Vastustuksen murtaminen

Voisinkohan mä pitää vähän lyhyempiä päiviä, kun +saldot on aivan tapissa?
Joo, tottakai.

Ja miten kävi. Aika kului, pinot eivät kadonneet ja minun päiväni olivat yhtä pitkiä. Kohtuullisen hurjan työviikon jälkeen sammutin valot perässäni ja astelin ulkoilmaan. Kävelin merelle päin ja hiljensin vauhtiani. Olisin voinut repiä olkani irti, niin tympääntynyt olin kivun kanssa rimpuiluun. Muutenkin kiivas työtahti oli ottanut osansa, sillä kahdelta iltapäivällä olin lähellä haamutilaa. Tiesin, ettei se näy ulospäin, mutta sisäisesti olin kuin läpikuultavaa kuollutta velttoa hämähäkinseittiä.

Siinä kuljeskellessani vastaani käveli mies, se katsoi maahan ja tuli suoraan kohti. Tein väistöliikkeen ja hän yllättäen oman liikkeensä samaan suuntaan. Pukumies nosti katseensa ja sovimme kohtaamisemme hymyllä. Minua ei kuitenkaan huvittanut tanssi kadulla tuntemattoman kanssa, joten katsoin mihin suuntaan hänen silmänsä kävivät, ja niin tiesin kummalta puolelta hän minut ohittaa ja jatkoimme matkaamme.

Katsahdin sitten taivaan ja ihmisten sijaan minäkin maahan ja näin siellä leppäkertun kaupunkikävelyllä. Liekö ollut turistikerttu, mutta jotenkin sen kivikadulla eteneminen sai minut hyvälle tuulelle. Muutin suuntaani leppäkertun ohjaamana ja menin istumaan Suurkirkon portaille.

Reilun tunnin jälkeen huomasin vieläkin istuvani lämpimällä rapulla. Olin katsellut elämää, hengittänyt lomalaisten, turistien ja läsnäolevien tunnelmaa niin pitkään, että energiani oli virkeä ja oloni levännyt.

Ja sitten huomasin ajattelevani miten upeita työkavereita minulla on. Miten hienoa on, että voin tehdä työtä. Kuinka mahtavaa on päättää tämä työviikko tällä tavalla ja miten ihanaa on, kun on perjantai.

Kaikesta huolimatta =)