Ne seuraa sua

Käännyn aamulla talon kulmalta torille, mukulakivet loistavat kuin tähdet taivaalla ja kaikki näyttää kauniilta. 

Pitäisi kiirehtiä toimistolle, mutten voi vastustaa kiipeämistä kirkon portaille ja vain tuijotella Helsinkiä. Se on niin kaunis täältä katsottuna. Kojut ovat säntillisissä riveissään odottamassa myyjien heräämistä ja asiakkaiden ääniä. Valot rakennusten ikkunoissa eivät kerro, että sisällä olisi vielä ketään, ne loistavat muuten vain valoa pimeyteen. 

Hellin itseäni hetken, kunnes laskeudun alas tavalliseen maailmaan. Myöhemmin kun hämärä päivänvalo on taas vaihtunut pimeään täällä on valtavasti turisteja ja paikallisia.

Käyn tuoksuttelemassa kaikkea savun ja sokerin väliltä, iloitsemassa karusellin kyydissä olevista sekä katsomassa kuinka rautaa taotaan. Vieressäni kävelee mäyräkoira ruskeassa tähtikuvioisessa villapaidassaan ja kuulen iloista puheensorinaa ympärilläni.

Kotona viikon tahti hiljenee ja nukahdan heti sohvalle vain herätäkseni vartin päästä kahvin tuoksuun. Se on siippa, joka ehtii vielä juoda kupillisen, ennen kuin lähtee omiin harrastuksiinsa. 

Minä taas katkaisen ajatuksen päivän keskustelusta esihenkilön kanssa. En ole nyt töissä, olen kotona. Nyt on Birgitta perjantai ja työviikko ohitse. Päätän tehdä palapeliä, mutta sitä ennen käyn puhelimellani ja saan viestin, että minua on taas seurailtu.

Kaikki kerää tietoa. Mitä teen, mitä katson, mistä keskustelen, mitä etsin. Spotifykin seuraa. Se ilmoittaa minulle valot ja pallot välkkyen kuluvan vuoden kuunteluistani:

Makusi on suorastaan sanoin kuvaamaton - mutta yritetään silti: Kuuntelit yhteensä 136 genren musiikkia. 

Lisäksi se varoittelee minua: Älä ota tätä henkilökohtaisesti, mutta kuunteluikäsi on 89, koska kuulokkeistasi soi historia. 

Räjähdän nauruun. Jos nyt onkin kaikkiruokainen ja roaming twenties tanssittaa tai jazz heiluttaa varpaita, niin että 89! Kuuntelen kuitenkin myös parikymppisiä tyyppejä ja aina uuttakin musiikkia. Mutta olkoon, tästä vain voi todeta, että sovellus ei sentään salakuuntele elämääni koko ajan ;-)

Saan myös viestin yhdeltä "suosikiltani".

Mies edessäni puhuu hitaasti samettisen pehmeällä äänellään. Se kertoo miten vuosi meni ja kiittää, että olen ollut matkalla mukana. Mies istuu tapansa mukaan leveästi, ei kaihda olla, kuten tavallista.

Se sanoo lopuksi Stay tuned, Looooove! Pistää sormet huulilleen ja lähettää pusun mulle (ja parille muullekin). 

No tietysti mä pysyn tuned ja polvet notkahtaen otan lentopusun vastaan ;-)

***

Olen selvinnyt joulukuun ensimmäisestä työviikosta. Vaikka työt jatkuu koko loppuvuoden, niin nyt aloitan laskeutumisen jouluun.

Skool sille :)

Marraskuun selätys - timanttisia hetkiä

Marraskuun kahdeskymmeneskuudes

Makaan vatsallani pedillä ja katselen reiästä lattialle. Nainen jossain yläpuolellani kyselee yksityiskohtia ja minä vastailen. Hän tutkailee rankaani, ensin alhaalta ylös ja sitten ylhäältä alas. Käsittely alkaa sieltä, mistä vika todennäköisesti on, ja minä hiukan jännitän mielessäni, että nouseeko kyyneleet vaiko eivät. Tämä nainen on kuitenkin taitava, hän käsittelee aluksi lempeästi, kuin nukkuvaa karhua hämäten, hetken päästä ote kuitenkin napakoituu ja minä kuuntelen sisäisesti tapahtuuko kehossani vapautumista. Loppukeskustelussa hän toteaa, että olin kireä. Joka paikasta. "Siltä elämä on tuntunutkin", ajattelen mielessäni.

Marraskuun kahdeskymmenesseitsemäs

Jos eilen makasinkin, niin tänään istun samettipenkillä katsellen isolta kankaalta italialaista Timantit -elokuvaa. Italialaiset naisnäyttelijät esittävät 1970-luvulla elokuvaan liittyvän puvuston suunnittelua ja valmistamista. Tekemisen äärellä keskustellaan naisten elämästä, sen eri puolista, peloista, selviytymisestä, väkivallasta, himosta ja rakkaudesta. Muutama turha kohtaus ja ylilyönti elokuvassa laskevat pisteitäni, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä leffa kannattaa käydä katsomassa elokuvateatterissa.

