Vieläkö ehtii

Ajattelin olla rantakunnossa.
Tuo hehkeä ajatuksenpoikanen nousi joskus elokuun alussa.
No voi voi,
elokuu alkoi ja elokuu loppuukin juuri
ja minä olen ollut vetelä kuin keitetty spaghetti.

Niinpä vedän ennen huomisaamua muutaman kerran aiheeseen sopivan discojumpan ja valmistaudun matkaan.



Ainakin olen henkisesti rantakunnossa ;-)
See you soon =)

Sitä saa mitä tilaa

Sapetti,
alkuvuonna
kaikki se kipu ja särky.
Ärsytti kun oma viisaus hukkui kiireen jalkoihin
enkä osannut hellittää ajoissa.

Päästin irti pahasta tuulestani
kun löysin miehelle syntymäpäiväkortin
ja itsellenikin oman,
sellaisen, jossa tunsin nousevani itseni yläpuolelle
punaisten polvisukkien liidättämänä
ja naama vihdoin hymyssä.

Kesäloman loppu alkoi näyttää taas mutrua naamaa.
Perheen kesken hätäiltiin
omia ja toisten olotiloja.
Yksikään päivä ei näyttänyt toistaan helpommalta
ja olin jo maani myynyt.

Katsoin sitten yhtenä iltana korttia yöpöydälläni,
sitä lentävää pientä naista.

Minä otin yhteyttä kaveriin,
joka katsoi sääkarttaa ja parkkipaikkaa
ja joka toi kirkkaan taivaan meille matalapaineisille.
Mies vei meidät vienoon hiljaisuuteen
ilmaan, jossa murheet katosivat hetkeksi
ja tekeminen ja oleminen olivat
rauhoittavaa ja hurmaavan kaunista.

En koskaan tule unohtamaan tätä ja aina tulen kaipaamaan tätä lisää.

Sitkeän linssiluteen mukaan pääset videosta. ;-)
Ja terävämmän kuvan saat, kun muutat asetuksista Laaduksi 720p

kokemuskauppa.com

Suurkiitokset Ville ja Katriina!

Hämärän rajamailla

Tahma on sulkenut minut syliinsä
se pistää minut hitaaksi
sanattomaksi.
Minä venyn pitkäksi
liian kauan jauhetuksi purukumiksi
ja katson sivusta mitä tapahtuu.

Ei ole kauaakaan kun pilvi peitti auringon
anoppi joutui sairaalaan
huoli kasvoi ison miehen kasvoille
tarttui minuun ja laajentui.
Tällä viikolla pidempi mies venyttää minua edelleen
olemalla hermostunut ja nuori.

Ja minä venyn ja vanun.
Katson luottamusta silmiin ja tervehdin sitä.
Minä toivon, että aurinko paistaa taas ja
palauttaa vanhan ja suloisen palvelutalon lämpimien hoitajien huomaan.
Minä koetan saada varmemman olon itseeni
ja hengittää sitä miehiin.

En voi nukkua heidän puolestaan,
en voi luoda uutta.
Mutta voin yrittää olla rauhallinen
mitä en luonnostani ole.
Voin olla syli ja silitys
jota vetäytyvien ei ole helppo ottaa vastaan.

Kunhan pidän huolen etten sotkeudu tähän tahmeaan verkkoon, niin matalapaine, pidätkö sinä vähän taukoa ja annat valolle mahdollisuuden pilkistää tänne.

Leffassa Rakkautta ennen keskiyötä

Vuonna 1995 kävin leffassa katsomassa Rakkautta ennen aamunkoittoa, jossa parikymppinen Jesse tapaa junassa Celinen ja he viettävät yhden illan ja yön Wienissä. Leffan jälkeen kiistelin kiivaasti miesten kanssa mitä Wienin nurmella tapahtui ennen aamua. Elokuva oli helmi.

Elämää kului oikeat 9 vuotta ja leffateatteriin tuli Rakkautta ennen auringonnousua, jossa vihdoin sain tietää mitä oli tapahtunut ja myönnän: Olin väärässä. Jari ja Ari, te olitte oikeassa.

