Kuinka äkäpussi kesytetään

Tapaatko koskaan sellaista tyyppiä, joka olisi hyvä lähettää yksinäiselle saarelle?
En minäkään, en ole koskaan kohdannut niin ikävää henkilöä.

Vitsi vitsi.
Vasta äsken näin sellaisen peilistä ja päätin ottaa taukoa kiukkupussiegostani.

Laitoin loma-anomuksen eteenpäin. Klick kilahti e-mail ja hyväksytty lomapäivä napsahti, niin että egoni hätkähti.

Torstai on toivoa täynnä -työpäivän jälkeen hautauduin kahvilan nahkatuoliin. Imin itseeni niin paljon teetä, että suurimmat kiukkunesteet lähtivät tunnin sisällä liikkeelle. Lisäksi otin puolukkapiirakan, jonka kirpeys vei voiton omasta hapokkuudestani.

Traileriin Jean Dujardin seurassa

Sitten sukelsin elokuviin.
Ei mitään turhaa sanahelinää.
Punaista samettia, pimeää, lähes tyhjä sali... Mustaa ja valkoista.
Musiikkia.
Komea mies. Hei se hymyilee!
Vau! Ihan tässä jo sulaa...

The Artist

Ei ihme, että Oscar oli runsaskätinen tämän elokuvan tekijöille. Täydellinen elokuva. Aivan mielettömän hieno!

Poistun salista. Olen sanaton. Vihdoinkin.

Seuraavana aamuna lähetän vielä jähmeän naisen pois omista pölyisistä nurkista. Se istutetaan kahvilan toiseen kerrokseen ikkunapaikalle aurinkoon. Iso lasi tuoremehua nenän eteen ja sitten sen käsketään kirjoittaa sitä mitä se elämältään haluaa.

Kirjoita nainen se oma käsikirjoituksesi. Mitä hittoa siinä mariset. Tee jotain. Kirjoita jos et osaa sanoa... reppana... Sun elämä, sun vastuu..

Se alkaa kirjoittaa, ja mitä pitempään käsi tekee koukeroitaan, sitä pehmeämmäksi nainen muuttuu.

Jottei päivä ole pelkkää mehua ja aurinkoisen maiseman katselua, niin lähden taas leffaan. Menen Intiaan The Best Exotic Marigold Hotelliin brittien kera. Elämä takkuaa jollain muullakin, ainakin elokuvissa. Eläkkeellä olevat britit tuntuvat ihanan tutuilta. Ei, en halua vielä eläkkeelle, pois se minusta. Mutta toiveet, toteumat, muutokset ja odotus ovat kuin omani, joten elän mukana, nauran ja kyynelehdinkin. Niin nainen, anna kyynelten tulla. Kukaan ei täällä niitä näe.

Sitten suuntaan ostoksille. Leikin leikkiä: "Tallensin aamulla tililleni 5000 euroa ja nyt saan tehdä sillä ihan mitä tahansa. Ostan mitä mieleni tekee ja nautin joka hetkestä." Ja minähän ostan, miettimättä onko se sopivaa tai mahdollista. Mitä pidemmälle leikkini kantaa, sitä riemullisemmalla mielellä olen. Leikki tekee tälle naiselle hyvää. Tiukkapipona sitä ei kukaan katsele...

Kesken kauppakierroksen edessä seisoo mies, joka leikkii tulella, eikä pelkää yhtään.

Kaveri puhaltaa tulikuumasta lasista pingviinin, akvaariokalan ja tipun pääsiäiseksi.

Se tekee mitä se haluaa. Se taikoo. Mäkin haluan taikoa jotain.

Sitten huomaan päivän olevan jo pitkällä ja mahan kertovan nälästä. Kävelen pitkin espaa ja päätän istua ensimmäiseen vapaaseen tuoliin. Yksi jos toinen terassi on täynnä ja sisätilat pursuavat paikallisia ja turisteja.

Kävelen melkein torille asti. Cafe Köketin rappuset houkuttelevat kokeilemaan onneaan ja siellä on kuin onkin tuoli vapaana minulle. Päivän ensimmäinen kahvi ja suolainen piirakka saavat paikkansa sisuksissani.

