Kalle, kitara ja minä

"Ihanaa!", olen sanonut näin mielessäni varmaan tuhat kertaa toukokuun ensipäivien jälkeen.

Olen kuiskinut niin kirpeälle aamulle, avatessani parvekkeen oven ja hipsiessäni katsomaan minne päin pilvet liikkuu. Todennut seuratessani hyväntuulisia ihmisiä kaupungilla. Tuoksutellessani aamuista kahvia auringon säteiden lomassa. Miesten hihkuessa oikeaa jalkapalloveikkaustulostaan. Jokakerta taivaalle katsellessani ja nähdessäni tervapääskyjen lentävän ja kirkuvan kesän lauluaan. Miehen taikomalle mansikkatäytekakulle. Nam! Ystäville, joita on ollut mahdollista nähdä pitkästä aikaa. Ja vipattavalle sydämelleni (ja jaloilleni), joka on löytänyt uuden harrastuksen syksylle: tanssin. Ehkä saan jopa miehen mukaan, hip hei!

Päässä on soinut vuorotellen kaksi korvamatoa viimeiset kaksi viikkoa. Toinen on Paula Vesalan Tytöt ei soita kitaraa. Toiminnan vastakohdaksi on lötköttely ja pilvien katselumato: Kallen kiipeilypuun tunnari.

Siippa ei tiennyt tästä kaverista mitään. Mutta minä muistan Kallen tosi hyvin. Muistin heti tunnarin tupsahdettua päähäni ne pään alle laitetut kädet ja sen söden ripsien räpsyttäjän :)

Lomaan on vielä nelisen viikkoa aikaa. Sitä ennen voin pakata matkalaukun vaikka pari kertaa ja haaveilla kaikesta mahdollisesta :)

Nuppi tyhjänä

Mitäs tehtäis juhannuksena, kysyi siippa pari päivää sitten.
En tiedä, en ole ehtinyt ajatella.

Oletko jo ehtinut miettiä juhannusohjelmaa, kysyi mies eilen.
Täh? Öh! En. Mulla lyö nyt ihan tyhjää.

Sä voit lähtee aikasemmin, sanoi pomo tänään aamupäivällä.
Ai lounaalle vai?
Ei kun kotiin, juhannuksen viettoon, se jatkoi.

Ja että lähdinkö aiemmin. Noin kaksikymmentä minuuttia ennen normiaikaa, heh heh. Ja olenko miettinyt mitä huomenna tai ylihuomenna olisi kiva tehdä. En sitten yhtään. Juuri ja juuri ymmärsin kotimatkallani käydä ruokakaupassa hakemassa jotain suuhun pantavaa.

Nyt meinaan lötkötellä hetken. Sitten syön sattumia ja juon kupillisen kahvia. Kenties jaksan pyörähtää akselini ympäri kahdeksan kertaa, kieriä lattialla karvalankamatolla, heiluttaa basilikan oksaa taikasauvana ja lopulta löytää vastauksen kysymykseen: mitä ihmettä sitä keksisi keskikesän juhlaan.

Ehkä jotain jännittävää ;-)

Ja samalla toivottelen sinulle oikein makoisaa juhannusta. Jos olet ahkerana töissä, olkoon siellä rauhallista. Jos olet vapaalla, nauti siitä mitä ikinä teetkin :)

Auringonlaskun jälkeen

Kun menen aamuyön tunneilla nukkumaan
mietin pitkää päivääni
oloni on rauhallinen ja rakastava.

Olemme heränneet varhain
ajaneet viisi tuntia autolla
ja vaihtaneet päällemme mustaa.

Parkkipaikalla lohdutamme serkkuani
toinen kantaa valkoista uurnaa
ja me tummiin pukeutuneet seuraamme perässä.

Sää on kaunis,
olet tilannut meille auringonpaisteen ja pienet pilvenhattarat.
Silti peitämme silmämme kyynelillä,
kun serkkutyttö laskee uurnan maahan
ja pojat lapioivat maata päälle.

Jätämme jokainen luoksesi oman ruusun,
otamme kuvasi sydämiimme ja lähdemme järvenrannalle. Sinne missä joskus juhlimme syntymäpäiviäsi. Tänä päivänä lapsesi, me serkut ja meidän lapsemme vietämme erilaista pitkää päivää ja pitkää yötä.

Monttubileet, sanoo poikasi. Hän varmaan tiesi, että olisit halunnut meiltä juuri tällaiset lähtöjuhlat. Ei mitään höttöä, vaan elämää sen eri muodoissa. Yhdessäoloa, ruokaa, juomaa, järviveden pehmeyttä, saunan puhtautta, nuotion loimua, lasten juoksevien askelien ääniä, keskustelua, hiljaisuutta ja iloista puheensorinaa.

Kun istun laiturilla katselemassa muiden kanssa auringonlaskua, nauramme enemmän kuin aikoihin. Kuuntelen eloamme ja minulle tulee tunne meidän olevan enemmän yhtä. Ehkä kuolema muistuttaa meitä tänään vahvemmin elämästä ja siitä miten paljon meissä sisällä on rakkautta ja yhteistä.

Elämä loppuu ja elämä jatkuu.
Sinun murheesi ja kipusi ovat nyt pois. Myös meidän elämämme on nyt erilaista.

Hyvää matkaa mummo ♥