Leffassa pääsi kulkemaan yhtä matkaa yhden päivän ajan Jessen ja Celinen kanssa, nyt Pariisissa, sen kaduilla ja Seinen varrella. Vuosikymmen oli vanhentanut minua sekä näyttelijöitä, jotka tässä teoksessa osallistuivat elokuvan käsikirjoitukseen. Tämäkin leffan loppu jäi mietityttämään ja kerta toisensa jälkeen olen palannut molempiin tarinoihin.

Ensimmäinen elokuva vie minut aina ihanaan nuoruuden ideologiaan, vapauteen, rohkeuteen ja rosoisuuteen. Toinen elokuva taas katseisiin, niiden välttelyyn, kosketuksiin ja koskematta jättämisiin. Molempia leffoja kuljettaa puhe, intensiiviset ja kiihkeät keskustelut sekä hidas liike.

Nyt kun taas on vierähtänyt lähes vuosikymmen lähdin miehen kanssa katsomaan mitä Jesselle ja Celinelle kuuluu. Ja täytyy sanoa, että Rakkautta ennen keskiyötä ei todellakaan jätä kylmäksi. Koskaan en ole nähnyt tällaista trilogiaa, jossa jokainen leffa on omana osanaan täydellinen, ja jonka jatko-osa ei edes jollain lailla pilaa edellistä tai edellisiä teoksia. Tässä trilogiassa noste jatkuu ja tunnelma tiivistyy. Kolmas elokuva tuo tunteet pintaan, se ravisuttaa, naurattaa, itkettää ja pyörii mielessä useamman katsomispäivän jälkeenkin.

Jos et ole nähnyt kahta ensimmäistä osaa, niin suosittelen katsomaan ne ensin ja lähtemään vasta sitten tälle matkalle. Jättäisin katsomatta myös trailerit, jos haluaisin täydellisen elokuvakokemuksen =)

Juonipaljastukset eivät ole minun juttuni, mutta jos tämän leffan trailerin on jo ehtinyt nähdä, niin tietää mitä kakkosleffan ja kolmosleffan välissä on tapahtunut.

Rakkautta ennen keskiyötä. Kaksi ihmistä. Mies ja nainen.

He ovat Kreikan Messiniassa viettämässä loman viimeistä päivää. Jesse on kuuluisa kirjailija ja Celine miettii vaihtaisiko työpaikkaa, sillä hän haluaa kovasti tehdä työtä, jossa voi parantaa maailmaa. Jesse on viettänyt surullisen aamupäivän ja autoajelulla hän avautuu tunteistaan ja aamustaan Celinelle.

Kuten aiemmatkin elokuvat keskustelu ja kulkeminen ja tiivis läsnäolo ovat kantava voima ja näin keskustelu autossa syttyy ja kevenee vuorotellen. Perille päästyään pari istahtaa kreikkalaiseen ruokapöytään, jossa keskustelut jatkuvat ja kiertävät neljän eri sukupolven huulilla parisuhteesta, rakkaudesta, seksistä ja erostakin. Sanailussa on kiihkeää ja vapaata nuoruutta ilman oletuksia tai odotuksia. Jos kuuntelee viisikymppisiä miettii onko riman alitus suhteessa hyvä idea saadakseen edes jotain. Vanhemman kirjailijaisännän rakkaus kaikkiin ihmisiin kuuluu lempeänä puheena ja leskinainen avautuu rohkeasti pitkästä rakkaudestaan ja rakastetun unohtamisesta.

Kun kahdenkeskinen vapaa-aika saa, Jesse ja Celine kulkevat hotellille kohti iltaa ja yötä. Jos hotellihuoneen seinillä olisi korvat, ne varmasti punottaisivat. Syttyykö himoa ja huumaa? Ainakin aamuiset keskustelut nousevat pöydälle. Itseasiassa kaikki mitä heille on näiden 18 vuoden aikana tapahtunut nousee pinnalle.

Mies ja nainen. Suhde. Onko rakkaus kaikkivoipa, voittaako se arjen vaikeudet? Uhraanko itseni ja haluni? Kävelenkö toisen ylitse? Voinko elää vain tässä hetkessä vai unohdunko aina vaan menneeseen tai pelkään tulevaa? Voiko kaksi egoa oikeasti olla yhdessä?

