Marraskuun selätys - vuoristoradassa

Marraskuun kahdeskymmenestoinen

On sunnuntai. Olen saanut keskiviikkona tilaamastani paketista tuloilmoituksen ja houkuttelen miehen postihakureissulle. Paketti ei ole kovin painava, mutta se on hankalan muotoinen kantaa. Kotona viillän teipit varovasti auki, hipelöin sisältöä ja mietin että tuliko ostettua shittiä ja pitääkö kaikki palauttaa, mutta päätän antaa mahdollisuuden. Asetun olohuoneen lattialle ja otan kaikki osat esille. Ympärilläni on värikoodattuja pinoja ja lopulta alan koota talon uutta joulukuusta. Yksi oksa kerrallaan, viuhkaksi hartaasti muotoillen. Kun pääsen latvukseen asti ja astun sivuun, myrtyy mieleni. Eihän tuosta tullut kummoista, ja miten tuo yläosakin on noin omituinen. Voi möhnä! 

Syön mandariinin ja istun sohvalla, tuijottelen kuusta ja sitten kaivan tietokoneen esiin. Puutoimittaja on laatinut juutuubiin kuusenkokoamisvideon ja sen katsottuani tajuan, että olen astellut oksat väärin ja latvusosankin havut on ihan päin metsää. Eli uusi yritys jokaisen oksan kohdalla. 

Jostain kumman syystä koen molemmat kuusenkokoamisvaiheet erittäin rentouttavina. Kyllä käsillä tekeminen on ihmeellinen juttu, päästä katoaa samalla kaikenlaiset mietteet ja ongelmat. "Siitähän tuli oikein hyvä", kuuluu miehen suusta. Minäkin astun taaksepäin ja huomaan, että kyllä tosiaankin, taisin tehdä oikean hankinnan. Tästä joulusta lähtien minun ei tarvitse pelätä allergisia reaktioita.

En tiedä huvittaako asia miestä, mutta minusta on suorastaan hauskaa, että meillä seisoo joulukuusi jo nyt kotona. Kenties siihen pitäisi hankkia valot siihen asti, kunnes se koristellaan. 

Marraskuun kahdeskymmeneskolmas

Tänään on vuoden viimeinen opiskeluilta. Olen rustannut neljä lyhyttä draamatekstiä ja puskenut ne muiden luettavaksi, vaikka olen niihin tyytymätön. Sanon itselleni, ettei tämä ole vaarallista, harjoittelua vartenhan minä kurssilla olen. Joskus olisi hyvä opetella ottamaan vähän kevyemmin. Täydellisyyden tavoittelu ei ole tavoiteltavaa. Riittävän hyvä on tarpeeksi ja harjoittelija voi mokailla levollisesti. Mokaavathan täydellisyyden tavoittelijatkin. Kurssilaiset ovat tulleet mukavan tutuiksi, ja tavallaan on ikävä sanoa hei opettajalle, joka on saanut kiinnostumaan aiheesta, joka ei ennakkoajatuksissani ollut innostavimpia teemoja.

Kurssin jälkeen on pakko lähteä iltakävelylle. Kävellessä tajuan ensikertaa, että kirjoittaessa oikeastaan pitäisi revitellä paljon enemmän. Draamassa tavallisuus on tylsää, kuka edes tietää kirjoittaako totuuden vai värittääkö tai revitteleekö. Olisinpa ymmärtänyt tämän draamakurssin alussa, olisin ehkä saanut paljon enemmän irti itsestäni.

Marraskuun kahdeskymmenesneljäs

Huomaan, että kirjastot aiotaan sulkea kolmeksi viikoksi. Niinpä otan lainaleffan kainaloon ja painun lähikirjastoon hakemaan varaukseni sekä pikkuisen joulukirjan. Matkallani näen upean Heli Laaksosen Aapine -kirjan, jossa lukee täydelliset sanat kohdassa

Ä

Älä ikä ruppe kärttyseks ämmäks,
äläkä ainaka äijänkränäks!

Vaik istuissitte liian kauan kyläs,

vaik meniski sult terä poikki kynäst,

vaik käki kukkuis nuati viarest,

vaikket sais mittän tolkku kialest,

vait äit ällittelis,

vaik mummu mullittelis,

ol sää vaa hyväl pääl!

