Leffassa Dark Shadows

Pimeä ja hullu puoleni vetää aina yhtä köyttä mustien ja omituisten elokuvien kanssa. Pienenä lukemani vampyyri- ja muut shokkikauhutarinat ovat osa sisäistä maailmaani, vaikka ulkoisessa elämässäni toivonkin näkeväni mieluummin enkeleitä.

Matkasin siis pitkälle ja kauas, lähdin Collinsportiin 1700 -luvun loppupuolelle.

Vampyyri Barnabas Collins 

Siellä nuoriherra Barnabas Collins erehtyy antamaan läheisyyttä, mutta ei rakkautta, naiselle, jolla on noidan taidot. Nähtyään Barnabasin syleilevän uutta rakastettuaan noita päättää kostaa todellisella Naisen Vihalla. Hän noituu morsion itsetuhoon, muuttaa Barnabasin vampyyriksi, langettaa lopullekin suvulle ikäviä kohtaloita ja vielä päätteeksi hautaa vampyyrin elävältä.

Vuonna 1972, jolloin musiikin helmiaika kukoistaa ;-) kaivinkone vahingossa osuu maahan haudattuun arkkuun ja Barnabas pääsee hengittämään muutakin kuin soramaan tomua. Hän löytää sukutalonsa ja päättää nostaa vanhan perheyrityksensä takaisin jaloilleen.

Lastenhoitaja Victoria Winters

Barnabasin tuoreeseen perheeseen kuuluu nyt talon rouva Elizabeth Collins Stoddard,
tämän murjottava murrosikäinen tytär Carolyn,
holtiton veli sekä veljen poika David, joka keskustelee kuolleen äitinsä kanssa.

Lisäksi talossa asuu tohtori Julia Hoffman, joka juo kuin sieni ja terapoi traumaattista David-poikaa. Puutarhaa ja muita talonmiehen tehtäviä hoitelee suloisen virttynyt Willie Loomis. Lopuksi ja selvästi tarkoituksellisesti taloon on saapunut juuri tätä hetkeä varten lastenhoitaja Victoria Winters.

Noita Angelique Bouchard

Ikävä vaan, että noita Angelique on elää porskuttanut kauniina ja raikkaana läpi aikojen. Nainen on edelleen sitä mieltä, että joko Barnabasin tulee rakastaa häntä, tai sitten koko suvun pitäisi mädätä ja kitua kuoliaaksi täysin ja kokonaan.

Ja tästä jatkuukin tarina, mutta minä jätän lopun katsojille itselleen...

Tim Burtonin totuttuun tapaan kuvat ovat pimeitä ja todella kauniita. Voisin astua tuohon maailmaan ja samoilla siellä tuntikausia, ehkä kuukausiakin. Kosketella ja haistella hämärää tunnelmaa, antaa haamun kulkea lävitseni tai kuunnella sen huokailuja. Saattaisinpa antaa noidan vietellä itseni, taikka lempiä vampyyrin kanssa. (Olen selvästikin näiden vanhempien vampyyrimallien suosija, nykyiset hittivampyyrit ovat minulle liian komeita tai valoa kestäviä.)

Talon rouva Elizabeth Collins Stoddard

Burton on saanut kaikki naiset elokuvassaan uskomattoman viehkeiksi. Sulin heti alussa talon emännän (Michelle Pheifferin) vetovoimaisuuteen, miten voikaan nainen olla säteilevä. Ja kyllä isosilmäinen, kalpea lastenhoitaja sekä juoppo lääkäri ovat yhtä hurmaavia. Tämän "omituiset mutta kauniit" Tim Burton taitaa kankaalla. Minä haluaisin osata myös tämän taidon, käyttäisin sitä aamuisin kylpyhuoneessa aina ja iäti, lopun elämääni.

Tohtori Julia Hoffman

Johnny Deppin esittämän Barnabasin valkoinen naamataulu on sekin koukuttava. Kasvot elivät ja muuttuivat hiukan elokuvan myötä, mutta kauniit mustat silmänympärykset säilyivät hamaan loppuun.

