tai nuorempana opin jo kavereiden halaamisen,
mutta aikuisena päätin oikein ottaa itseäni korvista kiinni ja
opetella halaamaan vanhempiani.
Tänään äitini kävi pistäytymässä ja hän eteisessä poislähtöä tehdessään yhtäkkiä levitti kätensä niiiin leveälle kuin pystyi. Sen nähdessäni alkoi sydämessäni läpättää ja hymyilyttää väkisinkin. Kyllä se on hauskan näköinen, kun se tietää, että nyt halataan :D
Touhusin äidin lähdön jälkeen sitä sun tätä. Olin tyytyväinen elämääni ja olooni. Päänsärky oli kadonnut jonnekin, olin soittanut kitaraa, siivoillut tietokoneesta turhia asioita pois ja nyt oli mielestäni aika kirjoittaa jotain järkevää maailmalle. Mutta sitä ennen... Niin, sitä ennen käväisen laittamassa pikaisesti pyykit kuivumaan.
Ja mitäs siellä pesukoneen uumenissa taas odottikaan. Sellainen pieni lumisade, joka peitti kaikki paikat. Katselin ympärilleni ja pyörittelin silmiäni kuin parempikin joogi. Miten on niin vaikea tarkistaa pyykkikoriin vaatteita laittaessa, ettei nenäliinoja ole missään housun tai neuleen taskussa? Miten ihmeessä tätä vielä tapahtuu? Ja onko se muka talon mies, jolta unohtuu? No ei ole! Se olen minä, se tyyppi joka muka tietää aina miten asiat tehdään oikein ;-)
Kun äiti ja isä oppivat noin vain vanhoilla päivillään halaamisen taidon, niin kaipa minäkin vielä jonain päivänä huomaan, että on kulunut vuosia siitä, kun olen pitänyt omaa kivaa lumisadeleikkiä kylppärissäni. Mutta se päivä ei ole tänään.
 |
| En viitsinyt kuvata lumisadetta. Sitä oli ennen televisiossa. Samoihin aikoihin oli myös C-kasetit, nauhat ja kynät, ja minä muistan miksi niin oli :D |
Että tällaista tällä kertaa.
Ei tullut mitään kovin järkevää ;-)
Minä tai me, olemme tehneet halailusäännöt, sillä alkoi ärsyttää, kun melkein tuntemattomat puristelivat vaikka missä. Meillä toinen sihauttaa äkkiä varoituksen jos Superhalailija lähestyy ja työnnämme käden eteen eli kädestä tervehtimen on fiksumpaa monien kohdalla - meidän mielestämme. Tosin nyt flunssa-aikana ei niin kauhean fiksua eli voisi olla vaikka kyynärpäät yhteeen tms. Te kuulutte meillä sarjaan halattavat♥♥
VastaaPoistaMiten sitä lumisadetta nyt ei saada oikeasti millään, toista tällaista tammikuun näin pitkää jaksoa en muista ilman lunta!!!Tunen suurta voimattomuutta aina kun näen lumisadepyykkiä. On siitä halootakin nostettu, sillä pakko sanoa, että minulta ei unohdu nenäliina taskuun, kun en niitä siellä edes säilö! Lumiehen juttuja, mutta en jaksa enää nostaa happoja...Se on kuitenkin vain yksi tämän maailmankaikkeuden pienistä harmeista.
♥♥
Minäkin odotan lunta. Sen sijaan tänään tuli vettä joka suunnasta ja tuulikin puhalsi ihan riittämiin. Oikean sijaan järjestin kai alitajuntaisesti leikkilunta.
PoistaIhana Leena: "Se on kuitenkin vain yksi tämän maailmankaikkeuden pienistä harmeista." Juuri noin mäkin yritän ajatella, vaikken pystynytkään olemaan tänään dalailama-henkinen itselleni, hehee.
Superihanaa viikonjatkoa teille ♥♥
Minä tykkään halaamisesta. Äidin kanssa halattiin paljon, isän kanssa vähemmän. Olin vähän yli kolmikymppisenä jo täysorpo,joten hirveän kauan en ehtinyt heitä halailla. Täällä etelässähän on ihan normaalia halata kun tavataan tuttuja. Ja joskus vähemmänkin tuttuja. Aika jännää kun teillä ei ole nyt talvea.,Ja jännää että täällä oli 1.5 viikkoa kylmempää kuin vuosiin.Mutta se kesti tosiaankin vain sen puolitoista viikkoa. Mukavaa loppuviikkoa Birgitta ihanainen:)
VastaaPoistaMäkin tykkään, vaikka aikoinaan se vähän hirvittikin :)
PoistaVielä uskon, että tänne saataisiin kunnon talvi ja sitä kautta vähän enemmän valoa ja tunnelmaa. Toivottavasti sinullekin tulee sinne tavallisemman lämpimät säät. Oikein hauskaa loppuviikkoa sinullekin :D
Minä en ole lapsena tai nuorena aikuisenakaan tottunut paljoa halailemaan, mutta nyt vanhempana, ehkä omien lasten kautta, olen sitä taitoa oppinut. Ei se silti ihan kauhean luonnostaan suju.
VastaaPoistaHalailu on niin yksilöllistä ja jokainen tekee onneksi senkin omalla tavallaan. Nautitaan siis siten kuin itsestä hyvältä tuntuu :)
PoistaLöysin blogisi ja liityin lukijoihin. Siis hei ja halaus :) Tarja Ruusu-unelmia ja villasukkia-bloggari Kainuusta.