Celineen ja Jesseen samaistuu väkisinkin, liekö sen vuoksi, että heidän kanssaan on "kasvanut" samaan tahtiin. Ovatpa minun elämäni suhteet olleet millaisia tahansa, niin tämän elokuvan keskustelut, katseet, kosketukset liikuttavat solujani ja ihokarvojani mennen tullen. Jessen ja Celinen sanat osuvat sisuksiini, kuulen heidät molemmat ja tunnistan molempien energiat. Minä kuljen tunteiden kaikki kirjot ja löydän itsestäni jalat maassa olevan romantikon.

Tämä on siis rakkautta, rakkaudellista elokuvaa, rakkautta elokuvaan sekä elämän kuvausta parhaimmillaan. Kaiken läpi kuultaa usko ja luottamus hyvään sekä nauru ja huumori. Olkoonkin joskus huumori tummaa, sillä sekin naurattaa, kun näkee omat lauseensa toisen sanomina... vai onko ;-)

Molemmat näyttelijät tekevät upeaa työtä -jos tämä työtä on, eikä oman itsen paljastamista. Ainakin Delpy näyttää olevan elementissään kaikessa tunneryöpsähdyksissään ja intensiivisyydessään. Samoin Hawke tuntuu olevan kotonaan Jessen nahoissa, ajatuksissa, veressä ja lihassa.

Eikä mikään ole niin hekumallista kuin elokuvan loppu. Tätä halusin ja tätä sain. Ja minä odotan innolla mitä yhdeksän vuoden jälkeen tulee tapahtumaan =)

Traileriin

Ohjaus: Richard Linklater

Käsikirjoitus: Richard Linklater, Ethan Hawke, Julie Delpy

Pääosissa:

Celine - Julie Delpy

Jesse - Ethan Hawke

Unohdusten ikkunapöytä

Ajoin toiseen kaupunkiin.

Koko matkan satoi vettä ja perilläkin vielä tihuutti. Ilma oli kolea, mutta pilvet näyttivät erkanevan toisistaan ja kirkasta taivasta pilkisteli.

Minä halusin jotain lämmintä ja astelin pianomusiikin valtaamaan kahvilaan. Appelsiiniteen kaveriksi tilasin pienen suklaaleivoksen ja sitten etsin itselleni täpötäydessä kahvilassa istumapaikkaa.

Kaksi vanhempaa rouvaa istui ikkunapöydässä. Kysyin sopiiko seuraan ja sain myöntävän vastauksen. Lopetellessani leivosta rouvat antoivat lahjat toisilleen, nousivat innostuneesti rupatellen seisomaan, laittoivat takit päälleen ja toivottivat lähtiessään minullekin hyvää päivänjatkoa.

Kohtapuolin seuraani tuli nainen perunapussi kädessään. Ennenkuin hänen miehensä ehti pöytään, toinen vanhoista rouvista palasi ja sanoi ruotsiksi jättäneensä kävelykeppinsä. Aikamme ihmeteltyämme rouva sai keppinsä tarjoilijalta, joka oli löytänyt sen toisen pöydän ääreltä.

Mies vieressäni riisuutui ulkovaatteistaan ja istahti tuoliin. Nainen kävi kiertelemässä kahvilassa ja totesi  pöytään tultuaan, ettei halunnutkaan syödä täällä. Mies nousi tyynesti ylös, pariskunta laittoi päällysvaatteensa päälleen ja he lähtivät.

Minä kävin täyttämässä ohueen posliinikuppiin lisää teetä ja tuoliin istahtaessani nainen palasi takaisin. Hän kumartui pöydän alle ja otti lattialta perunapussin. "Perunat unohtui" hän sanoi iloisesti. "No hyvä että muistit", tokaisin ja naurahdimme molemmat.

Siinä vielä jonkin aikaa istuttuani huomasin olevani lämmin ja virkeä, niinpä nousin ja päätin lähteä kaupunkikierrokselleni.

Ulkona tarkistin huvittuneena ihan vaan varmuuden vuoksi, että kaikki oli mukana: housut, pusero, käsilaukku, avaimet ja vieläpä hyvä mieli. En ollut jättänyt siihen ikkunapöytään kuin entisen kylmän olotilani =)