Vampyyrin ensikokemukset 70-luvun elämästä on kuvattu maukkaasti. Voiko asfaltille astua? Mitkä ovat nuo kaksi pirun kirkasta valoa, jotka tulevat kovaa vauhtia kohti pimeällä? Sanailu on mainiota ja monimerkityksellistä. Niinpä kauniiden kuvien lisäksi on hauskaa seurata 200 vuoden ikäkuilua ja sanontojen merkityksiä, kun Barnabas, hänen uudet sukulaisensa sekä kyläläiset tutustuvat toisiinsa.

Musiikki, kuten jo mainitsinkin, lämmitti vanhaa mieltäni ja vampyyrin pienet huomiot populaarimusiikista olivat mannaa korvilleni, vaikkakin Alice Cooper oli ylittänyt viimeisen käyttöpäivän ;-)

Mulla ei ole kosketusta alkuperäiseen sarjaan, jonka pohjalta tämä elokuva on luotu. Ehkä se on hyvä asia. Ja niinpä suosittelen tätä elokuvaa niille, joita se kepeällä pimeydellään houkuttelee puoleensa =)

Ohjaus:
Tim Burton

Pääosissa:

Vampyyri Barnabas Collins - Johnny Depp

10 -vuotias David Collins - Gulliver McGrath

tohtori Julia Hoffman - Helena Bonham Carter

lastenhoitaja Victoria Winters - Bella Heathcote

katkera noita Angelique Bouchard - Eva Green

angstiteini Carolyn Stoddard - Chloë Moretz 

talon rouva Elizabeth Collins Stoddard - Michelle Pheiffer

juoppo talonmies Willie Loomis - Jackie Earle Haley

hulttio veli - Jonny Lee Miller

Traileriin

Vallaton kiharatukkainen mies

Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta minä vaan kysyn:
Miten hauska aamu oli sillä kaverilla, jonka näin aamusella.

Hänellä oli tumma puku päällä, oikeassa kädessään hän kantoi nahkaista salkkua ja  päässään miehellä oli sanomalehdestä taiteltu vene.

Oliko aurinko herättänyt miehen ennen aikojaan? Aamukahvi oli juotu ja hesari luettu. Miettikö hän mitä sitten tekisi. Jos kampaisi kiharan tukan menokuntoon. Pyyhkisi koivun keltaiset hiukkaset puvusta. Nostaisi sukat korkeammalle. Laittaisi salkkuun lyijykyät ja ruutupaperin, eikun tänään voisinkin laittaa vaihteeksi läppärin ja kännykän. Ja vieläkin vaan on aikaa... No, teenpä tästä päivän sanomalehdestä paperiveneen ja houkuttelen jonkun souturetkelle kanssani iltapäivällä...

Joo!

Voitte uskoa, että oli hauska aamun aloitus, kun tuo mies käveli edessäni. Hyvä ryhtisenä hän laskeutui raput asemarakennuksesta alas, käveli suoraselkäisenä pitkin rautatientoria ja kerran korjasi hattuaan, kun pieni tuulenvire otti siihen.

Mä ajattelin kokeilla tätä tyttöjen mallia. 

Mutta ehkä ihan vaan kotosalla ;-)

Perinteisen paperiveneen tekoon tällainenkin video juutuubissa.

Herkullinen ja mieletön

Aamulla oli asteita kahdeksan. Helsinki heräsi viileään aamuun.
Päivällä matkalla asteita oli jo 14, Mikkelin kohdalla 20 ja perillä 26. Oli kuin herkullinen yllätys olisi annettu lahjaksi.

Perillä keitettiin tuliaiskahvit ja istahdettiin juomaan ne pihakeinuun. Naureskelimme upealle sään muutokselle: miten voi olla tällainen kesäpäivä.