Illalla istun paljon kovemmalla penkillä ja kuuntelen Suomalaisen Barokkiorkesterin, Fibon, soitantaa ja kohtuullisen ison kuoron laulua. Bachin H-molli messu raikaa niin, että ihokarvat nousevat pystyyn.

Kun laitan silmät kiinni, tuntuu kuin katoaisin menneisiin vuosisatoihin. 

Marraskuun kahdeskymmeneskahdeksas

Tänään lähtee korona-ajan hiustyyli hittoon. Koska Jormaa ei enää ole, eikä hänen jälkeensä tulleet ole koko aikana vakuuttaneet minua, niin olen päättänyt etsiä uuden hiustaiteilijan. Tein etukäteistutkimusta ja nyt istunkin tuntemattoman kampaajan tuoliin. Sanon, "voisitko tehdä tästä jotain kivaa ja kaunista" ja niin siinä käy, että saksien käydessä naps naps, kamman vedellessä hiuksia eteen, taakse, vinoon, suoraan ja ehkä kieroon minä muutun pikkuhiljaa. Kaiken näköistä suihketta ja vaahtoa katoaa hiuksiini ja kun fööni vielä puhaltaa lämpimästi, niin kylläpä nainen nuortuu useammalla vuodella. Tiedänhän minä, etten oman käsittelyn jälkeen näytä samanlaiselta, mutta onpas mukava omata taas lyhyemmät hiukset.

Illalla lähdetään rakkaiden kanssa ravintolaan syömään ja nauttimaan yhdessäolosta. Ruoka on hyvää, henkilökunta ei painosta mihinkään suuntaan, kuulemme hyvin toisiamme ja saamme olla rauhassa niin pitkään kuin meitä huvittaa. Ihanat rakkaat! Ihana ilta! 

Marraskuun kahdeskymmenenyhdeksäs

Ystävämme eivät ole lainkaan glögi-ihmisiä, mutta päättivät harjoitella asiaa ja kutsua meidät jakamaan hetkeä, koska kaappiin on kertynyt outoja vuosikertapulloja ;-) Aluksi juhlistamme tapaamistamme skoolaten kylmällä ja kuplivalla glögillä. Kun lasit on kumottu ja ensimmäiset kuulumiset vaihdettu siirrymme keittiön kupeeseen. Minua alkaa naurattaa, sillä meitä on paikalla neljä ja pöytä notkuu kuin olisimme saapuneet karjalalaisiin juhliin. Tarjoamisia on niin paljon, ettei meillä ole mitään mahdollisuuksia nauttia kuin murto-osa herkuista. 

Myöhemmin vatsat pinkeinä menemme sohville jatkamaan rupattelua. Edellisestä tapaamisestamme on kulunut lähes kolme vuotta, mutta olemme niitä ystävyksiä, jotka pitkänkin tauon jälkeen jatkavat siitä mihin edelliskerran jäimme. 

Tällaiset ystävyydet ovat upeita, sillä joskus vaan käy niin, että elämä vie hetkeksi eri suuntiin. Aika kipittää nopeammin kuin puheensorinamme sillä yhtäkkiä reilut kuusi tuntia on hurahtanut ja kello kilkattaa puolta yötä. Halaamme pitkään ja tiukasti ja toteamme yhteen ääneen, että kyllä pitää tavata tiuhemmin :)

Marraskuun kolmaskymmenes

No tässä se nyt on. Marraskuun viimeinen päivä. Herään lyhyiden yöunien jälkeen normaaliin aikaan. Hipsin keittiöön ja luen Hesarin. Päivällä käymme kävelemässä sateettomassa säässä. Tuulikin on laantunut, eikä ulkona tarvitse taistella sateenvarjon kanssa. Jippii!

Tuntuu kuin jotain erityisestä olisi tapahtunut. Olisinko syntynyt uudelleen. 

Päätän aloittaa paremman elämän jo tänään. Varaan uuden ajan hierojalle. Katsotaan kauanko tämä tunne kestää ;-)

***

Viimeinen viikko on ollut aivan ihana. Loma on tehnyt minulle erityisen hyvää. Olen rentoutunut ja saanut selkeyttä ajatuksiini. 

Sään puolesta viikko on ollut pelkästään tihkusadetta ja rajumpaakin. Lisäksi tuulen nopeus on ollut 10 metriä sekunnissa. On ollut helppoa esittää modernia sadetanssia ja venytellä raajojaan tuulenpiiskaaman sateenvarjon heiluessa joka suuntaan maan ja taivaan välissä. 

