Marraskuun selätys - hikeä, hedaria ja tanssilattian huumaa

Marraskuun kahdeksastoista

onkohan tyylikkäällä Sofi Oksasella
koskaan vaateongelmia

Tänään edessä on tavoite ja pelkästään sen ajatteleminen nostaa hikeä pintaan. Minulla ei ole ollut kahteen vuoteen kunnollista talvitakkia, toinen on jäänyt pieneksi (mikä tuntuu täysin absurdilta, miten takki voi pienentyä) ja toinen on on mennyt huonoon kuntoon. 

Kaupassa numero 1 minä löydän melkein heti sopivan takin. Malli on hyvä, mutta koko vähän arveluttaa. Kysyn myyjältä mielipidettä: Mahtaakohan lantioni mahtua tänne, jos päällä on toppahousut? 

"Tämä on hyvä malli. Se laskeutuu kauniisti ja näin pitkänä peittää erinomaisesti. Ei tuonne alle tarvitse toppahousuja. Erittäin kaunis leikkaus." 

(Jep, muistan kuinka eräs myyjä vakuutti miehelleni, että kyllä kaupan imuri mahtuu meidän siivouskomeroon, vaikka itse totesin vastaan, ettei se sinne mene. Ostimme vekottimen ja se piru ei mahtunut siivouskomeroon kuin järjettömän taistelun kanssa.) 

Kiitän myyjää avusta ja jään kiertämään ympyrää vaaterekkien väliin.

Vaihdan kauppaan numero 2. Kokeilen useita eri kappaleita. Takki päälle, takki pois, etsi parempi koko, laita takki päälle, ota takki pois, etsi toinen malli... Sitten! Löydän yhden hyvältä vaikuttavan mallin. Kun myyjä kävelee ohitse kysyn mahtaako heiltä löytyä isompaa kokoa. Voit ehkä arvata vastauksen. Kiitän avusta.

Suuntana liike numero 3. Sovitan ensin viittä tai kuutta mallia. Mutta lopulta löydän ykköskaupan kivan takin ja jään kahden kokoluokan loukkuun. En tiedä onko pienempi liian pieni tai suurempi liian suuri. Jossain vaiheessa tajuan, että olen veivannut takkeja täällä jo yli tunnin. En kestä. Mä en tykkää vaatteiden ostosta. 

Istahdan nojatuolille ja huokaisen. Luulen, että lähistöllä ollut myyjä on seurannut minua jo pidemmän aikaa, sillä hän tulee omituisesti kohti kuin mennäkseen johonkin. En vain keksi minne. Otan katsekontaktin, nousen, laitan takin päälle ja kysyn: Voitko vähän auttaa mua? Miltä tämä susta näyttää? Onko selässä liikaa tilaa, tai onko lantion kohta hyvä? Myyjä suosittelee sitä isompaa. Lopulta olen samaa mieltä itseni ja myyjän kanssa ja ostan takin. 

Nyt minulla on takki kylmiä päiviä varten. Kyllä tätä päivää onkin odotettu. Kauppakierros kesti neljä tuntia eikä välimatkakävelyt vienyt siitä aikaa kovinkaan paljoa. Voi hyvänen aika sentään :D

Marraskuun yhdeksästoista

Päivä sujuu leijaillen. Aamulla katselen ulkoista hiutalointia ja myöhemmin lumisadetta, kotona kuunnellaan pehmeää jazzia ja ollaan vaan. Kaikki on pehmeää ja suloista. Jossain vaiheessa talossa leijailee mausteiden sekoitus. Mies loihtii aivan tajuttoman hyvää kalaa curryjuustokuorrutteella. Tämä on suurta herkkua. 

Kun yleisfiilis on näin hyvä tartumme illalla tomerana toimeen. Meidän ihana puinen ruokatuoli on irronnut liitoksistaan jo aikapäiviä sitten. Irroitin ehkä kuukausi sitten sen ostat toisistaan. Tänään pakon edessä otamme vanhat liimaukset pois, hiomme pinnat kuntoon, iskemme uudet liimat tilalle ja yhdistämme osat toisiinsa. 