Sää ole nii nätti ko jäneksenkäpälä,

olet täyrelline ympyrä,

äärmäisen tärkiä.

Marraskuun kahdeskymmenesviides

Olen hukannut itseni, enkä muista Helin sanoja.

Aivan kamala työpäivä. Ajattelen, että jos jossain olisi irtisanomisnappula, niin nyt tekee kyllä mieli painaa siitä ja lujaa. No, lopulta työpäivä päättyy, suljen työkoneen, pistän sen pakettiin ja laitan niin kauas, etten näe sitä.

Marraskuun kahdeskymmeneskuudes

Olen taas kasannut itseni kokoon. Saan aikaiseksi yllättävän paljon. Kun olen päivän viimeisessä palaverissa ja kerron jääväni pidennetylle viikonlopulle lausuvat kaverit yhteen ääneen viimeisinä sanoina: "Hyvää lomaa Birgitta!" 

Totta, ne on ihania, nuo työkaverit, ja vaikka muu joskus mättääkin, niin nuo ei. Laitan työkoneet lomalle. Pyyhin pölyt mielestäni, samoin kodin pinnoilta. Olen todella ollut loman tarpeessa ja nyt sellainen onneksi alkaa!

Marraskuun kahdeskymmenesseitsemäs

Tampere! Siellä on sellainen paikka kuin Tallipiha, hienoja vanhoja rakennuksia ja yksi erityisen mieluinen siipalle. Astelemme Suklaa Puotiin, minä seison paikallani ja tunnen olevani kuin sadussa. 

Pieni huone täynnä kaikkea herkkua. Tuijottelen ihania glögipulloja, luen niiden etikettejä ja kysyn varovasti mieheltä, että olisko tuollainen hyvä juttu? Valitsemme viikunakonjakkiglögin! Nam! 

Kuva ostoksista kun osa on jo ehditty syödä

Jään edelleen tuijottelemaan samaa hyllyä, ja kun seuraavan kerran katson missä mies pyörii, sillä on kädessä suklaalevy, kaksi isoa patukkaa, kaksi lakritsipussia ja se kysyy minulta millaisia suklaapaloja haluan. En ymmärrä mitä on tapahtunut, joten sanon, että ihan mitä vaan ja näen kuinka mies ottaa sellofaaniin käärittyjä suklaapaloja käteensä. Ajattelen, että nyt on parasta suunnata kassalle, muuten miehellä lähtee kokonaan lapasesta :D

Vuokramökki näyttää parhaimmat puolensa. Ei kaupungin valoja, vain vuokraemännän led-valot roikkumassa verannalla. Joutsenet lentävät niemen ympäri ja laulavat hauskasti ohimennessään. Vihdoin härdelli tuntuu pysähtyvän. Toivon, että voin olla ilman uutisvirtaa nämä päivät. Tämä loma ja varmasti myös nuo suklaat on ansaittu. 

Marraskuun selätys - oma napa - hymy - miehet

Marraskuun  seitsemästoista

- Miks sä oot aina noin tyyni?
- Ai, mitä, häh?

Kiukuttelupäivä. Tänään siipalla on koko päivän sellaista duunia, että sen on parempi olla toisessa huoneessa sähköpöydän äärellä. Minä en tästä vielä hätkähdä, olenhan ollut monesti koko päivän olkkarin sohvalla hommissa. Mutta tänään jokin mättää, koko kroppa tuntuu taistelevan työasentoani vastaan. Alan narista mielessäni maailman kurjuutta. 

Kun työpäivä loppuu, otan lopputilin kaikesta ja pitelen käsiäni haaleassa tiskivedessä. En mene ulos kävelylle, mikä olisi hyvä idea, vaan jään odottamaan, että mies lopettaisi työt ja minä saisin seuraa. Kello tulee neljä. Kello tulee viisi. Puoli kuudelta ovi avautuu, mies menee keittiöön ja huikkaa samalla, että kuudelta alkaa yks webinaari, jonka hän haluaa katsoa. 