Ensiviikko tulee olemaan hurja työn puolesta. Toivon, että selviän hengissä perjantai-iltaan asti ja sitten, niin sitten minä toivon, että työrupeamat hiljenisivät (turha toivo) ja että viettäisin vapaa-aikani hissutellen. Glögiä en kuitenkaan juo vähään aikaan. En ainakaan kahteen viikkoon ;-)

Sinulle toivottelen oikein antoisaa joulukuun alkua. Niille jotka pitävät joulusta, aika menee varmasti mukavasti. Jos taas joulu ei ole sinun juttusi, niin yritä tehdä vain itsellesi mukavia asioita ja viis veisaa menosta mikä ympärillä pyörii. Mukaan ei tarvitse lähteä, jos se ei tunnu itsestä hyvältä ♥

Marraskuun selätys - tanssi kuin viimeistä päivää

Marraskuun kahdeskymmenesensimmäinen

Pikkujoulut. Jokin vaivaa tätä naista, sillä minua ei kertakaikkiaan kiinnosta lähteä.

Etätyöpäivän jälkeen kävelen kuitenkin vaatekaapin eteen ja katselen sisuksiin epäilevästi: Tuolta ei löydy kuin vapaa-ajan vaatteita.

Onneksi lopetan vatvomisen ja puen päälleni hameen ja siihen sopivan puseron, jossa hapsut heiluvat villisti kun käsiä vähänkin nostaa. Jalkaan en halua tällä kertaa korkokenkiä, vaan nappaan mukaan mustat tennarit. Tuskinpa ketään kiinnostaa mitä minulla on päälläni, tärkeintä on, että mikään ei purista, varsinkaan päästä tai varpaista ;-)

Istun illan aikana kolmessa pöydässä, ja nautin suunnattomasti keskusteluista niiden kanssa, joita harvoin näen. Ehkä parasta on kuitenkin hetki, jolloin tanssilattia aukeaa ja voin päästellä kaikki viikon, kuukauden vai jopa vuoden höyryt savukoneen lailla pihalle. Mikään ei tee niin hyvää, kuin riekkua lattialla niiden kanssa, jotka antavat mennä samalla lailla. Ja täällä niitä tyyppejä löytyy. Onneksi :D

Yhtä hyvältä tuntuu tulla tuhkimon lailla kotiin keskiyön aikaan ja ottaa kengät pois jalasta. Lämmitän hiukan iltajuomaa ja sisuksiini leviää rento olotila.

Marraskuun kahdeskymmenestoinen

Aamiaispöytään tullessaan siippa, joka tiesi, että huvitusakselini oli miinuksen alapuolella ja kysyy miten eilinen ilta sujui. Jaetaan ensin molempien pikkujoulujen tapahtumat ja sitten vakaasti totean, etten ensi vuonna ilmoittaudu juhliin. En tiedä syytä, mutta tältä nyt tuntuu.

Myöhemmin kävelyllä ollessa pyörrän sanomiseni, ehkä kuitenkin menen, kun oli niin hauska tanssia :)

Marraskuun kahdeskymmeneskolmas

Eilen keskustan joulukadun avaamisessa oli ollut niin paljon ihmisiä, että ilo oli vaihtunut myrtyneeksi ilmeeksi ja kuulemma itkuksikin. 

Tänään Stockmannin jouluikkunaa voi ihailla aivan vapaasti. Ei ole tunkua. Siispä olen jo kolmannen kerran katsomassa muumilaakson talviriehaa luistinradalla ja mäenlaskussa. 

Koko päivän keskustassa lorvittuani huomaan kotimatkalla mahani huutavan kovaan ääneen. Kävellessäni alamäkeä totean, että ennenkuin ruoka on valmis uuniin ja saatu kypsänä ulos, olen yhtä kyltymätön kuin reippaileva Hiihto-Hemuli Muumimamman hillovaraston edessä. 

Hillon sijaan silmiini nousee yllättäen pizzan kuva. Siinä ei ole mitään terveellistä, mutta se valmistuu nopeasti. Niinpä kävelen reippain askelin lähipizzeriaan ja kohta saan tulikuuman pahvipakkauksen käteeni. Astun onnellisena ulos ovesta. Jostain tyhjästä on ilmestynyt pilvi, ja nyt vettä tulee taivaan täydeltä. Kipitän pizza kädessä kotiini ja katson ihmeissäni, kuinka sade piiskaa pahvin läpimäräksi ja pakkauksen kulmat alkavat nousta ylöspäin. Kotona riisun pizzan vettyneestä pahvikuoresta. Syön pizzan yhdeltä istumalta. Omituista, sillä en koskaan syö kuin puolikkaan. Röyh!

Marraskuun kahdeskymmenesneljäs

Loma. Sen tuntee jo aamulla sängyssä, kun herää ilman kellon soittoa ja muistissa on hassut kuvat joita hetki sitten näki.

Hoidan kivoja asioita, jotka ovat olleet muistikirjassani listalla. Jatkan myös museokortin tilausta, sillä tänä hulluna aikana siitä saa 30 prossan alennuksen. En tiedä mitä mieltä pitäisi olla siitä, että musta perjantai on muuttunut viikoksi taikka kokonaiseksi kuukaudeksi, mutta säästinpähän muutaman roposen, kun tiesin odottaa tätä päivää.

