Ei hernettä patjan alla

Kädet.
Mulla on niitä kaksi.
Ne on ennen toimineet ihan hienosti. Mutta sitten rikoin ne...

Olen opetellut hoitamaan itseäni, mutta välillä tulee ylilyöntejä. Hudit huomaan aina samoista asioista, kivusta tietysti, mutta myös öisestä vempuilusta. Minä herään kun en voi nukkua mahallani. Pääni ei käänny vasemmalle laisinkaan ja oikealla se kyllästyy nopeaan. Sitten käännyn selälleni ja kohta huomaan nostavani kädet pään yläpuolelle. Siellähän käsien kuuluu olla nukkuessa. Eikö kuulukin?

Toissayönä minä taas nostin oikean käteni ylös. Ojensin (varmasti kauniisti kuin prinsessa) tuon ruipelon ulokkeen, tietoisesti suoraan ylös ja taakse kohti seinää. Sitten ranteeni jäi jumiin lukuvaloni kahden lampun väliin. Mitä tekee tällöin yön kuningatar? Se kiskaisee raajaansa oikein olan takaa... saa mukaansa lampun, proput sekä aimo annoksen betonimuruja.

Niin minä heräsin unelmistani kädessäni roikkuvaan yövaloon. Ei siinä kannattanut esittää ylvästä ja heilauttaa ilmavia laineikkaita kutriaan, vaan pistää huulet tiukasti kiinni, jottei tullut syötyä rouheaa seinää... Vipusin itseni ylös, pudistelin vähemmän kainosti ja yritin asetella lampun yöpöytäni korkean kirjapinon päälle. Sitten pyyhälsin lakanalta suurimmat kokkareet pois, siirsin tyynyni alemmas ja menin kippuraan mahtuakseni muruttomaan osaan sänkyä.

Vain poseeratessa nostan ensi kerralla käteni ylös...

Eilen minä katselin toistamiseen Kesähetket elokuvaa, se oli yhtä tylsä kuin leffassakin, mutta nyt minä jäin seuraamaan vanhimman veljen vaimon käsivarsia. Ne olivat hoikat kädet, mutta upean kiinteät ja niissä oli lihakset!

Voih, sanoin mielessäni. Jos minulla olisi tuollaiset käsivarret, niin näyttelisin niitä mielelläni kenelle tahansa. Silloin minulla olisi varmasti myös vahva lapatuki ja lihasjänteitä selkäpuolellani. Minä en enää soittelisi lapojani kylkiluita vasten, vaan hengailisin aivan erilaisessa bändissä.

Oih ja voih, olisikohan minulla vielä jotain mahdollisuuksia?  Ehkä minä kykenen... Kenties huomen aamuna otan kuntosalikamat mukaani ja löydän itseni varovasti harjoittelemassa näitä ruikuloita, jo maan vetovoiman löytäneitä käsiäni.

Ei kai tässä muukaan auta, kun en haluaisi jatkossa herätä näihin yöllisiin kipu-vempuilu-yölampun-irrotuskekkereihin! Saati paikkailla seinää ;-)