Istun ja nautin. Kuuntelen puheensorinaa ja tuulen tuiverrusta. Egoni on mukanani, mutta sekin on rauhallinen ja tyyni.

Aurinko, se lämmittää. Ihanaa kun on kevät!
Mieli, se on levollinen. Hyvä, että löysit luokseni.
Keho, se on ruokittu, saanut liikuntaa ja lepoakin.

Ja sydän, se päättää kirjoittaa heti viestin siipalle: Rrrrrakastan sinua!

Ei tarvittu autiota saarta. Riitti mannermaa ja vähän jotain muuta...

Elokuvan sanoin:

Everything will be all right in the end. 

If it is not all right. 

It is not the End.

En se ole Minä, se on jokin häiriötila

Tiedän, että teen väärin.
Selin ei voi kohdata.

Sanon sanoja, joita en tarkoita.
Annan kylmää tai palavaa.
Näytän seinää ja tyhjää.

Kuule tämän kaiken läpi.
Ole suurempi kuin ontto ilma sisälläni.

Sillä hengityksesi korvaani kuitenkin aistia haluan,
kätesi kosketuksen ihoni pinnalla tuntea
ja painosi kylkeäni vasten kokea.

Minä salaa mielessäni toivon... Että näet sanojeni läpi. Tapat pelkoni rakkaudellasi, nyt kun hukassa olen.

Tule,
niin sapettomilla elimillä luuni täytän,
sekä verevällä punaisella lihalla.
Pehmeällä nahalla tämän kaiken päällystän.
Ja ehkä pian taas sydämeni kautta katson ja puhun...

Ole kiltti.
Ole kiltti ja tule...

Väliaikaista kaikki on vaan

Olen akvaariossa.
Pikkuruisessa lasisessa huoneessa.

Edessäni pyöreällä pöydällä on mehevä marjapiirakka, se
näyttää itsetehdyltä, NAM.

Mikä mainio päätös työviikolle. Istua lämpimässä sisällä. Nauttia tyynyn pehmeydestä selän takana, ihailla kukkasten värikirjoa. Ja ilo senkun leviää; ikkunat ovat paljon puhtaammat kuin omassa kotonani. Täältähän näkee jotain ;-)

Kun katson ulos, siellä katsoo minua vastaan seurue japanilaisia. He kuvaavat lasin tuolta puolen ja minä heitä tältä puolen.

Räps Räps. Hymy sinne ja nauru tänne.

Jaa-a, tältä siis tuntui upeista Suklaarihmoistani, kun ne asustelivat aikoinaan 200 litran asunnossaan. Säännöllisin ajoin joku toi herkkuruokaa. Välillä tuttu tai tuntematon naamataulu tuijotteli ikkunalasin takaa ja ihaili.

Mutta nuo turistit taitavat ihastella enemmän kahvilan ulkomuotoa ja ideaa. Tai voihan meille sisällä oleville olla kateellinen, jos kahvihammasta kolottaa tai jalat kaipaa rentoa istuskelupaikkaa.

Tulkaa ihmeessä sisään sieltä. Tämä kannattaa kokea nyt, kuukauden päästä on jo myöhäistä...

Jos Ei on Kyllä

Opeta minut sanomaan Ei, kun se on minulle oikein.
Opeta minut sanomaan Kyllä, kun se vie kohti hyvää.

***

Minä sanon Ei.
Sanon ja huomaan, että sisälläni on rauhallinen olo.

Kunnes menen ajatukseen mukaan: Sanoin Ei upealle mahdollisuudelle. Miten ihmeessä voin tehdä noin? Mikä minä olen sanomaan?

Ja ristiriita aivankuin ravistaa, jättää epätasapainoon. Se saa minut kaipaamaan tukea.

Toivoisin sinun tulevan luokseni.
Tarttuisitpa käteeni,
vetäisit tiukasti likelle,
jotta tuntisin elämän ja energian.
Tuntisin voiman ja yhteyden.

 ...love will save the day...

