Kirjahyllyhaaste sai minut nousemaan sohvalta ja laskeutumaan kirjahyllyn eteen. Tuntuuko yhtään tutulta?
1. Mikä/kuka olet? Odottamaton vieras
2. Kuvaile itseäsi: Tuijottava katse
3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Määränpää tuntematon
4. Kuinka voit? Mabellen kahdet kasvot
5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi: Väärän vänkyrä talo
6. Mihin haluaisit matkustaa: He tulivat Bagdadiin
7. Kuvaile parasta ystävääsi: Norsun muisti
8. Lempivärisi: Sininen juna
9. Millainen sää on nyt? Kohti nollapistettä
10. Paras vuorokaudenaika: Ikiyö
11. Jos olisit TV-sarja, niin minkä niminen? Neiti Pinkertonin salaisuus
12. Millainen on parisuhteesi: Rakkauskirjeiden salaisuus
13. Mitä pelkäät? Kohtalokas viikonloppu
14. Mitä toivot? Teetä kolmelle
15: Päivän mietelause: Eikä kukaan pelastunut
16: Miten haluaisit kuolla? Helmeilevä kuolema
17. Minkä neuvon haluaisit antaa? Kaikki päättyy kuolemaan
Kohtalokas viikonloppuni on sisältänyt naurua ystävien kanssa parin tunnin videokahvittelun merkeissä, innostusta kirjan kirjoittamisesta, kävelyä keväisessä metsässä, syvää rakkautta puhelussa nuorenmiehen kanssa ja tajunnan räjäyttävää hermosärkyä niin, että jokainen kivuton hetki nyt on omituisen sumun peittämää kirkkautta.
Kaiken tämän jälkeen näin alla olevan videon ja mietin, miten hienoja juttuja syntyy, vaikka olemme eristyksissä ja erossa toisistamme. Kyllä on lohduttavaa ja sykähdyttävää olla elossa.
Vierivä kivi ei sammaloidu. Olemme yhtä kuitenkin ♥
sunnuntai 19. huhtikuuta 2020
sunnuntai 12. huhtikuuta 2020
Sekoitellen
Edellisestä kerrasta on tosi pitkä aika, mutta toissaviikolla suuntasin alkoholiliikkeeseen ja ostimme pienen pullon juomaa. Jotenkin silloin tuntui, että jotain kurkkua toisella tapaa lämmittävää olis kiva saada. (Ja onko tästä varoitettu uutisissa?!?)
Aurinkoisina päivinä
Etätyö ja kotoilu, ihmiset ja tämä härdelli, ja ehkä myrskyävät hormoonitkin nostattivat keskiviikkona minulle armottoman potutuksen, jollen nyt suoraan sanoisi v.tutuksen. Ehkäpä juuri sen vuoksi kiirastorstain iltana kaadoin skumppalaseihin kylmää The Original Irish Cream -tuotetta, heilautin sen kurkkuuni ja nuolaisin huuliani lopuksi. Siinä istuessani sohvalla alkoi selkäpiitä nousta tunne, se siirtyi niskan kautta leukaperiin ja huomasin paniikin iskevän. Se ei ollut lämpimän rennon illan tunnelma, vaan hermosärky nappasi otteeseensa oikein olan takaa. Tämä on kyllä jo liian paksua, mietin. Yritin olla rento, verrytellä, ajatella muuta, mutta lopuksi oli pakko siirtyä keittiön kulmakaapille ja napata lääke naamariin.
Meni hetki ja tajusin, että otin näköjään lääkkeen ja "lääkkeen" aika samoihin aikoihin sisuksiini. "Must on nyt sitten tullut sekakäyttäjä!", totesin sohvakaverilleni. Ei olis varmasti pitänyt sanoa, sillä kohta hermosäryn lisäksi kroppaa alkoi jomottaa muutenkin ... ja loppuilta ja yö kärvisteltiin.
