85 kilon hanu

Jokaikinen pääsiäinen palaan erääseen Velipuolikuun pätkään.

Jos hermot ei kestä hanua, niin kevennä oloasi laulun pätkällä:

Pääsiäishanukas

Mikäli ruokahalu meni, niin eipä pääsiäisenä turhat kilot kerry. Ja kun ruokahalut ei pienestä hätkähdä, niin sitten vaan nautiskelemaan pääsiäisen herkuista.

Tästäkin huolimatta:

Oikein hyvää pääsiästä kaikille =)

Avannosta ei noussut merenneitoa

Oli häikäisevä aamu. Käveltiin vetten päällä, meren jäällä. Aurinkolasit silmillä, vihreä myssy päässä ja paksut rukkaset käsissä.

Ja maailma oli kaunis. Ihmiset jotka kävelivät vastaan näyttivät häikäiseviltä kirkkaassa valossa ja koiraihmisten lemmikit suorastaan houkuttelivat ajattelemaan niiden vapaaksi päästämistä. Siis koirien ;-)

Kun pääsimme saarelle ja sen toiselle puolelle, jää lauloi. Se narisi ja mankui, halusi kai sulaa pois auringon lämmön alta. Muuttua pisaroiksi lämpimään veteen ja jatkaa matkaansa ties minne merivirtojen mukana.

Jatkoimme aamuamme siirtyen toiselle saarelle. Siellä jäin haukkomaan ilmaa nähdessäni avantoon kävelevät rohkelikot. Miten voikin joku astella niin rennon näköisesti laiturilta mereen. Vain joku, jolla on hylkeen entinen elämä ja vahva tahto. Minulla ei siis ole kumpaakaan.

Mieheni näki linnut vastarannan talojen yllä. Ihaili niiden huutoa, samalla hän näki saaren korkean tolpan, jossa oli iso lintu. Lintu seisoi yhdellä jalalla ja jalassa oli iso saapas. Lintumieheni kaivoi kameraansa esiin ja halusi ottaa kuvan saapasjalkalinnusta.

Minä näin naisen, joka oli pitkän aikaa ollut avannossa, nousevan laiturille. Hän otti keltaisen takkinsa kaiteelta ja näytti ei-ei-merkkiä suuntaamme. Sanoin miehelle, että tuo nainen ei halua kuvaan. Siippaa kiinnosti vaan se lintu... mutta hän laski kameransa alas. Nainen jäi laiturille, ei laittanut takkiaan päälle, vaan seisoi ja katsoi. Toinenkin nainen nousi merestä ja siihen he jäivät keskustelemaan. Keltatakkinen sanoi selvästi kaverilleen, että nuo tuolla kuvaavat meitä. Just-joo ajattelin. Ja naiset vaan seisovat ja seisovat ja aikaa kuluu. Minä sanoin sitten, että ota vaan se kuva, sillä kuva ei ollut naisista eikä laiturista. Samaan aikaan tuli kaksi uutta avantouimaria laiturille ja tämä keltatakkinen huuteli heille että me törkyläiset kuvaamme heitä jatkuvasti, varokaa siis meitä tirkistelijöitä.

Ja minulla meni lumipallo nenään, taisi mennä jäälautta, sillä korotin ääneni ja huusin naiselle: "ihan vaan tuota lintua tuossa tolpan nokassa kuvataan". Mutta sama jäkätys jatkui laiturilla.

Ssss...tana. Jos mitään inhoan, niin äkäsiä akkoja, jotka olettavat kaikkien olevan kiinnostuneita vaan heistä. Jos kamera on tällä puolen saarta, se ei tarkoita, että se kuvaa just sua. Ja näin ajatellessani jatkoimme matkaamme. Mutta lyhyt aikainen oli närkästykseni, sillä kohta sain eteeni lämpimän juoman ja upean maiseman sekä kohteliaimman miehen jonka tiedän.

Mitäs siitä, jos nainen kuvitteli maailman olevan epäreilu ja hänestä otetun kamalan valokuvan joutuvan iltapäivälehden etukanteen. Turha luulo, odota sitä päivää vaan.

Maailmassa on paljon hyviä ihmisiä ja tiesin sellaisen istuvan vastapäätäni ja päätin unohtaa tuon äkämystyttävän naisen. Niinpä söin mieheni tarjoaman croissantin puolikkaan. Puin pienen vihreän pipon taas päähäni. Otin käsikynkästä kiinni ja jatkoin matkaa upean jääkentän yli rantaan, niiden laulavien lokkien huomaan...

Yhtä katua kävellessä

Kello on 10.30 kulkiessani Suurkirkon ohitse enkä voi olla kuikuilematta aurinkoa. Se yrittää pehmittää meitä tiukan tuulen ja pakkasen jäykistämiä. Ihanaa, paista vaan, lämmitä ilmanalaa ja tuo meille vetreät nivelet ja pilke silmäkulmiin.

