itkin ja surin kuolevaa ystävääni
häntä joka vei minua eteenpäin pahana päivänäni
häntä jonka hälvenemistä katsoin edessäni
ja miten kauniisti sinä kuuntelitkaan minua.
Lohduttaen puhuit pitkään hiljaa
ja lopetit sanoen
kuolema ei vie hänen kauneuttaan ja hyvyyttään mennessään.
Havahtuessani huomasin,
te olitte yksi ja sama unessani
sinä jolle puhuin sekä sinä jota samalla katsoin...
Sitten muistin
henkesi tästä maailmasta lähtenyt on nyt
ja minä itken taas.
Surullista ,ystävän menetys tekee kipeää. Tsemppejä Birgitta
VastaaPoistaKiitos Jael; vasta hetki sitten juteltiin ja naurettiin, nyt ei enää kuin unissa ja tunteena ystävän lähelläolosta.
PoistaVoi miten kauniisti kirjoitit ja uneksuit, ihmiset ovat niin kovin, kovin arvokkaita, hauraita ja silti väkeviä. Hyvyys pysyköön. Itku on vain itkettävä.
VastaaPoistaKiitos Karenina. Joka kerta sitä tajuaa saman asian ja samalla päättää tehdä itselle tärkeät asiat ennemmin kuin myöhemmin.
PoistaBirgitta, otan osaa ♥ Kaunis kirjoitus...
VastaaPoistaKiitos kultaseni <3
PoistaVoimaa.
VastaaPoistaKiitos Helmi <3
PoistaOtan osaa. Ystävän menetys on raskasta.
VastaaPoistaKiitos Paimen <3 Näin se on.
PoistaEhkä hän on lähempänä kuin koskaan: sydämessäsi. Anna surun tulla, olla ja puhdistaa.
VastaaPoistaSanot tämän niin kauniisti. Suru on hyvä tunne tuntea ja kyllä sillä on juuri tuo puhdistava ominaisuus. Kiitos Ari <3
Poista