Pilvisenä päivänä
Monen aurinkoisen päivän jälkeen heräsin harmaaseen aamuun. Ehkä juuri se sai minut miettimään, ettei meillä ole ollut mitään pääsiäismäistä. Tai, että oli kiirastorstai ja pitkä vapaa perjantai, mutta ei mitään sellaista keltaista. Katselin nahistuvia appelsiineja kulhossa ja muistin isoäidin kulhon, jossa oli aina omenaa, appelsiineja ja banaaneja ("koska joka päivä tulee syödä ainakin yksi hedelmä"). Omenoista mummo osasi leikata kuoren niin ohuelti pois, ettei hedelmää mennyt yhtään hukkaan. Ja kun appelsiini ei enää muuten houkutellut ulkomuodollaan, siitä puristettiin mehua. Niin päätin minäkin nyt tehdä. Kolmesta pienestä ahdistuneen näköisestä appelsiinista tuli lasilliset kahdelle.
Katselin aamiaispöytää ja huomasin, ettei pääsiäisväritys niin kaukana meidän kodista olekaan. Vahingossa viikko sitten katkaisemani orvokin oksa on sopivasti vielä hengissä. Kananmunan keltuainenkin loisti hienosti kera taikajuoman.
Päätän samalla, että kun seuraavan kerran menen siihen liikkeeseen, niin ostan vain kuusenkerkkäkuohuvaa, se taitaa sopia sisuksilleni yhtä hyvin kuin vastapuristettu mummonmuistelujuoma, eikä kummastakaan saa mitään ikäviä sekakäyttövaikutuksia ;-)
* * *
ps. Jälkisanoiksi ihan muuta asiaa.
Jos tykkäät ekologisemmasta ruuasta, kauniista luonnosta, eläimistä ja mielesi tekee sukeltaa juuri nyt toisenlaiseen maailmaan, niin voisit katsoa dokumenttielokuvan nimeltä The Biggest Little Farm.
Siinäpä aivan mahtava leffa. Suosittelen. Viime vuonna tehty dokkari löytyy Areenasta nimellä Unelmien maatila.
Aurinkoisina päivinä
Etätyö ja kotoilu, ihmiset ja tämä härdelli, ja ehkä myrskyävät hormoonitkin nostattivat keskiviikkona minulle armottoman potutuksen, jollen nyt suoraan sanoisi v.tutuksen. Ehkäpä juuri sen vuoksi kiirastorstain iltana kaadoin skumppalaseihin kylmää The Original Irish Cream -tuotetta, heilautin sen kurkkuuni ja nuolaisin huuliani lopuksi. Siinä istuessani sohvalla alkoi selkäpiitä nousta tunne, se siirtyi niskan kautta leukaperiin ja huomasin paniikin iskevän. Se ei ollut lämpimän rennon illan tunnelma, vaan hermosärky nappasi otteeseensa oikein olan takaa. Tämä on kyllä jo liian paksua, mietin. Yritin olla rento, verrytellä, ajatella muuta, mutta lopuksi oli pakko siirtyä keittiön kulmakaapille ja napata lääke naamariin.
Meni hetki ja tajusin, että otin näköjään lääkkeen ja "lääkkeen" aika samoihin aikoihin sisuksiini. "Must on nyt sitten tullut sekakäyttäjä!", totesin sohvakaverilleni. Ei olis varmasti pitänyt sanoa, sillä kohta hermosäryn lisäksi kroppaa alkoi jomottaa muutenkin ... ja loppuilta ja yö kärvisteltiin.
Pilvisenä päivänä
Monen aurinkoisen päivän jälkeen heräsin harmaaseen aamuun. Ehkä juuri se sai minut miettimään, ettei meillä ole ollut mitään pääsiäismäistä. Tai, että oli kiirastorstai ja pitkä vapaa perjantai, mutta ei mitään sellaista keltaista. Katselin nahistuvia appelsiineja kulhossa ja muistin isoäidin kulhon, jossa oli aina omenaa, appelsiineja ja banaaneja ("koska joka päivä tulee syödä ainakin yksi hedelmä"). Omenoista mummo osasi leikata kuoren niin ohuelti pois, ettei hedelmää mennyt yhtään hukkaan. Ja kun appelsiini ei enää muuten houkutellut ulkomuodollaan, siitä puristettiin mehua. Niin päätin minäkin nyt tehdä. Kolmesta pienestä ahdistuneen näköisestä appelsiinista tuli lasilliset kahdelle.