Niin, meillä ei ole mitään puristinta. Ilman sitä joudumme tekemään koko homman uudestaan, ehkä jo ensivuonna. Osaisinkohan ostaa tarpeellisen puristimen meille nopeammin ja helpommin kuin minkä tahansa tarpeellisen vaatekappaleen? 

Marraskuun kahdeskymmenes

On maanantai. Kello soi seitsemältä, nousen istumaan, otan parit pilsut ja sitten käynkin takaisin petiin. Puolen tunnin päästä kaivaudun siipan kainaloon. Viidentoista minuutin päästä mies nousee ylös ja minä vetkuttelen vielä hetken. Ei yhtään tee mieli nousta ylös. 

Nousen kuitenkin ;-)

Marraskuun kahdeskymmenesensimmäinen

Illalla mennään miehen siskon luokse kylään. Juodaan teetä, jutellaan lapsista, suhteista, töistä ja opiskeluista. Mietitään mitä ihminen tässä elämänvaiheessa oikein haluaa? Jos tässä iässä ei tiedä vielä tarkoitustaan niin kuinka nuorilta voisi sitä odottaa.

yönäkymät 16. kerroksesta

Marraskuun kahdeskymmenestoinen

Koko yön särkee päätä. 

Menen aamulla labraan ja sieltä suuntana pitäisi olla toimisto, mutta käännyn kamoineni takaisin kotiin etätöihin. Perun iltapäivän menon ystävien kanssa. Plaah!

Marraskuun kahdeskymmeneskolmas

Saatananmoinen päänsärky jatkuu...

Marraskuun kahdeskymmenesneljäs

Tänään on firman juhlat ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, odotettavissa on kiva ilta. 

Matkaan töiden jälkeen toimistolle kohottamaan lasin kuohuvaa työkavereiden kanssa. Sieltä lähdemme yhdessä juhlapaikalle. Näissä kekkereissä on ollut yleensä superhyvää ruokaa ja minulla onkin jo aikamoinen nälkä kun juonnot ja alkupuheet on käyty läpi. 

Joudun aina etsimään henkilökuntaa ennen ruokailua, niinpä nytkin menen ja kerron ilmoittaneeni etukäteen allergiastani. Saan vastauksen, että kaikissa lämpimien ruokien kastikkeissa on selleriä ja, että he tekevät minulle oman lautasen kunhan tulen pyytämään sitä. Jees, ihanaa! Niinpä alkuruoan jälkeen käyn kysymässä itselleni lämmintä ruokaa ja hetken odoteltuani talo tarjoaa minulle ankean näköisen kalapalan lautasella. Kysyn eikö heillä ole siihen kastiketta? Ei ole. Ei ole, totean hämmästyneenä. Ei ole, tulee vastaus takaisin. Jaa-a, katson lätyskää lautasellani, haen sen seuraksi pari perunaa ja lopulta löydän alkupalapöydästä kulhon pohjasta katkarapuhässäkkää. Syön ja päätän olla tyytyväinen, että ylipäätään sain ruokaa. Kyllähän sitä ihminen pärjää pelkällä perunallakin tosi pitkään.

Odotellessani herra Leppilampi bändin soiton alkamista huomaan entisen pomoni ja työkaverini. Riemastun, sillä nyt minun ei tarvitse hillua yksin tanssilattialla. Heistä saan hyvää seuraa, sellaista, joka osaa antaa mennä vaan, eikä mieti turhia miltä näyttää. Niinpä loppuilta meneekin pääosin tanssien ja vähän laulaenkin.