Paska, sanon mielessäni ja alan myrtyneellä naamalla heilua monitehotyyppinä ympäri keittiötä. Syömme hiljaisuuden vallitessa. Häntä se ei harmita, hän on rauhallinen, tyyni aina ja vetäytyvä luonnostaan. Minua kaikki harmittaa, paska se ja paska tää ja paska tuokin tyyppi tuossa toisella puolella pöytää. 

Kun mies kaataa kahvia kuppiin ja kysyy otanko keksin, katson sitä silmiin ja sitten mun viisari värähtää. Mä hymyilen väkisinkin. En tajua kuinka tässä käy aina näin, mutta jos vaan katson sitä silmiin, niin en voi kuin hymyillä. Eli siinä katosi sitten se paska olo. Taivaan tuuliin, ihan tuosta vaan. Sanon jotain hölmöä. Juomme kahvit loppuun. Mies menee webinaariinsa ja minä istun keittössä. Olisiko mun pitänyt mennä aikaisemmin kurkistamaan sen silmiin ja unohtaa samalla maailman turhimmat murheeni??? No, nyt on kaikki kuitenkin taas hyvin, joten siirryn kirjoittamaan. Ensin kurssitehtäviä ja sitten blogia. 

Marraskuun  kahdeksastoista

Sitkeää tietokoneilua koko päivän ja illalla puolentoista tunnin rutistus enneagrammia. No, kurssin vetäjä on niin ihana, että piristyn, vaikka ilta on jo pitkällä. Olemme tänään hyvien ihmissuhteiden ja rakastavan ystävällisyyden äärellä. 

Muistutan itselleni, että kannattaa olla hyvä ystävä itselleen. Kuunnella omia tarpeita ja olla rakastava itseään kohtaan. Parhaimmillani voisin rakastaa kaikkia huonoja puolianikin. Todellako? Sitä tyyppiä, joka eilen vingutti viulua mielessään pitkin päivää ja joka kiukutteli miehelle ihan turhasta? Toisaalta, olen oppinut vuosien varrella paljon ja muuttanut vanhoja huonoksi katsomiani tapojani paremmiksi. En kaikkia, mutta joitain minulle oleellisia. Joten miksikäs en voisi olla sujut itseni kanssa. Muillehan suon sen paljon helpommin. 

Palaamme kurssilla hymyyn. Että jos saat katsekontaktin johonkuhun ja hymyilet hänelle, hymy tarttuu häneen. Ja jos taas joku hymyilee sinulle epäaidosti, sinun hymyhermostosi peilaa toisen ilmettä ja tunnistat epäaitouden. 

Ja loppulauseeksi jätän mieleeni soimaan: Muista aina hymyillä lapselle.

Marraskuun  yhdeksästoista

Lähden aamukävelylle poskella vielä tyynyn lämmin painauma. Ulkona on sysipimeää ja kulman takaa puhaltaa niin kova tuuli, että joudun pysähtymään paikoilleni. On jotenkin hienoa yrittää kävellä tuuliseinää vasten, mutta lopulta taivun ja koukkaan lyhyemmän reitin kautta kotiin.

Illalla menen ajoissa sänkyyn ja jatkan hömppälukemista. Kirja on niin hauska, että ohitan uniajan. Eli hauskat kirjat kannattaa kai aina lukea päiväsaikaan ;-)

Marraskuun  kahdeskymmenes

Lunta! 

Aivan mahtava herätä siihen, että maata peittää ohut lumipeite. 

Päivä menee kamalassa työrupeamassa. Hoidan yhden jos toisenkin homman satasen volyymilla ja tuollainen toiminta vie multa aina mehut kokonaan. Miksen voi olla muuten kuin täysillä tai vetelä? 

Työpäivän jälkeisellä pääntyhjennyskävelylläni katselen kuinka lapset laskevat pulkalla pikkuista mäkeä. Ja ihan hyvinhän se lasku sujuu. Missä ei ole enää lunta, siellä on nurmea, ja molemmissa kohdissa voi kiljahdella korkealta ja kovaa :)

Mun pitäisi vielä kirjoittaa pari draamakohtausta. En jaksa millään. Joten toivon, että huomenna minussa virtaisi monta ideaa ja saisin puristettua tekstiä. Maanantaina kaiken on oltava valmiina ja nyt ei kyllä yhtään tunnu siltä, että ehdin mukaan. 