Marraskuun kahdeskymmenesviides

Olen retkuillut kaupungilla monena päivänä. Tänään löydän hyviä lahjaideoita. Yhden lahjan hankin myös lintuihmisten tammikuun pikkujouluihin. Niihin kelpaa ainoastaan lintuaiheinen sisältö ja hinta on rajattu mukavan pieneksi. Yleensä näitä lahjoja löytyy helpoiten museokaupoista, joten kierrän useamman sellaisen lävitse. Mietin samalla miten mahtaa käydä legendaarisen Vanhan joulumyyjäisten nyt kun rakennus on myyty pois. Pitääkö tässä olla huolissaan, kysyn itseltäni. Pitää!, vastaan saman tien.

Illalla soitellaan taas siipan kanssa. On ollut ikävä sitä, vaikkei se ole sen kauempana kuin Tampereella. Ikävän peitoksi olen soitellut Rayen vetävää "mis mun siippa! -biisiä. 

Raye - Where is my husband

***

Päivät ovat sujuneet leppoisasti lomaillen. Olen pääosin viettänyt aikani yksin, mikä on tehnyt hyvää. Olen jutellut ihanien ihmisten kanssa, katsellut hauskoja elokuvia, kierrellyt kaupungissa siellä täällä ja hoidellut asioitani. 

Helsinkiin tuli pieni pakkanen ja hiukan lunta. Joku on kirjoittanut pihamaalle isoilla kirjaimilla lumeen: P A R A S. Sana näkyy kun katson ikkunasta ulos ja huomaan kuinka pääni aina kehittelee ideoita: Paras väritys marraskuuhun, paras päivä lumipallojen tekoon, paras aika hoitaa asioita...

Kohta sää lauhtuu, mutta antaa lauhtua :)

Marraskuun selätys - hirveästi taidetta ja liian vähän patonkia

Marraskuun kuudestoista

Kävelemme ystävien kanssa Hesperiankadulla Taidekoti Kirpilään. Rapun kuudennessa kerroksessa soitan ovikelloa ja vieras avaa meille oven. Hän ottaa eteisessä kenkiä pois jalastaan ja niin minäkin kohta teen. Kun käännyn kannoillani, näen ensimmäiseksi Helene Schjerfbeckin kaksi taideteosta. Siinä ne ovat kuin houkuttimena astua sisään asuntoon, jossa tauluja on aseteltu päällekkäin, vierekkäin ja lomittain aivan joka paikkaan. Salonkiolohuone on pysäyttävä, eivätkä silmäni tahdo tietää mihin suunnata katsetta. 

Tänään vierailijoita on niin paljon, että meidät jaetaan kahteen porukkaan. Ryhmämme siirtyy reilun 300 neliön asunnon kotiolohuoneeseen, jossa opas kertoo reumalääkäri Juhani Kirpilän kodista, läheisistä, taidekeräilyn aloittamisesta sekä tietysti teoksista, joita ympärillämme on. Puolen tunnin päästä vaihdamme toisen opasryhmän kanssa paikkoja ja palaamme salonkiolohuoneeseen, jossa Pekka Haloset ja muut vievät huomiomme. Paikalle on tullut myös Seppo Fränti, joka oli Kirpilän ystävä, ja joka kenties sai oman taidekeräilyinspiraationsa juuri Juhanilta. 

Opaskierros on todella antoisa ja tunnen, että tänne pitää tulla vielä uudemman kerran.

Pienen taideähkyn jälkeen lähdemme kahville, josta siirrymmekin sujuvasti Apollonkadulle Reitzin säätiön taidekotiin. 

Täälläkin Helene ottaa meidät vastaan, mutta yleisesti taidetta on maltillisemmin. On aina hienoa löytää lempitaiteilijaltaan uusia teoksia, ja niin minä nyt ihailen pitkään Tyttöä punaisella sohvalla. Kaksi upeaa Ellen Thesleffin teostakin löytyy. Aivan mahtavaa!

Reitzin säätiön opastuskierros kestää myös tunnin verran. Vieraita on onneksi vähemmän kuin Kirpilässä. Reitzin taidekodissa on myös kokoelmia posliinista, kelloista sekä aseista, jos sellaiset houkuttelevat. 

Totesimme yhteen ääneen ulos tultutamme, että kaksi taidekotikäyntiä on liian paljon yhdellä kertaa. 

Molempiin taidekoteihin pääsee ilmaiseksi sisään. Ja opastetuille kierroksille kannattaa ehdottomasti osallistua. Kirpilässä on tarjolla myös muuta ohjelmaa, kuten musiikkitapahtumia ja piirustusiltoja. Juuri nyt käydessämme oli Seppo Fräntin kokoelmanäyttely. 

