keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Haluaa takaisin lomalle!

Viime tiistaina Helsingissä oli seitsemän astetta lähtiessämme. Laitoin kevytuntuvan päälle, sillä koskaan ei voi mitenkään tietää millainen myrsky ja tuulenpurkaus lomalla sattuu kohdalle. 

Mitä pidemmälle edettiin, sitä pirteämmäksi tunsin oloni. Ensin nostin aurinkolasit silmille. Sitten aloin jo riisua kaulahuivia. Takkiakin piti jo vähän availla ... ja mitä kummaa, olimmekin jo perillä kohteessa.

"Ihan kuin oltaisiin ulkomailla", sanottiin melkein yhteen ääneen, kun Porvoossa noustiin ulos autosta. Katujen varrella olevat talot loistivat keltaisen eri sävyillä ja kyllä tosiaan, ihmisillä ei ollut pipoa, ei ainakaan talvitakkia tai ehkä takkia laisinkaan. Aahhh!

Uusi kaupunkiasuntomme oli valoisa ja avara. Aivan ytimessä, lähellä kaikkea. Tosin meidän reissussa pitää välillä päästä kävelemään tosi kauas, ehkä niin pitkälle, ettei takaisin meinaa jaksaa millään. Muutaman kerran tulinkin vanhan mummon askelin ulko-ovelle, mutta pieni lepo ja sen päälle maukasta ruokaa ja olin taas valmis mihin vaan. 

Tällä reissulla parhaimmat aamiaiset söimme Aatos Cafessa. Kenties annoksessani koko päivän energiatarpeet ja ehkä enemmänkin, mutta kyllä oli herkullista. Paras lounaspaikka oli Anis Cafessa, jossa naureskelimme emännän kanssa retikalle ja siitä aiheutuville puistatuksille. Ani on kehitellyt niin hyvän pikkelöintiliemen, ettei paremmista retikoista ole tietoakaan. Testaus on kokeiltu kahdella retikka/retiisikammoisella tyypillä (tiedän heidät molemmat, enkä ole itse kumpikaan). Kenties lounaspaikkamme voittivat aina illallispaikat. Syy oli osin meissä, sillä olimme yllättävän hitaita iltaliikkeissämme ja ruokapaikat menivät aikaisin kiinni. Kesällä tilanne on todennäköisesti paljon parempi myöhäissyöjille.

Pitkien kävelyiden ja syömisen välissä istuimme usein ulkosalla. Penkillä jos toisella katselimme paikallisia toriturisijoita tai mukulakivitasapainoilijaturisteja. Joen rannalla oli kiva seurata lapsia jäätelötötteröineen ja lopulta parin päivän jälkeen emme enää vastustaneet kiusausta vaan menimme Vanhan Porvoon jäätelötehtaan kioskille jonoon. Valitsin kirsikkatiikerin. Minulle aivan uusi tuttavuus tämä tiikeri. Niiden täytyy olla todella jännittävän näköisiä tapauksia. Ainakin niiden maidosta tehty jäätelö on taivaallisen, toistan vielä, taivaallisen hyvää. 

Noh, loma ei kestä koskaan kauaa. Se on aika ikävää. Mutta ehkä vielä ikävämpää oli herätä todellisuuteen ja eilen tiistaina huomata, että kahden työpäivän jälkeen olin jo ihan naatti. Missä oli kevyet askeleeni ja pirteä mieli. Ei kimmeltävää katsetta tai maiskuttavaa suuta. Arvelin, että loman muistelu auttaisi asiaa, mutta oikeastaan se on vaan saanut minut himoamaan lisää lomaa. Ja kesää. Ja Kreikkaa. Aaahhhh, Kreikkaa. 

Kuka haluaisi tarjota mulle nyt heti reissun aurinkoiseen lämpöön? 
Eikö kukaan? 
No voisiko joku lähettää mulle edes kirsikkatiikerijäätelöä. Pliiiiiis!
Ihan todella hauska dekkari. Haluan vanhoilla päivilläni
tuonne mukaan :)


sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Kuollut rusina ja iloisempia versoja

Hirvittää hiukan tämä kirjoittamattoman aikakauden pituus. Luulen, että elän ainoastaan kesää odottaen. Olen lojunut kädet kylmässä tiskivedessä tammikuun ensimmäisestä viikosta lähtien, odottanut... niin kesää ja ilmeisesti lomaa (vähän kaikesta).

Tuntuu, että elämässä ei ole muuttunut mikään. Pientä yritystä on ollut, mutta työpaikalle meno on siirtynyt flunssan vuoksi. Ystävien kanssa syömään meneminen on siirtynyt saman flunssan vuoksi. Ulkona ei ole tullut käveltyä, tiedät varmaan syynkin jo. Elokuvissa käynti, joo nollissa. Näyttelyissä, ei kertaakaan. Sentään kirjoja olen lukenut ja tehnyt omaa pikku projektia, joka toivottavasti joskus tulevaisuudessa saa mulle hymyn huulille.

