Leffassa: Moonlight

Menin elokuviin. Tyhjänä, mitään tietämättömänä ja näin leffan, mistä kirjoittamalla todennäköisesti pilaan jotain hienoa.

Ensimmäinen osa
Olen Chiron, ne sanoo mua Littleksi. Mä juoksen karkuun. Pakenen autioon taloon ja mua pelottaa että ne pääsee sisään. Ne kiusaa mua aika usein, ei kaikki, ei Kevin, joka joskus sanoo, että mun pitää laittaa hanttiin, olla kovempi.

Juan, diileri, näkee tilanteen ja tulee taloon. Mies vie pojan syömään ja kun tästä ei irtoa nimeä tai ylipäänsä muuta tietoa kuin nälkä, hän vie lapsen omaan kotiinsa, jossa tyttöystävä Teresa petaa pojalle sängyn. Aamulla pojan kotiosoite selviää ja äiti näyttää olevan huolissaan sekä pojasta, että vieraasta miehestä. Juan ja Chiron tapaavat myöhemmin ja mieheltä poika saa jotain sellaista mitä muu maailma ei tarjoa. Juan vie pojan merenrantaan, opettaa, kertoo tarinoita ja on paikalla.

Eräänä päivänä Chiron tulee Teresan ja Juanin kotiin ja kysyy muutaman kysymyksen.

mikä on hintti
olenko mä homo
käyttääkö äiti huumeita
myytkö sä huumeita

Juan vastaa arvostavasti, mutta rehellisesti, eikä Chironin elämä ole enää ennallaan. Lapsuus loppuu tylysti.

Toinen osa
Olen Chiron, olen lukiossa. Yritän opiskella, muttei se helppoa ole. Se kusipää kiusaaja on edelleen arvaamaton. Jos vihasin äitiä lapsena, niin nyt sen kanssa on vielä vaikeampaa. Tänään se on sillä tuulella, että mun pitää hoitaa itselleni muualta yöpaikka. Menen Teresan luokse, se antaa mun nukkua luonaan. Teresa sanoo, ettei sen kotona tuijoteta lattiaan, vaan ollaan rohkeita ja nostetaan katse ylös. Kun mä palaan kotiin, äiti kyselee miksen ollut yötä kotona. Sen tuuli heittelee hellästä raivopäähän alle sadasosasekunnin sisällä. Äiti vie multa Teresan antamat rahat ja mun on parempi lähteä muualle. Kuljen läpi yön ja lopulta istahdan rannalle meren aaltojen ja tuulenvireen äärelle. Tapaan sattumalta Kevinin ja asiat tuntuvat hetken verran helpolta ja mukavalta.

Sitten tulee päivä, jolloin se kusipää haluaa taas toimintaa. Se tahtoo verta ja tällä kertaa minun vertani. Mun maailma hajoaa. Kaikki on paskaa ja epäreilua, myös Kevin. Mä päätän ettei tämä jää tähän. Ja mun nuoruus muuttuu...

Kolmas osa
Mä olen Chiron tai ehkä mä olen Black. Mulle ei nyt vittuilla, mä en ole enää vietävissä. Ja vaikka mä en jaksaisi, niin äidin soittoon mä vastaan, mä käyn katsomassa sitä. Yllättäen mulle soittaa myös Kevin. Vanhat muistot nousevat esiin, enkä mä tiedä miksi se soittaa, mitä se musta haluaa. Mutta mä lähden ajamaan kaverin luokse, kuuntelen mitä sille kuuluu, katselen sen juttuja ja kun Kevin ei lakkaa utelemasta, kerron sille jotain omasta elämästäni.

Ja Kevin katsoo mua. Se sanoo, etten mä ole mitä mä puhun tai mitä teen. Mikä mä sitten olen? Sanonko mä sulle, mikä tai kuka mä oikein olen?

_ _ _

Jos jotain, niin tämä elokuva on kaunis ja painostava samaan aikaan. Täynnä tunteita, lähikuvaa ja sanattomia lauseita. Kaikki tuntuu todelta ja käsinkoskettavalta. Mikään ei ole turhaa, ei mikään.

Sun pitää itse päättää
mikä susta tulee

Tämän leffan soisi näkevän jokaisen nuoren, jokaisen vanhemman, jokaisen aikuisen, jokaisen kusipään ja jokaisen kaverin.

Ohjaus ja roolityöt kerrassaan fantasisia.

Ohjaus: Barry Jenkins

Pääosissa:
Chiron - Alex Hibbert, Ashton Sanders, Trevante Rhodes
Juan - Mahershala Ali
Teresa - Janelle Monáe
Äiti Paula - Naomie Harris
Kevin - Jaden Piner, Jharrel Jerome, André Holland