Viime tiistaina Helsingissä oli seitsemän astetta lähtiessämme. Laitoin kevytuntuvan päälle, sillä koskaan ei voi mitenkään tietää millainen myrsky ja tuulenpurkaus lomalla sattuu kohdalle.
Mitä pidemmälle edettiin, sitä pirteämmäksi tunsin oloni. Ensin nostin aurinkolasit silmille. Sitten aloin jo riisua kaulahuivia. Takkiakin piti jo vähän availla ... ja mitä kummaa, olimmekin jo perillä kohteessa.
"Ihan kuin oltaisiin ulkomailla", sanottiin melkein yhteen ääneen, kun Porvoossa noustiin ulos autosta. Katujen varrella olevat talot loistivat keltaisen eri sävyillä ja kyllä tosiaan, ihmisillä ei ollut pipoa, ei ainakaan talvitakkia tai ehkä takkia laisinkaan. Aahhh!
Uusi kaupunkiasuntomme oli valoisa ja avara. Aivan ytimessä, lähellä kaikkea. Tosin meidän reissussa pitää välillä päästä kävelemään tosi kauas, ehkä niin pitkälle, ettei takaisin meinaa jaksaa millään. Muutaman kerran tulinkin vanhan mummon askelin ulko-ovelle, mutta pieni lepo ja sen päälle maukasta ruokaa ja olin taas valmis mihin vaan.
Tällä reissulla parhaimmat aamiaiset söimme Aatos Cafessa. Kenties annoksessani koko päivän energiatarpeet ja ehkä enemmänkin, mutta kyllä oli herkullista. Paras lounaspaikka oli Anis Cafessa, jossa naureskelimme emännän kanssa retikalle ja siitä aiheutuville puistatuksille. Ani on kehitellyt niin hyvän pikkelöintiliemen, ettei paremmista retikoista ole tietoakaan. Testaus on kokeiltu kahdella retikka/retiisikammoisella tyypillä (tiedän heidät molemmat, enkä ole itse kumpikaan). Kenties lounaspaikkamme voittivat aina illallispaikat. Syy oli osin meissä, sillä olimme yllättävän hitaita iltaliikkeissämme ja ruokapaikat menivät aikaisin kiinni. Kesällä tilanne on todennäköisesti paljon parempi myöhäissyöjille.
Pitkien kävelyiden ja syömisen välissä istuimme usein ulkosalla. Penkillä jos toisella katselimme paikallisia toriturisijoita tai mukulakivitasapainoilijaturisteja. Joen rannalla oli kiva seurata lapsia jäätelötötteröineen ja lopulta parin päivän jälkeen emme enää vastustaneet kiusausta vaan menimme Vanhan Porvoon jäätelötehtaan kioskille jonoon. Valitsin kirsikkatiikerin. Minulle aivan uusi tuttavuus tämä tiikeri. Niiden täytyy olla todella jännittävän näköisiä tapauksia. Ainakin niiden maidosta tehty jäätelö on taivaallisen, toistan vielä, taivaallisen hyvää.
Noh, loma ei kestä koskaan kauaa. Se on aika ikävää. Mutta ehkä vielä ikävämpää oli herätä todellisuuteen ja eilen tiistaina huomata, että kahden työpäivän jälkeen olin jo ihan naatti. Missä oli kevyet askeleeni ja pirteä mieli. Ei kimmeltävää katsetta tai maiskuttavaa suuta. Arvelin, että loman muistelu auttaisi asiaa, mutta oikeastaan se on vaan saanut minut himoamaan lisää lomaa. Ja kesää. Ja Kreikkaa. Aaahhhh, Kreikkaa.
Ihan todella hauska dekkari. Haluan vanhoilla päivilläni tuonne mukaan :) |