Odotan siis enemmänkin Vain elämää ohjelmaa, jossa on Mariskan ilta. Ehkä siellä tulee tänään jännittäviä musakokemuksia :)

Marraskuun  kahdeskymmenesensimmäinen

Iltayhdeksältä soi puhelin. Siellä on nuorimies. Ei sillä mitään erityistä asiaa ole, kunhan muuten vaan soittelee. Kaiutin päällä rupattelemme kolmistaan, mietimme vähän yhtä asiaa ja sitten pohdimme toista. Välillä tarkistetaan tietokoneelta jotain juttua ja tarinoidaan taas lisää. Aika hurahtaa kuin siivillä ja yhtäkkiä huomaan haukottelevani äärimitallisia suullisia. Eikä ihme, sillä nukkuma-aikani on mennyt aikoja sitten. Vähän yhdentoista jälkeen sanomme heit ja mietin miten iloinen olen tuosta nuorestamiehestä. Se on yksi elämäni parhaista asioista ♥

Marraskuun selätys - rakkaudellisia hetkiä

Marraskuun kolmastoista

Lomapäivä. Arvaa monelta herään. Klo 03:30. Pyörin sängyssä ja sitten nousen ylös. Aamiaisella päätämme tehdä tänään jotain erilaista, eli ensiksi elokuviin katsomaan Toven taiteilijaelämän vaiheita. Jos elokuvan hitauden ja kiihkeyden saisin nyt purkkiin, niin haistelisin sieltä intohimoa ja keveitä tanssiaskelia useasti. Leffa on hieno, vaikkakin yllättäen minulle hiukan liian pitkä. 

Lounaan jälkeen kaipaamme lisää kulttuuria. Kävelemme kohti egyptiläistynyttä Rexiä, mutta sen edessä on perjantaina klo 13 jono! Eli ei sinne. Kylmä tuuli puskee meidät nopeasti Ateneumiin. Edessämme on Magnus Enckellin taidetta aina synkän harmaasta kuoleman tunnelmasta hehkeään väri-iloitteluun. Mietin, että kenties Tom of Finland on aikoinaan hengittänyt syvään Enckellin taiteen voimasta. Niin paljon yhtäläisyyksiä näistä taiteilijoista löytyy.

Marraskuun neljästoista

Kummallinen lauantai. Pakerran oppimispäiväkirjan parissa, enkä oikeastaan tee mitään.

Marraskuun viidestoista

Edestakaisin päivä. Aamupäivällä lähdetään kävelylle. Kierretään ison marketin ohitse ja mietitään, että tuonne voitaisiin mennä tänään syömään, kun viime kuukaudet on vedetty vain kotiruokaa. Teemme kävelykierroksen loppuun palaten kotiin.

Kotona kirjoitamme ruokaostoslistaa ja sitä laatiessa tulee niin kamala nälkä, että päätämme mennäkin heti ensimmäiseksi syömään, ja vasta sen jälkeen ostamaan ruuat ensiviikoksi. Ja niin me onnellisena saavumme ravintolan eteen vain nähdäksemme, että olemme tuntia liian aikaisessa. Valitsemme lennossa suunnitelma B:n, eli ensin ruokaostoksille ja sitten kotiin tekemään pikaisesti valmistuvaa sapuskaa. Eli ostokset kärryyn ja nopeinta tietä kotiin.

Eteisessä olemme näännyksissä. "Mitäs jos kuitenkin mentäis sinne raflaan?", pääsee jommankumman tai ehkä molempien suusta. Harkittu silmiin katsominen, nyökkäys ja suunnitelma C käyttöön. Puramme ruuat kasseista kaappeihin ja lähdemme jo kolmannen kerran marketin kupeeseen.

Ja kuten ehkä saatat arvata, on kello jo sen verran, että aika moni muukin on miettinyt tuovansa perheensä viikonloppulounaalle samaan ravintolaan. Kun näemme täydet pöydät ja pari ihmistä jonossa edessämme, kysymme nuorelta naiselta, että saakohan täältä ruokaa mukaan. Ja kyllähän se onnistuu. Eli teemme tilauksen ja jäämme odottamaan, mahat kovasti muristen ruokaa, jonka kannamme kotiin, ja josta vihdoin nautimme oman tutun keittiöpöydän ääressä.