Katselin aamiaispöytää ja huomasin, ettei pääsiäisväritys niin kaukana meidän kodista olekaan. Vahingossa viikko sitten katkaisemani orvokin oksa on sopivasti vielä hengissä. Kananmunan keltuainenkin loisti hienosti kera taikajuoman.
Päätän samalla, että kun seuraavan kerran menen siihen liikkeeseen, niin ostan vain kuusenkerkkäkuohuvaa, se taitaa sopia sisuksilleni yhtä hyvin kuin vastapuristettu mummonmuistelujuoma, eikä kummastakaan saa mitään ikäviä sekakäyttövaikutuksia ;-)
* * *
ps. Jälkisanoiksi ihan muuta asiaa.
Jos tykkäät ekologisemmasta ruuasta, kauniista luonnosta, eläimistä ja mielesi tekee sukeltaa juuri nyt toisenlaiseen maailmaan, niin voisit katsoa dokumenttielokuvan nimeltä The Biggest Little Farm.
Siinäpä aivan mahtava leffa. Suosittelen. Viime vuonna tehty dokkari löytyy Areenasta nimellä Unelmien maatila.
lauantai 4. huhtikuuta 2020
Kera keksiystävien
Kannattaako pyykkäys laisinkaan
Toissapäivänä pesin poikkeuksellisesti työaikana pyykkiä: liinavaatteet mukaanlukien tempur-tyynyjen välityynyliinat. Muutaman tunnin päästä palasin kylppäriin, avasin luukun ja sain silmilleni aimo annoksen jotain pienen pientä kangasmuruhilettä. Voi myrkky! huudahdin. Samalla mietin, että miehen skypekaveri kenties kuuli manaukseni. Otin pyykit pois koneesta, ravistin ne saaden vessan valkoiseksi. Yskin ja köhin pölystä. Olin pilkuttanut samalla mustan kissanaistyöasuni pilalle. Imuroin vessan, putsasin pesukoneen ja menin parvekkeelle ravistelemaan itseni.
Äsken mies pesi mustat vaatteet. Arvaa mikä odotti kun otin ne koneesta pois. Se saamarin vanhan tyynyliinan pintapuru. Hengitin syvään, ravistelin vaatteet yksitellen ja köhäisin muutaman kerran oikein olan takaa. Toivottavasti tuo pesukone ei hajoa siihen shittipuruun.
Kun mies haluaa pikkusormen
Kaipaan kampaajaani, sitä rauhallista naista, joka taikoo minusta viiden viikon välein vuosia pois. Paitsi nyt ei taio, nyt odotellaan. Mies sensijaan osti kotiparturin, siis vehkeen, ja varasi minut vehkeen käyttäjäksi. Nyt se latautuu, ei mies, vaan se kone. Minä yritän latautua mielessäni, sillä yhden kesäparturointikeikan jälkeen vannoin, etten ikinä-koskaan-never-ever tee vastaavaa touhua. Parturi on parturi, minä en. Saa nähdä kuka voittaa, kunhan vaan einstein -tyyli lähtee.
Anna kaikki anteeksi ja syö keksiä yhtenä suurena kaveriperheenä
Koska nyt ei enää nähdä livenä ketään, sovittiin ystävien kanssa iltapäiväkahvit videoyhteydellä. Ystäväni lähetti minulle keksiohjeen, jotta voimme makustella ja arvostella toistemme luomukset.