Varsinkin liikunnan puute on alkanut tuntua päänupissa. Pahoin pelkään, että jos lääkitystä ei pian saada kuntoon, niin rupsahdan kurttuiseksi rusinan puolikkaaksi, tipahdan vahingossa jalkalistan ja seinän väliin ja unohdun sinne.

Mutta, koska rusinat on sitkeitä, enkä halua postauksesta pelkkää ruikutusta, niin pistän tähän jotain itseäni herättävää.

Esimerkiksi Oscarit, jotka katsoin silmät kiiluen. Kun leffateatterissa on tullut käytyä parin vuoden aikana todella harvoin, niin oli ihana fiilistellä Oscareita. Ja tunnelmahan oli ihan kiva, kunnes miespääosaehdokas kävi yllättäen läimimässä lavalla ollutta koomikkoa ja haukkui hänet vielä perään. Katselin hölmistyneenä suoraa ohjelmaa ja mietin mitä hittoa oikein tapahtuu. Lähetys katkesi, kotimaan kommentaattorit pääsivät kuvaan ja hekin totesivat, ettei tilanne vaikuttanut näytellyltä. Jotenkin Oscareiden tunnelma lätistyi kokoon ja olin aika sanaton loppulähetyksen ajan. Että plääh. 

Otin parit elokuvat itselleni muistiin ja katsoin Teemalta ehdokkaina olevia dokumenttielokuvia. Suosittelut Areenassa näkyville Tulella kirjoitettua ja Pako (jota en ole itse vielä ehtinyt katsoa). Pari päivää sitten katsoin uskomattoman dokkarin Taming the Garden, jossa Georgian ex pääministeri ostaa ja siirrättää pitkiä matkoja todella vanhoja kauniita puita omaan yksityiseen puutarhaansa. Olin kuin puulla päähän lyöty, että tuollaista oikeasti tehdään. 

Muutenkin Areenassa on nyt katsottavissa mielenkiintoisia Oscar leffoja (ja ehdokkuuksia), kuten Parasite (mielenkiintoinen, pelottava, ahdistava ja todella hyvä), And Then We Danced (georgialaista kurinalaista tanssijan elämää), The Artist (kaunista mustavalkoista romantiikkaa) ja La Dolce Vita (jonka ihmiskuvaus on todellista ja hirveää). Katson usein samoja leffoja uudestaan, mutta nyt päätin, etten enää palaa tuohon Fellinin elokuvaan, en ikinä ;-). 

Palaan kuitenkin vielä georgialaisen ex-pääministerin puutarhaan, sillä se vaikutti minuun aika syvästi. Kun itselläni ei ole edes pientä maaplänttiä, ajattelin täyttää ikkunalautani ja kesällä parvekkeeni basilikasadolla. En aiheuttanut itkua kenellekään, en varastanut tai vienyt menneiden sukujen muistoja halutessani itselleni basilikamaan. Ihan vaan kaupasta ostin ruukkubasilikan ja leikkasin siitä varsia juurtumaan vesilasiin. Jos idea kiinnostaa, niin tässä skottilaisen kaverin video, kuinka loppuelämän basilikat saa loihdittua yhden kaupparuukun menetelmällä. Olen kokeillut systeemiä ennenkin ja se toimii erinomaisesti. 

Ihanista basilikan lehdistä hyppään seuraavaan kasviaiheeseen, sillä huomasin toissapäivänä, että kukkiva orkideani saa kaverin viereisestä ruukusta. Mulla on länsi-ikkunalla ollut vuosikausia orkideoita. Mitään ihmettä en tiedä tekeväni, joskus annan niille raasuille vettä, kesällä satunnaisesti ravinnetta, mutta niin taas on käynyt, että kaksi orkideaa kukkii. Vahva suositus, joka perustuu ehkä sattumaan: laita orkideat länsi-ikkunalle. 

Lisää kukkivia kukkia taloon tuli viime viikolla, kun ensin mies ja sitten käly toivat ihania pikkunarsisseja. Niiden keltaista kukintaa on ollut ilo katsella tässä sohvalla lojuessa. Narsissien kaveriksi olisi kiva saada paljon muitakin kukkivia, mutta vielä on aivan liian kylmää kantaa parvekkeelle mitään. 

Siinäpä oli aika täydellinen tilannekuva täältä päin Suomea. Tai ei ihan kaikki. Tein eilen korjauksia veroilmoitukseen ja täytyy kyllä kehua miten järjettömän selkeät ja hyvät nettisivut on verottajalla. Mikään ei saa huokaisemaan niin mukavasti, kuin virallisiin asioihin liittyvät hyvät järjestelmät. Kokeilkaa, jos ette ole vielä ehtineet tutustua :)

Eli lyhyesti tiivistettynä, jos elämä tuntuu hailakkaalta, niin sitä voi ehkä piristää katsomalla mielenkiintoisia elokuvia tai dokkareita. Lisäksi voi haistella yrttejä ja yrittää kasvattaa niitä ikkunalaudalla. Toki aina voi vain tuijotella ikkunasta ulos tai repäistä oikein kunnolla ja tehdä veroilmoitusta :D

Siinä tämän huhtikuunalun parhaimmat ideani, hehhee ♥