Marraskuun kuudestoista

Taas tervehdyttämisreissulla kaupungissa. Tuulee julmetun kylmästi ja maski tuntuu jopa kivalta asialta, kun se lämmittää kasvoja. 

Paluumatkalla huomaan, että Stoccaa vastapäätä on tullut upea joulukauppa. Menen sinne sisään. Ihailen herrrkullisia joulukalentereita. Hipelöin puuvillahanskoineni stressipalloa, mutten raaski puristella sitä kovin paljoa, sillä se on liian hellyyttävä. Hengittelen värikkäitä pöytiä ja vältän halaamasta hauskaa tyynyä. Täällä olisi monta kivaa lahjaa, olisi itselle, mutta enemmän toisille ♥

Kotimatkalla kuuntelen Samuli Putron uutta kappaletta Sydän hakkaa ahneesti. Mietin sitä katsetta, josta Putro laulaa. Ihokarvani nousevat, ja minä hengästyn tämän kappaleen äärellä. Se on ihana. Ihana! 

Illalla on taas draamaa. Luemme toistemme tekstejä. Näen monta erilaista ääntä ja kuulen omanikin. Olen mielestäni tylsä, mutta kai oma itse on yleensäkin tylsempi kuin muut.

Tove -elokuvan trailer

 

Marraskuun selätys - valkosuklaata ja videoita

Marraskuun seitsemäs

Uutelassa tuulee, mutta aurinko paistaa ihanasti. Seuraamme pitkään joutsenia. Uhittelevatko ne? Ei, taitavat paremminkin tanssia toistensa kanssa. Näetkö mun kaulan, näetkö kuinka laitan sen näin mutkalle? Jos vähän pörhistelen sulkiani, niin pörhisteletkö sä mulle takaisin? 

Joku on jo laittanut linturuokinnan käyntiin. Aterialla käy kuusitiaisia ja närhiä. Aurinkolahden kahvila näyttää myös houkuttelevalta. Hiekkarannalla näkyy muutama kävelijä. 

Kun rannat on koluttu menemme kauppaan hankkimaan callunoita. No arvaa vaan onko niitä enää jäljellä? Löydän kolme kohtalaista ruukkua. Kyllä noilla ainakin alkuun pääsee...

Marraskuun kahdeksas

Vihdoinkin saan avattua parvekkeen oven ja päätän aloittaa valoshown. Siirtelen pelargonioita paikasta toiseen. Säästänkö näitä? Säästän tuon. Ei kun en säästäkään. Pistänkö kompostiin vai vienkö kellariin? Ei ne kellarissa kuitenkaan selviä. Pistän siis kompostiin. Ja kukat leikkaan ensin maljakkoon. 

Pelargoniat veks ja callunat tilalle yhteen isoon ruukkuun. Ja paljon valoja. Reilusti. Koko korttelin riemuksi. Mutta kuinkas käykään, valoja on aivan liian vähän tarpeisiini. Pitänee mennä kauppaan lisäostoksille. Yhdestä pitkästä ruukusta teen "kiviminipuutarhan", mutta mitä mitä? Kiviäkin tuntuu olevan meidän talossa liian vähän. Tähän parvekkeen laittoon menee tuhottoman paljon aivokapasiteettia. Eihän tämä koskaan ole ollut näin vaikeaa!

Kun saan itseni tasapainoon puutteitteni suhteen, palaan sisälle. Intoudumme imuroimaan ja laittamaan aiempien laiskottelujen jäljiltä kodin pikkuasioita kuntoon. Yläfemmat sille!

Marraskuun yhdeksäs 

Maanantai. 

Töitä, lääkäri, töitä. 

Hetken huilahdus. 

Illalla draaman kirjoituskurssi. 

Dialogi ei ole Puhetta. Repliikki on teko. Alateksti: repliikillä on muu sisältö kuin vain sanan mukainen. Jos ei ole alatekstiä, voi kysyä, tarvitaanko sitä. Eri henkilöt puhuvat eri tavalla, roolinimet voisi siis kyetä ottamaan pois kässäristä. Apua!

Kurssin jälkeen jaksan juuri ja juuri lähteä iltakävelylle. Kun seuraavana aamuna herään, tajuan nukkuneeni koko yön kuin tukki. Sitä ei tapahdu usein. Olen kai antanut maanantaina kaikkeni.

