Kaikki likaiset yksityiskohdat

Päivä alkaa hyvissä fiiliksissä. Herään anivarhain ja annan siipan nukkua rauhassa pitkään. 

Äiti soittaa: Tuleeko nuorimies tänään käymään?

Minä: Ei tule, sillä oli jotain muuta tänään.

Aamiaisen jälkeen katson parvekkeella odottavaa kurpitsaa. Se on valtava, 22 kiloinen kaveri, jota olen miettinyt monena päivänä. Tänään se saa muodonmuutoksen.

Kannan kaverin sisään. Putsaan sen ulkopuolelta, sillä hygienia on keittiön tärkein osa. Otan ison veitsen. Pistän terän oranssiin ihoon ja viillän kaverin päälaen auki! Noin vain. Sitten käsi tehtyyn haavaan ja rivakasti päälaki irti. 

Pesen kädet uudestaan. Tungen sormeni kaverin sisälle ja kaivan siemenet höttöineen isoon astiaan. Seuraavaksi jykevämmät aseet käyttöön. Jäätelölusikka! Sillä kaavin suurimpaan kulhoon lihaa. "Lihaa, lihaa, enemmän lihaa", sanottiin jo aikoinaan Shokki-lehdessä, joita luin silmät kiiluen ja peläten, että milloin joku hyökkää pimeässä kimppuuni.

Nyt olen kaivanut lihat pois. Laitan ne kylmään. Hygieniaa!

Valitsen seuraavaksi greippiveitsen aseekseni ja alan muotoilla kaveriani. Ensin silmät, jotta hän voi nähdä minut, sellaiset pyöreät ja lempeät. Täytyyhän kaverin hengittääkin, eli pikkuruiset sieraimet. Sitten... sitten suu. Noh, koska olet veikeän tuntuinen, saat todella leveän hymyn. 

Olen onneni kukkuloilla. En muista milloin olisin ollut tällaisessa virtauksessa - tarvitsen näköjään käsillä tekemistä. Nyt veitsen kanssa taiteilu tuottaa erityistä nautintoa. En tunne ajan kulua, hyrisen saadessani tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Kun uusi kaverini Jack on valmis, ihailen häntä hetken. Noin, kyllä olet komea.

Jack tarvitsee siistin tilan ympärilleen. Niinpä menen parvekkeelle. Siivoan nuhjaantuneet kasvit pois, imuroin maton, pyyhin pöydän ja asetan Jackin uuteen kotiinsa. Siihen, josta hän näkee kaikkialle ja minäkin hänet.

Irroitan sisussiemenet hötöstä, keitän niitä hetken ja jätän kuivumaan. Laitan hedelmälihan uuniin kypsymään ja siivoan keittiön. Olen liekeissä. Innoissani käyn pyyhkimässä pölyt talosta ja vien roskat. 

Soitto nuorelle miehelle: Iloista laulantaa hänelle

Nuorimies: voisin kuitenkin ehtiä piipahtamaan siellä

Viesti äidille: kyllä se tuleekin täällä käymään, mutta vain pikaisesti

Äiti: ok

Otan uunista hedelmälihan. Osan laitan kattilaan, jossa on kurpitsakeiton alku tekeillä (huomaatko miten tehokas olen). Lisäksi ajattelin tehdä Jaelin kurpitsa-arepoita, mutta kaapissa ei ole riisijauhoja. Vaihdan valintani focacciaan. Otan sitä varten puoli kiloa kurpitsaa astiaan, lisään muut aineet ja laitan taikinan nousemaan liinan alle.  

Nuorimies viestittää: menee ehkä tunnin myöhempään

Viesti äidille: tuleekin vasta tuntia myöhemmin

Äiti: ok

Keitto on valmis, soseutan sen ja jätän jäähtymään. Siivoan keittiötä ainakin neljännen kerran. Focacciataikina on noussut niin, että mies sanoo sen tarttuneen liinaan kiinni. Irroitan keittiöliinan ja käyn pesemässä sen. Painelen öljyisin käsin taikinan öljytylle leivinpaperille, ja lopputulos näyttää täydelliseltä. Koska en ole vielä ehtinyt paahtaa kurpitsan siemeniä, haen kaapista kaupan versioita. Rips rips vaan päälle. Sitten sormisuolaa. Ja mitä vielä, taidanpa laittaa vähän vielä seesaminsiemeniä. Rops rops. Käyn pesemässä kädet ja taikinakulhon. Tulen takaisin ja katson ihaillen uunipellillistä, jonka pitäisi nyt nousta hetken.

