Ja viesti tuli selväksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on laskeuduttu etelämmäksi. Täälläkin on taas hyvä olla :)
      Hehee, voisi tulla sanomista, jos tuollaista laittaisi eetteriin.

      Poista