Marraskuun kymmenes

Fyssarilla töiden jälkeen. Perse on järkyttävän kipeä käsittelystä. Hermot kiskovat niin, että tekee mieli kiljua. 

Illalla kuuntelen Viivi Pentikäisen todella hienoa esitystä enneagrammista ja eri persoonallisuustyyppien vahvuuksista. En vaan pysty istumaan, ja siksi kävelen ja touhuan hiljaa jotain, yrittäen samalla keskittyä luentoon. Muttei sekään tunnu hyvältä. Sitten haen keskeneräisen luonnoksen, asettaudun jonkinmoiseen asentoon sohvalle ja alan viimeistellä piirustusta. Olo helpottuu hetkeksi kun joudun keskittymään sekä viivan suuntaan että luentoon. 

Illan loppurentoutukseksi katson Rillit huurussa, sillä pieni nauru tekee hyvää ennen sänkyyn hautautumista. 

Marraskuun yhdestoista

6:30 herätys, samantien vaatteet päälle ja ulos. Mahtava aamukävely. Ja kun työt alkaa, alkaa myös sataa. Olen palaverissa jos toisessa, kuuntelen työpsykologin sanoja siitä miten etätöissä voisi pärjätä paremmin. 

Pidä taukoja, ota yhteyttä, sosiaalinen luottamus, käytä videota, palaudu pitkin päivää. 

Ja ehkä se tärkein muistutus: palautuminen ei ala ennen kuin mieliala on myönteinen. 

Pomo kysyy, miten se suhtautuu valkosuklaan runsaaseen kulutukseen? 

Psykologi sanoo, että jos valkosuklaa saa myönteisen mielialan, niin sittenhän se toimii. Mutta kohtuus kaikessa. 

- No siinä se sitten tuli ;-) 

Illalla on pakko päästä ulos, vaikka kaupunki on musta. Yllättäen enää ei sadakaan, sää on hapekas ja lopulta melkein tunti hurahtaa jutellessa päivän antia. Tai paremminkin sitä, miten en osaa lopettaa dialogia, jossa kaksi naista kohtaa, toinen haluaa toisen lähtevän matkalle, toinen ei halua lähteä. Toivon, etten pähkäile asiaa yöllä, vaan vetäisisin ensiyönäkin kunnon unet. 

Marraskuun kahdestoista

Vihdoin on torstai. Olen melkein maaliviivalla lekurijuoksuissani. Tämän päivän käynti poikii vielä uuden, (huh huh, varaan sen ehkä vasta parin viikon päähän). Mutta kyllä nyt onneksi näyttää siltä, että voin olla aika leppoisasti joulukuun. 

Nautin täysillä työkavereistani. Olen voinut auttaa niitä aika paljon tässä viimeaikoina ja jotenkin auttamisesta tulee hyvä fiilis. Se työpsykologi on oikeassa siinä, että etäpalavereissa kannattaa pitää video päällä. On paljon mukavampi nähdä kaverit, kuin vain kuulla ääni.

Iltapäivällä töiden jälkeen istun lattialla ja katson eilisillan bigbrother -lähetyksen. Hihittelen Vintage Tube Piirtää -tehtävälle, jossa asukkaat esittävät Kylli-tätiä. Aivan mahtavia vetoja! 

Hihitys katkeaa kesken kaiken, kun muistan, että olen kuulema ollut pikkutyttönä Kylli-tädin piirustuskurssilla. 

Minun täytyy olla jo tosi vanha! Ai kamalaa :D

Kylli-täti piirtää sadun Teppo ja pyrstötähti

Marraskuun selätys - mitä oikein tapahtuu

Milloin lienee, onko siitä pari vuotta, kun intouduin SusuPetalin innoittamana pitämään marraskuun selätys -postauksia. Tämä vuosi ei jää välistä, sillä jostain on pidettävä kiinni tänä kummallisena koronavuotena ;-)

Marraskuun ensimmäinen

Olen viettänyt pitkän viikonlopun Lohjan metsissä ja olo on todella rentoutunut. Tänään käyn koskettamassa yli 300 vuotta vanhaa kaveria. Se on Paavolan Tammi, jonka oksilla kasvaa vihreää sammalta ja jonka runko on niin leveä (reilut 470 cm), ettei minusta riittäisi peittämään sen ympäryksestä puoliakaan, vaikka kuinka halaillessani harottaisin sormiani. 