Miehet innostuivat keihään viskomiseen. Minä astelin pellon piennarta pitkin rannalle ja istahdin onnellisena laiturin päähän penkille. Katselin siinä taivaan sineä, järven pintaa, sukeltavaa silkkiuikkua, sen kapeaa kaulaa ja pörröä tukkakuontaloa.

Paremmin uit kuin minä ja sukellatkin todella pitkään, tukkasi on aina kauniisti laitettu heti pesun jälkeen. Kyllä olet upea näky.

Koska ilma oli taivaallinen kokeilin kädelläni vettä. Joo, on kylmää, mutta voisihan sitä uida.

Palasin keihäsmiesten pariin, istahdin rappukivelle katsomaan kaaren pituutta ja ehdotin: mentäiskö kuulkaa uimaan? Ei tarvinnut kovin houkutella, kun uikkarit oli päällä ja talloimme kuka mitenkin pellon piennarta.

Minä kävin seisomaan vedenrajaan nilkkoja myöten ja pöyristyin. Ei, ei voi olla totta. Tää on niiin kylmää, ei tänne voi mennä uimaan. Mietin voisiko jalat tottua kylmyyteen, mutta ei, ei siellä voinut olla.

Miljoona euroo saa kyllä maksaa, jotta menisin tänne uimaan, sanoin.
Mies siihen: no ei ihme, vastahan jäätkin on lähteneet.
Virnuile siellä vaan, mutta Kylmää tää on! Jos ei miljoonaa, niin ainakin satatuhatta pitäis maksaa mulle, kymppitonnista en menis missään nimessä. Joo, sadalla tuhannella voisin ottaa hengenahdistuksen.

Sinisin nilkoin hipsin laiturin päähän penkille. Höh!

Mies teki sitten temput. Se nakkasi paidan päältään ja astui veteen, puistahti kylmästä, manasi siististi ja pulahti. En voinut ymmärtää, että se entinen vedenrajassa hytisijä meni noin vaan veteen. Ja kun mies nousi vedestä, niin päätin tehdä samat. Enhän voinut jättää kokematta tuota hekumallista ilmettä, joka miehen kasvoilla loisti.

Älä ajattele, sanoin itselleni. Kävelin laiturilta nurmelle, otin askeleen kivelle, jossa palellutin nilkat ja sitten otin kylmästi ajattelemattoman liikkeen veteen. Pari askelta pehmeässä hiekassa tuntui varpaissani ja pian reidet oli jo kalikat. Molskis, veto, toinen... ehkä neljä... missä ne tikkaat on... äkkiä ylös täältä! Laiturilla palkkiona oli melkoinen nirvana. Pelkkää hymyä ja lämmintä virtaa.

Mieletön olo. Kyllä ajattelemattomana saa tehtyä sellaista, mitä muuten ei tekisi rahastakaan.

Nuorimies saapui rantaan, heitti kävellessään kuteet pois ja hyppäsi pommin. Se vaan naurahti, että ilmassa ollessaan oli pitkä sekunti kun tajusi "perua ei enää voi, nyt sitä kastutaan."

Talviturkit on nyt sitten heitetty,
suosittelen kaikille =)

11 kysymystä haaste

Leena Lumi, valkoinen kaunotar laittoi haasteen ja kysyi vastauksia, kuten:

1. Mikä kukka on kuvassa?
Nuppu näyttää ihan unikolta, mutten ole koskaan nähnyt sinistä unikkoa. Kaikkihan on kuitenkin mahdollista, joten vastaan: Sininen Unikko!

2. Kuka on kirjallinen alter egosi?
Sukellan lapsekkaaseen Nalle Puhin maailmaan ja löydän sieltä Nasun.

3. Kuka on kirjailija alter egosi?
Tätä etsiessäni meni useampia tunteja ja pohdinta jäi tuloksettomaksi. Laitan vastauksen sijaan kuvan egoni metsästyksestä.

