"Ihanaa, tänään menen ulos ja nautin keväästä!" ajattelin, kun eilen heräsin täydelliseen auringonpaisteeseen. Oli etäpäivä, ja olin nukkunut yllättävän hyvin. (Nukun nykyään pää höyryten: yleensä havahdun aamuyöstä kummallisiin luuppi-uniin, joissa tuijottelen kuvankäsittelyohjelmaa ja mietin miten joku tyyppi saa erikoisefektejä painamalla aivan vääriä komentosarjoja.)
Nousen ylös ja kohta mies tulee perässäni keittiöön. Se keittää puuroa ja minä teen meille aamujugurttihässäkät. Syödään aikatauluttomassa rauhassa ja mies toteaa, että hän lähtee linturetkelle. Sen lähtöä katsellessani suunnittelen päivääni: Kun sain eilen tehtyä englanninkielisen videonäytön, niin tänään voisin rustailla ruotsinkielisen tekstinäytön ja sen jälkeen lähden tosi pitkälle kävelyretkelle. Ah, kuuntelen lintujen kevätlaulua ja annan auringonsäteiden lämmittää ihoa! Jep, näin teen.
Otan läppärin esiin ja tutkin tehtävänantoa. Jaa, että tuollaista ja että ruotsiksi. Nopeasti voisi olettaa, että jos etunimi on mukavan ruotsalainen, niin kielenkannatkin olisi laulavan pyöreät, mutta tässä kehossa taidon laajentuminen ei ole toteutunut. Saan kuitenkin aika mukavasti kirjallisen tekstinäytön valmiiksi. No, voisin samalla pohtia mitä kerron suullisessa näytössä. Sen jälkeen: piruvie, mitäs jos hoidan koko homman työlistaltani. Kun olen viisi kertaa videoinut mehevän historiani på svenska (itkunauruhahhaa) kilahtaa kännykkä. Etsin puhelimen ja katson sitä hämmentyneenä. Mies ei kysykään lounasseuraa, viesti on jotain aivan muuta. Ja kello on vähän yli kolme!
Järkyttävän monta tuntia läppärillä. Voi apua. Tajuan, että pahan nälkäkiukun välttääkseni nyt on syötävä. Eli ei kun keittiöön laittamaan sapuskaa. Kuten aina ruokataukoni venyessä liian pitäksi, niin nytkin suhteettoman iso annos laskeutuu nopeasti alas ja olen pakotettu istahtamaan sohvalle vähäksi aikaa. Siinä tönöttäessäni mies palautuu retkeltään ja me rupatellaan yhtä jos toista. Niin, ja minä retkottelen edelleen sohvalla.
Kuudelta kyselen varovasti, että voitaisko juoda iltapäiväkahvit, ne kun on unohtunut kokonaan. Sen jälkeen menee hetki, että huomaan olleeni sisällä koko päivän. Kysyn kiinnostaisiko miestä pieni kävely, mutta eihän tuota innosta.
Niinpä minä vaihdan ulkokengät jalkaan, pistän heijastimen nilkkaan ja mietin, että tällainen auringonlaskun jälkeinen auringonpaistekokemus onkin aivan uutta. Kaivan kännykän esiin ja etsin monen viikon takaisen levylautakunnan radiotallenteen. Nekin onneksi säilyvät, kun en opiskeluilta ehdi kuunnella ajallaan. Jalka nousee mukavasti varsinkin Marjo Leinosen Loose Hat -biisin soidessa. Pitänee etsiytyä naisen keikalle lähiaikoina :)
Aamulla heräsin taas ihan itsekseni seitsemältä (se eilinen kilahdus puhelimessa oli tiedote opettajan sairastumisesta ja että tänään on "vapaapäivä"). Katsoin ulos. Paksu pilvipeite. Sataa lunta! No josko tänään pääsisin valoisaan aikaan ulos. Saa nähdä ;-)
Eilen oli todellakin ihana kevätpäivä. Läppäri ei niellyt minua, vaan vielä auringon paistaessa tuli käveltyä ja kuunneltua lintujen laulua.
VastaaPoistaTänään ei ulos, räntää ja vettä, ihana sohvapäivä!
Sulla oli oikein päin kaikki toiminnot, toisin kuin mulla :) Onneksi mustarastas laulaa myös yömyöhällä, hehee.
PoistaOikein ihanaa viikonloppua sinulle <3
Olipas kiva päivitys. Vaikutat kovin tyytyväiseltä ja onnelliselta <3
VastaaPoistaKiitos Helmi, kyllä nyt tuntuu siltä että asiat on mallillaan, vaikka opiskelua on tosi paljon. On aika ihmeellistä, että tämän ikäinen voi opiskella ja oppia valtavasti uusia asioita.
PoistaOikein ihanaa viikonloppua sinulle <3
Takatalvet kuuluvat Suomen kevääseen. Meillä satanut lunta kuin Muumilaaksossa talvella. Olet aina niin pirteä. Minä en, mutta tietäisit mitä eilen tapahtui eräällä yksityisellä plastiikkakirurgiosastolla , kuolisit nauruun. Ehkä soitan ja häiritsen♥♥
VastaaPoistaLeena, olet oikeassa, joka vuosi tulee takatalvi ja niin sen kai pitää ollakin :) En minä oikeasti ole aina niin pirteä, mutta soittosi jälkeen olen naureskellut itsekseni jo monta päivää. Ihanaa että soitit ja toit valoa ja iloa <3
Poista