Marraskuun selätys - valkosuklaata ja videoita

Marraskuun seitsemäs

Uutelassa tuulee, mutta aurinko paistaa ihanasti. Seuraamme pitkään joutsenia. Uhittelevatko ne? Ei, taitavat paremminkin tanssia toistensa kanssa. Näetkö mun kaulan, näetkö kuinka laitan sen näin mutkalle? Jos vähän pörhistelen sulkiani, niin pörhisteletkö sä mulle takaisin? 

Joku on jo laittanut linturuokinnan käyntiin. Aterialla käy kuusitiaisia ja närhiä. Aurinkolahden kahvila näyttää myös houkuttelevalta. Hiekkarannalla näkyy muutama kävelijä. 

Kun rannat on koluttu menemme kauppaan hankkimaan callunoita. No arvaa vaan onko niitä enää jäljellä? Löydän kolme kohtalaista ruukkua. Kyllä noilla ainakin alkuun pääsee...

Marraskuun kahdeksas

Vihdoinkin saan avattua parvekkeen oven ja päätän aloittaa valoshown. Siirtelen pelargonioita paikasta toiseen. Säästänkö näitä? Säästän tuon. Ei kun en säästäkään. Pistänkö kompostiin vai vienkö kellariin? Ei ne kellarissa kuitenkaan selviä. Pistän siis kompostiin. Ja kukat leikkaan ensin maljakkoon. 

Pelargoniat veks ja callunat tilalle yhteen isoon ruukkuun. Ja paljon valoja. Reilusti. Koko korttelin riemuksi. Mutta kuinkas käykään, valoja on aivan liian vähän tarpeisiini. Pitänee mennä kauppaan lisäostoksille. Yhdestä pitkästä ruukusta teen "kiviminipuutarhan", mutta mitä mitä? Kiviäkin tuntuu olevan meidän talossa liian vähän. Tähän parvekkeen laittoon menee tuhottoman paljon aivokapasiteettia. Eihän tämä koskaan ole ollut näin vaikeaa!

Kun saan itseni tasapainoon puutteitteni suhteen, palaan sisälle. Intoudumme imuroimaan ja laittamaan aiempien laiskottelujen jäljiltä kodin pikkuasioita kuntoon. Yläfemmat sille!

Marraskuun yhdeksäs 

Maanantai. 

Töitä, lääkäri, töitä. 

Hetken huilahdus. 

Illalla draaman kirjoituskurssi. 

Dialogi ei ole Puhetta. Repliikki on teko. Alateksti: repliikillä on muu sisältö kuin vain sanan mukainen. Jos ei ole alatekstiä, voi kysyä, tarvitaanko sitä. Eri henkilöt puhuvat eri tavalla, roolinimet voisi siis kyetä ottamaan pois kässäristä. Apua!

Kurssin jälkeen jaksan juuri ja juuri lähteä iltakävelylle. Kun seuraavana aamuna herään, tajuan nukkuneeni koko yön kuin tukki. Sitä ei tapahdu usein. Olen kai antanut maanantaina kaikkeni.

Marraskuun kymmenes

Fyssarilla töiden jälkeen. Perse on järkyttävän kipeä käsittelystä. Hermot kiskovat niin, että tekee mieli kiljua. 

Illalla kuuntelen Viivi Pentikäisen todella hienoa esitystä enneagrammista ja eri persoonallisuustyyppien vahvuuksista. En vaan pysty istumaan, ja siksi kävelen ja touhuan hiljaa jotain, yrittäen samalla keskittyä luentoon. Muttei sekään tunnu hyvältä. Sitten haen keskeneräisen luonnoksen, asettaudun jonkinmoiseen asentoon sohvalle ja alan viimeistellä piirustusta. Olo helpottuu hetkeksi kun joudun keskittymään sekä viivan suuntaan että luentoon. 

Illan loppurentoutukseksi katson Rillit huurussa, sillä pieni nauru tekee hyvää ennen sänkyyn hautautumista. 

Marraskuun yhdestoista

6:30 herätys, samantien vaatteet päälle ja ulos. Mahtava aamukävely. Ja kun työt alkaa, alkaa myös sataa. Olen palaverissa jos toisessa, kuuntelen työpsykologin sanoja siitä miten etätöissä voisi pärjätä paremmin. 

Pidä taukoja, ota yhteyttä, sosiaalinen luottamus, käytä videota, palaudu pitkin päivää. 

Ja ehkä se tärkein muistutus: palautuminen ei ala ennen kuin mieliala on myönteinen. 

Pomo kysyy, miten se suhtautuu valkosuklaan runsaaseen kulutukseen? 

Psykologi sanoo, että jos valkosuklaa saa myönteisen mielialan, niin sittenhän se toimii. Mutta kohtuus kaikessa. 

- No siinä se sitten tuli ;-) 

Illalla on pakko päästä ulos, vaikka kaupunki on musta. Yllättäen enää ei sadakaan, sää on hapekas ja lopulta melkein tunti hurahtaa jutellessa päivän antia. Tai paremminkin sitä, miten en osaa lopettaa dialogia, jossa kaksi naista kohtaa, toinen haluaa toisen lähtevän matkalle, toinen ei halua lähteä. Toivon, etten pähkäile asiaa yöllä, vaan vetäisisin ensiyönäkin kunnon unet. 

Marraskuun kahdestoista

Vihdoin on torstai. Olen melkein maaliviivalla lekurijuoksuissani. Tämän päivän käynti poikii vielä uuden, (huh huh, varaan sen ehkä vasta parin viikon päähän). Mutta kyllä nyt onneksi näyttää siltä, että voin olla aika leppoisasti joulukuun. 

Nautin täysillä työkavereistani. Olen voinut auttaa niitä aika paljon tässä viimeaikoina ja jotenkin auttamisesta tulee hyvä fiilis. Se työpsykologi on oikeassa siinä, että etäpalavereissa kannattaa pitää video päällä. On paljon mukavampi nähdä kaverit, kuin vain kuulla ääni.

Iltapäivällä töiden jälkeen istun lattialla ja katson eilisillan bigbrother -lähetyksen. Hihittelen Vintage Tube Piirtää -tehtävälle, jossa asukkaat esittävät Kylli-tätiä. Aivan mahtavia vetoja! 

Hihitys katkeaa kesken kaiken, kun muistan, että olen kuulema ollut pikkutyttönä Kylli-tädin piirustuskurssilla. 

Minun täytyy olla jo tosi vanha! Ai kamalaa :D

Kylli-täti piirtää sadun Teppo ja pyrstötähti