Olisinko uskonut, vaikka toivonut olenkin? Nyt se on täällä, lumi ja pakkanen. Mitä herkkua, jatkukoon tämä pitkään!
Pimeyden ohitus
"Joku on kuullut huuhkajapariskunnan huutoa", sanoo mies. Se katsoo ja näen kuinka sitä himottaa. Siispä vedämme lämpimät vaatteet päällemme ja ajamme autolla vähän matkan päähän. Liukastelen talvikengissäni, mutta yritän olla välittämättä siitä, sillä jalan alla on nyt lunta, sitä, jota en viime vuonna nähnyt kuin unissani. Nousemme mäkeä ylös, laskemme toista alas, kävelemme hiljaa eteenpäin ja katselen mustia kuusten latvuksia taivasta vasten. Mitään ei kuulu, tai kuuluupas, lasten iloisia kiljahduksia, mutta huuhkajia ei laisinkaan. Lopulta seisomme korkealla mäen päällä ja katsomme kaupungin ääriin. Maassa on lumipeite, kaupungin valot loistavat kaukana horisontissa ja taivas heijastaa valoa takaisin. Maailma näyttää kauniilta.
Haluatko laskea
On toinen ilta. Sen tekee vieläkin mieli lähteä iltaretkelle kokeilemaan kuuluisiko tai näkyisikö isoja petolintuja maastossa. Eilisestä liukastelusta viisastuneena laitan nastat autossa talvikenkieni päälle, vaikka tiedän ettei kengän pinta kestä metallisoljen hankausta.
Kävelemme toiseen suuntaan eilistä reittiä nousten hitaasti mäen reunamaa pitkin. Ylhäältä kuuluun hauskoja huudahduksia, pulkka tulee hurjaa vauhtia alas, kaartaa jyrkän mutkan tiukasti ja onnistuneesti. Kohdallemme pysähtyy kaksi nuorta miestä nauraen ja lunta kasvoiltaan pyyhkien. Kysyn laskivatko he huipulta asti ja kyllä, aika hurjapäinä olivat tulleet jyrkimmänkin osan mäestä. "Haluatteko kokeilla, voitte lainata tätä", kysyy toinen kaveri, mutta kieltäydymme tarjouksesta.
Käännymme tienhaarasta, pikkuhiljaa äänet katoavat, tien valot jäävät taakse ja vain lumi kajastaa pilviin. Edessä ei näy ketään, lumi narskuu kengän alla, piikit pitävät hyvän rytmin askelluksessa ja mietin miten tajuttoman hienoa tämä on. Ilta yhdeksältä kävellä metsätiellä, hiljaiset puut vieressä lumen peittäminä, valkoisia pumpulikumpuja metsän pohja täynnä. Mikä nautinto. Emme malta lähteä pois ja retkestä tulee eilistä pidempi. Petoja ei näy, mutta uni tulee yöllä helposti ja unikuviakin näkyy.
Pehmeää askellusta
Mies on saanut lahjakortin ja sen vuoksi lähdemme urheiluvälineliikkeeseen. Katson hänen seuranaan kenkiä ja mietin, että kyllä kai mullakin pitäisi olla kengät, joilla voi kävellä ilman, että pelkään liukastelua tai joihin on pakko laittaa nastalenkit ja pilata ne. Niinpä kokeilen ja testaan, testaan ja kokeilen yksiä ja samoja kenkiä. Ne tuntuvat kuin laittaisi sukan jalkaan. Mahdottoman hyvät. Mutten osta niitä. Sen sijaan mies ostaa omansa.
Hoidamme pari muutakin asiaa, kun nyt kerran ollaan liikkeellä, ja kun palaamme autolle, mies kysyy, että "mikset sä nyt ostanut niitä kenkiä, kun kerran tarviit sellaiset". Ja niin asiaa tarkemmin mietittyäni palaamme muutaman mutkan kautta kauppaan ja iltakävelyllä askellan sukkatöppösten tuntuisissa kengissä. Ilman liukasteluja.