Kun lähimmät työkaverit lähtevät kotiin päätän minäkin lähteä nukkumaan. Otan takkini ja reppuni narikasta ja hipsin omaan huoneeseeni. Täällä on hiljaista kaakkoon käännettyjen vahvistinnappuloiden jälkeen. Jalkani ovat aivan möhjönä, mutta mieltäni piristää, kun nostan ne ylös nojatuolin käsinojalle ja katson ulos merelle tuuliseen säähän. Perun ajatukseni, että olen turhamainen ja nössö, kun jään hotelliin yöksi enkä matkaa viimassa ja kylmässä yön pikkutunteina taistelemaan taksijonoon. Tai seiso yksin jossain miettimässä milloin viimeinen tai ensimmäinen yö-aamubussi mahtaa kulkea.

Marraskuun kahdeskymmenesviides

Päänsärky on jatkunut lähes taukoamatta keskiviikosta asti. Se jyski läpi yön, vaikka toivoin tanssin ja hyvän musan vievän sen mennessään. No, ei vienyt.

Minä siis nousen ylös 6:20 (ei hitto sentään) ja yritän saada silmät paikalleen päänsäryn alta (ei, tämä ei johdu juomista, sillä otin vain 1,5 lasia kuohuvaa ja kaksi kulausta viinilasistani). Seitsemältä aukeaa aamiaispuoli ja minun kaverinani siellä on isompi italialainen seurue sekä parissa pöydässä muutama muu. 

Istun puolitoista tuntia ja pelkästään olen. Taustalla soi hiljainen musiikki, pöydässä heiluu ledivalon liekki pikkuruisessa "tuikussa" ja yleistunnelma on sopivan hämyisä. Italialaiset nousevat vuorotellen hakemaan mitä milloinkin, palaten aina juttelemaan pöytään. Välillä nauru raikaa, mutta kädet heiluvat koko ajan. Yksi käy valokuvaamassa ruokia ja toinen taas videoi talon antimia. Olisi varmasti kiva olla italialainen. 

On rentouttavaa vain olla tässä omassa hämärässä mutta lempeässä taskussa ja katsella ihmisten aamuisia tunnelmia. Kun käännän katseeni ikkunaan näen harmaan taivaan ja meren sekä valkoisen maan, ja reippaat koirien ulkoiluttajat, jotka tekevät päivän ensimmäisiä jälkiä lumipeitteeseen.

Kun olen ollut itsekseni tarpeeksi kauan, palaan pakkaamaan tavarani. Kotimatkalla näen tulevan vastaan mahdottoman komean miehen. Se on omani, joka on matkalla joulumyyjäisiin. Ai niin. Sinnehän meidän pitikin tänään mennä. Ostamaan herkkuja huomisia ystäviä varten. 

* * *

Viikon sää: Lunta!
Viikon paras hankinta: Talvitakki
Viikon paras toteutus: Älä-osta-mitään-perjantai ;-)

Muuten tämä viikko on ollut pääosin hedaria ja sen vuoksi matalapaineista. Mutta tämäkin shitti menee joskus ohitse ... tai sitten se jatkuu ;-)

Marraskuun selätys - tippuvat istuimet ja muita höpötyksiä

marraskuun kahdestoista

Veikö eilinen Pete Parkkosen keikka voimat vai mitä, mutta tänään en tee paljoakaan. Palautan OddMollyn housut postiin, käyn kävelyllä ja katson korealaisen elokuvan: Nainen joka juoksi karkuun.

marraskuun kolmastoista

On aurinkoinen ja kaunis päivä. Käydään ajelulla ja yritetään käydä kävelylläkin. Aamiaisen rajun nestetankkauksen vuoksi minulle kuitenkin iskee niin kova pissahätä, että joudutaan keskeyttämään hyvin alkanut kävely. 

Tänään kotileffana on hieno ranskalainen Nuoren naisen muotokuva. Elokuvan tilannekuvat ovat itsessään kuin maalauksia. Todella kaunis ja herkkä elokuva. Suosittelen. 

