Oman itsensä tiellä

Nousin aikaisin ylös
koska heräsin mielen myllerrykseen
ja hieman pahaan olotilaan.

Keitin miehelle vettä termariin ja lisäksi kahvia meille molemmille.
Halasin useammin ja sanoin heit, kun aamuinen matka luontoon veti häntä puoleensa.
Otin pienen kahvikuppini ja istahdin lattialle.
Katsoin pari viimeistä jaksoa Crandchester-sarjasta.
Upposin vielä syvemmälle aamuiseen olotilaani
ja mietin oliko herätyksessäni jokin viesti minulle vai oliko se vain mieleni pahaa puhetta itsestäni.

Olenko laiska
saamaton
epäpätevä
huono
...huono...

Nousin lattialta
siirryin keittiön pöydän ääreen
laitoin aamujazzin soimaan ja
päätin katsoa itseäni

ja huomaan, että ehkä tekemättömyys on sitä, ettei entinen tekeminen ole enää houkuttelevaa. Jospa teen tarpeeksi sitä, mitä on pakko tehdä. Kenties en tee muuna aikana tarpeeksi mitä kannattaisi. Mitä jos olen laiska vain itselleni. Ehkä en odotakaan enää toisia, vaan itseäni.

Ymmärrättekö?
Odottaa itseään. Eikö se kuullosta vähän surulliselta...

Niinpä päätän juuri tässä ja nyt käydä pesemässä kasvoni. Katsoa peilistä lempeämmin itseäni suoraan silmiin. Ottaa ristiin olkapäistäni kiinni. Halata tiukasti mutta rakastavasti. Laittaa kengät jalkaani ja viedä itseni ulos.

Puhaltakoon vienoinen aamun tuuli minun ajatukseni pois. Antaa auringon valon valaista ihoni pinta. Lämmittäköön luonnon väriloisto minun sydämeni.

Nyt on uusi hetki. Aloitan tämän päivän uudestaan!

Älä välitä, pure omenaa!

Omenapuutarha
halusin sinne, sillä olin kuullut että siellä sai kerätä puista omenoita. Ajattelin että paikassa voi istua leppoisasti penkillä juomassa kahvia, puraista puusta keräämäänsä omenaa sekä rupatella sitä sun tätä muiden kanssa.

Niinpä houkuttelin siipan matkaani. Me kävelimme liian aikaisin paikalle ja katsoimme kuinka joku kiiruhti juoksujalkaa jonoon. Portit olivat jo auki ja ihmiset villeinä vallanneet puiden oksat.

Minäkin sitten menin yhden puun luokse. Sujahdin oksien siimekseen ja otin varovasti pieniä vaaleita pallukoita käsiini. Rauhallisesta keruusta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä pari tyyppiä kävi sitkeästi ravistelemassa puuta keräämättä saalistaan. Katselin toimintaa vähän aikaa, mutta lopulta toruin heitä kuin tylsä aikuinen: Mitä järkeä on ravistella puuta, kun maahan pudonneet omenat ei näytä kuitenkaan kiinnostavan sinua? Vastaukseksi sain pitkän hiljaisen katseen, mutta ravistelu taukosi.

Poimin vielä muutaman omenan, mutta olin sen verran äkeentynyt, että katselin ympärilleni miestä etsien. Hän kävelikin luokseni ja totesimme yhtäaikaa: eiköhän lähdetä täältä pois.

Kotikeittiö
sinne siirryimme touhuamaan. Mies ruuan ja minä omenapiirakan pariin.

Minä järjestyksen ihmisenä olin laittanut kananmunat ja sokerit valmiiksi omaan kulhoon. Toiseen olin sulattanut voin. Olin lisäämässä jauhokulhoon leivinjauhetta, kun mies pyysi apua ruokapuolella. Minä autoin ja tulin jatkamaan leivinjauheen kanssa...

Kaksi teelusikallista, sanoi ohje. No minäpä heivautin lusikallisen siihen voisulaan! Ihmettelin suureen ääneen toimintaani ja samalla huiskautin toisen lusikallisen leivinjauhetta vieressä olevaan kananmuna-astiaan!!

Voi jösses! Kyllä muuten leivinjauhe alkaa todella nopeasti kehittyä. Oli niin nopeaa toimintaa, että minuunkin tuli iso vaihde päälle. Lusikoin väärään paikkaan latomani jauheet pois parhaimpani mukaan ja ihan ajatuksen kanssa laitoin vielä kaksi mitallista jauhojenkin sekaan.

Parasta musaa tähän kuukauteen: EWF: September

Loppu menikin sitten kuten Strömsössä ja uunista tuli ihan hyvänmakuinen omenapiirakka kaikista väräjävistä tunteista huolimatta =)

Että silleen...

Ei siis kannata hermostua turhaan, kannattaa vain hengittää syvään sisään ja ulos sekä tehdä sen minkä kykenee.

Siis syödä se piirakka ;-)