Kynttilän valossa

Eilen Earth Hour iltana olimme parhaillaan keittiössä, kun valot sammutettiin. Ne sammuivat kesken iltapalalle rupeamisen. Sammuivat niin nopsaa, että kynttilätkin haettiin ja sytytettiin pimeässä.

Siinä ruokapöydän ääressä oli kaksi kynttilää ja hiljaisuus. Jostain syystä edessäni oli poikkeuksellisesti leipälauta, leipäveitsi ja leipä. Ja liekö juuri siitä syystä yhtäkkiä olin useamman vuoden takana Nuuksion pimeässä talvessa, pienessä erämökissä, jossa oli vain pieni pöytä ja pari tuolia, kerrossänky, kamina ja kynttilät.

Ja nyt mennään takaperin siihen aikaan:

Olin vasta saanut kerrottua miehelleni, että lääkäri sanoi minun olevan uupunut. Lääkärikin sai sen selville vain siitä syystä, etten pystynyt hänelle sanomaan mitään, annoin hänelle lapun, jonka mieheni oli vasta teettänyt minulla. Sellaisen stressitestin, jonka mukaan jos ruksaa 5 kohtaa tietystä rivistä, niin pitää mennä heti lääkäriin. Minä taisin raksia 10-12 kohtaa, enkä tajunnut enää mistään mitään.

Muistan tuosta ajasta sen, että eräänä torstai-iltana töiden jälkeen kahvilassa istuessani tajusin, etten jaksaisi oikein istua. En istua, maata, seistä, saati sitten olla. Koska en kyennyt sanomaan asiasta miehelleni, niin kirjoitin hänelle kortin ja senkin kirjoittaminen vaati aikamoisia ponnisteluja. Annoin kortin kotiin tullessani miehelleni ja istuin sohvalla. Ja sitten jossain vaiheessa mieheni teetti sen testin.

En missään välissä ollut pois töistä. En vaan suostunut tunnustamaan, etten ollut vahva ja kaiken kestävä. Mutta suostuin käymään lääkärin luona usein juttelemassa sekä ottamaan unilääkkeitä, joiden avulla nukuin yövalvomisten sijaan. Suostuin myös lähtemään mieheni kanssa tuonne Nuuksion erämökille. Olemaan ilman mitään, sillä mitään en tarvinnut. Minulle riitti se pieni mökki ja se, että joku laittoi kaminaan tulen.

Tuon Earth Hourn aikana, olin yhtäkkiä kaukana mökissä. Vuosien takaa istuin siellä pöydän äärellä syöden jotain kynttilän ääressä. Varmaan siellä oli siis puukko ja leipälauta ja leipä siinä pienessä pöydässä. Päivä oli niin lyhyt ja mökin akkuna niin pieni, että vain ulkona keskipäivällä näki ilman kynttilänvaloa. Ja samanlainen hiljaisuus. Syvä hiljaisuus, jossa kuuluu liekin lepatus ja hengitys.

Ihan kuin Nuuksiossa erämökissä, totesin.
Niin onkin, sanoi mieheni.
Muistatkos kun yöllä hiiri söi sinun kengästäsi nahkapaloja pois?

Joo, muistan =)

Se oli hieno mökki se. Ja se oli hauska hiiri, se joka söi palaa mun talvikengästäni =)

Ja nyt on nyt.
Ja tässä valtakunnassa on nyt kaikki hyvin =)