Elokuva on nähtävissä telkkarista perjantaina 18.11. klo 20 Teemalta tai kuten tuo korealainenkin leffa YleAreenasta. 

marraskuun neljästoista

Lekurikäynti. Tuntuu siltä, että lääkärin vaihto on onnistunut. Minulla on olo, että tulen kuulluksi. 

Illalla lähdetään keskustaan viettämään iltaa siipan veljen perheen ja meidän nuorenmiehen kanssa. Aika hurahtaa todella nopeasti kun syödään ja rupatellaan. Nautin illasta ja tunnen, että näen aivan liian harvoin näitä itselle tärkeitä ihmisiä. No, sanon samantien itselleni, olenko ollut itse aktiivinen? Niin olenko tosiaankaan? Että ihan voin peiliin katsoa tässäkin asiassa. Mutta marinat sikseen. Meillä on kiva ilta ja onneksi joulu on kohta tulossa ja silloin meillä kaikilla on enemmän vapaata aikaa olla yhdessä. 

marraskuun viidestoista

Kotiin on tullut tiedote asukkaille. Vinkkejä energian ja kustannusten säästämiseen. Esimerkiksi tällainen: Ilmoita välittömästi kiinteistöhuoltoon tippuvista/vuotavista hanoista ja wc-istuimista. 

Että mitä! En tiennyt tuollaisen olevan mahdollista. Toivon todella, etten koskaan jää tippuvan wc-istuimen alle!!

Illalla menen taas kerran viimeisenä noutopäivänä kirjaston varaushyllylle. Paikanpäällä kuulen erikoisia ääniä ja kurkistan syvemmälle saliin. Mitä ihmettä!

Tänne on tullut Helsingin kaupunginorkesterin käyrätorvikvartetti. 

Kuuntelen puolisen tuntia ihania töräytyksiä ja pöräytyksiä. Mietin miten sopivalta tuntuukaan kuunnella kirjastossa huumaavan kovalta käyrätorvipuhallettua Mozartin Ave verumia. Ennen täällä sai ainoastaan kuiskailla ja sitäkin vain hiljaa. Kaikenlainen hihittely ja älämölö oli ehdottomasti kielletty. Onneksi nykyään puhaltaminen on sallittua.

marraskuun kuudestoista

Huomaan aamulla, että keskustan talojen katolla on ohut valkoinen lumipeite. Huomaan myös, että alan pehmentyä ja palata omaksi itsekseni. Enää ei purista päästä ja rinta-alasta niin paljoa. 

Illalla on todella kiva sää, tähdet loistavat kirkkaalta taivaalta. Soitetaan nuorelle miehelle ja sovitaan milloin ehdittäisiin mennä isovanhempien luokse käymään.

marraskuun seitsemästoista

Sataa lunta. Todella vähän, mutta sataa kuitenkin. Kuulen säätiedotuksesta että sunnuntaina etelään pitäisi tulla enemmänkin lunta. Jään innolla odottamaan. 

Soitan äidille sopiiko meidän kyläilysuunnitelmat heille. Äiti on parhaillaan jakamassa sukkalankaa kateen osaan. Hän on jo tehnyt polvisukat valmiiksi ja nyt hän valmistautuu toisten tekoon. Ostin molempiin langat Joensuun Taitokorttelin Kuitukeijusta, kun siellä käydessä oli mahdollisuus saada kestävää puuvillaista sukkalankaa. Tuo Joensuun Taitokortteli on muuten ihana paikka. 

Illalla mies lähtee ystävien kanssa kuuntelemaan Jacques Brel -tulkintoja. Minua se ei huvita ollenkaan, ei kun asiaa ehdoteltiin eikä nyt. Minä olen brellini kuunnellut. 

Vietän rauhallisen koti-illan ja valmistaudun huomiseen lomapäivään.

* * *

Viikko meni hurahtaen. Sää on muuttunut kirpeämmäksi. Välillä kaupungilla on tuullut niin, että on pitänyt pitää kaksin käsin hupusta kiinni. Lisäksi olen vihdoin saamassa jotkin terveysasiat paremmalle tolalle. 

