Jos olet noussut väärään junaan...

Sanoin hyvästit tervapääskyille,
sanoin kesälle, lämmölle ja leppoisille päiville.

Jos alkuvuosi meni matalana,
ihmetellen miten yksi jos toinen lähtee
miten kolmas ja neljäs särkyy
niin elokuun kylmyys ja sade sai minut järkkymään:

Miten tämä elo voi olla näin synkkää? Mikä valitus ja marmatus. Miksi se tarttuu minuun? Miksi viimeinen kesäkuukausi lakaistuu kylmään ja märkään? Miten minun käy, nyt kun tervapääskyt ovat lähteneet ja alkaa lopun alku.

Ja niin minä lähdin pois täältä. Matkasin Suomi-neidon niskaan. Heräsin +1 asteen kirkkaaseen aamuun. Aamiaispöydässä katsoin mustikan ja puolukan varpuja, männyn kaarnaa ja roikkuvaa naavaa. Näin, että kylässä kävelevillä naisilla oli punaista yllä, miehillä enemmän vihreää, hattu päässä ja toinen käsi housuntaskussa lämmittelemässä. Kohta minäkin laitoin toppatakin päälleni, paksummat housut jalkaan ja pistin pääni ulos tuvasta. Nousin mäkeä ylös korkealle, tunsin henkeni kulkevan, edestakaisin aivan itsestään. Ja jalkani, ne sitkeästi jatkoivat, vasen - oikea - vasen - oikea. Mätäs pehmensi askellusta ja marjat, jotka pilkottivät lehtien lomassa hidastivat väliin etenemistäni. Ja kun maltoin, istahdin kivelle. Katsoin taaksepäin. Ihailin maisemaa ja sitä nousua, jonka olin tehnyt. Minä elän vielä.

Päivänä toisena, kun rentous oli ytimessä ja sydämeni nauroi perheeni kera, me istuimme suojassa joen vieressä juomassa teetä ja syömässä suklaata. Hetken päästä kaksi kuukkelia löysi luoksemme. Ne kävivät kädellä asti katsomassa meitä päät kallellaan. Herkkuja tietysti olivat vailla ja sitä saivatkin, mutta enemmän ne antoivat kuin ottivat, olen siitä varma.

Vielä virtasi aika ja päivät kuluivat. Minä viestin ystävälle ja sain vastaukseksi mitä arvokkaimman palautteen. Ei syksy ole loppu, se on alku. Sen uskomuksen voi vaihtaa. Kaikki on mahdollista. Ja nyt kun olen kotona, minä luen Leenan postauksen ensimmäisen kappaleen ja jään sanattomaksi. Jos minua näin ravistellaan samaan aikaan monesta suunnasta, niin täytyy ottaa vaaria korvista kovasti kiinni.

Päätän ostaa itselleni iloiset syyssaappaat, niiden kaveriksi kauniin sateenvarjon ja ehkä takinkin. Puraisen valmistuvaa omenaa, mehustan puolukan suussani ja lämmitän sohvan kulmauksen sopivaksi lukupaikaksi. Minä lupaan itselleni huomata syyskesän kauneuden, kun värit ovat vielä tallella ja pakkoa mihinkään ei ole. Ei ulos kuumaan auringonpaisteeseen eikä joulunajan kiireisiin. Minä käännän itselleni uuden sivun ja opettelen uusiksi kaikki vanhat tyhmät uskomukseni pimeästä ja vaikeasta ajasta. Tämä on vain uusi nousu uudelle mäelle. Voin kohta katsoa taakseni ja sanoa: tästäkin selvisin ja miten hyvältä tuo takanani näkyvä matka näyttääkään.

Näillä mennään ♥

Syys on siis uusi alku!
(tuli ensin typo: syys on siis uusi laku - no sekin voisi olla hyvä juttu, lakritsa ja salmiakki ovat herkkuani, heh heh)