Samana iltana sataa lunta, sitä tulee enemmän kuin aikoihin. Pihamaalle tultuamme katsomme autoa, se on peittynyt kokonaan lumeen. Otamme lapiot esiin ja kaivamme auton näkyviin.
Villiä tuiskuttelua
Mikä riemu. Tästä minä pidän. Lunta tulee taivaan täydeltä. Sitä tuli eilen paljon ja tänään sitä tupruaa koko hervottoman päivän. Olen iloinen, ettei minun tarvitse aamulla lähteä julkisilla töihin, ne eivät nimittäin pelitä. Luen viestejä, joissa ilmoitellaan "jos odottelet bussia, niin tiedoksi, että kolme on parhaillaan ostarilla limittäin ja lomittain jumissa". Mutta minua ei harmita, päin vastoin, illalla tuntuu mahtavalta, kun saan taas kerran kaivaa autoa esiin lumen alta. Olen sillä tavalla hullu, että pidän näistä säistä. Täydellistä!
Iltakävelyllä edessämme on auto, se on vinkkelissä jumissa tien varrella. Isäntä kaasuttaa vimmaisena, mutta auto ei liiku. Kokeilemme olla työntöapuna, mutta mitään ei tapahdu, vaikka joku tuo hiekkaakin renkaiden alle. Mies ottaa kierroksia. Eturenkaat vielä enemmän. Me yritämme avustaa liikkeelle lähtöä, mutta toteamme lopulta monen yrittämisen jälkeen, ettei meistä ole apua. Kenties traktorista. Kenties toisenlaisesta kuskista.
Valkoinen kiila hangella
Ja sitten tulee pakkasta ja iltakin. Pistämme entistä enemmän vaatetta päälle ja tunnen oloni pyöreäksi. Mies täyttää rinkan siemenillä, heittää sen selkäänsä ja lähdemme matkaan. Pakkanen on karkoittanut pilvet ja taivas on mustan sininen. Pelloilla tuulee melkein sielun pois, poskiin sattuu. Kyyneleet täyttävät silmäni eikä se yhtään helpota polun näkemistä. Mies huomaa, että kävelen mutkasta ohitse ja annan hänen suosiolla siirtyä edelleni näyttämään oikeaa suuntaa.
Kun olemme jo metsässä kaivan fikkarin esiin. Kävelemme suurten kuusten oksien alapuolella. Joku on kulkenut tästä tänään ja tehnyt meille kapean polun. Viimeiset metrit kahlaamme kinoksessa ja vihdoin pääsemme linturuokinnalle. Fikkari ja otsalamppu heiluvat, kun täytämme metsässä ruokintalaitteita. Parempi oli tulla tänne tänään, huomenna näille ruuille on tosi tarvetta. Metsässä ei tuule, niinkuin pellolla, joten sormetkaan ei jäädy, vaikka hanskat on välillä otettava pois käsistä. Paluumatkalla olo on jo lämmin ja kun pääsen kotiin olo on niin rento, että tekisi mieli lähteä nukkumaan, vaikka kello on vasta seitsemän. Ai että, mikä ihana ilta, kulkea pimeässä lumimaastossa taskulampun valossa, katsoa välillä korkealle taivaan ääriin ja palata etsimään polkua maassa. Huomenna on vieläkin kylmempää. Ehkä jään suosiolla kotiin koko päiväksi :)
* * *
Jos pidät lumesta yhtä paljon kuin minä, niin mainioita ulkoilukelejä sinulle. Nyt kannattaa lähteä ulos. Jos taas nämä kelit eivät ole yhtään mieluisia, niin kenties nautit pilkahtavasta auringosta, sitä on tarjolla viikonlopun verran. Nautiskele jokatapauksessa olostasi silloin kun siihen on mahdollisuus. Minä ainakin olen tämän viikonlopun tarpeessa. Ensimmäinen työpäivä veti jo sykkeen korkealle ja nyt yritän laskea tehoja alas.
Iloa viikonloppuusi ♥