Niinpä menin keittiöön leipomaan. Otin kaikki ainekset esiin ja olin jo lähes täydessä tohinassa, kun mies seurasi innoissaan perääni: Kiva tehdä jotain yhdessä. Mä leivon tässä samalla meille kääretortun. Katsoin kaveria ja totesin mielessäni, että yksi uuni, kaksi eri paistolämpötilaa, kaksi höslää samassa neliössä, ei tule onnistumaan. Sen kääretorttu on kriittinen (oikeasti se on maailman paras kääretorttu), joten siirryin tähän koneelle kirjoittamaan, jotta hän saa loistaa.
No niin, nyt kääretorttukuningas levittää rennolla otteella hilloa, joten minä palaan keittiöön. Nähdään hetken kuluttua...
... ja sillä aikaa tapahtui...
että mies meni kylppäriin ja koneen surina alkoi
uunin kello kilahti ja vaimo poisti leipomukset uunista
talon täytti makoisa tuoksu
kaverin mies lähetti kuvan uunissa olevasta banaanikakusta
aurinko paistoi ulkona
paskat k o r o n a s t a, tänään teen vain kaikkea kivaa
Kyl tästä hyvä tulee ♥
Toissapäivänä pesin poikkeuksellisesti työaikana pyykkiä: liinavaatteet mukaanlukien tempur-tyynyjen välityynyliinat. Muutaman tunnin päästä palasin kylppäriin, avasin luukun ja sain silmilleni aimo annoksen jotain pienen pientä kangasmuruhilettä. Voi myrkky! huudahdin. Samalla mietin, että miehen skypekaveri kenties kuuli manaukseni. Otin pyykit pois koneesta, ravistin ne saaden vessan valkoiseksi. Yskin ja köhin pölystä. Olin pilkuttanut samalla mustan kissanaistyöasuni pilalle. Imuroin vessan, putsasin pesukoneen ja menin parvekkeelle ravistelemaan itseni.
Äsken mies pesi mustat vaatteet. Arvaa mikä odotti kun otin ne koneesta pois. Se saamarin vanhan tyynyliinan pintapuru. Hengitin syvään, ravistelin vaatteet yksitellen ja köhäisin muutaman kerran oikein olan takaa. Toivottavasti tuo pesukone ei hajoa siihen shittipuruun.
Kun mies haluaa pikkusormen
Kaipaan kampaajaani, sitä rauhallista naista, joka taikoo minusta viiden viikon välein vuosia pois. Paitsi nyt ei taio, nyt odotellaan. Mies sensijaan osti kotiparturin, siis vehkeen, ja varasi minut vehkeen käyttäjäksi. Nyt se latautuu, ei mies, vaan se kone. Minä yritän latautua mielessäni, sillä yhden kesäparturointikeikan jälkeen vannoin, etten ikinä-koskaan-never-ever tee vastaavaa touhua. Parturi on parturi, minä en. Saa nähdä kuka voittaa, kunhan vaan einstein -tyyli lähtee.
Anna kaikki anteeksi ja syö keksiä yhtenä suurena kaveriperheenä
Niinpä menin keittiöön leipomaan. Otin kaikki ainekset esiin ja olin jo lähes täydessä tohinassa, kun mies seurasi innoissaan perääni: Kiva tehdä jotain yhdessä. Mä leivon tässä samalla meille kääretortun. Katsoin kaveria ja totesin mielessäni, että yksi uuni, kaksi eri paistolämpötilaa, kaksi höslää samassa neliössä, ei tule onnistumaan. Sen kääretorttu on kriittinen (oikeasti se on maailman paras kääretorttu), joten siirryin tähän koneelle kirjoittamaan, jotta hän saa loistaa.
No niin, nyt kääretorttukuningas levittää rennolla otteella hilloa, joten minä palaan keittiöön. Nähdään hetken kuluttua...
... ja sillä aikaa tapahtui...
että mies meni kylppäriin ja koneen surina alkoi
uunin kello kilahti ja vaimo poisti leipomukset uunista
talon täytti makoisa tuoksu
kaverin mies lähetti kuvan uunissa olevasta banaanikakusta
aurinko paistoi ulkona
paskat k o r o n a s t a, tänään teen vain kaikkea kivaa
Kyl tästä hyvä tulee ♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)