Kesäretkellä

Hei ystäväiseni,

terveiset täältä maaseutumatkaltamme. Olemme nauttineet olostamme täysin rinnoin, ihailleet paikallisten vieraanvaraisuutta ja nähneet yhtä jos toista ihmeellistä. 

Ajelimme ensin pariin isoon kaupunkiin (olin tiukkana enkä ostanut mitään), mutta huomasimme kaipaavamme enemmän rauhaa. Pienemmässä J:n kylässä vuokrasimme maatilalta itsellemme torpan. Mökkiä reunustavat vehnäpellot ja isäntä on tehnyt pienen polun peltojen lomitse rantaan. Vilja ei ole vielä valmis, mutta kyllä sielu niin lepää kun keinuvaa viljapeltoa katsella olen saanut. 

Olemme saunoneet hatarassa pikkuisessa rantasaunassa ja ihailleet punaisena loimottavaa auringonlaskua. Ja joka päivä uimme kalojen kanssa yhtenä suurena perheenä. Iso hauki polskii rannassa, muttei se ole vielä varpaasta palaa ottanut. 

Järvessä huutelee satunnaisesti härkälintuja ja pihassa lentelee pääskysiä. Olen ihastunut niiden laulantaan. Jos osaisin yhtä hyvin, olisin varmaan jo uusi lailakinnunen. 

Pikkuruisessa K: n kylässä oli menneellä viikolla latotanssit ja viereisellä pellolla sai kisata 14 hv:n Massey Fergusonin käynnistämisestä kammella. Ei tällainen kaupunkilainen kehdannut siihen komeuteen koskea. Olisivat vielä nauraneet, nuo maatalon isännät. 

Metsästä löysimme tänään mustikoita. Syönniksi varten vain. Mistä tulikin mieleeni, kun P:n kylän kauniin keltaisessa puutalon kahvilassa olimme yhtenä päivänä nauttimassa kahvia ja kanelipullaa -kyllä oli voilla ja sokerilla oikein tehty. Siellä emäntä kertoi kovalla äänellä kylän naisille kuinka se oli ajanut ulkomaalaiset mustikanpoimijat mailtaan pois. Oli lapsenlapsikin pelästynyt mummon huutoa niin kovin, että näki painajaisia seuraavana yönä. -Eihän asia tietysti minulle kuulunut, mutta ajattelin etteikö metsämarjaa riitä kaikille? Olin kuitenkin hiljaa ja päätin nautiskella pullastani... olisi se topakka emäntä voinut viedä pullani pois...

Yhden huoltamon kupeessa vanhempi mies myi hienoja mopedeja. En ostanut menopeliä, kun autolla on helpompaa. Siellä latotanssipaikassa oli muuten näytillä avo-Lada. Siinä vasta oli auto. Kaikkea kummallista olivat kirjoittaneet auton peltiin: 

  K: Miksi kutsutaan avoladaa?  V: Roskalaatikoksi.

  Puskurissa luki: Varo sinkoilevia varaosia. 

  K: Miten kaksinkertaistat Ladan arvon?  V: Täytä tankki. 

  K: Miksi Ladassa ei tarvita navigaattoria?   V: Koska sillä ei kuitenkaan pääse perille. 

Eli kuten huomaat, hyvin meillä on mennyt. Toivoin niin ehtiväni Jklään uuteen hattukauppaan, mutta se reissu täytyy jättää seuraavaan kertaan. Säästämäni rahat siis ovat vielä kuluttamatta ;-)

Nyt meillä alkaa olla matkaeväät syöty. Olen varmasti jo kotona kun tämän luet. Tomaatintaimenen laitan auton katolle matkalaukun viereen. Siinä on jo monta hienoa raakiletta -tomaatissa siis :)

kesäterveisin,
Birgitta

Kuumalla tiellä

Oli lämmin päivä
aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja
moottoritiekin aaltoili.
Edessämme lähestyi vaaleansinisen rättisitikan perä.

Se oli kuin unelma,
tai mehevä persikka, jota teki mieli puraista.
Täydellinen herkku:

Auton rättikatto oli kerätty koreasti rullalle.
Etupenkillä istui kaksi ladya,
molemmilla hulmusivat vaaleat kiharat hiukset.

Ne olivat kuin kaksi herkullista marjaa
kuin keski-ikäiset marilyn-kaksoset
nauttimassa tuulen tuiverruksesta
taivaansinisessä kaarassaan
moottoritien huumassa.