4. Suosikkikuukautesi?
Suomessa heinäkuu, sen lämpimät päivät ja auringon palo. Leveä laituri, johon kellahtaa ja kun saa kastaa varpaansa lämpimään veteen. Tai kaupungin humu, ihmiset rennon värikkäinä ja hyvän tuulisina, siinäpä vasta on heinäkuun herkkua =)

5. Mitkä kolme sanaa kuvaavat sinua parhaiten?
    Intensiivinen,
         Hupsu,
          Tasapainoilija.

6. Kolme onnesi tekijää?
           Iloisen rohkea toiminta.
        Kiitollisuus.
   Laajentuminen.

7. Jos saisit ottaa autiolle saarelle vain yhden kirjan, mikä se olisi?
Mika Waltarin Sinuhe

8. Mitä sinulle merkitsee rakkaus?
Se on kauneinta, syvintä, elävintä, intohimoisinta, lämpimintä, koskettavinta ja pyyteetöntä. Se kipunoi ja kipinöi. Rakkaus on se syy miksi pidämme huolta toisistamme. Rakkauden tunnustaminen toiselle on kaunis ja hieno asia. Tekisinpä sitä useammin.

9. Mikä olisi kotimaasi lisäksi se toinen maa, jossa voisit asua?
En karkaisi perheeltä korkealle vuorelle meditoimaan.
En lähtisi tuulisille brittien saarille, vaikka se houkuttelisi kovasti.
En myöskään matkaisi ranskalaisten kauniiden sanojen sekaan opettelemaan pehmeää ärrää. Enkä ameriikkaan mummoni askelten perään. Enkä kyllä egyptiläistenkään hautoja loputtomasti ihailemaan. Luulenpa, että päätyisin Kreikkaan. Jollekin saarelle, omaan pieneen taloon.

10. Jos olisit tanssi, mikä tanssi olisit?

Ehdottomasti olisin tango, välillä hitaasti vietynä, toisaalla tulisesti ja intohimolla. Ja satavarmasti olisin vapaasti riekkuva keikkuja lattialla (sillä tanssilla ei ole nimeä, mutta tanssia se kyllä on).

11. Milloin olet eniten oma itsesi?
Parasta omaa itseäni olen
kun olen ravittu, hyvin nukkunut eikä ole kovaa vessahätää.
Lisäksi auttaa kun ympärilläni on itsensä kanssa toimeen tulevia ihmisiä, muttei se ole välttämätöntä. Voit samantien kuvitella vastavedon toiseen suuntaan, olen silloin egoni kamalin olomuoto ;-)

Ideana haasteessa on jakaa se eteenpäin omilla uusilla uteluilla. Joten tässä kysymykseni:

1. Oletko juuri nyt onnellinen?
2. Oma vai yhteinen peitto?
3. Muistatko mitä söit viimeksi ateriallasi?
4. Ulvotko kuuta?
5. Hymyileekö peilikuvasi sinulle?
6. Kumpaa enemmän: antamista vai saamista?
7. Onko sinulla to do -lista?
8. Tiedätkö mitä haluat?
9. Jos joku vie sinua, niin vikisetkö vai nautitko?
10. Ovatko ajatuksesi kuvia vai sanoja?
11. Mitä tekisit jos aivan kaikki olisi sinulle mahdollista eikä epäonnistumisen pelkoa olisi olemassa?

Haaste on avoin kaikille halukkaille.

Sen lisäksi muokkaan haastetta, koska itse innostuin Leenan kysymyksistä enemmänkin. Jos et halua vastata listan kaikkiin kysymyksiin, niin haluaisitko ottaa yhden kysymyksen ja luoda sen pohjalta uuden runon, maalauksen, ruokareseptin, valokuvan, blogitekstin.

