Aamun kajo ja herääminen

Se oli eräs aamu, kun heräsin hiljaiseen taloon.

Makaan siinä kyljelläni ja katson kuinka pieni valon kajo paistaa miehen yöpöydällä olevaan kirjapinoon.

Kirjoista ainoa, jonka kylki näkyy minuun päin kertoo kävelyn filosofiasta. Minä tuijotan valoa ja kirjan kylkeä. Tunnen puristuksen rinnassani, mutta päätän ottaa itseäni niskasta kiinni ja nousen ylös taltioimaan hetken.

Valon siirryttyä seinään jään lojumaan. Mietin itseäni. Miten kovasti halusinkaan lähteä pitkälle kävelyreissulle. Kuinka tuo ajatus kasvoi innostuneisuudeksi ja levisi kuviksi (ja ehkä jopa pakoksi) mielessäni: miten hienoa olisi kulkea vaan eteenpäin, ilman arjen kuvioita ja mahdollisia huolia, miten se vaikuttaisi minuun, kuinka vahvaksi tulisin, paljon paremmaksi ja ehkä vielä enemmän. Lopulta olin varma, että käveleminen tekisi vuodestani täydellisen. Anoin ja sain loman.

Vedän verhot ikkunan edestä ja samalla kertaa silmistäni paksun sumuverhon. Lataan eteeni kaikki tosiasiat, eivätkä ne ole kannustavia. Lopputuloksen sanon ääneen, jotta oikeasti tajuaisin sen: Koska selkä ja jalat eivät tee yhteistyötä, voin unohtaa kaikki tavoitteeni kävelystä. Aivan kokonaan. Piste.

Päätä puristaa, mutta lopulta olo hiukan kevenee. Tunnustan itselleni, että kun lomani alkaa se tulee olemaan etusijalla - ei kävely.  Kohta voin levätä ja olla puolison kanssa. Saan irtautua arjesta, antaa mieleni vaellella vapaana ja varmasti myös hengittää raikasta ulkoilmaa. Ja jos hyvin käy, niin minä matkaan jalkaisin. Ehkä tallustelen kilometrin, ehkä enemmänkin. Jos askeleita tulee, ne ovat kaikki ylimääräistä lisää, pelkkää extraa.

Ei kai koskaan pitäisi olettaa mitään. Tai ainakin kannattaisi olla armollinen silloin kun mutkia tulee matkaan. Vielä hetken mietin itseäni ja melkein naurattaa. Pitikö sitä mennä virran mukana, vai taistella vastavirtaan ;-) No minä ainakin olen törmäillyt haukiin ja lohiin, rynnistänyt päin töyräitä ja hakannut koskessa kylkeäni teräviin kiviin. Nyt etsin kumiveneen, kellahdan sen reunan sisäpuolelle keinumaan ja kellumaan vapaan taivaan alle! Ehkä tipahdan välillä laidan yli roikkumaan hädissäni, mutta parempi yrittää kuitenkin sitä myötävirtaa.

Hiljaa hyvä tulee, vai miten se nyt menikään ♥