Käännyn Aleksille ja ihmettelen. Katu huutaa tyhjyyttään. Vain satunnaisia ihmisiä näkyy siellä täällä. Vetäydyn enemmän hupun suojiin, sillä tuuli puskee vastaan, eikä auringolla ole tälle kadulle asiaa. Toisin kuin hetki sitten askeleeni ei liukastele tai kävelystä kuulu rahinaa. Tämä katu on lumeton ja hiekaton. Tasainen maa tuntuu kuin tennarin vaateelta. Tie on vapaa ja saan kävellä sen suoraan kuin viivottimella vedetyn viivan. Hiukan ehdin hidastaa Minna Parikan pinkkien korkokenkien kohdalla ... aah mikä hekumallinen kenkäkauppa...

Stoccan kulmaan asettuu sinimyssyinen nainen taas selloineen. En ymmärrä kuinka sillä sormet taipuu näin kylmällä ilmalla. Jotain taikaa naisessa on, sillä kielet soivat ja sävelet täyttävät uneliaan kulmauksen samaan keväiseen hehkuun kuin sivukadulta pilkistävä sädekin.

Kalevankadulle siirtyessäni mukulakiviylämäkeä kopisuttaa useammat korot. Täältäkö tämä kaupunki herää?

Kun palaan tunnin päästä samaa reittiä takaisin en tunne olevani kaupungissa yksin. On nuorta ja vanhempaa. On muualta tulleita sekä paikallista viipottajaa. Koska kehoni toimii nyt paremmin kuin hyvin, kävelen taas Aleksin läpi lantio irtonaisena ja askel pitkänä.

Puikkelehdin turistin ohi oikealta ja työpaikkalounastajan vasemmalta. Sivuutan jalkakäytävälle parkkeeranneen pakun ikkunan puolelta ja ulos häädetyn tupakoitsijan ratikkakiskojen puolelta. Ja sitten saan kiinni miehen, jolla on oranssit kalossit. Voi jestas sentään, onpahan riemastuttava jalkapari. Näitä jalkoja ei huvita ohittaa.

Kun yliopiston kulmauksen kohdalla vaihdan kadun puolta, aurinko iskee silmää. Se loistaa torille, jotta japanilaiset, venäläiset ja muut vierailijat saavat taas kauniita valokuvia. Ja minä nautin turisteista. He kertovat joka kerta kameroineen ja poseeruksineen:  Tämä kaupunki on kaunis.

Minä kuuta kanssas katson

Et koskaan lupaa kuuta taivaalta,
mutta käsket katsomaan sen terävää sirppiä.

Hey Sister, sä laulat mulle hellästi, osoittaen taivaalle. Ja kun hetken tarjoat pikkusormeasi minä tartun käteesi. Otan sinut, lantiosi, jalat ja vien tanssiin. Mä tahdon sut kera tuon kuun. Hey Baby, me voidaan tuijottaa toistemme napoja taikka kirkkaita silmäteriä ja loistaa taivaan tähtien kanssa kilpaa. Ollaan kuu ja tähdet, ollaan osa universumin värisumua.

Hmmm. Järjen kättä ei vie tunteet. Ei ainakaan pitkäksi aikaa ;-).

Okei katsotaan sirppiä, ei olla tähtiä taivaalla, ei katsota hymyilevän kuu-ukon poskea. Sitä, jota ei ole tehty alkuaineesta ja kasasta kivenmurikoita. Minä palautan meidät ikkunan ääreen ihmettelemään. Sillä  näet kuitenkin enemmän kuin minä. Sä näet maailman ihmeet. Sä olet terävä ajatuskokonaisuus. Olet yhtä luonnon kanssa, olet tarkka, harkittu osuma käsin ja taiten tehdyllä aseella.

Ja mä olen hullu, hupsu, hölmö, hassu, hihhuli, hempukka ja tunteita täynnä. Näen vienon vaalean kaaren sinisellä pohjalla, huumaavan rytmin ja tuikkeen. Mä näen tämän maailman ihmeet. Mä olen luonto ja lempeän tulinen kipinä nuotion hehkussa.

En ole koskaan halunnutkaan kuuta taivaalta,
mutta jos tartutan sinuun tämän liekin, niin tartutatko minuun tuon suunnattoman hienon älyn =)

Harvest moon

Lämpöasteita

Lunta tulee katolta.
Se näyttää lumoavalta ja epätodelliselta.

Jäähdytys on sisälläni,
alilämpönä asteikolla ja se sekoittaa pääni.

Haluaisin olla jossain muualla. Haluaisin päästä täältä pois. Olla vähän pidemmällä keväässä. Asua kolme kuukautta omassa pienessä talossa...

Haistaa meren tuoksun
nähdä auringon valon ja tuntea säteiden lämmön iholla.
Murtaa käsin fetan lautaselle, roiskia öljyä päälle. Himota kirkkaan taivaan alla kasvanutta tomaattia ja kirpeää paprikaa. Puraista makeaa sipulia sekä suolaista oliivia.

