Minä vs hattivattineiti

Heräsin viime yönä 04:01.

Jep, siihen aikaan kannattaakin heräillä, jos kello on soimassa 06:45.

Ihan pirteänä (??) silmät auki

ja mielessä 

työasia.

Jep jep, ihan kuin voisin hoitaa sen työasian keskellä yötä omassa sängyssä.

Sanoin sille ainoalle hattivatin näköiselle aivosolulleni, että

"Mene neiti nyt nukkumaan, sun emäntäsikin haluaa nukkua!"

Ei se totellut.

Se luuli, että ilman miljoonia kaveriaan se voisi tehdä kuitenkin jotain.

Niinkuin mitä?

Päätin ottaa siltä luulot pois.

Mietin ensi kesää ja tulevaa aurinkolomaa.

Mietin miten ihanalta peitto tuntuu iholla.

Mietin lunta joka satoi ulkona.

Mietin kinoksia missä juosta ja kahlata.

Mietin mitä pistäisin aamulla päälleni (Siinä sulle hattivatti olis todellista mietittävää!)

Nukahdin ennen kuutta katselemaan sekoboltsiunta.

Ja heräsin kellon soittoon.

Hei hattivatti!

Luulis että sunkin tekis mieli herätä!

Mitäs siellä kupeksit?

Ylös ja töihin!

Päätin tehdä työni toisin kuin edellispäivänä.

Tein yhden asian kerrallaan

... siis minkä keskeytyksiltä pystyin.

Ensi yönä se hattivatti nukkuu mun kanssa.

She Drives Me Crazy!!

Juoksen kuin päätön kana

Liikaa töitä ja liian vähän aikaa miettiä. Kattokaa nyt miten ei kannata töitä tehdä.




Uups, osui ja upposi ;-)

Leffassa tänään: Good Heart

Erilainen aamu. Olin töissä ottamassa vastaan ulkomaisia vieraita. Ei muuta kuin eteenpäin ohjaamista. Tämä on helppoa kun small talkia ei tarvita, ajattelin. Ihanaa kuunnella puheen sorinaa, kieliä toistensa päällä ja lomassa. Kauniita aksentteja ja iloisia naurahduksia siellä täällä. Ovat heränneet oikealla jalalla tänään =)

Mulle ei ole ongelma olla hiljaa, se ei aiheuta mitään tuntemuksia. Mutta small talk, en osaa sitä. Mitä pitäisi sanoa tai miksi? Tai ehkä pitäisi kysyä miksi se ei ole osa minua, vai kulttuuriamme? Eivätkö esi-isämme koskaan puita halaillessaan puhuneet niille? Eikö eläimiä koskaan houkuteltu hiljakseen mukavia puhellen? Kai kuitenkin edes houkutellessa itselle puolisoa?

Ne hymyilee kauniisti nuo ulkomaalaiset. Ne katsoo silmiin ja tervehtii hauskasti. Joo, tervetuloa tänne kirpakkaan Helsinkiin. Tulkaa ja tuokaa leppoisa jutustelu tullessanne.

Töistä siirryin suoraan leffateatterin upottavaan tuoliin. Pimeässä salissa saa nauraa hirnua, itkeä tihruttaa, tuntea tunteita kunhan vain ei puhu.

Ensi-illassa oli Hyvä Sydän. 

Pääosissa ihana Paul Dano sekä Brian Cox. Pienimuotoinen leffa, jossa hailakat värit ja ärhäkkä mies hyväsydämisen nuoren miehen kanssa vie ohi small talkin suoraan asiaan:

Mitä minä haluan, mitä minä tarvitsen, mitä minä olen ja mitä minä annan muille?

Paul Dano tekee taas vahvan ja kauniin roolisuorituksen. Olen aina myyty tämän nuoren miehen rooleista.

Traileria katsottavaksi ja houkutukseksi...

Matkalla parempaan

Lähdin valoisan aikaan kotiin ja kuulostelin käsiäni.
Onneksi ne ovat jo kohtuu kunnossa. Kiitos ja kumarrus fyssarini. Olet ihmenainen.

Nautiskelin kirpeästä ja kuivasta säästä.
Pidä pilvi sateesi lumentuloon asti, ajattelin sokerimaisena naisena.

Rappukäytävällä oli vieno joulun tuoksu.
Kotiovella jo aikamoinen.

Oli imuroitu, pesty pyykkiä, leivottu ja korjattu jäljet!