Marraskuun seitsemästoista

Kotiin on kannettu jo pitkän aikaa sitrushedelmien lisäksi päärynöitä. Ne ovat herkullisia terveyspommeja. Mutta mutta, meidän taloudessa on henkilö, joka pitää vain raaoista hedelmistä. Niinpä minulla on välillä mahdoton tehtävä syödä kaikki vähän pehmenneet tai jo täysin mehevöityneet päärynät alta pois ennenkuin uusia ladotaan hedelmäastiaan.

Onneksi minulla on erinomainen vadelmahilloresepti, johon saan sujautettua isonkin pehmeän päärynän. Niinpä otan kattilan esiin, raastan siihen päärynän, puristan sitruunasta pari teelusikallista mehua mukaan, lisään reilut 3 desiä pakastevadelmia ja sitten annan kattilan porista levyllä.

Sekoittelen kiehuvaa seosta viitisen minuuttia, jonka jälkeen lisään kattilaan ruokalusikallisen hunajaa sekä 2 ruokalusikallista chiansiemeniä. Seisoskelen ja jatkan sekoittamista, ja pian mitä ihanin hillo on valmis. Siirrän punaisen herkun lasiseen astiaan ja yritän pitää kieleni kurissa, sillä jos nyt heti maistan, niin kieli palaa.

Jos joskus teet tätä hilloa, niin se säilyy jääkaapissa suljetussa purkissa noin viikon. Hilloon voi käyttää ulkomaisia pakastevadelmia, sillä ne kiehautetaan kunnolla :)

Marraskuun kahdeksastoista

Käymme vanhempieni luona. Väliaikainen asunto näyttää jo kodikkaalta. Täytän uuden velvollisuuteni, isän dosetin.

Marraskuun yhdeksästoista

Herään aamulla kolmelta ja sen jälkeen unta ei enää tulekaan. Käyn hitaalla koko päivän. Siinäpä päivän mehevimmät palat tulikin kerrottua.

Marraskuun kahdeskymmenes 

Lunta! Miten ihanaa onkaan kulkea aamulla kadulla, jossa lumi narskuu kengän alla. Nautin jokaisesta askeleesta ja tunnustelen talven olomuotoa. Päästyäni keskustaan lämmitetyt kadut ovat vain vetiset, joten iloni on hyvin lyhytaikaista. 

Lounasaikaan Suurkirkon edustalla makaa valtava joulukuusi kenollaan, mutta iltapäivällä se on jo pystyssä. Senaatintori on upean näköinen tähän aikaan vuodesta, sillä kaikkien ympäröivien rakennusten jokaisessa ikkunassa on kyntteliköt. Ensi viikolla kuusikin on varmasti valaistu.

Käyn ostamassa juureen leivotun patongin. Siinä on ihanan sitkeä kuori ja sisus mehevän maukas. Toivon patongin riittävän huomiseen, mutta illalla kun nuorenmies pyörähtää meillä, patonki katoaa eikä leikkuulaudalle jää kuin leijuva jauhon häive. 

Niin se vain menee, että patongista jää jauhot jäljelle ja aamun lumesta vain ohut muisto.

***

Viikolla mies on retkeillyt, sää on siis ollut hyvä ainakin osittain. Fyssari viestittelee, että "älä tee tällä viikolla harjoituksia".

Minä olen painanut töitä ja yrittänyt puhallella ajatuksiani taivaan tuuliin.

Yhtenä iltana otin luonnoslehtiön esiin ja piirsin mustalla tussilla harjoitelmia. Oli hyvä tehdä jotain erilaista. Piirtäessä päässä tuntuu mukavan tyhjältä.

Luulen, että Tyttö punaisella sohvalla on saanut enemmän aikaan kuin minä ;-)

Marraskuun selätys - kultaisen liitoksen kaipuu

Marraskuun yhdestoista

On aina mukavaa, kun nuorimies tulee käymään. Syömme yhdessä ja pelaamme rummikubia kahdella korttipakalla. 

Olen ollut pitkään johdossa ja aikomus on voittaa tänäänkin. 

Siippa menee tänään 500 miinuspisteen rajan ylitse ja häviää kisat. Nuorimies tulee toiseksi, hänellä miinuksia on 345 pistettä. Minä otan voiton 285 pisteellä.

Marraskuun kahdestoista

Töiden jälkeen olen sippi ja otan pienet päiväunet, sen jälkeen teen hengitysharjoituksen. Myöhemmin kun oloni on virkeä, päätän tehdä fyssarin antamat harjoitukset. Kaikki tuntuu hetken hyvältä, mutta kohta taas ei. Hyvä ja tarkka treeni menee jossain pieleen ja pahasti. Tiedän, että tässä sitä podetaan taas pitkään vaivoja.

Illalla lähdetään Arpan keikalle. Olisin voinut hillua onnellisena lavan edessä koko illan, mutta puhun kuitenkin siipan istumaan katsomon etupenkkiin. Ärsyttää tämä keho, mutta parempi yrittää vain keskittyä keikkaan ja mahtavaan räppi-jazz-fuusioon. 

