niin kovaa
että taivaan tähdet loistavat kirkkaammin kuin koskaan
ja minä unohdun niiden kauneuteen.
Puhaltaa,
puhaltaa niin
että valkoiset pilvet nousevat horisontista ennenkuin huomaankaan.
Tähdet katoavat,
kaikki peittyy
ja minä jään katsomaan vaikka hiukan pelottaa.
Se heiluttaa minun huppuani
enkä kuule kuin valtavaa pauhua
se ravisuttaa koko kehoani
ja minä suosiolla otan askelen taaksepäin jotten tipahtaisi rappusilta alas.
Upea taivas
mahtava tuuli
ja minä toivon sinua viereeni
katsomaan tätä elämän voimaa.
Niinpä. Luonnonvoimien myllerryksessä on jotain sitä samaa voimaa kuin noissa tunnepuolenkin myrskyissä.
VastaaPoistaMitä vanhemmaksi olen tullut niin sitä enemmän pidän näistä luonnon näytöksistä, tietysti jollain pelkokertoimella varustettuna ;-).
PoistaTunnepuolen myrskysäät on kyllä kamalia... ainakin omat =)
Samaa mieltä. Luonto kun oikein raivoaa niin silloin tajuaa sen oman mitättömyyden - toisinaan tuntuu että luontoäiti antaa meidän ihmisten olla täällä vain säälistä, ollaan yksi tuulen riepoteltava roska muiden joukossa.
PoistaMenipäs mielenkiintoiseksi. En ole ajatellut, että sääli olisi luonnon ominaisuuksia, mutta ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Joskus tuntuu, ettei itsellä ole otetta siihen mitä ympärillä tapahtuu. Mutta olla roska riepoteltavana, toivottavasti sellaista tunnetta kenenkään ei tarvitsisi tuntea. Olemme kaikki arvokkaita. Oikeasti.
PoistaAntaa puhaltaa! Maailma kaipaa raikasta ilmaa. Ainakin minä ;)
VastaaPoistaJust näin =)
PoistaTuuli, tuuli...Nerudaqn tuuli, Birgitan tuuli, Rekolan tuuli...
VastaaPoista♥
Lumituuli se vasta jotain onkin =)
VastaaPoista♥