Kehräisin jos osaisin.
Superkiitokset pojalleni =)

Täällä on hiljaista.
Käsittämättömän hiljaista.
Kahvin tuoksua...
... ja piparin.

Elämä maistuu!

Jatkukoon se tällaisenaan...

NAM

Haluan lomalle ja aurinkoon!

D-vitamiinit eivät taida toimia. Haluan vain lomalle.
Lomalle, lomalle ja lomalle ja aurinkoon!

Mulla on maanantai vapaata, mutta yhden päivän lomalla ei ehdi aurinkorannoille.

Eilen sitten matkalla teatteriin näin junassa "runo raiteilla" runon:

           On vain kaksi paikkaa,
 munkkivuoren ostoskeskuksen kahvila
   ja se katu Palazzo Vecchion takana
            Bargelloa vastapäätä
 joissa sinä sanot tuolla samalla äänellä:
     "ihan kuin oltaisiin ulkomailla"


                  Lassi Nummi

Okei, mä tajuan. Tuo runo tuli juuri oikeaan aikaan eteeni. En pääse nyt aurinkorannalle, en kauas pois, en kolmeksi kuukaudeksi pois tästä paikastani.

Mun pitää nyt löytää tuo munkkivuoren ostoskeskuksen kahvila.

kuva by Tuula Jaatinen

Joo!

Tällainen muksu täällä asuu + edit**

Johanna pisti haasteen muistella lapsuutta. Tässäpä näitä turinoita:

1. Mitä vastasit lapsena, kun sinulta kysyttiin mikä sinusta tulee isona?

Hahaa, kirjoitin 70-luvun ystäväni-kirjoihin sata-varmasti vastaukseksi: "Kekkonen"

Että repikää siitä sitten ;-)

2. Mitkä olivat lempisarjakuviasi?

 

Meneeköhän lapsi-aikaan, mutta olin mielettömän innostunut Shokki-sarjakuvalehdistä. Sitten sain sedältäni Kauhu-sarjiksia ja ne oli myös suurinta hupiani. Aku Ankkaakin lueskelin, mutta kyllä nuo verta-verta-lisää-verta-sarjikset vei voiton.

3. Mitkä olivat lempipelejäsi?

Palapelit. Tein paljon palapelejä ja muistan kuinka lauleskelin niitä tehdessä hittejä, joita radiosta ja kelanauhurilta ja c-kasetilta soi. Vasten auringonsiltaaaaaaaaaaa, mitä pidemmälle laulua pystyin venyttämään yhdellä hengityksellä sen hauskempaa  oli.

4. Mikä oli paras syntymäpäiväsi ja miksi? **

Vasta Itkupillin lapsuusmuistoja lukiessani tajusin, että olihan mulla yksi todella ihana lahja, joka kantoi monta vuotta. Sain 7-vuotis lahjaksi koiran, siitä kasvoi iso iso schäfer, joka oli isokuonoinen ja isotassuinen ja lauhkea kuin lammas.

5. Mitä sellaista olisit ehdottomasti halunnut tehdä mitä et ole vielä tehnyt?

En keksi tähän mitään muuta kuin, että olis ollut kivaa olla vampyyri tai muskettisoturi. Siis mikä tyttö??

6. Mikä oli ensimmäinen lempiurheilusi?

En ollut mikään urheilijatyyppi, mutta hauskinta oli hypätä narua siten, että ehti yhdellä narun pyöräytyksellä kiertää narun pyörittäjän. Siis ykkösellä piti ehtiä juosta pyörittäjän ympäri ja palata hyppäämään keskelle ja taas ykkösellä kiertää toinen pyörittäjä.

7. Mikä oli ensimmäinen musiikki-idolisi?

Paha, paha. Olen aina kuunnellut musiikkia. Eka voisi olla Irwin (Birgitta 3-4 v.) mutta todellinen eka idoli oli David Bowie. Bowie on säilynyt näihin päiviin asti ja juuri sen takia että se tekee uutta musiikkia ja oman näköistään. Ihana ääni, upea mies ja täydellinen laulajana. En ole koskaan kuullut hänen laulavan pieleen.

8. Mikä on paras joululahja (tai vastaava) jonka olet saanut?

Ei mitään hajua! Sanon nalle, koska löysin alla olevan kuvan =)

Tämä haaste piti laittaa eteenpäin, mutta voisin laittaa haasteen vapaasti napattavaksi. Monet teistä lukijoista olette jo tehneetkin tämän.

Älä herätä nukkuvaa karhua

Toissailtana tapahtui jotain yllättävää.