Marraskuun kolmastoista

Siippa kuljettaa töihin ja takaisin. Arvostan sen kiltteyttä todella paljon. Yritän löytää aikaa hierojalle, mutta vapaata on vasta kahden viikon päästä. 

Marraskuun neljästoista

Mies lähtee retkelle, sillä päivästä on luvattu aurinkoista. Se näkee 60 laulujoutsenta, 2 jalohaikaraa, 10 pyrstötiaista ja muita kivoja tirppoja. 

Minä näen päivän aikana satoja ja tuhansia sanoja, sormet liikkuvat näppäimillä ja hiirellä. Aurinko kiertää työhuoneeni idästä länteen, ja kun päivä alkaa jo hämärtyä, minä laitan läppärin kannen kiinni ja lähden ulos. 

Vaikka tänä vuonna on tarkoitus lähettää omia joulukortteja, niin käyn kaupassa ostamassa muidenkin tekemiä. Yksi joulun asia etenee...

Marraskuun viidestoista

Siippa tulee aamulla ihmetellen keittiöön. 

- Mitä tuo on? 
- No, mä en muistanut ostaa sulle viime viikonloppuna konvehteja, joten ostin täksi päiväksi. Eikös isänpäivä ole joka päivä.
- Ai jaa. Saanko mä ensi viikonloppunakin tollasen?
- Saas nähdä, vastaan :)

Nuorimies tulee illalla käymään. Se haluaa mielipiteen tekemästään videosta. Katsotaan, kelataan, jutellaan tehdyistä ratkaistuista. Vaikka ehdotan pientä tahdin muutosta lyhyeen leikepätkään, niin lopputulos on mielestäni erittäin onnistunut. 

Muistutan, etten suosittele tekemään korjauksia tämän version päälle. Väliversioita kannattaa aina pitää, sillä joskus kuitenkin voi haluta palata vanhaan ideaan.

Loppuillan päässäni soi videon taustakappale ja siihen herään seuraavanakin päivänä.

***

Pitkän harmaan sääilmiön jälkeen perjantaina aurinko paistoi. Lauantaina taas oli ilo herätä pakkaspäivään, kun maa oli laikutellen peittynyt valkoiseen. Jos joskus keho onkin melkein ok, niin nyt se on taas jotain muuta. Tuntuu, että hitaasti koottua kehoani pitää taas liimata urushi-lakalla ja ehkä jonain kauniina päivänä saan leviteltyä yhteen liitettyihin saumakohtiin kultapölyä. 

Marraskuun selätys - hengitä sisko

Edellisessä postauksessani olin unohtanut sen tärkeimmän asian, eli mainita, että Lepis on luonut idean Marraskuun selätyksestä ja järjestänyt siihen vuosittain haasteen. Tämän vuoden teemana on "pyöreä". Vuonna jolloin haasteena oli kuvata tai kirjoittaa kuinka päivänsä on selättänyt, on ollut minulle  luonnollisin tapa katsoa marraskuutani, joten jatkan samaan malliin. Mutta haasteesta kiinnostuneet, käykää Lepiksen luona innostumassa haasteesta :)

Marraskuun kuudes

Aivan hirveä työpäivä. Tuntuu, että taistelen tietokoneen ohjelmien, ääniongelmien, käyttöoikeuksien ja vaikka minkä kanssa. Päivän viimeisessä palaverissa pitäisi kertoa mitä viime aikoina on tullut tehtyä. En tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Kyseenalaistan mielessäni kaiken ja mietin asioita, joita tiimini ei varmastikaan haluaisi kuulla.

Kotona teen hengitysharjoituksen. Sen jälkeen päänsärky katoaa ja päätän siirtää ajatukseni muualle, eli kirjoitan blogia :)

Marraskuun seitsemäs

Erilainen päivä. Kolme puhelinkeskustelua työpäivässä, se on enemmän kuin mitä yleensä juttelen koko viikon aikana. 

Illalla sataa, mutta se ei haittaa kun istahdan keikkalavan eturiviin. Tänään mitä parhainta tunnelmaa marraskuuhun tarjoilee turkulainen Punomo. Bändissä on kahdeksan jäsentä, he mahtuvat jokainen omalle juoksuradalleen viimeisimmän lp:n kannella, ei siis mikään pieni kokoonpano. Johanna Rauma, joka näköjään on myös Elämäni biisi -ohjelmassa tänä vuonna solistina, laulaa ihanan korkealta ja kovaa, kaksi rumpalia kisailee keskenään, kitaristi vetelee niin antaumuksellisesti funk-lirutuksia, että jalat menevät alta, puhaltimista puhumattakaan. On vaikeaa pysyä penkillä, kun edessäni tuutatataan täysillä retrosoulia. Lempibiisini Siskot, saa minut jopa laulamaan :) Ilta on täydellinen!