Mahtava päivä istua laavulla, katsella järven aaltoja, kuunnella tikan nakutusta, silitellä siirtolohkaretta. Sanoin sille pari asiaakin, kun kerran yllytettiin :)

Marraskuun toinen

Työpäivän jälkeen olen pöllähtänyt kuin sentrifuugissa pyörisin ja pysäytysnappula olisi jumissa. Näin pitkään se rentoutunut viikonloppu sitten jaksoikin kantaa. Illalla yritän miettiä minkälaisen abstraktin teatterikohtauksen keksisin. Päähenkilöni Risto yrittää keittää aamupuuroa, mutta mikään ei mene niin kuin pitäisi ja lisäksi Riston vuorosanat ovat vain laulun sanoja. Huh hei, enpä haluaisi olla Riston pöksyissä huomenaamuna ;-)

Marraskuun kolmas

Vedän maskin kasvoille ja lähden kaupungille. Sairaanhoitaja sanoo: nyt voisit ottaa maskin pois, niin saadaan tehtyä nämä testit. Pistän maskin roskikseen pyynnöstä. Kohta hän antaa minulle uuden ja pyytää odottamaan käytävällä. Vartin päästä saan laittaa toisenkin maskin roskikseen, koska tekstit jatkuvat. Sitten kaivan kolmannen esiin, laitan sen kasvoilleni ja lähden junaan matkaamaan kohti kotia. 

Illalla on mahtava sää ulkona.

Marraskuun neljäs

Aamulla lääkäriin ja illalla taas draamaa. Nyt mietin kohtausta, jossa nainen kertoo miehelleen (uskonlahkon johtaja) tapailleensa vanhaa rippipappiaan. Nainen "voittaa" tilanteen, jos hän saa miehensä hyväksymään sen, että hän voi tapailla ja keskustella liberaalin papin kanssa. Mies taas "voittaa", jos hän ei näytä mustasukkaisuuttaan ja saa vaimon jättämään tulevat tapaamiset. Kumman olisit kirjoittanut voittamaan?

Marraskuun viides

Tänään pohditaan mikä menee pieleen. Ja mitä tämä nainen oikein syö. Miksi rauta ei pysy sisuksissa tai miten paljon kasvis-kalaruokailijan pitää saada proteiinia. Tajuan, että olen tehnyt muutoksia, jotka eivät ole olleet ihanteellisia hyvinvoinnilleni. Mutta onneksi maailmassa on asiantuntijoita, jotka tökkivät minua otsaan silloin, kun en itse ymmärrä ;-). No, eiköhän tämäkin asia tästä taas paremmaksi muutu. 

Marraskuun kuudes

Se on kuulkaas ruotsalaisuuden päivä ja onneksi viikon viimeinen arkipäivä. 

Olen katsellut kolmisen viikkoa parvekettani. Siellä pelargoniat kukkii vielä täysillä, enkä ole saanut valoja viriteltyä, vaikka olisin halunnut. En ole tämän vuoden ensimmäinen parvekkeen valaisija näillä main. Monessa kodissa viritelmät näyttävät minulle pitkää nenää. 

Sitten katson kitaraa, voi sinua raukkaa. En ole ehtinyt koskea sinuun tällä viikolla laisinkaan. Ja kun näen yöpöydän vieressä luonnoslehtiön, tunnen piston sydämessäni. Siirryn keittiöön, kuorin appelsiinin ja puraisen sitä. Ulko-ovi aukeaa ja taloon tupsahtaa perheen nuorin. Valo syttyy päässäni ja kaikki kuvitellutkin huolet kaikkoavat mielestä. Eiköhän unohdeta kaikki turha ja vaan vietetä iltaa rupatellen, pelaillen ja pitkään valvoen. 

Ensimmäiset arkipäivät ovat hurahtaneet valtavalla nopeudella. Jännittävä joulunaika lähestyy ja ensimmäiset joulukortit on jo hankittu. Niin, että ihan hyvinhän tässä menee :D