Heinäkuun himopyykkäys - mikset tekisi kaikkea kahteen kertaan

Ei uskoisi ihan heti kun minut näkee, että tuo nainen se himoitsee puhdasta pyykkiä. Sellaista joka tuoksuu raikkaalle, on kirkastettu sekä etikalla että tuplahuuhdonnalla, ettei jopa voisi kehua tuplapesemisellä. Mutta kyllä näin on. Minä nykyään pesen pyykin ensin yhden kerran ja heti perään varmistan puhtauden toisella täyspesulla.

Olen myös kehittynyt erinomaiseksi sääennustajaksi. Olen ilmoittanut naapurustoon, että kun haluavat tietää milloin paikalliset kaatosateet saapuvat, niin ei kun vaan puhelinsoitto minulle ja tarkistus milloin aion viedä hyvin pestyt ja tehokkaalla linkouksella melkein kuivaksi pyöritetyt pyykkini pihanarulle kuivumaan. Katsos, olipa miten pilvetön sää tahansa, ulos pyykkinarulle pyykit vietyäni ei kulu kuin viitisentoista minuuttia ja ensimmäiset auringonpaisteen kirkastamat pikku pisarat tipahtelevat taivaasta. Viimeistään puolen tunnin kuluttua alkaakin armoton kaatosade ja se kestää vähintään parisen tuntia.

Olen testannut monta kertaa uuden taitoni. Se toimii. Sataprosenttisesti. 

Eli jos pihasi kaipaa sadetusta ja sieltä löytyy kunnon pyykkinaru, niin tilaa vain minut juuri pestyn pyykkini kanssa luoksesi. Ennen kuin ehdit minulle kahvia keittää saat ilmaisen luonnonmukaisen kastelun perennoille ja nurmikolle :D

Hallitsematon kukkahimo

Olen palannut kotiin.

Ensin ovella vastaan tulee tuulettamaton ilma, mutta saman tien onnellisuus tulvahtaa ylitseni. Tällainen paikka minulla on palata. Pikkuruinen koti, jossa on kaikki tarpeellinen ja vähän enemmänkin. Yksinkertaisen reissuelämän aikana luksusta oli maisemat, suihku ja ruoka. Kotona luksusta tuntuu olevan kaikki. Tai ainakin melkein.

Tulen parvekkeelle usean kerran päivässä. Lattialla on talven jäljiltä ruukku ja siinä sinnittelee viimekesäinen köynnöskasvi. Paljon muuta täällä ei olekaan. Tunnen kuinka kevääseen kuuluva kukita parvekkeesi -himo kasvaa sisälläni ja houkuttelen miehen lähtemään kanssani puutarhaliikkeeseen.

No miten käy ihmiselle kesäkuun lopulla taimitarhalla? Näky on lohduton. Eihän siinä mitään, jos olisi puutarha, jonne hankkia pensaita tai perennoja, mutta hullun-kuuman-parvekkeen omistajalle tarjolla on viimeiset irtokappaleet, kuten täällä: yksi - siis yksi - kesäneilikka. Hämmentyneen kiertelyn jälkeen kannamme kassalle sen yksinäisen neilikan, yhtä yksinäisen köynnöskasvin sekä kuusi pelargoniaa. Että näin vähälläkö ihmisen pitäisi kukittaa ympäristönsä?

Ehdotan käväisyä toisessakin kukkapaikassa. Sinne siis.

Kävelen pitkin käytäviä. Katselen mykkänä tarjontaa. Osa on homeessa, osa muistuttaa nahistunutta ylivuotista porkkanan naattia. En taida saada täältäkään yhtään mitään. Pysähdyn kulmaukseen ja totean kovalla ja lannistuneella äänellä: "Voi hiton hiton hitto!" Mietin miksei siippa vastaa mitään lohduttavaa ja katsahdan häneen. Mutta edessäni onkin aivan tuntematon heppu. Tikkusuorana tuo vakavailmeinen mies tuijottaa minua. Ilme ei värähdä, eikä mies sano mitään.

Säikähdän ensin, mutta sitten alkaa naurattaa: "Anteeksi! Mä luulin sua mun mieheksi." Melkein taputan kaveria olkapäähän, mutta onneksi tajuan olla ahdistelematta häntä enempää. Mies on edelleen kuin seipään niellyt. Seisoo kivettyneenä aivan nenäni edessä. Pyydän uudestaan anteeksi, ohitan hänet pienestä tilasta ja hipsin omani luokse. Alan kertoa siipalle tapahtunutta ja ennenkuin olen päässyt tarinan loppuun nauran niin, ettei asiasta meinaa saada selvää. Samalla näen kuinka tuntematon mies kääntyy ympäri, vilkaisee kulmansa alta ja lähtee puutarhaosastolta pois. Senkin suupieli jo vähän nykii.

Saldona hiton hiton hitosta tuli vain neljä lobeliaa (tiedän, nämä ei kestä meidän partsia) ja yksi neilikka, joka täälläkin odotti pelastajaansa.

Nyt parvekkeella on kukat ruukuissa ja jossain päin pääkaupunkia kulkee viaton mies, joka ei ehkä ikinä palaa tiettyyn puutarhakauppaan ;-)

No niin. Pieni tutkimuskäynti kaupungilla kertoo,
että kukat onkin juhlistamassa monimuotoisuutta :D