Marraskuun kahdeksas

Siippa leipoo kääretortun (maailman paras sellainen) ja minä leivon tonnikalapiirakan. Näitä tarjoillaan ystäville, jotka ovat pyytäneet meiltä camino-iltaa. On ehkä hiukan liian vaarallista pyytää meitä näyttämään valokuvia matkoilta, sillä niitä on paljon, tai paremminkin erittäin paljon. Ehdotan, että katsotaan ensin kuvia ja otetaan sitten kahvipaussi, jonka jälkeen ystävät voivat miettiä, haluavatko enää takaisin kuvatarinoinnin äärelle. Näin sitten teemme. Ilmeisesti molemmat ovat miettineet vaellusmatkaa Espanjaan, koska kysymykset ovat erittäin yksityiskohtaisia. Paussilla keittiössä molemmat sanovat olevansa laihiksella, mutta satsaavat kuitenkin sekä kääristä että piirakkaa ;-) 

Lopulta ystävät katsovat kaikki reilut 200 kuvaa, eivätkä näytä aivan loppuun kuolleilta. Myöhemmin jo kotiutuneena heiltä tulee vielä pari tarkentavaa kysymystä, joten ajattelen ystävien selvinneen meidän käsittelystämme.

Marraskuun yhdeksäs

Uups. On isänpäivä. Herään aikaisin ja kirjoitan kortin siipalle. Tiedän, etten ole hoitanut hommiani kunnolla, sillä minulta puuttuu lahjasuklaat. Hätä keinot keksii, eli kaivan siipan karamellipussin kaapista ja paketoin sen kortin kanssa keittiön pöydälle. En käsitä kuinka en muistanut hoitaa ostoksia ajoissa. Korvaan myöhemmin tuon konvehtirasian puutoksen :)

Meillä suhtaudutaan kovin leppoisasti kaikkiin juhlapäiviin ja niin tämäkin päivä menee omalla painollaan. Tiedän ihmisiä, joilla "juhlapäivä" tai juhlapyhä menee pilalle, jos joku ei pääse paikalle tai asiat eivät mene kuten aina ennen. Minun rakennussarjastani puuttuu tämä kytkin, minä tulen kyllä iloiseksi jos joku muistaa minua tai läheisiäni, mutta minua ei haittaa, jos mitään erityistä ei tapahdu. Kysyn siipalta onko siitä koskaan tuntunut, etten tee tai osallistu tarpeeksi juhlien järjestämiseen. Kaveria kuulema nuorena ärsytti pyhät yms ja kenties sen vuoksi häntä ei ole yhtään mietityttänyt koko asia. Ei haittaa, ei kumpaakaan ja sehän on parasta.

Marraskuun kymmenes

Otin lomapäivän stressin ja omien asioiden hoitamiseksi. Ensimmäisenä listallani on soittaa Adoben asiakastukeen ja ruinata järkyttävästä vuosihinnan nostosta. Minulla menee puolitoista tuntia asian selvittelyyn ja lopulta säästän yli 400 euroa pätäkkää. 

Jos koskaan, niin nyt olen iloinen, että osasin avata suuni oikeassa paikassa. Tämän bujolistallani "asiat, jotka haluan hoitaa" -tehtävän merkitseminen hoidetuksi saa minut myhäilemään.

***

Viimeiset päivät ovat olleet sateisia ja yllättävän pimeitä. Aurinkoa ei ole näkynyt ja kovasti ikävöin sitä. Auringon sijaan olen syönyt valtavat määrät klementiinejä ja tietysti D-vitamiinia. 

Tähän loppuun laitan Punomon upean biisin, jonka toivon virkistävän sinunkin päivääsi :)

Marraskuun selätys - pimeyttä kohti

Jiihaa! On taas kerran marraskuu ja aika, jolloin minä aktivoidun postaamaan. Tänäkin vuonna kirjoitan jokaisesta marraskuun päivästä jotain, meni se sitten hyvin taikka huonosti. Jotta marraskuun pimeys ei kuitenkaan lannistaisi, niin mennään mieluummin nopeasti kaikki paskat päivät ohitse ;-)

Aiemmin marraskuu oli masentavaa aikaa, mutta näiden marraskuun selätysten seurauksena olen alkanut miettiä kuukaudesta kauniimmin. Silloin voin rauhoittaa tahtiani, hankkia pikkuhiljaa ne vähäiset joululahjat, jotka ovat listallani, ja valmistautua joulukuuhun, jolloin en halua tehdä mitään muuta kuin heilutella iltaisin villasukkia jaloissani ja katsella tontun kanssa joulukuusta tai lauleskella jotain imelää vaikkapa bublémiehen tahtiin.

Ennen marraskuun ensimmäistä päivää, minä ymmärsin, että tarvitsen lomaa omista tekemisistäni. Olen puolitoista vuotta tehnyt opiskelun ja töiden ohella omaa projektia, joka nyt aiheuttaa enemmän stressiä kuin iloa. Niinpä yritän tosissani olla tekemättä ja ajattelematta koko asiaa, jotta saan suurimmat paineet olaltani ja päästäni pois.  