Marraskuun selätys - perhonen pääkallolla ja kuuma mies lavalla

Marraskuun viides

Kynttilä on minua pidempi. Kallon
silmäkuopat tuijottavat minua ahnaasti.
Pitäisiköhän olla huolissaan?

On lauantai. Herään viiden aikaan ja nousen ylös kuudelta. Mies on kurssilla koko päivän ja minä siirrän vanhalta tietokoneelta valokuvatiedostoja kovalevylle. Työ on ollut osa vitkuttelu-vatkuttelu-elämääni, mutta nyt se on tehty. 

Vielä kun saan kaikki kuvat myös uudelle koneelleni, kansioin ja nimeän ne "oikein", olen tyytyväinen.

Marraskuun kuudes

Herään ilokseni vasta seitsemältä. Päätä on särkenyt koko eilisen päivän, yön ja näköjään kipu jatkuu edelleen. 

Miehen vielä nukkuessa minä laittelen aamiaista. Sen syötyämme siipan pitääkin lähteä taas kurssille. Minä poden päänsärkyä aina vaan, mutta sovitusti hyppään puolenpäivän jälkeen ystävien autokyytiin ja menemme Amos Rexiin. Siellä on parhaillaan Hans Op de Beeckin näyttely Hiljainen paraati. Näyttely on upea ja päätän tehdä siitä oman postauksen. Laitan kuitenkin kuvan näkemästäni kallosta, joka voi tunnustella kivun sijaan perhosen siipien ilmavirtaa pinnallaan. Olen kateellinen!

Marraskuun seitsemäs

Menen toimistolle. Haen ensitöikseni keittiöstä kupin kahvia ja sitten käyn kehityskeskusteluun pomon kanssa. Annan täydet pinnat pomolle ajatustenvaihdosta, ymmärryksestä ja hyvistä lauseista. Opin tästä keskustelusta uusia kuvioita itsestäni. Työpisteelle palattuani taputtelen poskiani ja saan vähän väriä pintaan. Tänään on vielä pari työhaastattelua edessä.

Huomaan, että työkaverini on antanut minulle lahjaksi Jacquie Lawsonin sähköisen joulukalenterin. Sen asentaminen kotikoneelle aiheuttaa tänäkin vuonna parit ärräpäät. Onneksi kanssani asuu pitkähermoinen mies, joka tajuaa, etten aio antaa periksi. Saamme lopulta yhdessä ohjelman toimimaan. 

Marraskuun kahdeksas

Äiti tulee käymään töiden jälkeen. Varsinainen asia on villasukan sovittaminen, mutta kyllähän sitä ehtii aina kahvikupin juoda, varsinkin kun tarjolla on korvapuusteja. Kerron eilisillan ärräpäistä ja äiti tokaisee virneen kanssa: "kyllä olen huomannut, ihan sulla on temperamentti kuin isälläs". Naurun kyyneleet virtaa kun käymme läpi temperamenttikertauksia. Onneksi siippaakin naurattaa ;-) Äiti kyllä kehuu minua siitä, että osaan pyytää anteeksi övereitäni. Minä kehun vastapainoksi hänen kutomaansa polvisukkaa, se on täydellinen.

Marraskuun yhdeksäs 

Haen optikolta lukulasit ja opiskelen illalla.

Marraskuun kymmenes

Keskuskatu aamulla

Aamulla käväisen sairaanhoitajalla ja sitten menen toimistolle. Juttelen ensimmäistä kertaa livenä kahdestaan työkaverini kanssa, joka tuli meidän tiimiin puolitoista vuotta sitten. Tyyppi on mahtava ja ihan harmittaa, että vasta nyt, kun olen lähdössä pariksi vuodeksi pois pääsen tutustumaan häneen paremmin. 

Työpäivä toimistossa on kiva. 