En ajatellut tai suunnitellut mitään, mutta huomasin

• hakevani lumppupaperit esille yläkaapista 
• etsin maalilaatikon toiselta hyllyltä
• kaivoin myös vanhan luonnoksen, jota en koskaan maalannut

Luonnos näytti muokkauskelvolliselta, joten tein helpoimman kautta. Ei suoraan uutta taulua, vaan pienellä askeleella, ilman egon ja sisäisen nukkuvan karhun herättämistä.

Hiljaa, etenin niin hiljaa, että tuskin tajusin alkavani maalata.

Etsin pensseleitä (ne on aina olleet yhdessä purkissa). Purkkia ei löytynyt, mutta Tuure-ukin tekemässä laatikossa maalien seassa oli isoja siveltimiä.

Kyllä noilla voi tehdä jotain.
Sitten luonnoksen siirto lumpulle. Sen jälkeen:

Anna tyttö palaa!

Ei näillä pensseleillä voi tehdä mitään! Karvat irtoaa!
Kävin koluamassa makkarissa useampaan kertaan. Tiesin nähneeni vasta äskettäin vielä sen pensselipurkkini.

Palasin maalaamaan, en vaan voinut jättää sitä kesken.

Ei näillä tosiaankaan voi maalata, totesin sitten lopulta.
Mies päätti osallistua elämääni ja lähti kellariin.
Ei ne voi olla siellä, mähän olen nähnyt ne pensselit täällä kotona.

Ja sieltä se mies tuli. Miesten taivaasta, kellarista, ja sillä oli mun pensselit ja puuvesivärikynät mukana.
Hetkessä kellarista tuli munkin taivas =)

Sutii, sutii...
Ei aikaa
Ei ajatusta
Ei mitään kuin sutimista...

Voi hitto, tää tekee hyvää!

Tänään kiskaisin lumpun irti alustasta ja edessäni oli ensimmäinen maalaus viiteentoista vuoteen. Menipähän 15 vuotta nopeaan. En välitä siitä, että luonnos oli vanha. Ei mun tarvitse kuin nauttia tästä olosta niin uusia luonnoksia tulee.

Ilo irti pienestä

Pimeää.

Muutamana aamuna töihin lähtiessä olen metsän läpi oikaistessani ihmetellyt mikä on mutaa, mikä juurakkoa ja mikä kiveä. Luistaa, liukuu ja tökkii... korkokengät taitaakin kuulua asfaltille eikä oikopoluille, ainakin näin säkkipimeän aikaan. Toissailtana heiluin toisen metsikön läpi ja tuskin näin eteeni. Silloin lenkkarit jalassa eteneminen oli sentään helpompaa.

Kovin ratkaisevasti pimeys ei vielä vaikuta elämään, mutta kuitenkin olen ajatellut ottaa varavermeet käyttöön. Musiikkia, uusia levyjä, sellaisia piristäviä. Iltojani ja muita pimeän hetkiäni keventävät nyt mm. Jo Stance sekä Lemonator. Jo Stance (Johanna Försti) oli aivan uusi tuttavuus minulle. Tässä teille maistiaisia häneltä Hey Girl!

Levyn käsiini saadessani ilo oli katossa. CD-levy oli niin kaunis ja suloinen. Katsokaapas mikä helmi sieltä kannen alta paljastui. Suloinen baby, pikku vinyylivauva digitaalisessa muodossa =)

Edellinen hankintani oli myös yllätys. Olin levyosastolla ihan muuten vaan ja utelin myyjältä ”mikä levy sulla nyt soi”. Myyjä kävi ystävällisesti hakemassa näytille levyn ja kertoi siitä muutamalla lauseella. Fiilistellen sitten ostin levyn ja kotona googlatessa näin laulajan ranskan ykkösnaisena. Siis että ei tule tuo media aina mun luo – vai miten se nyt menee? Kun suuren maailman asiat ei kiinnosta, niin sitten ne ei kiinnosta.

Pidän todella paljon Carla Brunin levystä, se on kaunista ranskalaista tunnelmointia. Välillä pienimuotoista ja herkkää...

Siis pressan vaimo. Joo, se sama nainen, jota Woody Allen on kaipaillut elokuvaansa näyttelemään. Heh heh… ei sitä aina tiedä mitä elämä tuo tullessaan… lauluntekoa, muotia, puolisoksi pressan ja kenties vielä elokuvan tekoa. Ei se taida kirkasvalolamppua tarvita ;-)

Carla: ma neunesse