Elämä on suuri kysymysmerkki

Pitäisikö leipoa mustikkapiirakka? Tai ehkä isoäidin bravuuri, ameriikan reissulla opittu munapiirakka, johon ei laitettu kirpeyttä sitruunasta, vaan reilusti makeutta sokerista ja valkuaisvaahdosta. 

Kuuntelin viikolla Antti Aron tilaisuutta, jossa hän pohti selviytymiskeinoja tässä maailman ajassa. Kuinka pari vuotta on sinnitelty pandemian jaloissa. Ja nyt edessämme on toinen, ihmisen aiheuttama kriisi. Miten tästä selviää?

Ei liity mitenkään aiheeseen, muuten kuin
että mediapaaston aikana täytyy tehdä jotain

Olen ollut kohta kuukauden ilman uutisvirtaa. Ensin katsoin ja kuuntelin kaiken mahdollisen, sitten menetin yöunet ja keskittymiskyvyn. Tajusin, että minun kannattaa pistää media tauolle. Näin saisin takaisin toimintakykyni ja olisin tarvittaessa avuksi muille. Minulle kyllä kerrottaisiin heti kun rauha olisi palannut. Tai jos suunta olisi vielä huonompaan, niin siitäkin saisin tiedon. 

Mietin miksi täydelliseen mediapaastoon siirtyminen oli helppoa. Sen alkulähde on parinkymmenen vuoden takana, jolloin lopetin lööppien lukemisen. Ärsyynnyin kerta toisensa jälkeen työmatkallani huutavista otsikoista. Päätin etten enää huomioi niitä, mikä ei todellakaan ollut helppoa. Markkinakaverit ovat nimittäin nokkelia. Niiden mehevät sanat imeytyivät verkkokalvolle, kuin hyttynen metsässä hikiselle iholle, kimmoten aina suoraan tunteisiini. Ja minähän reagoin, joka ikinen kerta, joko järkyttyen (isä löi kirveellä) tai miettiessäni niiden hölmöyksiä (kuka kaatui humalassa, erosi ja meni kolmattatoista kertaa naimisiin tai söi uuniperunoita). Mutta sitkeydellä minä opin mihin työmatkan aikana ei kannattanut katsoa, ja lopulta kaupan kassajonossakaan silmäni eivät enää "nähneet" näitä julisteita. Olen ollut kiitollinen itselleni monen monta kertaa tästä tavastani. Toisaalta olen samalla täysin tietämätön maailman jännittävistä juoruista ;-)

Kaikille mediapaasto ei toimi. Jotkut hallitsevat maailmaansa paremmin, kun tietävät mahdollisimman paljon. Ja toisten täytyy olla työnsä puolesta jatkuvasti hereillä maailman tilanteesta. Eli meitä on moneen junaan ja se on ehdottomasti hyvä asia. 

Oltiinpa minkälaisia tahansa, niin listaan tähän Aron luennolta kirjaamiani asioita:

Ikävä juttu: Elämän tosiasia on, että joudumme elämään epävarmuudessa. Kaikkiin kysymyksiimme ei löydy vastauksia.

Mukava juttu: Kriisit todistetusti vahvistavat yhteisöllisyyttä. Tämä on huomattu sotien aikaan ja kyllä pandemiankin aikana oli selvästi näkyvissä, että me vedämme yhtä köyttä. 

Fantastinen juttu: Ihmisen toipuminen alkaa aina heti kriisin tapahduttua! Eli järkyttävien tapahtumien jälkeen ihmisen sisäinen toipuminen alkaa heti, vaikkemme sitä itse huomaa tunnemyrskyissämme ja kipuillessamme. Meidät on rakennettu selviytymään. Ja selviytymistä edistävät seuraavat asiat: järjestyneisyys, hallittavuus ja mielekkyys. 

Maadoita itsesi

On tärkeää, että maadoitat itsesi. Eli älä elä vain päässäsi ja jää asumaan tunnekuohuun.  Jotta saat mielesi ja kehosi palaamaan rauhalliseen tilaan, sinun täytyy vain istua alas tuolille. 

• laita jalkasi tukevasti maahan
• jos haluat, laita vasen kätesi rintakehällesi ja oikea kätesi vatsallesi, tai pidä vain kätesi sylissäsi
• sulje silmäsi
• hengitä rauhallisesti sisään, ja ennen uloshengitystä kuuntele hetki luonnollista taukoa hengityksen välissä, sitten hengitä normaalisti ulos

Hengittele rauhassa muutama kerta ja huomaa kuinka kehosi ja ajatusvirtasi rauhoittuu. 

Rauhallisuus tarttuu

Pyri siis olemaan rauhallinen lasten, nuorten ja muidenkin seurassa. Jos tunnet itsesi pelokkaaksi, hakeudu turvalliseen, ei panikoivaan seuraan. Me luomme turvallisuuden yhdessä.

Mikä auttoi aiemmin?

Aina voi myös miettiä mitkä keinot ovat toimineet ennen. Voiko ottaa oppia omasta tai toisten historiasta. Yhteys omaan historiaan ja luontoon vahvistaa meitä. Luonto itsessään jo edustaa toivoa ja elämää. Talven jälkeen alkaa aina uusi kevät. Nurmi nousee pystyyn lumikinosten alta, krookukset pilkistävät, silmut aukeavat. Sinä tiedät tämän. 

Eli pitäisikö välillä lähteä ulos? Kuten eilen, tuntemaan yllättävät tuulen puuskat. Ehkä jopa naurahtaa puskiessa vastatuuleen ja fiilistellä kuinka myötätuuli kuljettaa kuin pikakävelijää ilmamatolla. 

Tee jotain hyvää

Voi tuntua hullulta ajatukselta, mutta leipominenkin saattaa auttaa oloon. 

Jos ja kun isoäidin sitkeys maailman taistoissa oli vaikuttavaa. Ja hänen aamiaispöydässäkin tarjoama makea piirakka oli aina suloisen lohduttava ja mieltä ylentävä. Niin, ehkäpä leivon munapiirakan, kunnioitan sillä historiaa ja muistutan itselleni, että asioilla on kaksi puolta. On ikäviä ja mukavia. 

Tästä mukavasta muistosta voin ottaa palan itselleni ja tarjota myös toisille ♥