Sitten ymmärrän,
että varmuus löytyy minusta.
Se on tässä tunteessa, hyvässä olossani.
Minussa on sielu.
Kaunis henki, joka hengittää levollisesti.

Uusi mahdollisuus tulee vielä.
Se ei vaan ollut tämä, tässä, nyt.

Voinko päästää irti epäröinnistä?
Voisinko ajatella tästä hyvästä tunteestani käsin jotain vielä parempaa?

* * *

Ehkä nyt joku toinen saa upeat kiksit sanomalla Kyllä.

Ihan ok tällaisenaan

Olen mennyt aika hypellä tässä jonkin aikaa.
En ehdi aina hengähtää tai sitten vain istun ja hengitän.

Olen ollut läsnä ja olen ollut poissa.
Mutta nyt kuitenkin taas tässä =)

Istun keittiön pöydän ääressä ja mietin miten vähän olen sosiaalinen ihminen. En ole koskaan ollut ehtoinen emäntä taikka minkäänlainen juhlien järjestäjä.

Siitäkin huolimatta fiilistelen eilisiä juhlia. Nautin myös kummallisesta rauhallisuuden tunteesta, jolla elin mukana. Hankin etukäteen sen mikä piti hankkia. Pyysin apua siihen, mitä itse en ehtinyt tai halunnut tehdä. Ja sitten vain mietin mikä olisi ihanne lopputulos. Lopulta menin virran mukana, iloitsin ja osallistuin.

Opin taas jotain matkallani:

Ihmisen kohtaaminen on hienoa.
    Toisten etenemistä on hauska juhlia.
        Iloita kannattaa aina kun se on mahdollista.
    Nauru tai hymy ei tee kenellekään hallaa.
Toisen ilo ja juhla on parasta mitä voin jakaa.

Lisäksi tässä ja nyt huomaan, että olen hiukan sosiaalinen eläin ;-) ja joo, osaan myös järjestää juhlat.

Hiljaa hyvä tulee =)
Ehkä vielä joskus kovaa ja korkealtakin =D

Matkalla eteenpäin

Katson aikaansaannostani.
Sellaista minua pidempää.

Ja leveämpää (mutta vain hartioiden kohdalta)

Seuraan sen suuren kämmenen kasvua
ja jännitän
montako noin suurta kenkäparia mahtuu eteiseen.

Se saavuttaa huomenna yhden etapin.
Ja minä myös.

Olen niin tyytyväinen

komea
hieno
  - luonnekin =)

... olisko tullut jossain kohdin äitiinsäkin ;-)

Ajatusten siirtoa

Lääkekuurin jälkeinen allergia.
Mikä ilo naiselle,
olla täynnä punaisia paukamia varpaista päälakeen. Jippii!

Kuljen siis peilin ohi vain varovasti sitä vilkaisten ;-)

Perjantainakin istuin iltaani pimeässä keittiössä.
Lyöden korttia pöytään.
Pasianssia.

Soitin vanhaa musaa...

Ja mietin sitä mummon laulua:

"Rakkauden tuli palaa kuin öljy pumpulissa.
Aa-aa Aa-aa aamutuimaan
Mimmin uudet rantahousut sai mun syömmein soimaan. Aa-aa Aa-aa  aamutuimaan..."

Muistan sävelen, muistan osan sanoista, mutta en ole löytänyt kappaletta mistään. En ainakaan niillä sanoilla, joilla mummo sitä rallatteli.

Olispa ihanaa olla taas siellä mummolassa. Kuunnella ja painaa kunnolla mieleen kaikkien hauskojen laulujen sanat.

No ainakin muistelot, radion hilpeä musa ja leppoisa oleminen tekee musta hyväntuulisen. Ja uskon, että allergialääkkeet auttavat lääkeallergiaan. Sillä muuten, jos tämä naamataulu ei alkaisi olla paremmalla tolalla, niin...

munkin täytyisi hankkia vetävät rantahousut ja kiinnittää huomio muualle...

Huomenna on vasta ensimmäisen kevätkuukauden viides päivä, eikä se ei anna vielä hyvää syytä vaihtaa liian kevyisiin tamineisiin.