LOVE =)

Selkeää

Palasin ruotuun,
sillä viikon loma ja sen jälkeinen päivätirsaviikko oli tehnyt minut laiskaksi. Laitoin siis tossut jalkaan ja lähdin ulos lenkille.

Kävelin, liekö tuhansien kertojen jälkeen, yhden tien sinne ja toisen tänne, poiketen välillä sivureiteillä ja pikkupoluilla. Haistelin heinää, vaikka se aivastuttaa minua enemmän kuin varmasti. Sitten tunsin kuinka vesipisara tipahti käsivarrelleni. Minä nostin katseeni yläilmoihin. Edessä oli paljas taivas ja aurinko helotti kuumana. Takanani oli tummat pilvet ja mietin sateen tuloa.

Voi miten olisikin ihanaa jos tulisi ukkosen ilma. Sellainen kaatosade, joka pesisi meidät oikein kunnolla. Mutta ei sitä sadetta tullut, pari irtopisaraa vain. Aurinko jatkoi loimotustaan, pilvet kiersivät toisaalle ja sain kävellä hikisenä ja nihkeänä kotiin saakka. Pesin sitten nahkani aivan itse. Kuurasin korvantaukset ja varpaat.

Pohdin miten pienestä sitä saa itselleen hyvän mielen. Siitä samasta ulkoilureitistä, vuosi toisensa jälkeen. Huomiosta, että kroppa suostuu liikkumaan ja veri kiertää tasaisen varmasti. Tunteesta kuinka vesi puhdistaa, sadevesi tai hanavesi, ihan miten vaan. Miltä koti tuntuu, se turvallinen ja jopa tylsän tavallinen.

Ja kohta palaan taas Donna Tarttin Tiklin pariin. Minä poistun tästä todellisuudesta ja huumaudun kirjan rajusta maailmasta, jossa lapsen turvallisuus murenee, missä valhe, pelko, addiktit ja toive maailmassa selviämisestä kietoo minut harsoonsa. Tässä on teos, jonka sanat aiheuttavat minulle pahaa oloa, mutta joka vetää puoleensa magneetin lailla. Olen ollut niin lumoutuneena kirjaan, että huomaan inhoavani tietoa sen loppumisesta.

Samalla olen erittäin tietoinen siitä, miten onnellinen saan olla, kun kestän tätä maailmaa selvin päin.

Donna Tarttin kiihottamana toivotankin erittäin selkeitä päiviä, kirkkaita ajatuksia, hyviä tuoksuja ja maukkaita makuja sinun tulevaan viikkoosi =)

Kesäherkkuja

Keittiön pöydän äärellä
poika pelasi tietokoneella ja availi samalla herneenpalkoja.

Pöydän päässä minä putsasin mansikoita.

Ja kohta mies tuli keiton teosta myös kekkereihin.

Hän otti herneenpalon,
napsautti sen hauskasti
ja heitti herneet suuhunsa.
Naps viuuh,
  naps viuuuh,
    naps viuuh  ...

ja nuorimies siinä vieressä:
naps viuuh,
  naps viuuuh...

Jättäkää mullekin!
sanoin jo hädissäni, sillä näin vain lenteleviä tyhjiä palkoja, enkä millään halunnut jättää mansikoiden puhdistusta kesken.

Mies sitten ystävällisesti ehdotti, että hän voi kuoria minulle herneet astiaan, jotta voin napsia ne siitä suuhuni. Ja minä tajusin: Ei, en halua niin.

Herneen syönnissä on nimittäin hauskinta juuri tuo: naps- aukaisu, varovainen kurkinta palon sisään - onko siellä pelottavia matoja. Tämän jälkeen vielä herneiden vetäminen kämmenelle ja rennolla käden liikkeellä -viuuuuh- heitto suuhun. Ja sitten vasta antaudutaan rouskutteluvaiheeseen.

Eikö niin?

Ja se toinen herkku, mansikka, sitä pitää puraista tai leikata pienemmäksi, jotta punainen liha tirskahtaa, makunystyrät heräävät ja mansikka sokeroituu moninkertaisesti.