Heitän haasteen seuraaville luoville:

Muuttolintu

Ari

Sooloilija

Jukka

Marge

Karkki

Elegia

Pitsit sekaisin

Saanko luvan

Se sykkii

virtaa sisälläni

hakkaa samaan tahtiin rytmin kanssa

ja minä annan sinulle luvan

nosta keveä käteni

paina toinen kämmenesi selkääni

astu kohti ja tunne
  minä vastaan sinulle

vie niin
että luotan tietäen

astunko eteen vaiko taakse

käännätkö

tai käännytkö
  ja minä hymisen

ota tiukka ote
en mene rikki

olen lihaa ja luuta

enkä pelkää

vaikka rintanikin liki painat
ja kun käännät oikean kylkesi minulle
vastaan siihen vasemmallani
   minä hyrisen

jätätpä välillemme ilmaa

tai et milliäkään
olipa askel lyhyt,

keinuva taikka pitkä ja hidas
  olen taipuisa kanssasi

ja kun nostat jalallasi omani toisaalle
pelaat
saat aina vastaukseni leikkiisi
minä nojaan,
kallistun, käännyn
minä tulen ja menen

minne vaan vietkin

kuuntele
vereni virtaa

  ja koko kehoni kehrää.

Ehkä vielä toinen?

Siitä puhe mistä puute

Oli kylmä ja oli nälkä.
Mietin miten ihanaa olisi istua kahvilan pyöreän huoneen sisäkaaren pöytään, syödä jotain hyvää ja katsella samalla merta.

Nostin hupun suojakseni, tungin kädet housun taskuihin, pidensin askelia ja päätin kävellä tuohon kahvilaan.

Jono tiskillä oli pitkä ja kahvila täynnä. Menin jonon hännille ja kun sain ruuan tarjottimelle, kävelin siihen huoneeseen. Katsoin täyttä tilaa ja näin kuin juuri minulle varatun pienen pöydän siinä sisäkaaressa.

Vasemmalla puolella istui suomalainen mies kahvin ja jäätelön kanssa. Sitä ei tuuli ollut kylmettänyt. Toisella puolella oli pöydällinen ranskalaismiehiä. Minä mahduin juuri ja juuri siihen väliin ja mikä ihana olo valtasi minut. Autuas puheensorina, ranskaa, englantia, ruotsia ja suomeakin. Oli lämmintä, oli ruokaa ja kaunis maisema edessäni.

Sattumia ei ole
(vaikka toiset niin vannovat)

No minulla oli aikaa ja käytin sen suurimmaksi osaksi hitaaseen syömiseen sekä maiseman ja ihmisten seuraamiseen.

Kun joku lähti, niin heti toinen tuli. Ikkunapaikkaan eteeni saapui nuoripari. Neito niin hento ja pieni, kuin keijukainen. Mies kaunis ja herkkä, kuin Michelangelon luoma. Mies riisui takkinsa ja istahti pöytään. Hän katsoi kuinka nainen kuoriutui takistaan, sitten huivistaan ja hupparistaan. Sen jälkeen huivi palasi hartioille. Syvä kylmyys oli naisen ytimissä, vaikka puseroita hänellä oli vieläkin kolme. Mies kysyi naiselta jotain ja lähti tiskille. Ja kun hän pitkän ajan kuluttua tuli takaisin, yksi pitkä, todella hento ja herkkä suudelma käväisi heidän välillään. Sitten mies istui alas, laittoi ainoan kahvin naisen eteen ja puolitti heille marjapiirakan.

Rupattelin vieressäni olevan kaverin kanssa ja tovin jälkeen hän jatkoi matkaansa. Taas pöytä vapautui ja samantien se täyttyi. Ulkona pöydissä oli tilaa, mutta vain rohkeimmat olivat siellä. Taikka rakastuneet ... sillä eräällä naisparilla oli kiihkeämpi ote suudelmassa kuin nuorella parilla sisällä. Kuuma suudelma selvästikin lämmittää, vaikka tuuli ujeltaisi ympärillä ;-)

Ranskalaiset miehetkin poistuivat. Englantilaispari joi viiniä ja söi salaattia. Ystävykset, yksin tulevat ja pariskunnat tulivat, olivat ja menivät. Ja joka kerta tuolit täyttyivät silminpistävän nopeaan. Huomasin, miten suvaitsevaisia me olimme. Mihin ikinä tuoli mahtui, niin siihen se laitettiin. Jos pöytään mahtui yksikin, niin yksintuleva siihen hymysuin otettiin istumaan.

