En voinut häntä auttaa muuten kuin kuuntelemalla, mutta onneksi...
Sunnuntaina
mies saapui kurssilta ja ajoimme ystävän luokse keskelle muuttolaatikoita. Otimme porat, ruuvimeisselit, vahvat lihakset ja ruikulalihakset ja useamman kertaa kehutut älynystyräni käyttöön (hmmmm vähänkö olin otettu ;-)) ja autoimme sen minkä kykenimme.
Maanantaina
mies kantoi kellarista kotiin isoja laatikoita täynnä valokuvia, postikortteja ja muuta. Hän levitti paperit ympäri asuntoa ja lajitteli niitä useana päivänä. Yritin olla kovin ymmärtäväinen, mutta levottomaksihan minä vaan tulin...
Keskiviikon
naisena sain sitten toisen lomapäivän lomalla-olo-hepulin. Minä raivasin kaikki jouluhärpäkkeet laatikoihin ja napisin miehelle kuinka meillä oli liikaa tavaraa.
Olin muuttanut viimekuukausien aikana niin monta kertaa mieltäni siitä, kuinka tavarasta pitää päästä eroon, että mieskin oli mennyt solmuun. Niinpä totesin, ettei auta muu kuin kävellä lähimmälle itsepalvelu-kirpputorille kyselemään paikkahintoja -ja niin minä sitten heti teinkin.
Tänään perjantaina
mies ilmoitti, että paikka, jonne kuljetamme aina hyväntekeväisyystavaroita oli lopettanut toimintansa. Voiko noinkin käydä? Hyväntekeväisyystavarat siis menivät väliaikaisesti taas kellariin. Naisena minä olin tehokkaasti laputtanut kaikki kirpputoritavarat valmiiksi ja yhdessä me kiikutimme ne paikalleen myyntipöydälle...
Ah, kyllä nyt taas helpottaa! Mikään ei tee niin hyvää kuin vapaa tila kodissa ja pölyttömämpi ilman ala.
Vaikka täytyy tunnustaa, että on sellaisiakin tavaroita, joita en vain raaski laittaa eteenpäin, koska niillä on liian suuri tunnearvo.Yhden upean säästetyn aarteen näin eilen, kun olin mukana sodan jälkeen internoitujen suomalaislasten tapaamisessa. Tilaisuudessa oli esillä mm. upea kreppipaperista tehty mekko, jonka Gunvor Brettschneiderin äiti teki lasten näytelmään prinsessan asuksi. Tämä jätti minut lähes sanattomaksi, mekko on edelleen ehjä ja upean näköinen.
Ei siis ihan kaikkea voi laittaa kiertoon.
Jotkut elämän merkit kannattaa säästää ja jättää lapsille muistutukseksi siitä mitä maailmassa on tapahtunut.
Tavaroista ja tapahtumista huolimatta, pidetään itsestämme huolta ja niistäkin jotka lähistöllämme ovat.
Halaus ♥♥♥
Voi miten kaunis mekko!Ja vielä paperinen ja noin hyvin säilynyt.
VastaaPoistaMinunkin pitäisi tehdä tilaa.tavaroita on liikaa.Vaikka Suomesta muuttaessa annoin melkein kaiken pois...
Eikö olekin suloinen mekko. Kaikki koristeet ja kukat on niin hienoja yksityiskohtia.
PoistaKatsoin kerran suomalaista dokumenttia nuoresta miehestä, joka vei kaikki tavaransa ja vaatteensa vuodeksi varastoon. Hän oli päättänyt, että saa hakea yhden tavaran varastosta päivässä. Tämä dokumentti oli niin hieno osoitus siitä, miten vähän tavaroistamme on todella tärkeitä. No, aivan noin radikaaliin toimeen en itse taida alkaa =) Muuttaminen onkin juuri se sopivin hetki päästää irti vanhoista tavaroista.
Upea mekko ja paperista tehty! Siivous- ja järjestelyvimma iskee minuunkin toisinaan ja silloin laitan tuulemaan. Rakkaita muistoesineitä haluaa kuitenkin säilyttää ja tutkailla aika ajoin. Minulla on tallella esim. vanhassa kirjekuoressa vauvatukkaani, jonka äiti on laittanut talteen. Olen ollut pienenä kiharapäinen blondi, mitä ei ehkä uskoisi, kun nyt kuontaloani katsoo....=)
VastaaPoistaKauniita talvipäiviä Birgitta, nautitaan lisääntyvästä valosta!
Minulla iskee aika ajoin vaikken edes osta mielestäni paljoa muuta kuin ruokaa. Jostain tuota tavaraa kuitenkin aina ilmestyy ;-)
PoistaMinäkin olen säästänyt pojan vauvatukkaa ja omasta lapsuudestani minulla on kastemekkoni joka oli kyllä pojallanikin käytössä. Valokuvat ovat myös niitä asioita, joista en luovu hevillä =)
Eikö olekin jännittävää, miten pellavapäästä voi tulla tummatukkainen. Liekö silloin pitänyt liiaksi hauskaa vai juonut kuitenkin paljon kahvia ;-)
Komppaan edellisiä kommentoijia ja perään lisään, että ahkeraa meininkiä! Olen jo kauan sitten todennut, että mitä vähemmän tavaraa, sitä parempi mieli. Paitsi tietysti ne tavarat, joilla on tunnearvoa... ;) Lämmin halaus takaisin! <3
VastaaPoistaAlkuvuosi on kyllä ollut kummallinen. On ollut sosiaalista toimintaa enemmän kuin aikoihin ja siinä välissä olen ollut kaikki työpäivät täydessä touhussa. Ehkä tämä täysillä meno vaikuttaa vähän siihenkin, että siipan tavarat tuntuvat pyörivän liikaa jaloissa =)
PoistaTuo ystävän jeesaaminen oli hieno juttu!
VastaaPoistaOn nimittäin tilanteita joissa muutaman tunnin apu voi olla avun saajalle paljon enemmän ja varsinkin tuollaisessa muuttotilanteessa kun koko elämä on kirjaimellisesti levällään.
Luulenpa että avun pyytäminen on nykyään niin vaikeaa ihmisille, että siitä oikein innostuu kun pääsee auttamaan toista.
PoistaOlet oikeassa, joskus itselle aivan pieni juttu on toiselle erittäin suuri apu.
Muuttaminen on (ainakin minusta ) niin stressaava tilanne, että siinä kun pyörii tavaroiden keskellä ilman kunnon kasaamisvälineitä taikka ylimääräistä kättä, niin kuka tahansa alkaa ähkiä tuskissaan. Ja onhan se aina kiva katsoa niitä lihaksikkaita apuja, jotka auttamaan tulevat =) (en siis puhu laisinkaan itsestäni!).
Blogitekstisi eli kuvailusi itsestäsi oli niin mukava ja löysin siitä niin paljon itseäni, juuri tuota kiltin tytön syndroomaa, että täällä ollaan ja tänne jäätiin. <3
VastaaPoistaTervetuloa Tiia ja Heli ja muutkin uudet lukijat. Toivottavasti osaan antaa teille hyviä fiiliksiä ja pieninä paloina muitakin tunteitani.
Poista<3