mutta käsket katsomaan sen terävää sirppiä.
Hey Sister, sä laulat mulle hellästi, osoittaen taivaalle. Ja kun hetken tarjoat pikkusormeasi minä tartun käteesi. Otan sinut, lantiosi, jalat ja vien tanssiin. Mä tahdon sut kera tuon kuun. Hey Baby, me voidaan tuijottaa toistemme napoja taikka kirkkaita silmäteriä ja loistaa taivaan tähtien kanssa kilpaa. Ollaan kuu ja tähdet, ollaan osa universumin värisumua.
Hmmm. Järjen kättä ei vie tunteet. Ei ainakaan pitkäksi aikaa ;-).
Okei katsotaan sirppiä, ei olla tähtiä taivaalla, ei katsota hymyilevän kuu-ukon poskea. Sitä, jota ei ole tehty alkuaineesta ja kasasta kivenmurikoita. Minä palautan meidät ikkunan ääreen ihmettelemään. Sillä näet kuitenkin enemmän kuin minä. Sä näet maailman ihmeet. Sä olet terävä ajatuskokonaisuus. Olet yhtä luonnon kanssa, olet tarkka, harkittu osuma käsin ja taiten tehdyllä aseella.
Ja mä olen hullu, hupsu, hölmö, hassu, hihhuli, hempukka ja tunteita täynnä. Näen vienon vaalean kaaren sinisellä pohjalla, huumaavan rytmin ja tuikkeen. Mä näen tämän maailman ihmeet. Mä olen luonto ja lempeän tulinen kipinä nuotion hehkussa.
En ole koskaan halunnutkaan kuuta taivaalta,
mutta jos tartutan sinuun tämän liekin, niin tartutatko minuun tuon suunnattoman hienon älyn =)
Moniulotteista kiitoa sanoilla ja ajatuksilla. Kiitos Birgitta!
VastaaPoistaKiitos. Sinullakin runosuoni sykkii -kevättä rinnassa =)
Poista