Siitä mistä kaikki joskus alkoi

Kyynelehdin toissa torstaina.
Kyyneleeni menivät isoäidilleni,
hälle, joka lähti enkeleiden matkaan.

Seisoin rankkasateesta lauantaina.
Huuhdoin sateen pisarat omalla ensimmäisellä 10 kilometrin juoksulla. Onnen hikipisarat, jotka jättivät vanhat epäilyni tuulen kuivatettavaksi.

Istuin hiljaa tihkusateessa penkillä sunnuntaina. Yötaivaan alla katselin vanhaa miestä, joka polvistui edessämme helposti kuin nuorukainen. Miehen ääni oli matala ja hän lauloi kuin enkeli. Tunsin mummoni värähtelyn yhtäkkiä ja mietin mahdoitko kuunnella herra Cohenin Aamenta yläpuolellani =)

Ja tänään perjantaina haistelin kuplia,
tunnustelin poksahduksia nenässäni,
kitalaessani ja makunystyröissäni. Ne kutittivat, loivat uusia kuvia päässäni ja veivät minut hyvässä seurassa naurun paikkaan.

Shampanjamaistiaiset -jos ikinä sinulla on sellaiseen mahdollisuus, niin ota mahdollisuuden helmasta kiinni ja kokeile pulpahtelevien kuplien vaikutusta.

Sillä kupla kimaltaa, se nousi mielessäni ylös, valtasi toisenlaisen olon kuin absintti...

Skool mummoni!

Sinulta minulle jäi elämään lauseesi: "Ikävä juttu, mutta samalla hauska!"

102 vuotta on uskomaton matka tässä maailmassa. Muistoni ovat vain mukavia ja kunnioitukseni suuri. Yritän ottaa oppia sinusta ja kasvaa yhtä suureksi =)

Skool!