Toukkia! 

"Yäk!", huudan ja katson kauhistuneena focacciaa. Siellä nostelee päätään ainakin kolme sentin pituista toukkaa. Mies tulee keittiöön. Hän tuijottaa kanssani taikinaa. "Se on se saatanan seesaminsiemenpaketti" saan suustani. Pystyn juuri ja juuri koskemaan pakettiin kuivamuonakaapissani. Heitän sen juuri tyhjentämääni roskikseen. 

"Yök", sanon ja nostan tyhjään kompostipussiin taikinan, joka hetki sitten oli vielä täydellinen ja ihanan oloinen. Näen edelleen silmissäni ne toukat. Yök, yök, yök! Tiedän syöneeni siemeniä, jos en tällä viikolla, niin ainakin viime viikolla. Onneksi en muista mitä ruokaa, mutta Yök!!!

Nuorimies viestittää: venähtää vielä tunti lisää

Viesti äidille: vasta tuntia myöhemmin

Äiti: ok.

Mies vie roskat. Minä nostan kaikki kuivamuonat ulos apteekkarinkaapista ja katson ne läpi. Tavallisesti käyn kaapin läpi vuosittain, mutta nyt korona aikana olen jättänyt tämän tekemättä. Yök, Birgitta! Yök yök! Heitän muutaman pakkauksen pois, vaikka ne näyttävät ihan hyvältä, eikä päiväys ole pahasti yli. En vaan pysty ajattelemaan muuta kuin niitä päätään nostavia toukkia. Aaaarrgghhhh.

Tunnelma muuttui euforisesta nosteesta kummallisen äkkiä. Käännyn keittiössä ja näen Jackin parvekkeella. Sitä naurattaa. Leveästi!

Samalla nuorimies avaa ulko-oven. Ihanaa! Otan pakkasesta taikinalevyjä ja teen pikaisesti pellillisen Halloween-käsiä. Koska kaikki talon mantelit on syöty, laitan cashew-pähkinöitä kynsiksi. Uunissa pähkinät päättävät irrotella ja karkaavat käsistä. En hermostu, vaan tupsuttelen kädet valkoisiksi tomusokerilla. Samalla laitan leivinpaperille taikinasta jääneet leikkuupalat ja tungen pellin uuniin. Jatkamme innoissamme lautapelin pelaamista syöden valkoisia kummituskäsiä, kunnes nuori mies toteaa, että nyt kyllä käryää. 

Ei hyvää päivää! Ne saamarin cashew-pähkinät, jotka unohdin pellille. Minä avaan parvekkeen oven, otan uunista savuavan pellin ja menen parvekkeelle. Lehtitaikinapalat näyttää hyvältä, mutta pähkinät ovat Halloween-yötäkin mustempia. Katson Jackin silmiin. Se hekottaa aivan punaisena. 

Keittiö on täynnä sinistä savua. Liesituulettimen pörrätessä pelaamme pelin loppuun ja nuorimies toteaa, että hänen täytyy nyt lähteä. Minä mietin miksi äitini ei tullut, vaikka hän nimenomaan aamulla sanoi niin. 

Soitto äidille: Nuorimies on jo lähdössä. Pitikö sun tulla käymään täällä?

Äiti: Eikö teidän pitänyt tulla tänne?

Minä: Aijaa, meillä taisi mennä ajatukset nyt ristiin. No me tullaan kohta sinne pistäytymään.

Ei kun liikekannalle ja kohti äidin ja isän kotia. Siellä hetken nojailu ja rupattelu ja sitten viemään nuorta omaan kotiinsa.

Ehdotan paluumatkalla kävelyä raikkaassa ulkoilmassa, koska olen juossut tänään vain pari kertaa roskiksella. Kävely tekee todella hyvää. Ilman on sopivan raikas, pääni selviää ja yökkimisen seuraksi naurattaakin. 

Kun astun kotiin minua katsoo parvekkeelta tumma kaveri. Käyn sanomassa sille moi ja laitan vähän valoa pimeään iltaan. 

Jack kuiskaa hiljaa: Oliko hauska päivä kuomaseni? Saitko tarpeeksi jännittäviä vaaran ja oksennuksen tunteita? Jatketaanko huomenna samaan malliin ;-)

Minä: Oletkos kunnolla siinä. Vai sammutanko sulta valon?

Että hauskaa Halloweenia vaan teille muillekin ♥