Kotimatkalla haen postista tilaamani "kotihousut". Pidän Odd Mollyn vaatteista tosi paljon, heidän puuvillatuotteensa ovat hyviä ja pitkäikäisiä. Harmittaa, ettei heillä ole enää Helsingissä omaa liikettä, joten nyt kun tilasin heiltä netin kautta housut, niin kotona sovitellessani totean: Nämähän on aivan liian isot! Höh!

Marraskuun yhdestoista

Nuorimies tulee palauttamaan autoa. Yhtenä pitkänä pötkönä me lötkötellään ja rupatellaan sohvalla. Ja kun hän on lähdössä, minä annan äidin tuomiset nuorukaiselle mukaan kotiviemisiksi. 

Siippa osallistuu vielä zoom-luennolle ja minä odottelen hikistä iltaa. Sillä kun aika on, me lähdemme Pete Parkkosen keikalle. Oi joi, voin kertoa, että kaveri on aika hmmmmmmm... hot! Mutta ei siitä sen enempää :D

* * *

Nopeasti meni tämä viikko. Sää on ollut ihmeellisen lämmin eikä ole kovin satanutkaan -paitsi Pete Parkkonen ;-). Kaupunki on kaunis, Stoccan jouluikkunan edessä keikkuu pieniä lapsia ihmettelemässä satumaailmaa. Minä mietin joko voisin tuoda joulukuusen kotiin...

Marraskuun selätys - murhia ja uhkapeliä

No niin! On taas aika marraskuun selätyksen, jonka nappasin mukaani jokunen vuosi sitten SusuPetalilta. Koska en kykene postaamaan päivittäin, niin kokoan muutaman päivän yhteen.

Näillä keinoin keikun marraskuun mukana tänä vuonna, tulipa sitten tihku- tai tähtisadetta :D

Marraskuun ensimmäinen

Tajusin eilen, että kirjaston kirja pitää palauttaa tänään ja lukemattomia sivuja oli jäljellä parisen sataa! Illalla luin silmät sikkuralla ja tänään jatkan töiden jälkeen. Kirjan kannet suljettuani olen tyytyväinen. Mainio teos tämä Richard Osmanin: Mies joka kuoli kahdesti. Kirja on jatkumo kaverin hauskan kepeään Torstain murhakerhoon. 

Kirjastossa nappaan varaushyllystä itselleni lukemiseksi Säkenöivät ja oikukkaat: Suomen kultakauden naisia. 

Avaan kirjan sängyssä makoillen eikä mene kauaa, kun totean vieressä olevalle siipalle: 

Tiedätkö, 1880-luvun aikoihin älykäs, säkenöivä ja tahtova nainen sai helposti oikukkaan ja hysteerisen naisen maineen. Ja hysterian juurisyiksi todettiin haluaminen, eli kunnianhimo, noussut itsetunto ja itselliset pyrkimykset. 

Mä luulen, että mä tarvitsen juuri tuota! Mitäs siihen sanot? Siippa ei sano mitään, katsoo vain lempeästi takaisin. Se tietää, että haluan olla oikeassa ja onnellinen, hehee. Jatkan lukemista hetken ajan, pistän sitten silmälaput silmille, käännyn miehen suuntaan, törrötän suppusuun ja supisen samalla: Musta tulee säkenöivä ja oikukas ja ehkä myös hysteerinen! 

Kuuluu smack. Minut ja sanomani on sinetöity suudelmalla :D

Marraskuun toinen

Toimistopäivä. Lounastan työkaverin kanssa ja olen suorastaan häkeltynyt, kuinka luontaisen vilpittömmästi hän iloitsee tulevasta opiskelustani ja työvapaasta. On todella mukava tuntea toisen tuki.

Ennen töistä lähtöä kuuntelen luentoa kuinka rockata linkedinissä. Odotukseni eivät täyty, sillä todellakin, uskoin saavani otsikon mukaista rock'n'rollia, mutta tunnen saaneeni iskelmää. Noh, asiaa enempää märehtimättä lähden kaupungille, sillä nyt pitäisi saada marraskuun kekkereihin jokin hyvin istuva vaate. Tehtävä tuntuu vaikealta, koska hyvin istuvan vaatteen pitäisi myös olla kaunis. Tunnen, että tässä vartalossa se ei enää ole mahdollista, mutta annan ihmeelle mahdollisuuden.