Loppuvuoden toiveenani on tehdä enemmän hyvää omalle keholleni ja mielelleni. Katsotaan miten käy ;-) 

Ja tästä se sitten alkaa:

Marraskuun ensimmäinen

Aivastan ehkä noin 87 kertaa ennen aamiaista, sen aikana ja tunnin sen jälkeen. Olen taas tulossa kipeäksi, vaikka vasta viikko sitten olin poissa pelistä. Höh! Kävelyn sijaan jään kotiin, otan eilisen juhlakalun käsiini, sekä veitsen. Riistän kaverilta päänahan, kaivan sen sisuksista kaikki järjensiemenet ulos, lihankin riivin kylmästi pois. Jottei meistä kummastakaan tuntuisi kamalan pahalta, silitän tyyppiä hellästi poskesta ja sanon, että kohta voidaan rupatella vaikka koko ilta.

Isot silmät sille taion, pikkuruisen nenän nipukan sekä leveän suun, sillä mikä on ihanampaa kuin leveä hymy. Ehkä olet hiukan äkäinen päänahasta, sillä sanot minulle omituisia lauseita ja hymysikin on ... kireähkö? En tiedä uskallanko jättää parvekkeen ovea avoimeksi yöllä, kenties keksisit jotain jekkuja minulle. Juhlistanhan päivääsi päivän liian myöhään. 

Ollaanhan kavereita, sanon sinulle? Ollaanhan :D

Marraskuun toinen

Keitän Jackin sisuksista keiton. Siitä tulee mielestäni vähän luirua, vaikka laitan reilusti linssejä sekaan. 

Mutta kun sosekeiton päälle kaadan siemeniä ja paahdettuja leipäpaloja, niin kyllä lautanen tyhjenee nopeasti.

Illalla jatkan palapelin tekoa. Satun vinkistä intoutuneena olen aloittanut kuvan vaikeimmista kohdista ja nyt etenen pikkuhiljaa helpompiin osiin.

Marraskuun kolmas

Mies on herännyt yöllä nälkään. Jack-keitto oli siis aivan liian kevyttä iltapalaksi. 

Illalla mennään kauppaan kysymään neuvoa keittiön pöydän käsittelyyn. 

En tiedä muistatko aikaisemmat pöytäepisodini (osa 1 ja osa 2). Jos muistat, niin varmaan aavistelet jo, etten ole tyytyväinen edelliseenkään käsittelyyn. Nyt kuuntelen silmät tapittaen saamiani ohjeita ja lupaan tehdä jotain erityisen tyhmää ja ihmeellistä, jos onnistun käsittelemään pöydän ammattilaisen uusien ohjeiden mukaan. Jatkoa seuraa siis jossain vaiheessa...

Marraskuun neljäs

Herään neljältä aamulla. Nousen ylös, kun tajuan ettei unta enää tule. Kuuden jälkeenkään ei nukuta, mutta yritän kuitenkin laittamalla silmämaskin naamalle ja korvatulpat korviin. Kuulen kellon soiton varttia vaille seitsemän. Päivä sujuu huonosti.

Vuorokauden paras hetki on, kun palapeli valmistuu illalla. Sen jälkeen olenkin valmis nukkumaan, vaikka kello vasta lähentelee yhdeksää.

Marraskuun viides

Olen fyssarilla. Taikasormeni on vaihtanut sukupuolta ja tämän käsittelyssä ei tarvitse kyynelehtiä. Olen edistynyt harjoituksissa, jotka ovat kestäneet nyt parisen kuukautta. Nyt alkaa portaiden nousun opettelu. Ensin jalka ylemmälle portaalle, linja nousussa on suoraan ylös, ei etuviistoon. Ponnistavan jalan päkiä aloittaa liikkeen, sitten pakara tekee lopun työn. Koukussa olevan jalan lantio pitää pysyä linjassa ja vahvana koko ajan. Vasen jalka osaa kyllä tehdä mitä pitää, mutta oikea ei sitten millään. Shittiä kamaa koko oikea puoli.

Illalla makaan kirkon penkillä. Tätä en olekaan koskaan tehnyt. Tarjolla on erikoinen kirkkomeditaatio, johon suostuin lähtemään ihan vaan mielenkiinnosta. 

Tässä minä nyt makoilen penkillä, ja katson kirkon kattoa yläpuolellani, pappi toistaa usein psalmia 34 ja neljästi soi kauniisti myös flyygeli. Minä kuuntelen kaiken tarinoinnin, mutta siippa tuntuu keskustelujen perusteella olleen unen rajamailla, jollei jopa unessa lähes koko ajan ;-)

Illalla on ihan jees olo. Voisin ehkä mennä toistekin :)

***

Toivottavasti sinun marraskuusi on alkanut hyvin ♥