Princen suudelma

Olin ravinnut ruumiini ja ilahtunut kaikesta siitä mitä koin, joten päätin antaa paikkani jollekin tulevalle. Nousin ja lähdin. Suuntasin puiston poikki ja näin jo kaukaa kahvilan pihalla suudelleen pariskunnan. Heidän matkansa oli lopahtanut keskelle kävelytietä ja he olivat niin tiiviissä imussa, että virne levisi kasvoillani. Nuori rakkaus, kyllä se on suloista =).

Toivoin raitiovaunuta, jotta lämpö pysyisi edes hetken sisälläni ja kun saavuin risteykseen kuulin sen kolkuttelevan äänen. Pari juoksuaskelta ja niin olin ovien sisäpuolella.

Sattumia ei ole ;-)

Istahdin penkille ja takanani kuului "Smack". Tämä olikin sitten ihan erilainen suudelma. Sellainen muiskahtava.

Päätin samassa:
Paras lähteä kotiin ja odottaa miehen paluuta.
Haluan selvästikin jo oman version =D

Liikettä metsästämässä

Istuin iltapäiväpalaverissa jo yliaikaa,
kun joku koputti oveen.
Kiitos hänelle.
Nousin ylös.
Sanoin hei. Ja pianpa sain takin päälleni sekä oven takani kiinni.

Seisahdin kaupassa hypistelemään ranta-asuja. Mietin onko reilua näyttää kesälle kypsyvää vartaloani ilman jotain uutta, värikästä ja raikasta... joo, ja peittävämpää...

Hivuttauduin kirjakauppaan. Siellä poikkeuksellisesti vain seisoin. Selailin hellästi jonkun kirjoittamia sivuja ja hiljensin vauhtia hienojen kansikuvien valloittamana.

Päädyin kuitenkin levykauppaan hakemaan siipalle yllätyslahjaa ja samalla valitsin itselleni Norah Jonesin ...little broken hearts levyn.

Elokuvateatterissa ei saa seistä, joten istahdin välillä.

Parituntisen tauon jälkeen jatkoin matkaani katsellen illan valoa, taloja, ihmisiä ja tunnelmaa.

Mummotunnelissa oli lätkähuuma alkamassa. Kiekkoturistit ja paikalliset juhlivat jo. Katusoittaja sai rahaa ohikulkijalta. Toiset kävelivät käsi kädessä. Jotkut istuivat nurmikolla rennosti ja osa oli matkalla kiireisen näköisinä töihin tai kotiin. Ilta oli vasta alkamassa, mutta totesin, että kaupungin syke sai elää ilman minua.

Istahdin siis junan penkille. Vastapäätäni tuli hetken kuluttua juomiin notkahtanut mies. Hänellä oli kysely- ja ehkä uhmakausikin menossa. Kuuntelin sujuvasti kaveria ja vastailin välillä liian uteliaisiin kysymyksiin.

Kuuntelin kuinka nuori nainen antoi kahdelle tuntemattomalle ilmaiset ruisleivät. Sellaiset, jotka töissä oli täytetty aamulla, mutta jotka piti heittää roskikseen putiikin suljettua. Samalla ymmärsin, että ne tummempihipiäiset junalaiturilla taisivat syödä juuri tämän tytön antamia eväitä.

Pysähdyin metsätien varrella ja poikkesin polulta keräämään kimpullisen valkovuokkoja.

Kotona annoin kukille vettä ja kynttilälle liekin.

Laitoin levyn soimaan ja istahdin matolle.

Ihmettelin kuinka nopeasti nupussa olevat kukat avautuivat sisällä.

Ja totesin, että kyllä on kesyä

tämä keski-ikäisen naisen

perjantai-illan huuma ;-)