Jep, kyllä näin on =)

Viikon top 5 työn lomassa

Maanantaina
mietin voinko niellä ylpeyteni ja mennä töihin vaikka lähtiessäni uhkasin palata vasta kun lämpötila oli iholleni sopiva. Aamupöpperöisenä annoin itselleni luvan olla erehtyväinen ihminen. Laitoin lämpimät vaatteet päälleni, vedin hupun pääni suojaksi, avasin sateenvarjon ja astelin märkään ja kylmään ulkoilmaan.

Loma oli ollut hyvä, sillä huomasin askeleeni olleen hitaampi ja letkeämpi kuin tavallisesti. Työpäivä meni hymyillessä ja rennolla mielin. Minä ihan ihmettelin asiaa ja kuiskasin itselleni: Mielenkiintoista ;-)

Tiistaina
rehkin pitkän työpäivän. Olin syönyt vain surkean lounaan, sillä ruokalassa oli selleripäivä. Niinpä iltapäivällä työtäni häiritsivät ajatukset, tai paremminkin mielikuvaharjoitukset, kun kävin läpi askeleeni kotiovelta jääkaapille, näin silmissäni kaikki olemassa olevat ruoka-ainekset ja järjestelin ateriaani valmiiksi. Kun vihdoin sain kotioven auki ja astuin eteiseen kuului keittiöstä lausahdus: Otatko halloumisalaattia? Voi jestas sentään, kyllä minä niin onnelliseksi sillä hetkellä tulin =D

Keskiviikkona
nukahdin taas töiden jälkeen sohvalle. Mies sanoo, että minulla on tiistai-päivän jälkeinen väsymysuskomus, mutta mikäs uskomus se sellainen on, joka aina vaan toteutuu ;-). Olin tehnyt omien töiden lisäksi lomille lähteneen kollegan hommia ja joutunut käyttämään pientä päätäni oikein tosissani. Ei siinä muuta tarvittu kuin kotiintulokahvin nautiskelu, katsahdus lempeän punaiseen sohvaan ja samantien torkahtaminen.

Illalla siippa houkutteli minut juoksulenkille (viime kerrasta olikin kulunut noin vuosi). No minä laitoin upouudet ale-paljasjalkalenkkarini jalkaan ja vedimme ihan pikkuruisen lenkin. Tästä se alkaa, sanoin mielessäni ja siinä olinkin oikeassa...

Torstain
vastaisena yönä minä kuuntelin kuinka lihakseni olivat edelleen lenkillä ja aamulla mietin kaksi kertaa, että millähän jaloilla meinasin lähteä töihin. Hips hips hips minä etenin mittarimadon tapaan pitkin kaupunkia, kun pohkeet ja päkiät harasivat kaikkea liikettä vastaan...

Illalla nuorimies kertoi, että se oli imuroinut kotona. (Minä nolona mietin, että kuinka en ollut huomannut, mutta kuinkas sitä mitään näkee, jos vain nukkuu sohvalla...) Ja kyllä minä taas olin niin onnellinen. Miten voikin yksi lause tehdä naisihmisen pelkäsi hymyksi ja hiusten pörröttelijäksi =D

Perjantai-aamuna
näin pitkästä aikaa asemalla miehen-joka-lukee-lehteä. Hän on kulkenut kanssani vuosia samoilla aamujunilla, mutta nyt aikataulumme ovat olleet kuukausia ristissä. Jossain vaiheessa aloimme tervehtiä toisiamme ja niinpä eilenkin sanoimme hyvät huomenet ja hymyilimme leveästi. Sitten astuimme junaan ja istuimme kumpikin minne halusimme. Kaveri varmasti heti avasi lehtensä, kun minä taas istuin kuuntelemassa musiikkia ja mietin syntyjä syviä, kuten tervehtimistä: Minut on opetettu jo pienenä tervehtimään tutut sekä vieraat, myös nämä kaupunkilaisnaapurit. Tervehtiminen on kiva juttu. Se ei velvoita sen enempään, mutta sillä voi osoittaa huomaavansa toisen ihmisen.

Mutta jos ei uskalla sanoa mitään, niin sanatonna voi vaikka hymyillä. Sekään ei maksa mitään. Ihan se on ilmaista. Ja siitä saa todella hyvän olon itselleenkin =)

No nyt on kuitenkin minun työviikkoni ohi. On viikonlopun alku ja lauantai. Voin aloittaa listani viikonlopun top vitosista...

Sää näyttää ulkona olevan kaunis ja lämmin. Nautitaan tästä päivästä!