Viimeisillä rappusilla vastaani tulee nainen. Vilkaisen hänen oikeassa kädessään olevaa valko-ruskeaa keppihevosta ja toisessa suloisesti pursuilevaa käsilaukkua. Hepalla on kaunis villi harja ja naisella tiukka ote. Melkein käännyn katsomaan, mutten aivan kehtaa... Niinpä kuuntelen mielenkiinnolla, nouseeko nainen hevosensa selkään ja kopisuttaa rappuset klo klop klo klop. Näen sieluni silmillä, kuinka hän ylös päästyään läpsäyttää omaa reittään terävästi, huudahtaa Jiiihaaa! ja tuuli hiuksia heiluttaen jatkaa aamuista matkaansa työpaikalleen...
Usean tunnin jälkeen, sinä samaisena päivänä.
Minä avaan ulko-oven, nousen pieniä portaita ylös ja raikas ilma ravisuttaa päivän aikana kuolleet aistini hereille. Kuurosade on pessyt kaiken turhan pois, se on antanut tilaa auringolle. En mieti onko se vain vapaus, joka tuntuu nyt täydelliseltä, vaan katsahdan taivaalle ja huomaan hymyileväni. Kun käännyn talon kulmalta, näen edessäni kiiltävän, rakkauden punaisen, avoauton. Sen pintaa koristaa isot sadepisarat, ja kuin timantit ne häikäisevät kauneudellaan. Minä mietin voisinko saada kuvan noista valtavan kokoisista vesipisaroista kaarevan konepellin päällä, mutta nuoren miehen vapauden kaipuu on nopeampi. Hän kääntää avainta, kevyesti rattia ja kaartaa kohta vasemmalle kaupungin huumaan...
Ja kun ilta saa,
minä lähden merenrannalle, keinonurmelle seisomaan ja kuuntelemaan Paula Vesalaa. Lähden vain sillä ehdolla, että lupaat ilman olevan kuivan ja lämpimän. Siellä minä seison, tuulessa ja tuiverruksessa, tihkusateessa ja tummien pilvien alla, enkä mutrista kuitenkaan suutani, vaan tunnustan, ettet ehkä voi luonnonvoimille mitään. Luultavasti se on juuri Vesala, joka puhaltaa sadepilvet pois, sillä kotimatkalla aurinko laskeutuessaan paistaa ja kasvaa uskomattoman suureksi valopalloksi. Ajotie edessämme värisee kirkkaan keltaisena... On järisyttävän kaunista.
Me pysähdymme liikennevaloihin, kukaan ei liiku, edessä on tyhjä, tyhjä pitkä tie. Katsahdan sivulle liikennetolppaan ja näen jonkun kirjoittaneen siihen pystyyn E V I L. Huomaan kieron mieleni leikin ja huvitan itsenäni toteamalla, että onneksi osaan lukea sanoja väärinpäin ;-)
Torstaissa on jotenkin aina sellaista taikaa :)
Torstaissa on taikaa, vaan lauantaissa onkin huumaa:)
VastaaPoistaToivottavasti olet lomalla<3 Meillä on iltapalaksi kummallekin puoli kiloa mansikoita: Se on suvi nyt!
<3
Sinä ajatusten lukija, meinasin kirjoittaa viimeisiksi sanoiksi: "lauantain huumaa odotellessa" =D
PoistaEi, en ole vielä lomalla, sen sijaan olen tehnyt ylitöitä, sen jälkeen töitä ja onneksi vielä jotain vapaatakin on ollut. Ensiviikon jälkeen alkaa loma ja odotan myös helteiden alkavan. Minulla kun on sitkeä uskomus, että lomallani on aina ihanat kesäsäät :)
Ajattelimme lähteä huomenna keräämään mansikoita, mutta ehkä torilta saisimme tällekin päivälle maistiaisia.
Onneksi nyt on lauantai, se meidän päivä ♥♥♥
...ja tänään on taas torstai toivoa täynnä. Meillä on satanut kuin saavista kaataen,joten puutarhassa helpottaa hetkeksi ja viikonlopuksi luvassa hyviä kelejä, keveitä kesäherkkuja, uimista etc.
Poista♥♥♥
Aivan Leena, taas on torstai. Täälläkin sataa, mutta vain pientä kesäsadetta.
PoistaMinulla alkaa huomisen jälkeen loma. Odotan sitä jo innolla, sillä kirjapino on kerätty kasaan ja elo on sitä mikä milloinkin huvittaa :). Toivottavasti vuokramökin järven vesi on sen verran lämmintä, että leijonan nahkani sen kestää, hehee. Suurimmat kiksit saan varmasti saunasta, takkatulesta ja nuotiosta. Yöt ei ehkä ole tarpeeksi pimeitä, mutta ajattelin kuitenkin valvoa ja odottaa tähtitaivaan tuijotteluhetkiä.
Ihanaa loppuviikkoa teille ihanaiset ♥♥
Olipa taas ihana ja positiivinen kirjoitus! Onneksi sulla on taito nähdä ne pikkuasiat <3
VastaaPoistaKiitos Helmi :) Kesäloma on alkanut ja tietokone on ollut hiukan jäissä. Kesän auringon säteet ja vaihtelevat vesisateet ovat pitäneet huolta, ettei elämä ole käynyt yksitoikkoiseksi. Lepo tekee näköjään taukoa kirjoittamiseen, mutta tulen pian lukemaan mitä sinulle ja muille blogiystävilleni kuuluu :)
PoistaKaikkea hyvää viikkoosi ♥