Herkullinen ja mieletön

Aamulla oli asteita kahdeksan. Helsinki heräsi viileään aamuun.
Päivällä matkalla asteita oli jo 14, Mikkelin kohdalla 20 ja perillä 26. Oli kuin herkullinen yllätys olisi annettu lahjaksi.

Perillä keitettiin tuliaiskahvit ja istahdettiin juomaan ne pihakeinuun. Naureskelimme upealle sään muutokselle: miten voi olla tällainen kesäpäivä.

Miehet innostuivat keihään viskomiseen. Minä astelin pellon piennarta pitkin rannalle ja istahdin onnellisena laiturin päähän penkille. Katselin siinä taivaan sineä, järven pintaa, sukeltavaa silkkiuikkua, sen kapeaa kaulaa ja pörröä tukkakuontaloa.

Paremmin uit kuin minä ja sukellatkin todella pitkään, tukkasi on aina kauniisti laitettu heti pesun jälkeen. Kyllä olet upea näky.

Koska ilma oli taivaallinen kokeilin kädelläni vettä. Joo, on kylmää, mutta voisihan sitä uida.

Palasin keihäsmiesten pariin, istahdin rappukivelle katsomaan kaaren pituutta ja ehdotin: mentäiskö kuulkaa uimaan? Ei tarvinnut kovin houkutella, kun uikkarit oli päällä ja talloimme kuka mitenkin pellon piennarta.

Minä kävin seisomaan vedenrajaan nilkkoja myöten ja pöyristyin. Ei, ei voi olla totta. Tää on niiin kylmää, ei tänne voi mennä uimaan. Mietin voisiko jalat tottua kylmyyteen, mutta ei, ei siellä voinut olla.

Miljoona euroo saa kyllä maksaa, jotta menisin tänne uimaan, sanoin.
Mies siihen: no ei ihme, vastahan jäätkin on lähteneet.
Virnuile siellä vaan, mutta Kylmää tää on! Jos ei miljoonaa, niin ainakin satatuhatta pitäis maksaa mulle, kymppitonnista en menis missään nimessä. Joo, sadalla tuhannella voisin ottaa hengenahdistuksen.

Sinisin nilkoin hipsin laiturin päähän penkille. Höh!

Mies teki sitten temput. Se nakkasi paidan päältään ja astui veteen, puistahti kylmästä, manasi siististi ja pulahti. En voinut ymmärtää, että se entinen vedenrajassa hytisijä meni noin vaan veteen. Ja kun mies nousi vedestä, niin päätin tehdä samat. Enhän voinut jättää kokematta tuota hekumallista ilmettä, joka miehen kasvoilla loisti.

Älä ajattele, sanoin itselleni. Kävelin laiturilta nurmelle, otin askeleen kivelle, jossa palellutin nilkat ja sitten otin kylmästi ajattelemattoman liikkeen veteen. Pari askelta pehmeässä hiekassa tuntui varpaissani ja pian reidet oli jo kalikat. Molskis, veto, toinen... ehkä neljä... missä ne tikkaat on... äkkiä ylös täältä! Laiturilla palkkiona oli melkoinen nirvana. Pelkkää hymyä ja lämmintä virtaa.

Mieletön olo. Kyllä ajattelemattomana saa tehtyä sellaista, mitä muuten ei tekisi rahastakaan.

Nuorimies saapui rantaan, heitti kävellessään kuteet pois ja hyppäsi pommin. Se vaan naurahti, että ilmassa ollessaan oli pitkä sekunti kun tajusi "perua ei enää voi, nyt sitä kastutaan."

Talviturkit on nyt sitten heitetty,
suosittelen kaikille =)