Kannan sovituskoppiin henkareita vermeineen ja lopulta tulen aika toiveikkaana kotiin. Loppuviikosta kokeilen asukokonaisuuden sopivuuden ja sitten päätän onko ostokseni täydellinen vai ei. Onneksi huonot ja vain-melkein-hyvät vaihtoehtot voi palauttaa parin viikon aikana. 

Iltakävelyllä jutellaan miehen kanssa ilosta toisen puolesta. Todetaan, että molemmilla olisi parannettavaa siinä, että kokemansa ilon kertoo ääneen sille, jota asia koskee. Mietin samalla, että huomenna kiitän työkaveriani hänen tuestaan. Kai kaikki kehut on hyvä sanoa ääneen asianosaiselle. 

Marraskuun kolmas

Työpäivä menee lähes kokonaan teams-palavereissa. Viimeisessä kokouksessa käydään läpi miten viikko on mennyt tähän asti. 

Torstai on toivoa täynnä, vai miten sen piti oikein mennä. Meillä joka tapauksessa huumori ottaa lopulta vallan, kun yksi jos toinen pohtii työsarkaansa. Kierroksen jälkeen pomo toteaa, että olis kiva jos kukaan ei eurojackpottaisi tällä viikolla, sillä hän ei haluaisi luopua meistä kenestäkään. Minä taas ehdotan, että mitäs jos tehdään kimppaveikkaus ja pistetään kaikki yhdessä elämä risaiseksi. 

Yksi toteaa, että 120 milliä jaettuna meille ei ehkä riitä hänen talosuunnitelmaansa ;-) johon vastaan, että mulle riittää 200 tonnia ja voin antaa loput sitä tarvitsevalle. En ehdi sanoa lausetta kunnolla loppuun, kun toinen huudahtaa, että "mulle! mä otan sun loppuosuuden", johon se ensimmäinen, että "varis ei ehdi raakkua, kun sä olet jo ehtinyt viedä sen leipäpalan". Herja (lempeä sellainen) lentää ja saa minutkin hyvälle tuulelle. En muista milloin tämä porukka olisi nauranut niin paljon kuin tänään. 

Töiden jälkeen juon kupin kahvia ja syön viikonloppuna leipomiamme korvapuusteja. Pulla on täydellinen, varmaankin sen vuoksi, että mies laittoi sokerit ja kanelit ja molempia oli riittävän paljon.

Illalla katsomme yhdessä hauskan ranskalaisleffan Cesar ja Rosalie. Elokuva on nähtävissä YleAreenassa 19.11. asti.

Marraskuun neljäs

Olen lomalla tämän päivän. Tarve on ollut valtava, mutta sopivaa ajankohtaa on ollut vaikea löytää. Aikaisin aamulla mies lähtee kävelylle. Koska minua ei hotsita ulkoilu, laitan meille aamiaisen valmiiksi. Kun omenamehut, granolajugurttihässäkät ja muut on syöty minä istahdan lattialle katsomaan eilisillan bigbrother-koosteen. Sitten tekee mieli kirkastaa ulkoinen ilme. Eli nyt istun tässä koneella väriaineet hiuksissa ja mietin, että menisinkö elokuviin. Menen tai en, niin jokatapauksessa, tänään teen vain sellaisia asioita, joita oikeasti haluan. 

Jaa, mitä mieltä olet? Olen viimeksi lotonnut ehkä vuosi sitten. Silloin ei tärpännyt. Kannattaisiko tänään laittaa uhkapeli vetämään?

Ihanaa viikonloppua sinulle! Ja jos laitat osuutesi sattumusten vedonlyöntiin, niin onnea sinullekin ♥