Haluan antaa keveän tuulen viilentää ihoani ja tuntea meren suolan sekoittuneena hiuksiini. Tahdon ympärilleni punaiset pelargoniat ruukuissa ja villit unikot rutikuivalla maalla. Kaipaan puita täynnä appelsiineja ja raikkaita kuhmuraisia sitruunoita sekä meiramin, jonka voin taittaa ja maistaa.

Haluan isot pariovet, jotka avata aamulla herätessä. Kuulla ilman siirtyvän sisään ja itseni takaisin kahiseviin lakanoihin. Haluan sen kukon, joka herättää aamulla, varmistaa herätyksen päivällä ja illallakin. Kuikistella mistä sen kamala ääni kuuluu ja siirtää katse takaisin merellä lipuvaan veneeseen. Otan mielelläni kylmät kivilattiat, kalkitut seinät ja ison tyynyn sänkyyni.

Haluan lempiä pilalle oman itseni. Antaa kaskaiden laulaa korvilleni, tuulen hivellä ihoani, lämmön rakastaa nahkaani ja ihanan kreikan kielen soljua sisälleni.

Haluan paikallisen talonviinin. Pienen tavallisen lasin juomalle. Himmeän illan ja kuun kajon veden pinnalla.

...Sytyttää kynttilän pation lyhtyihin. Maata rautasängyssä. Astella kivimaassa. Etsiä silmillä liskoja. Katsella kun aalto tulee ja aalto menee.

Ja kuitenkin silmäni näkevät vain kuinka lumi tulee ja lumi menee ikkunani ohitse.

Vähintäänkin haluan takaisin nukkumaan! Tähän uneen ja sitkeään toiveeseen.

Sinä voitit tämän pelin

Olin yksin
hiljaa matolla istuskellen
ja kuuntelin hurjaa tuulen ujellusta.
Huomasin kuinka oksat rapsahtelivat puista,
viima natisutti parvekkeen ovea,
ikkuna tuntui notkahtavan sisään päin
ja ikkunakoriste heilui ja lauloi tuulen mukana.

Miten mahtava ilta.
Mustan puhuva ulkoilma,
viiltävä ja raju tuuli,
sellainen jolloin on parempi olla sisällä,
mutta jolloin ei malta olla etäällä luonnon myllerryksestä.

Vaikka voisi pelottaa
niin ei tunnu pienintäkään värähdystä.
Sen sijaan on ihmeellinen voiman tunne,
hiukan hätkähdyttävä.
Ja hetken päästä huomaan
vienon virneen kasvoillani siitä,
että joku muu näyttää voimiaan
jokin suurempi,
jokin aito.
ei markkinavoimia, ei poliittista kantaa, ei sitä onko joku saanut helpommalla enemmän kuin toinen.

Näytä voimasi luonto,
näytä meille närhen munat
(mitä se tarkoittaakaan...)
Hei beibe anna meille piiskaa! Ja Näytä meille ne närhen munat!

Jos olisin...

Jos olisin... haaste on muuttanut muotoaan ja nyt Leenan luota saapuneena se siirtyy tähän olomuotoon:

Jos oikein kuvittelen ihmeitä tällä olotilallani, niin

jos olisin vesi, olisin kirkas aamun kastepisara

Jos olisin villieläin,
kiipeilisin innolla puuhun,

söisin marjoja kesäisin,

joessa kalastaisin rasvaista lihaa

ja kellottelisin sammalmättäällä =)

Jos olisin kuollut, olisin vapaa sielu
odottamassa sopivaa paikkaa johon asettua
ja sirotella valoa, hyväksyntää ja iloa

Jos olisin toteutunut unelma, näyttäisin ihmisille rohkeuden rajattomuuden

Jos olisin sävelmä, kutittaisin vatsaa, antaisin hyvän olon leijailla sisään, ja soisin sinulle näin

Jos olisin tuoksu, pullannälkäsi olisi kohtuuton ;-)

Jos olisin muisto, joku joskus ajattelisi kuinka keinutuolissa keinuin rakkaitteni kera hymyssä suin pitelemässä lapsenlapsenlapsenlasta

Jos olisin ruoka, olisin jälkiruoka ja maistuisin suklaalta ja chililtä

Jos olisin viikonpäivä, olisin vapaa lauantai

Jos olisin kukka, kukkisin omenapuussa


Jos olisin maalaus, voisin olla vaikka viikuna vadilla, mutta palaan nuoruuteen ja dalin "omituiseen" maailmaan


Jos olisin valo, olisin illan viimeinen auringon säde

Jos olisin runo... olisin kiihkeä ja rietas

Jos olisin joku toinen, voisin olla kuka tai mikä tahansa

Jos olisin laulu, olisin voinut olla teeman mukaisesti Grace Potterin laulamana Paris (ooh la la)

tai ehkä vain olisin huokauksena ja tunteella kappale Right

Jos olisin... haasteeseen voi tarttua kuka tahansa. 

Jos tekee mieli vain lukea, niin käykää lukemassa Leenan vastaus Jos olisin kuollut...

Ja koska vielä elämme, niin tehkäämme kuumat kaakaot ja nauttikaamme talvi-illasta =)