Kummalliset värähtelytaajuudet

Liian lähellä
Poistun lomamökiltä jo toisena päivänä kymmeniä kilometrejä länteen. Siellä seison keikkalavan edessä innostuneiden filippiiniläisten kyljessä. Seuraan ensimmäisestä biisistä alkaen hämmentyneenä Alanis Morissetten keikkaa. En tiedä mitä oikein tapahtuu, mutta koen erilailla kuin nuoret vieressäni. Ensimmäistä kertaa ikinä mietin, että pitäisi ottaa etäisyyttä ja poistua kauemmas eturivistä mistä näkee kaiken. Mutten lähde. Katselen koko kehollaan esiintyvän naisen menoa ja mietin miksi se näyttää minulle rankalta ja raskaalta. Siirtyykö hänen tunteensa minuun, vai luenko kehonkieltä aivan väärin. Nainen hymyilee aidosti yleisölle kiittäessään kappaleen jälkeen, mutta toisinaan hän taipuu kaksin kerroin ja näyttää jyrän alle jääneeltä. Ehkä olen väärällä taajuudella, ehkä olen väärässä moodissa. Yöllä paluumatkalla namit sujahtavat suuhun kimpoilevien sanojen väliin. Ulkona eivät onneksi hirvet kimpoile tielle, mutta valkoinen vanha volvo ohittaa meidät talla pohjassa renkaat kirskuen. Jossain kaukana auton perävalot katoavat yllättäen vasemmalle sivutielle. Ruuponperä. Siellä asuu yön kiitäjiä.

Takavasemmalle
On ensimmäinen kerta etten mene mökkilomalla saunaan. Kroppani pitää kesän lämmöstä ja saunastakin, mutta nyt kun ystävät laittavat lähes päivittäin tulen pesään minä katoan paikalta. Sisällä talon keittiössä on ruuanlaiton jälkeen reilut +50 astetta, muualla talossa ehkä +40. Ulkoilma on +30 asteinen ja järvivesikin +28 ja yhdet lämmittävät saunaa. Musta on tullut nössö näiden saunasissien keskellä :D

Luopiot
Mennään pesäpallomatsiin. Niitä on kiva käydä katsomassa maaseutumatkoilla. Istahtaa puupenkille, juoda kahvia ja syödä sen kanssa jäätelöä tai vastapaistettua pullaa. Samalla voi seurata paikallisten penkkiurheilijamiesten tiukkaa analyysia kentän tapahtumista. On hauskaa vertailla pitäjän selostajaa edelliseen kuulemaansa ja tietenkin valita oma suosikkijoukkue, jota kannustaa täysin rinnoin. Mikään sokerikuorrutettu munkki ei kuitenkaan helpota tänään teurastuksen katsomista. Kun peli on puolivälissä ja lukemat on 22 - 0 tuntuu, ettei meidän kannustus vierasjoukkueelle ole tarpeeksi tehokasta. Pettureina poistumme paikalta tässä vaiheessa. Sori.

Värisevä alahuuli
Ennen mökille menoa olin toivonut pääseväni maistamaan maailman parasta raparperipiirakkaa. Ilmoitin ainutkertaisesta mahdollisuudesta ajoissa ja mainitsin asiasta vielä auton startatessa pihalta. Lopulta käynti kuivui kokoon aikatauluongelmien (lue miesten pitkän lounaskahvittelun) vuoksi. Arvaa harmittiko.

Kotimatkalla kuljettaja muistaa hiljaisen naisen vieressään. Hän kääntyy Hämeenkyröön, jossa tie mutkittelee ohitse peltojen, ylittää sillan, kääntyy sinne ja tänne ja lopulta tulee perille Maisemakahvilaan. Puutalo on iso ja kaunis. Pihalla on taideteoksia, mutten malta jäädä ihailemaan niitä. Päästessäni tiskille näen vitriinissä ja pöydällä olevan tarjolla ainoastaan mustikkapiirakkaa. Aivoissani kiirii: No niin! Hetken järkytyksen jälkeen suustani pääsee vaimeasti: "Onkos teillä enää sitä kuuluisaa raparperipiirakkaa?" Rouva Pylsy taitaa nähdä sisäisen pikkutyttöni, sen jolta viikko sitten vietiin herkkulautanen nenän edestä. En tiedä mistä hän taikoo meille gluteiinitonta piirakkaa, mutta sellaista jostain sivuhuoneen tiskin alta löytyy. Pylsyn raparperipiirakka on taivaallisen hyvää. Paljon parempaa kuin minun tekemäni.

Ei tässä sitten muuta. Loppu hyvin. Kaikki hyvin :D