Unohdusten ikkunapöytä

Ajoin toiseen kaupunkiin.

Koko matkan satoi vettä ja perilläkin vielä tihuutti. Ilma oli kolea, mutta pilvet näyttivät erkanevan toisistaan ja kirkasta taivasta pilkisteli.

Minä halusin jotain lämmintä ja astelin pianomusiikin valtaamaan kahvilaan. Appelsiiniteen kaveriksi tilasin pienen suklaaleivoksen ja sitten etsin itselleni täpötäydessä kahvilassa istumapaikkaa.

Kaksi vanhempaa rouvaa istui ikkunapöydässä. Kysyin sopiiko seuraan ja sain myöntävän vastauksen. Lopetellessani leivosta rouvat antoivat lahjat toisilleen, nousivat innostuneesti rupatellen seisomaan, laittoivat takit päälleen ja toivottivat lähtiessään minullekin hyvää päivänjatkoa.

Kohtapuolin seuraani tuli nainen perunapussi kädessään. Ennenkuin hänen miehensä ehti pöytään, toinen vanhoista rouvista palasi ja sanoi ruotsiksi jättäneensä kävelykeppinsä. Aikamme ihmeteltyämme rouva sai keppinsä tarjoilijalta, joka oli löytänyt sen toisen pöydän ääreltä.

Mies vieressäni riisuutui ulkovaatteistaan ja istahti tuoliin. Nainen kävi kiertelemässä kahvilassa ja totesi  pöytään tultuaan, ettei halunnutkaan syödä täällä. Mies nousi tyynesti ylös, pariskunta laittoi päällysvaatteensa päälleen ja he lähtivät.

Minä kävin täyttämässä ohueen posliinikuppiin lisää teetä ja tuoliin istahtaessani nainen palasi takaisin. Hän kumartui pöydän alle ja otti lattialta perunapussin. "Perunat unohtui" hän sanoi iloisesti. "No hyvä että muistit", tokaisin ja naurahdimme molemmat.

Siinä vielä jonkin aikaa istuttuani huomasin olevani lämmin ja virkeä, niinpä nousin ja päätin lähteä kaupunkikierrokselleni.

Ulkona tarkistin huvittuneena ihan vaan varmuuden vuoksi, että kaikki oli mukana: housut, pusero, käsilaukku, avaimet ja vieläpä hyvä mieli. En ollut jättänyt siihen ikkunapöytään kuin entisen kylmän olotilani =)