Auringonlaskun jälkeen

Kun menen aamuyön tunneilla nukkumaan
mietin pitkää päivääni
oloni on rauhallinen ja rakastava.

Olemme heränneet varhain
ajaneet viisi tuntia autolla
ja vaihtaneet päällemme mustaa.

Parkkipaikalla lohdutamme serkkuani
toinen kantaa valkoista uurnaa
ja me tummiin pukeutuneet seuraamme perässä.

Sää on kaunis,
olet tilannut meille auringonpaisteen ja pienet pilvenhattarat.
Silti peitämme silmämme kyynelillä,
kun serkkutyttö laskee uurnan maahan
ja pojat lapioivat maata päälle.

Jätämme jokainen luoksesi oman ruusun,
otamme kuvasi sydämiimme ja lähdemme järvenrannalle. Sinne missä joskus juhlimme syntymäpäiviäsi. Tänä päivänä lapsesi, me serkut ja meidän lapsemme vietämme erilaista pitkää päivää ja pitkää yötä.

Monttubileet, sanoo poikasi. Hän varmaan tiesi, että olisit halunnut meiltä juuri tällaiset lähtöjuhlat. Ei mitään höttöä, vaan elämää sen eri muodoissa. Yhdessäoloa, ruokaa, juomaa, järviveden pehmeyttä, saunan puhtautta, nuotion loimua, lasten juoksevien askelien ääniä, keskustelua, hiljaisuutta ja iloista puheensorinaa.

Kun istun laiturilla katselemassa muiden kanssa auringonlaskua, nauramme enemmän kuin aikoihin. Kuuntelen eloamme ja minulle tulee tunne meidän olevan enemmän yhtä. Ehkä kuolema muistuttaa meitä tänään vahvemmin elämästä ja siitä miten paljon meissä sisällä on rakkautta ja yhteistä.

Elämä loppuu ja elämä jatkuu.
Sinun murheesi ja kipusi ovat nyt pois. Myös meidän elämämme on nyt erilaista.

Hyvää matkaa mummo ♥