VastaaPoistaPostaustasi lukiessani mietin halailujani - tuleeko/osaanko halailla. Omia lapsia halailen. Miestäni tietenkin nyös. Harvoin tulee perheen ulkopuolisia halailtua. Viimeksi edellisen työpaikan työkaveria, kun ei oltu pitempään aikaan tavattu. Hyvää viikon jatkoa!
No, heipä hei! Kiva että löysit tänne.
PoistaAina välillä sitä pysähtyy miettimään miten itse toimii erilaisissa tilanteissa. Tästä postauksesta taisi tulla sellainen halailumietintäpostaus :)
Iloista viikon jatkoa sinulle :D
minulla on halaamisen kanssa opettelua, ei tule luonnostaan mitenkään.
VastaaPoistaOmia lapsia tietysti ja miestä, mutta nyt kun nuo alkavat olla jo isoja, ei senkään kynnyksen ylittäminen helppoa ole.
Äidin kanssa ollaan hiljalleen otettu tavaksi, mutta vasta nyt, tosi aikuisena.
Isän kanssa - ei.
Joitakin kavereita -vaikka, mutta joka kerta mietin asian erikseen.
Ei, halaaminen ei todellakaan tule luonnostaan minulta.
En vertaa tässä nyt sinuun, mutta muistan kuinka yksi ystäväni sanoi vuosikymmeniä sitten, ettei hän tykkää yhtään halailusta. Kyllä hän halasi, mutta se oli aina sellainen hauskan hassu no-halataan-nyt-kun-nuo-sitä-harrastaa -halaus. Näin jälkikäteen miettiessäni olen sitä mieltä, että olishan me voitu yhtä hyvin silloin jo sopia, että ilmankin pärjää, kun ystäviä ja läheisiä ollaan kuitenkin :)
PoistaVoihan lumisade. Ymmärrän hyvin, ettei se ainakaan heti hymyilyttänyt. Huomattavasti hankalampaa poistaa, kuin oikea lumi ;)
VastaaPoistaMarika kirjoittaa selkeästi mun ajatukset. Joka kerta pitää erikseen miettiä halaaminen, luontaista se ei ole. On ihmisiä joita halaa mielellään ja toisten kanssa jäätyy. Miettiä pitää. Olisishan se kiva, jos osaisi halailla kaikkia vastaantulijoita. Tai voi olla, että jossain kohtaa joutuisi pyöreään huoneeseen. Ei sekään kyllä hullummalta tietyllä tapaa kuulosta!
Hah, vielä tänäänkin löysin kylppäristä niitä haituleita ;-)
PoistaMä olen monta kertaa miettinyt, että pyöreä pehmeä huone olis kiva olla olemassa. Mä en menis sinne ehkä halailun vuoksi, mutta muuten liika sosiaalisuus tai liiallinen tuskailu ajaisi sinne helposti.
Minäkin halaan äitini joka viikko. Hän ei minua aina muista, mutta ajattelen, että kosketus tekee hyvää, kun ei hänelle sitä kovin paljoa tule, luulen ma.
VastaaPoistaIhanaa että halaat! Edesmennyt anoppini nautti halauksista, vaikkei muusta maailman menosta ollut enää kartalla. Kosketus ja laulaminen ja hymyily oli hänelle tärkeitä asioita, kuten ehkä äidillesikin <3
PoistaMinä en oikein pidä halaamisesta vain halaamisen vuoksi. En tykkää halata lähes tuntemattomia ihmisiä vain siksi, että niin kuuluu nykyaikana tehdä. Mutta läheisiä ihmisiä tykkään halata, ja joskus vähän vähemmän läheisiäkin, jos tuntuu siltä.
VastaaPoistaNenäliina pesukoneessa -harmitus on niin tuttua! Vieläkin kivempi yllätys on, jos pesussa on ollut vaatteita, jotka oikein imevät jokaisen mikroskooppisen kokoisen paperinpalasen itseensä. Ja tietenkin tämmöinen huokoinen vaatekappale on aina väriltään musta. :-D
Mukavaa viikonloppua, Birgitta! <3
Leena kommentoi vähän samasta asiasta. Minulle ei varmaan ole sattunut kohdalle sellaista, että tuntemattomat tulisi halailemaan, kun asia tuntuu ihan vieraalta. Leenan pitämä käden ojennusele on varmaan erinomainen tapa viestiä, että tässä menee minun rajani :)
PoistaJoo, joskus olen teippurullalla ja kaikilla muilla keinoin ensin yrittänyt putsata nöyhtää pois vaatteesta, mutta todennut, että eikun vaan uudestaan pesukoneeseen ;-)
Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin <3
Minä olen ollut huono halaaja pitkään, mutta mentyäni naimisiin nykyisen mieheni kanssa, on halaamisesta tullut arkipäivää. Ihana asia, joka lämmittää mieltä.
VastaaPoistaVoihan valkoinen lumisade! Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin taskuun unohtunut nenäliina. Mä niin ymmärrän sinua ♥
Minulle taisi käydä samalla tavalla. Puoliso vei mukanaan ja halauksista tuli osa arjen iloja.
PoistaNyt olen taas tosi tarkkana pyykkien kanssa, heh heh.
Mukavaa viikonloppua sinulle <3